Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uudet ravintolarajoitukset: Viidessä kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnassa yökerhojen ja baarien valomerkki tulee klo 22, paikat kiinni klo 23

Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla ravintoloita rajoitetaan muita maakuntia tiukemmin. Uudet rajoitukset ovat voimassa joulukuun puoliväliin saakka.

Lappeenrannan Las Palmas viimeistä päivää auki vapunaattona

Ravintola jatkaa toimintaansa nykyisellä konseptilla uusissa tiloissa.

Kevät tuo uusia ravintoloita Jyväskylään – Hovin Baarin paikalle uusi ruokaravintola

Jyväskylän keskustaan on avattu hiljattain uusia ravintoloita ja kevään mittaan niitä avataan lisää.

Lähitapiola valmis purkamaan Hamburger Börsin Turun kauppatorin laidalta jo ensi kesänä

Vuonna 1895 rakennettu Hamburger Börs on toiminut hotellina ja ravintolana Turussa 113 vuotta. Purettavaksi aiottu osa valmistui vuonna 1979.

Vesijärvenkadun pojat syljeskelivät rapukattilaan ja kolttostelivat kulmilla – pääkadun tarinoissa näkyy kaupungin rosoinen historia

Vesijärvenkatu on ollut Lahden valtasuoni yli sata vuotta. Kaupunginmuseo keräsi sosiaalisesta mediasta kaupunkilaisten kuvat ja tarinat näyttelyä varten.

Punainen Kukko vaihtaa omistajaa Porissa – ovet pysyvät edelleen auki

Kymmeniä vuosia Porin yöelämän keskipisteisiin kuulunut tanssiravintola Punainen Kukko on vaihtanut omistajaa.

Sukellusveneterminaali heräsi henkiin Ranualla

Vanha sukellusveneterminaali Ranuan Simojärvellä on palannut taas matkailukäyttöön. Maatalousyrittäjä Mauri Kuha on remontoinut alueesta luksusluokan ryhmä- ja kokousmatkailukohteen.

Tervetuloa K-50 discoon - olikohan sitä ikää riittävästi ?

Aikuisten discossa aika unohtuu. Tuttujen disco-biisien soidessa voi palata sinne jonnekin nuoruuden tanssipaikan lattialle ja kotibileisiin. Takaisin viattomuuden aikaan.

Diskot toivat monelle rakkaan – DJ:t ja tanssipaikat muistetaan yhä

Muistoissa diskot elävät yhä vahvasti, vaikka moni tanssipaikka on ollut jo kauan poissa kuvioista. Ylen verkkokeskusteluun osallistuneista moni oli löytänyt tansseista rakkaan ja osa jopa päätynyt diskosta ulkomaille asti. DJ:lle tullaan yhä kertomaan 70-luvulla syntyneistä rakkaustarinoista.

Kasaridiskoista tähän päivään – DJ:n 30 vuoteen mahtuu täysiä tanssilattioita ja nyrkkien viuhuntaa

Pitkän uran tehnyt savolainen DJ Anna kertoo, miten yöelämä on muuttunut 80-luvun pitkistä jonoista 2000-luvun hittiputkeen. Joskus DJ on saanut jopa nyrkistä naamaan.

Eekoo sulkee aikuisten tanssiravintola Montun

Lappeerannan ainoa aikuisten tanssiravintola Monrepos on vapunaattona viimeistä iltaa auki. Tilalle tulee uusi ravintola.

Porin seudulla tanssitaan pian sunnuntaisin ja selvin päin

Porin seutu on saamassa kaksi uutta tanssipaikkaa. Erikoista paikoissa on tanssien viikonpäivä ja alkoholimyynnin puuttuminen.

Rauman vastaanottokeskus valmis majoittamaan perheitä

Rauman vastaanottokeskus avataan lähipäivinä. Kerrostaloon Varustajavaheelle perustettuun keskukseen majoitetaan lähinnä perheitä.

Tapaninpäivän osuminen lauantaille on jättipotti yökerhoille ja tanssiravintoloille

Tänään lattialle kirmaavat joukoittain sekä diskokansa että perinteisten paritanssien ystävät. Limingan nuorisoseuran "hehtaarihallissa" ei diskojytä soi.

Kaupparatsu valitsee kuntosalin päivätanssien sijaan – tanssiravintoloiden aika on ohi

Nykyajan kaupparatsut eivät enää mieli naistentansseihin tai kaljalle. Myyntitykit ovat nyt kiinnostuneita kuntosaleista ja lenkkipoluista. Yksi Suomen vanhimmista tanssiravintoloista lopettaa toimintansa Hotelli Jyväshovissa Jyväskylässä vuodenvaiheessa. Samalla loppuu legendaarisen hotellin toiminta.

Hotelli Yöpuu jatkaa Jyväshovin tiloissa – uudeksi nimeksi Hotelli Verso

Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö ja Hotelli Yöpuu Oy ovat tehneet aiesopimuksen Jyväshovin hotelli- ja ravintolatilojen vuokrauksesta. Keskimaan vuokrasopimus Jyväshovissa päättyy maaliskuun lopussa.

Merikievarin tanssit on nyt tanssittu – "Taipuu yllättävän hyvin hätämajoitukseen"

Merikarvialle odotetaan lähiaikoina turvapaikanhakijoita hätämajoitukseen tanssiravintola Merikievariin. Paikkakunnan asukkaat odottavat tulijoita maltilla.

Ravintola ei järjestä tansseja pelkällä jääveden myynnillä

Orkestereiden työmahdollisuudet ovat kaventuneet vuosi vuodelta, kun ravintoloissa järjestetään tansseja enää satunnaisesti. Ravintoloitsijoiden mukaan pelkällä jääveden myynnillä ei tanssi-iltoja järjestetä.

Kolme haavoittunut hengenvaarallisesti puukotuksissa Norrköpingissä

Kaksi järjestysmiestä haavoittui kaupungin keskustassa sijaitsevan baarin ulkopuolella kolmen jälkeen yöllä tapahtuneessa puukotuksessa.

Juhannustansseihin ei uskalla enää mennä – tanssinopettaja kertoo, miksi

Lavatansseissa pitää nykyään varoa korkealla heiluvia kyynärpäitä. Aloittelijat saattavat pelästyä lavoilla näkyvää suorituskeskeisyyttä.

Kiteeläiset muistelevat Nightwishin alkuaikoja: ensikonsertti tanssipaikassa

Vaikka yhtye tai artisti olisi miten kuuluista ja tunnettu tahansa, niin uran alku on useimmiten lähtenyt kotiseudulta. Näin on myös kiteeläislähtöisen sinfonista metallia soittavan Nightwish –yhtyeen kohdalla. Niin alkuaikojen esiintymiset kuin levytyksetkin keskittyivät Kiteen huvikeskukseen tai sen läheisyyteen.

Suomalaista tangoa viedään juurilleen Saksaan – katso video

Suomalainen tangofestivaali on kiertänyt seitsemällä paikkakunnalla eri puolilla Saksaa. Kursseille osallístui yhteensä noin 400 ihmistä. Kirjeenvaihtajamme Dan Ekholm vieraili tangofestivaaleilla Berliinissä.

Viimeinen tanssilattia häviää Helsingistä

Helsingin keskustan legendaarinen tanssiravintola Wanhan kellari sulkee ovensa lopullisesti nyt lauantaina. Pääkaupungin viimeisen tanssilattian lopettaminen on iso isku koko suomalaiselle tanssikulttuurille. Lauantain viimeisestä illasta odotetaankin tunteikasta.

Lappeenrannan yökerhoilla kova kilpailu asiakkaista

Parikymppiset pyörivät samassa korttelissa ravintolasta toiseen. Varttuneemman väen yökerho puuttuu Lappeenrannasta kokonaan.

Kaijakassa tanssittiin kolmessa vuorossa – "Happihyppelyn jälkeen pääsi aamuviideltä uudestaan yrittämään"

Ravintola Kaijakka Tampereen Alarannassa on toiminut 50 vuotta. Maankuulun tanssipaikan parhaat vuodet olivat 1970-luvulla, kun päivän aikana järjestettiin kolmet tanssit.

Vierestä viedään - melankolian monet sävyt näkyvät tanssiteoksessa Aina Joku Vie

Suomalainen paritanssiperinne kohtaa nykytanssin Helsingin Kaapelitehtaalle rakennetussa tanssiravintolassa. Koreografi Alpo Aaltokoski työryhmineen kaivautuu syvälle suomalaiseen molliin ja melankoliaan.

Disko, bordelli, vastaanottokeskus – Syvälammen motellin tulipalo poltti palan kulttuurihistoriaa

Suomusjärveläisen Syvälammen motellin tuhoutuminen tulipalossa on nostanut muistot pintaan. Motelli oli ensimmäisinä vuosikymmeninään suosittu tanssiravintola, jonka diskoon sai jonottaa tuntikausia, kertoo Syvälammen värikkäimmät vaiheet nähnyt Arto Nieminen.

Lappilainen ravintolaketju laajenee

Lappilainen ravintolaketju avaa viidennen ravintolan. Pubi.fi -ketjun uusin ruoka- ja tanssiravintola sijoittuu Kemijärvellä entisiin Kestikerroksen tiloihin.

Tampereen Seurahuone lopettaa toimintansa - "Tanssiravintolat eivät enää kiinnosta"

Perinteikäs tamperelainen tanssiravintola sulkee ovensa lopullisesti vuoden viimeisenä päivänä. Pirkanmaan Osuuskaupan mukaan tanssiravintolat eivät enää kiinnosta asiakkaita.

Miehille oma täsmäkurssi madaltamaan tanssikynnystä

Miehet ovat useilla seuratanssikursseilla ja tanssipaikoilla edelleen vähemmistönä. Seuratanssiseurat koettavakin houkutella miehiä mukaan keinolla millä hyvänsä. Joensuulainen Tanssiseura PoKaTa päätti järjestää vain miehille tarkoitetun täsmäkurssin.

Viiden miljoonan kilometrin mies ei malta pysähtyä

Lyömäsoittaja Heikki Sihvonen on viidenkymmenen vuoden aikana säestänyt lähes kaikkia tunnettuja iskelmälaulajia Olavi Virrasta ja Laila Kinnusesta alkaen ja ehtinyt myös levyttää paljon musiikkia pornolauluista Ti-Ti Nalleen.

Törmän parketti avataan taas tanssijoille

Tanssiväki pääsee uudelle parketille Joensuussa. Onttolassa vietetään lauantaina tanssi- ja konserttipaikka Joensuun Törmän avajaisia.

Edesmenneen Hotelli Karelian kyltti huutokaupataan

Yli 70 vuotta toimineen tanssiravintolan irtaimistoa huutokaupataan. Yrittäjä Kristian Ikosen lahjoittamasta kyltistä saadut rahat sijoitetaan kansainväliseen metsäkampanjaan.

Loviisankatu 8 kukkii ravintolakulttuuria

Ravintola Torvi on niittänyt mainettaan erityisesti bändien keskuudessa yhtenä Suomen parhaista ravintoloista. Kulta-aikana Torveen sai jonottaa yli 150 metriä kuullakseen bluesia ja brittipoppia.

Hämeensilta-nimikään ei kelvannut turkulaisille

Legendaarisen tamperelaisen tanssiravintolan esiintymislava on siirretty Turkuun päin. Tampereen yöelämän uusin tulokas avataan perjantaina.

Ralli-sananen – Terveisiä soraränneistä

Oli aika jolloin Subaru-takilla sai naista. Naama sai olla kuin vesirokon jälkimainingeissa. Henkikin sai olla vahva ja haista tiimin sisäiseltä kokoukselta. Aina lohkesi. Naisen lohkolämmitin maadutti tähän maailmaan.

Perinteikäs tanssiravintola suljetaan Joensuussa

Viimeinen tango Kareliassa on pian edessä. Perinteikäs joensuulainen hotelli-ravintola sulkee ovensa heinäkuussa. Karelian toiminta alkoi yli 70 vuotta sitten.

Pikkujoulujen taksikyydit harventuneet

Pikkujoulunviettäjät käyttävät aiempaa vähemmän taksia. Mikkelin Ulataksi Oy:n toimitusjohtaja Jari Tenhunen kertoo, että viime viikonloppu oli jonkin verran normaalia vilkkaampi

Kara ja Oke vuotaa hikeä ja kyyneliä

Nykytanssiteos Kara ja Oke saa ensi-iltansa keskiviikkona oululaisessa tanssiravintolassa. Tapahtumat sijoittuvat karaokemaailmaan, jossa eletään intohimoisia tunteita laidasta laitaan.

Lapland Hotels osti Ylläksen Kaivohuoneen

Lapland Hotels -konserni on ostanut ravintola Ylläksen Kaivohuoneen eli Pipolan. Lapland Hotelsin johtaja Ari Vuorentausta sanoo, että ravintola aiotaan avata vielä tällä viikolla.

Huppari on punainen vaate portsarille

Ravintolareissu saattaa joskus stopata jo ennen kuin alkoikaan. Humalatilan ohella syy saattaa piillä vääränlaisessa pukeutumisessa. Joskus muinoin tanssiravintolan ovia oli turha edes koputella, ellei miehellä ollut pikkutakkia yllä.

Hotellit buukattu lähes täyteen

Moni matkailija ottaa Turussa uutta vuotta vastaan. Muun muassa Marina Palacen huoneet on täyteen buukattu ja Hamburger Börsin ja Caribian varausaste on noin 90 prosenttia.

Tappelunnujakoita Rovaniemen yössä

Poliisi kirjasi lauantain vastaiselta yöltä kaksi tappelua ja vahingonteon Rovaniemen anniskeluravintoloissa.

Ravintoloitsija piiskaa muusikon yötöihin

Bändien keikat alkavat nykyisin erittäin myöhään, joskus vasta puolen yön jälkeen. Pääkaupunkiseudulla on kokeiltu aikaistaa keikkojen alkua. Esimerkiksi Tavastialla keikkoja on aloitettu jo kello 21.30. Kaikkia ravintoloitsijoita aikaistaminen ei innosta.

Hamburger Börsin perustaja oli aikansa rautarouva

Turkulaisille niin rakkaaan Hamburger Börs -hotellin perustaja Wallina Valtin oli värikäs ja ristiriitainen persoona. Hänestä on jäänyt yllättävän vähän tietoja jäljelle, vaikka Wallina asui kaupungissa liki 50 vuotta. Turun kaupunginteatteriin hänestä tehty Hamburger Börs - häntä rakastivat kaikki -musiikkinäytelmä antaa lisätietoa Wallinasta. Ensi-ilta oli 10. syyskuuta.

Hamburger Börsin historia nyt teatterilavalle

Turun kaupunginteatteri tuo näyttämölle henkilö- ja ajankuvan historiallisen ravintola-hotelli Hamburger Börsin johtajasta neiti Wallina Valtinista ja itse suosikkiravintolasta. Teatterille Hamburger Börs -musiikkinäytelmä on syyskauden suursatsaus.

Autonrenkaita kärytettiin Hattulassa

Kasa autonrenkaita sytytettiin palamaan Hattulassa tanssiravintolan parkkialueella.

Tanssikeskusten välinen kilpailu on kovaa

Vaikka tanssikeskusten määrä on vähentynyt ja koko kasvanut, on kilpailu kävijöistä koventunut. Kovan luokan esiintyjät varataan jo pari vuotta etukäteen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle