Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kontiolahti haluaa tiivistää Lehmon aluetta – rakentamista ohjataan nykyiseen taajamaan

Kontiolahden kunta haluaa, että Lehmon liepeille rakennetaan tulevaisuudessa omakotitaloja vähemmän "haja-asutusmaisesti".

Jakokosken kyläkirja mukana Vuoden kotiseututeos-kisassa

Jakokoski, kaskimetsästä meidän kyläksi - nimisen kirjan on toimittanut ja kirjoittanut Elina Makkonen.

Sateinen ja leuto talvi lisää kevään tulvariskiä

Vettä riittää tänä talvena järvissä, joissa ja pohjavetenä. Lunta ja routaa sen sijaan oli helmikuussa tavallista vähemmän.

Väylä haluaa eroon kanavamuseoista – vaarana on, ettei ostajaa löydy: "Ei näin hienoa aluetta voi jättää happanemaan"

Väylävirasto etsii uutta omistajaa neljälle historialliselle kanavamuseolle.

Heinäveden Lehti: Väylävirasto halua päästä eroon kanavamuseoista

Uhattuna on Kontiolahden Jakokosken, Heinäveden Varistapaleen, Varkauden Taipaleen ja Virtain Herraskosken jatko.

Vapepalla iso harjoitus Jakokoskella

Kontiolahden Jakokoskella liikkuu perjantai-iltana paljon vapaaehtoisia etsijöitä ja viranomaisia.

Kyläläisten monivuotinen haave tuulimyllystä toteutumassa Kontiolahdella

Jakokosken kyläyhdistys aikoo tehdä myös bisnestä tuulimyllyllään.

Jani Salomaasta Ilosaarirockin uusi tuotantopäällikkö

Ilosaarirock on saanut uuden tuotantopäällikön. Tehtävässä aloittaa liperiläinen Jani Salomaa, jolla on pitkä kokemus musiikki- ja tapahtuma-alalla työskentelystä.

Kanavateatterille kelpaisi Jakokosken lisäksi Kontiorantakin – kyläyhdistysten tulot putoaisivat

Kontiolahden Kanavateatteri harjoittelee Jakokosken museokanavalla Teuvo Pakkalan Tukkijoella-näytelmää. Teatteriyhdistystä vetää Timo Parkkonen, joka myös esiintyy itse näytelmässä. Tukkijoella ohjaa Kai Paavilainen.

"Painu vi****n! Oot turha, sua ei jää kukaan kaipaamaan!" – vieläkö koulukiusaaminen painaa mieltäsi?

Kiva koulu -hankkeella on saatu vähennettyä koulukiusaamista. Onko lukuisia lapsia ja nuoria nöyryyttävä ilmiö nyt saatu siedettävälle tolalle? Miten itse olet selvinnyt kiusaamisen jälkeen?

Koiraharrastusten kirjo kasvaa – nyt koirat hyppivät pallojen päälle

Uudessa dobo-harrastuksessa koira ja ihminen liikkuvat suuren kumipallon päällä. Tämän kerrotaan vahvistavan koiran syviä lihaksia ja eläimen sekä omistajan suhdetta.

Kuski nukahti rattiin – auto ajautui valopylvääseen

Onnettomuus sattui Kontiolahden Jakokosken ja Joensuun Enon välisellä tieosuudella. Alkoholilla oli osuutta tapahtumaan.

Presidentti palkitsee: Irja Karjalainen on sinnikäs kuuden lapsen äiti

Kiihtelysvaaran kirkonkylän kupeella punaisessa rintamamiestalossa ei ole tavalliseen tapaan äiti lapsiaan vastassa äitienpäivänä. Irja Karjalainen on 11. päivä toukokuuta Säätytalolla Helsingissa vastaanottamassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalia kunniaristein. Yksinhuoltajan kuusi lasta on saanut kasvaa turvallisesti siivilleen.

Viikon kylillä elämäniloa ja yrittämisen henkeä

Yle Pohjois-Karjalan ja Maaseudun Sivistysliiton yhteinen ponnistus, Viikon kylä -kiertue on saapunut maaliin. Puolentoista vuoden aikana suoraa radiolähetystä on tehty tiistaiaamuisin 80 kylältä. Tämänkertainen kierros alkoi Kontiolahden Jakokoskelta toukokuussa 2012 ja päättyi tiistaina 17.12. Lieksan Viekiin.

Veneilykansalle yllätys: Eija ja Ari soutivat avioliiton satamaan

Suomen pisimmän retkisoudun soutajat kokivat torstai-iltana melkoisen yllätyksen. Vanhaan museokanavaan rantautui viimeisenä juhlava kirkkovene, jossa vihittiin hääpari.

Pielisen vedenkorkeus uhkaa laskea haitallisen alas

Pielisen vedenkorkeus uhkaa laskea haitallisen alas. Ely-keskus haluaa vähentää Pielisen luonnonmukaista juoksutusta, koska vedenpinta uhkaa laskea vielä 50 senttimetrin verran syyskuun loppuun mennessä, jos sateita ei saada.

Yksi kuoli liikenneonnettomuudessa Kontiolahdella

32-vuotias mies kuoli henkilöauton ja kuorma-auton välisessä liikenneonnettomuudessa Kontiolahden Jakokoskella torstaina.

Etätyötä ja maisemanlumoa Kuisma-Majoinvaaralla

Kuisma, Majoinvaara ja Sikrenvaara ovat pieniä kyläsiä noin 15 kilometrin päässä Enosta Ilomantsin suuntaan. Kyliltä löytyy niin ikänsä kotitilaa paikan päällä asuneita, kuin muualta maaseudun rauhaan hakeutuneita, työt vaihtelevat etätöistä yrittäjyyteen.

Karelia-Soutuun odotetaan liki tuhatta soutajaa

Sadat soutajat ja meloja taittavat jälleen tänä kesänä 200 kilometrin matkan Pohjois-Karjalan järvissä ja joissa. Suomen suurin retkisoututapahtuma Karelia-Soutu käynnistyy sunnuntaina.

Suksikaa Jakokoskelle!

Suomen kesä on erikoisia tapahtumia pullollaan. Yksi viileimmistä kesätapahtumista lienee Jakokosken kesähiihdot, jotka hiihdetään tulevana lauantaina Kontiolahden Jakokoskella.

Pentti Seudulla on yhteistyön asenne

Kotiseutuneuvos Pentti Seutu tunnetaan monen asian puuhamiehenä ja ahkerana kylätoimijana. Myönteinen tapa ajatella, sekä kyky kuunnella muita herkällä korvalla on tuonut elämään monenlaisia sisältöjä ja ihmisiä. Keskiviikkona Jakokosken Tähtikalliolla kahviteltiin 80-vuotisjuhlien merkeissä.

Kontiolahti jatkaa 200 asunnon vuositahtia

Kontiolahti jatkaa uusien asukkaiden kiivasta haalimista tonttipolitiikallaan. Kunta pitää jatkossakin kaavoituksensa nykytahdissa, mikä merkitsee noin 200 uutta asuntoa vuodessa.

Uilon kylä haluaa ladut kuntoon testamenttirahalla

Kontiolahden Uilon kylä ponnistaa testamenttivaroilla. Kyläläiset hakevat kunnalta rahaa ostaakseen latujen tekemiseen vaadittavia koneita, kuten moottorikelkan ja latuhöylän. Kylä pyytää kunnanhallitukselta tarkoitukseen 13 000 euroa.

Tähtiharrastajien voimat ehtyivät Jakokoskella

Tähtinäytännöt on jouduttu karsimaan minimiin Kontiolahden Jakokoskella. Tähtiharrastajayhdistyksen vapaaehtoisvoimat ovat ehtyneet, eikä näytäntöjä ole tänä talvena kuin kerran viikossa. Tämä heijastuu muun muassa koululais- ja päiväkotiryhmiin.

Jakokosken tähtinäytännöt tarvitsevat vetäjiä

Kontiolahden Jakokosken tähtitornilla talvikauden perinteiset tähtinäytännöt käynnistyvät tammikuussa. Näytäntöjä on kuitenkin tarjolla tuntuvasti vähemmän kuin aikaisempina talvina.

Omakotitontti Kontiolahdelta on monen unelma

Omakotitontit käyvät hyvin kaupaksi Kontiolahdella. Kunta tarjoaa myytäväksi ensi vuonna kolmisenkymmentä tonttia pääosin Lehmosta ja kirkonkylästä.

Samuli Moilanen teki haaveestaan totta

Joensuulainen laulaja, pianisti ja esiintyjä Samuli Moilanen on julkaissut ensimmäisen soololevynsä. Monista teatteriproduktioista tutun Moilasen levyllä kuullaan muun muassa saksalaista lied-laulua ja oopperaa.

Tähtinäytännöissä loisti myös yleisön runsaus

Liki kahdeksansataa vierailijaa on ihmetellyt tähtitaivasta syksyn ja talven aikana Jakokosken tähtitornilla Kontiolahdessa.

Taisteluharjoituksessa 700 osallistujaa

Pohjois-Karjalassa käynistyy maanantaina perjantaihin saakka kestävä taisteluharjoitus. Pohjois-Karjalan Prikaatin johtamaan harjoitukseen osallistuu noin 700 henkilöä, ajoneuvoja harjoituksessa on mukana lähes sata.

Samuli Moilaselle kulttuuripalkinto

Kulttuuriyhdistys Apollo on myöntänyt tämän vuoden kulttuuripalkinnon taiteilija, muusikko Samuli Moilaselle. Joensuun Pyhäselässä asuva Moilanen tunnetaan paitsi laulajana myös säveltäjänä ja estraditaiteilijana.

Revyy porskuttaa Pohjois-Karjalassa

Suomessa yhä harvinainen revyy-teatteri elää vahvana Pohjois-Karjalassa. Ohjelmatoimisto TheLittleBigMusic on tehnyt revyitä vuodesta 2003. Ryhmä tuo 3. elokuuta ensi-iltaan Uhmaikä-esityksen, jossa isketään piikkiä ajan ilmiöihin.

Kanavamuseo kuivalle maalle Kangasalle

Kangasalla toimiva automuseo Mobilia ottaa hoitaakseen osan Kanavamuseon ylläpidosta. Muun muassa Lappeenrannassa, Varkaudessa ja Kontiolahdella säilytetettäviä esineitä aletaan siirtää Mobiliaan ensi syksyn aikana.

Jakokosken seurojen talo on elokuvista tuttu

Kontiolahden Jakokosken seurojen talo on tarjonnut kulissit monelle kotimaiselle elokuvalle. Sen pihapiirissä ja salissa on filmattu esimerkiksi Pitkä kuuma kesä ja Koirankynnen leikkaaja. Viiden yhdistyksen omistamaa taloa hallinnoi ja hoitaa Jakokosken kyläyhdistys. Näyttämön yläreunassa onkin teksti " Yhteistyö kannattaa". Keltainen, peltoaukean laidassa oleva seurojentalo onkin Jakokosken kylän maamerkki.

Vedenpinnat normaalia korkeammalla

Järvien vedenpinnat ovat keskimääräistä korkeammalla. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen huhtikuun lopun katsauksen mukaan esimerkiksi Pielisen pinta on noin 25 senttimetriä normaalia ylempänä.

Taisto Reimaluoto -teatterifestivaali alkaa

Vuotuinen Taisto Reimaluoto -teatterifestivaali tuo vieraita ja yleisöä Kontiolahdelle. Tänä vuonna festivaali järjestetään aikaisemmista vuosista poiketen Jakokosken Seurojentalolla Kontiolahdella.

Hanna Kirjavainen hakee teatterinjohtajaksi Jyväskylään

Kontiolahtelainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja Hanna Kirjavainen hakee Jyväskylän kaupunginteatterin johtajaksi. Tehtävään on hänen lisäkseen seitsemän hakijaa.

Kontiolahti setvii kaavoitusrumbaa

Kontiolahden kunnassa puretaan mittavaa määrää erilaisia kaavoitushankkeita. Esimerkiksi ympäristölautakunnan kokouksessa on keskiviikkona esillä kymmenkunta kaavoitusasiaa.

Prikaatin suuri aselajiharjoitus käynnistyy

Pohjois-Karjalan Prikaati aloittaa tänään kuusipäiväisen aselajiharjoituksen Kontiolahden Jaamankankaalla sekä Uuron - Pyytivaaran - Jakokosken - Kyykän ja Louhiojan alueella.

Partiolaiset kisaavat Jakokoskella tähtisilmin

Kontiolahden Jakokoskella sadat partiolaiset kilpailevat lauantaina ja sunnuntaina taidoissaan. Tehtävissä kilpailijat testaavat osaamistaan muun muassa suunnistuksessa, luonnontuntemuksessa, ensiavussa ja paikallishistoriassa.

Työttömät perustivat uuden kierrätyskaupan

Kontiolahden työttömät käynnistivät jo toisen kierrätyskaupan. Työttömien yhdistys on vuokrannut Jakokosken entisen kyläkaupan tilat. Myynnissä on lähinnä kulutustavaroita kuten vaatteita, huonekaluja, elektroniikkaa, leluja ja urheiluvälineitä.

Veneilykesästä tulee viimevuotista vilkkaampi

Saimaalla on veneilty heikkoa viime kesää enemmän. Veneilymäärän hienoisen kasvun syynä pidetään viime kesää suotuisampia säitä. Tosin ainakin osa veneilijöistä on lyhentänyt reittejään taloustaantuman seurannaisvaikutusten ja kalliihkon polttoaineen vuoksi.

Veneilykesästä tulee viimevuotista vilkkaampi

Saimaalla on veneilty heikkoa viime kesää enemmän. Veneilymäärän hienoisen kasvun syynä pidetään viime kesää suotuisampia säitä. Tosin ainakin osa veneilijöistä on lyhentänyt reittejään taloustaantuman seurannaisvaikutusten ja kalliihkon polttoaineen vuoksi.

Tunnelmia Karelia-soudusta 2009

Karelia-Soudun suosituin osuus soudettiin perjantaina 31.7.2009 Jakokoskelta Joensuun Ilosaareen. Soutajia odotti kuurnan kanavalla mieluinen yllätys, kun veneiden laskeutuessa sulussa alaspäin alkoi ylhäältä kuulua kaunista naisen sopraanoäänistä laulantaa.

Uusi ennätys Karelia-soudussa

Karelia-soudussa tehtiin uusi ennätys. Tänä vuonna koko matkan soutajia oli 171, mikä on noin 50 enemmän kuin vuosi sitten.

Hasanniemen kesäteatterin tulevaisuus mietityttää

Hasanniemen kesäteatteri on toiminut Joensuussa vaihtelevasti jo yli 30 vuotta. Aikanaan maakunnan kesäteattereiden lippulaivana toiminut Hasanniemi on hiljalleen vaipumassa Ruususen uneen, tarjontaa on enää satunnaisesti ja rakenteet uhkaavat rapistua. Miltä näyttää urbaanin kesäteatterin tulevaisuus?

Sotaharjoitus näkyy Kontiolahdella

Pohjois-Karjalan Prikaatin johtama harjoitus näkyy tällä viikolla Kontiolahdella ja sen lähiympäristössä. Marssit harjoitusalueelle alkavat tänään ja voivat hidastaa liikennettä.

Energiaosuuskunnilla riittää poltettavaa

Pienet energiaosuuskunnat selviävät metsäteollisuuden hiljaisista ajoista suuria lämpölaitoksia paremmin. Suurissa polttopaikoissa metsähakkeesta on ollut pulaa ja sen sijasta on jouduttu polttamaan muita raaka-aineita.

Kontiolahden Jakokosken koulu harjakorkeudessa

Kontiolahden Jakokosken uuden koulurakennuksen harjannostajaisia vietetään tänään. Työt valmistuvat kesän aikana ja uusi kyläkoulu on tarkoitus ottaa käyttöön tulevana syksynä.

Asiantuntija: Pielisjoen ranta-asuntoja tarkkailtava

Korkealla oleva Pielisjoen pinta on tullut alaspäin viikonlopun aikana Joensuussa ja Kontiolahdella. Ympäristökeskuksesta kuitenkin muistutetaan, että märästä maaperästä voi yhä suotautua vettä kellareihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle