Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Koululaiselle tehdään näöntarkastusta osana kouluterveystarkastusta.

Uudet suositukset julki: yhden kouluterveydenhoitajan vastuulle entistä vähemmän lapsia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut uudet suositukset kouluterveydenhuollon ja lastenneuvolan henkilöstön mitoituksista.

Lapsen käsi.

Neuvolapalveluita vähennetään Rovaniemellä tammikuun loppuun asti – raskaana olevat ja alle 1,5-vuotiaat hoidetaan entiseen tapaan

Palvelut vähenevät, sillä neuvoloiden henkilökuntaa siirretään koronarokotustyöhön. Neuvolapalveluiden muutos alkaa tulevana maanantaina ja jatkuu tammikuun loppuun asti.

Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen istumassa omalla paikallaan eduskunnan istuntosalissa.

Alaikäisen puolesta asiointi Omakannassa mahdollistuu viimein – "Toteutuksessa yhä puutteita"

Muutos tulee voimaan yli vuoden myöhässä aikataulusta. Alaikäisen tietojen jakaminen perustuu terveydenhoitohenkilöstön arvioon lapsen kypsyydestä.

Trafik mellan höghusen på Joukahainengatan i Åbo

Turkulainen lääkeyritys sai miljoonarahoituksen kehittyvien maiden lastenlääkkeiden kehittämiseen

Saamallaan rahoituksella DelSiTech Oy:n on tarkoitus on edistää uusien lääkeannosteluteknologioiden käyttöönottoa pieni- ja keskituloisissa maissa.

Tyttö makaa sohvalla ja katsoo kännykän näyttöä

Citizen's initiative on school bullying heads to Parliament

The initiative has collected the 50,000 signatures required for parliamentary consideration.

Lääkäri

Helsinki admits only one in three pupils get statutory medical checkups

Access to medical health checks are a statutory right for first, fifth and eighth graders.

Huuhkajat

FA chair: Finland's first euros could be played behind closed doors

This summer's European Championships will be played one way or another, Finland's FA chair says.

Hurja piruettis dansare uppträder med numret Guldfisken Cleo och Katten Figaro.

Lauritsalan Visa peruu perinteisen tanssin talvinäytöksensä koronaviruksen vuoksi

Lauritsalan Visan perinteiseen tanssiryhmien talvinäytökseen olisi osallistunut 250 tanssijaa 13 tanssiryhmästä, mutta esitys perutaan koronaviruksen takia.

Suomen Supernanny Pia Penttala harjoittelemassa moukarinheittoa

Supernanny Pia Penttalan uusi harrastus yllättää: "Tavoitteena on kisa, ehkä jopa senioreiden MM-kisa"

Pia Penttala esitteli Puoli seitsemän -ohjelmassa myös perheiden hyvinvoinnin peruskivet, joita ovat ruokahetki, ruutuaika, pelleily ja tylsyys.

En våg på en barnrådgivningsbyrå.

Essoten lastenneuvolat suljettu – alle vuoden ikäisten lasten terveystarkastukset ja äitiysneuvolakäynnit jatkuvat

Etelä-Savon sote-kuntayhtymä Essote on sulkenut lastenneuvolat ja kouluterveydenhuollon koronavirustilanteen takia.

Perheentalon sisustusta Kuopion Lapinlinnankadulla

Kuopion Perheentalolla käy kerran kuussa terveydenhoitaja – tavoitteena saada neuvola sinne, missä perheet ovat

Kuopion kaupunki haluaa, että lapsiperheiden palvelut olisivat entistä perhelähtöisempiä.

Lääkäri kuuntelee stetoskoopilla potilaan keuhkoja.

Isät ja äidit voivat katsoa ensi vuonna lapsensa terveystietoja Omakannassa

Sairaan tai iäkkään omaisen reseptit voi jatkossa uusia hänen puolestaan omien tietojen kautta.

Vastasyntynyttä tutkitaan stetoskoopilla.

Tutkimus: Keisarileikkaus lisää lasten astmariskiä – muut vaikutukset terveyteen luultua vähäisempiä

Yhteyttä ei löytynyt keisarileikkauksen ja siihen usein liitettyjen allergioiden ja ykköstyypin diabeteksen välillä.

Lapsi mittaa vatsanympärystään

Äidin lihavuus lisää lapsen verenpainetaudin ja valtimotaudin riskiä

Raskausajan diabeteksella on luultua vähäisempi vaikutus lapsen terveyteen.

Teija Nurro

Asvalttiasema toi hajuhaitat uudelle omakotialueelle - Asukkaat: Ääni lähtee, päätä särkee, silmiä kirvelee

Hämeenlinnassa on tehty lukuisia valituksia asvalttiasemasta, jonka hajut haittaavat uuden omakotialueen asukkaita.

Iäkäs mies tupakoi.

Rottaisien elintavat aiheuttavat sairauksia jopa yli sukupolvien – suomalaistutkimus voi muuttaa ihmisillekin annettavia terveyssuosituksia

Kolmeen sukupolveen ulottuva tutkimus pyrkii selvittämään isovanhempien elintapojen vaikutusta jälkeläisten elämään.

Kastemalja ja pyyhe.

Thursday's papers: Teachers' psychological workload, Lutheran godparent scarcity, slipshod tyre fraud

Dailies look at teacher expectations, young people turning from the church and one man stealing 47 sets of car tyres.

Ruokakolmio-juliste seinällä.

Vähässäkyrössä kehitellään uutta mallia vanhempainillalle

Lapsi otettaisiin mukaan vanhempainiltaan kuuntelemaan terveysneuvontaa.

Hopeavettä.

"No evidence of risk": Prosecutor decides against abuse charges over silver water given to kids

Two women came under suspicion of abuse when they revealed that they had given their children silver water.

Hopeavettä.

Syyttäjä ei nosta syytteitä hopeavesijutussa: "Emme saaneet näyttöä siitä, että lasten terveyttä olisi vahingoitettu"

Kaksi naista kertoi juottaneensa lapsilleen hopeavettä, ja heitä epäiltiin pahoinpitelystä.

Lastenlääkäri chatbot.

Tekoäly vastaa oululaisten vanhempien kysymyksiin lasten terveydestä ja vanhemmuudesta

Oulun kaupungin tarjoama lastenlääkäri-chatbot palvelu on testikäytössä elokuun 2019 loppuun saakka.

Keskiamerikkalaisia siirtolaisia pyrkimässä Yhdysvaltoihin Garita El Chaparralin raja-asemalla Meksikossa.

Toinen siirtolaislapsen kuolema herätti Yhdysvallat tarkastamaan pidättämiensä lasten terveydentilan

Kuolintapaukset ovat nostattaneet raivoa nykyhallinnon maahanmuuttolinjaa kohtaan

Sinikka Korvala istuu sähkömoponsa päällä.

Polion sairastaneen on vaikea käsittää, miksi niin moni jättää lapsensa rokottamatta: "Ihmiset eivät ymmärrä, mitä polio on ollut"

Suomessa on jo tuhansia ihmisiä, joilla ei ole rokotesuojaa poliota vastaan ja heidän määränsä kasvaa.

Kouluruoka esikoulu ravinto lapset

Kaupunki poisti päiväkotien ruokalistoilta sokerin ja korvasi synttäriherkut metsäretkillä – asiantuntijat varoittavat asettamasta jyrkkiä kieltoja

Nokialla on otettu käyttöön alkuvuodesta julkaistut varhaiskasvatuksen ruokailusuositukset. Aloite sokerin vähentämisestä tuli lasten huoltajilta.

Move testi

Jyväskylä ei keskeytä koulujen Move-testejä

Jyväskylän kouluissa ei keskeytetä viides- ja kahdeksasluokkalaisten fyysistä toimintakykyä mittaavia Move-testauksia.

vastasyntyneen imetystä

Runsas alkoholi ei sovi imettävälle – saattaa haitata lapsen kehitystä

Imettämisen aikana runsaasti alkoholia käyttäneiden lapset pärjäävät muita heikommin älykkyystesteissä.

vauva sylissä

Pitkään imetettyjen ravitsemus muita lapsia paremmalla tolalla viisivuotiaana

Pitkään rintamaitoa saaneet lapset söivät myös myöhemmin vähemmän sokeriherkkuja. Tutkimus ei ole aukoton, koska taustalla voi olla myös imettävien vanhempien terveystietoisuus.

lapsen jalat vaa'alla

Äidit ja isät ahdistuvat lastensa kasvukäyristä – moni ei enää halua nähdä niitä: "Lapsen pitäisi olla tietyn kokoinen"

Monissa kouluissa kasvukäyriä ei näytetä vanhemmille ja lapsille lainkaan, jos nämä eivät sitä vaadi.

Hopeavettä.

Poliisi kuulusteli hopeavettä lapselleen juottanutta äitiä – pahoinpitelytutkinnassa odotetaan lausuntoa Fimealta

Poliisin mukaan on syytä epäillä, että mustasaarelaisäiti on vaarantanut lapsen terveyden.

Mustasaaren keskuskoulu.

Keskuskoulun vanhemmat peruivat lakkoaikeensa Mustasaaressa

Vanhemmat uskovat nyt, että kunta hoitaa lapset pois sisäilmaongelmista kärsivistä tiloista.

Raskaana oleva nainen.

Mikä sikiöaikana altistaa neuropsykiatrisille häiriöille? Turun yliopiston tutkimukselle miljoonarahoitus

Rahoituksen tuella selvitetään sikiökauden altistumisten vaikutusta neuropsykiatristen häiriöiden kehitykseen.

Grafiikka

180 astetta: "Miksi keräisin valokuvia, joita kukaan ei minun jälkeeni katsele?" kysyy lapsettomuuden kokenut Satu Rautakallio-Hokkanen

Presidentillinen vauvauutinen on ilahduttanut suomalaisia. Kaikki tarinat eivät kuitenkaan noudata vaikeuksien kautta voittoon -kaavaa.

Nuoren tytön jalat.

Tutkimus: Koulutettujen lapsista tulee pitempiä

Pituuskasvu kuvastaa lapsuuden sairauksia, ravitsemusta ja vastoinkäymisiä.

Oikomiskoje lapsen suussa.

Voivatko oikomiskojeet aiheuttaa äännevirheitä?

Miten oikomiskojeet vaikuttavat lapsen puheen kehitykseen?

Raskaana oleva nainen.

Tutkimus: Äidin raskaudenaikainen närästyslääkitys saattaa lisätä lapsen astmariskiä

Lapset, joiden äidille lääkäri oli kirjoittanut odotusaikana vatsahapon eritystä estävää lääkettä, olivat muita todennäköisemmin käyneet lääkärissä astman takia.

Vauvaa punnitaan.

Lasten kanssa neuvolaan iltaisin – joustavampaa palvelua perheille

Oulu miettii lapsiperheiden palvelujen laajentamista. Ensi vuonna esimerkiksi joidenkin neuvoloiden ovia saatetaan pitää mahdollisesti auki myös ilta-aikaan.

Vapaaottelijat treenaavat häkissä.

”8-vuotiaat löivät toisiansa iloisen yleisön edessä” – Venäjällä televisioitu vapaaotteluilta tyrmistytti

Venäjän vapaaotteluliiton johtaja Fedor Emelianenko tyrmistyi, kun Groznin turnauksen yhteydessä näytettiin tv:ssä lasten vapaaotteluita.

Sähköisestä reseptikannasta tulostettuja reseptejä.

Lasten terveystiedot ja lääkereseptit vihdoin verkkoon – Omakanta-palvelu laajenee syksyllä

Vanhemmat voivat pyytää lapsensa lääkemääräyksen uusimista syksyllä verkossa. Tulevaisuudessa pitäisi onnistua myös esimerkiksi iäkkään sukulaisen puolesta asiointi.

Sanna Ukkola

Sanna Ukkola: Lapsesi venäläinen ruletti

Perusrokotusten epääminen lapselta on rinnastettavissa pahoinpitelyyn, äärimmäisessä tapauksessa jopa vammauttamiseen ja kuolemantuottamukseen, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Asuntovaunua vetävä henkilöauto ohittaa asuntovaunua kuvaavan liikennemerkin.

Tupakointi lapset kyydissä ollaan sallimassa yli 150 000 kulkuneuvossa

Lakiesityksen mukaan kulkuneuvossa ei saa tupakoida, kun sisällä oleskelee alle 15-vuotias. Tupakointikiellon ulkopuolelle ovat jäämässä asuntoautot, asuntovaunut ja matkaveneet. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta moittii hallitusta ylisääntelystä.

Vihainen nainen.

Psykologi: Viha voi tehdä sairaaksi

Pitkään jatkuva viha nostaa mm. sepelvaltimotaudin riskiä.

Hormonikierukka asettimineen

Abortit kuriin ilmaisella kierukalla – "Se on aina potilaan etu"

Kainuussa on jo arviolta 8 vuoden ajan ollut mahdollista saada ilmaiseksi ehkäisyvälineitä neuvolasta, kun asiakas haluaa ottaa jonkin ehkäisykeinon ensimmäisen kerran käyttöönsä.

testi

Suomi leikkaa avun Länsi-Afrikan aliravituilta

Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyön tuki Burkina Fason aliravittujen lasten terveysasemille päättyy. Suomi on maksanut käyntimaksut useilla klinikoilla. Hoitoon on päässyt yli 10 000 lasta kuukaudessa.

Rovaniemen hovioikeus

Huostaan otettuja lapsia pahoinpidelleen sijaisäidin tuomio säilyi hovioikeudessa

Rovaniemen hovioikeuden mukaan kahden sijaislapsen pahoinpitelystä tuomittu sijaisäiti pahoinpiteli vain toista lasta. Hovioikeus kuitenkin piti ennallaan sijaisäidin saaman 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen. Hovioikeus hylkäsi syytteen esimerkiksi kärpäslätkällä annettujen sähköiskujen osalta.

Portugalin parlamentti.

Portugali tiukensi aborttilakiaan

Naisten pitää jatkossa maksaa abortista sekä käydä psykologilla ja perhesuunnitteluneuvonnassa ennen raskauden keskeyttämistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle