Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Eksoten puhelinliikennettä vaivanneet häiriöt on saatu korjattua

Eksoten puhelinyhteydet toimivat eilen rajoitetusti eikä potilastietoihin ollut pääsyä. Häiriöt hidastivat Eksoten puhelinpalveluita.

Lääkäri ja tietokone Pohjois-Karjalan keskussairaalassa.

Siun sote on aloittamassa uuden tietojärjestelmän etsinnän

Kiistellyn Aster -hankkeen kariuduttua, joutuu Siun sote etsimään uusia ratkaisuja tulevaisuuden asiakas- ja potilastietojärjestelmäksi. Asiassa edetään keskustellen.

Turun Mäntymäen terveysaseman kylttejä

TS: Turun kaupunginsairaalan työntekijä urkki potilastietoja vuosien ajan

Lehden tietojen mukaan epäilty oli katsonut työkavereidensa tietojen lisäksi myös muiden henkilöiden potilastietoja.

Psykoterapiakeskus Vastaamon logo.

Poliisi alkaa pian kuulla Vastaamo-tietomurron tuhansia uhreja – "Ratkaiseva tekijä voi olla jo nurkan takana", sanoo tutkinnanjohtaja

Psykoterapiakeskus Vastaamosta tietomurroilla vietyjen potilastietojen julkaiseminen netissä alkoi vuosi sitten. Tietoja oli varastettu ensimmäisen kerran jo syksyllä 2018.

Sairaanhoitaja potilashuoneessa, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Satojen miljoonien Aster-hankinta kaatui – Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto hautasi potilastietojärjestelmän

Uutta asiakas- ja potilastietojärjestelmää ovat olleet hankkimassa yhdessä Pohjois-Karjalan Siun sote, Keski-Suomen ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Etelä-Savon sote-kuntayhtymä Essote. Hankinta olisi edellyttänyt yksimielisyyttä, joten Keski-Suomen kielteinen päätös kaataa Asterin oston kaikilta osapuolilta.

Tietokoneita ja datakaapeleita serverisalissa.

Päijät-Sotea vaivannut tietoliikennekatkos on saatu korjattua – katkoksen syy ei ole vieläkään selvillä

Päijät-Soten tietojärjestelmät toimivat taas normaalisti. Jo keskiviikkona alkanut häiriö oli kestoltaan ja laajudeltaan poikkeuksellinen.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen istuu työhuoneessaan ja katselee käsiinsä hieman hymyillen.

Mikä epäonnistui satojen miljoonien potilastietojärjestelmän hankinnassa? Aiotko erota? Kysyimme Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajalta kuusi tiukkaa kysymystä

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston on määrä päättää tänään vuosia valmistellun asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnasta. Jos valtuuston päätös on kielteinen, neljän alueen yhteinen hanke nykymuodossaan kaatuu.

Psykoterapiakeskus Vastaamon logo hississä.

Supreme Court rules police cannot use sensitive Vastaamo patient data

The court said that people in need of mental health services should be able to receive the care they need without fear of that relationship being revealed.

Lääkäri ja potilas

Uuden potilastietojärjestelmän hankinnan valmistelu on maksanut kuntayhtymä Essotelle reilut 3 miljoonaa euroa – hanketta vastustetaan laajasti Keski-Suomessa

Kuntayhtymä Essote ja Siun Sote ovat jo hyväksyneet hankinnan ja Vaasa on siirtänyt päätöksentekoaan marraskuulle. Jos hanke kaatuu Keski-Suomessa, neljän sairaanhoitopiirin yhteistä potliastietojärjestelmähanketta ei toteuteta myöskään muuallakaan.

Presentation i auditorium.

Aster-potilastietojärjestelmän kohtalosta keskustellaan tänään Keski-Suomessa, kotimainen vaihtoehto kävi esittäytymässä Vaasan sairaanhoitopiirin edustajille maanantaina

Liian kalliiksi osoittautuva Aster asiakas- ja potilastietojärjestelmä on kohdannut vastustusta Keski-Suomessa. Alueen sairaanhoitopiiri käsittelee järjestelmän kohtaloa tänään. Eilen suomalainen Esko Systems on esitellyt omaa, halvempaa vaihtoehtoa Mustasaaressa.

I förgrunden en staty som ligger nerböjd. I bakgrunden en sjukhusbyggnad.

Sairaanhoitopiirien yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta koki kovan kolauksen – Keski-Suomen kunnat vastustavat hankintaa

Aster asiakas- ja potilastietojärjestelmän kustannusarvio on tuplaantunut alkuperäisestä ja on nyt lähes 130 miljoonaa euroa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin on määrä ottaa kantaa hankinnan etenemisestä lokakuussa. Keski-Suomen kunnista lähes kaikki äänestivät hankintaa vastaan.

Lääkäri ja potilas

Vaasan sairaanhoitopiiri lykkää päätöksentekoa kohutusta Aster-potilastietojärjestelmästä

Siirtymistä Aster-projektin toimitusvaiheeseen oli tarkoitus käsitellä ylimääräisessä kuntayhtymän valtuuston kokouksessa 4. lokakuuta. Nyt päätöksentekoa päätettiin kuitenkin siirtää.

Takseja Keski-Suomen keskussairaalan eli Sairaala Novan edessä

Sairaanhoitopiirin johtaja ehdottaa hallitukselle kalliin potilastietojärjestelmän ostamista, vaikka kunnista näytetään punaista valoa Asterille

Johtaja Juha Kinnunen esittää sairaanhoitopiirin hallitukselle potilastietojärjestelmä Asterin hyväksymistä. Useat keskisuomalaiset kunnat ovat päättäneet, etteivät hyväksy Asterin hankintaa. Esimerkiksi Jyväskylässä kaupunginvaltuusto päättää asiasta maanantaina.

En sjukhusbyggnad. Mörka moln på himlen.

Onko parjatulle Aster-potilastietojärjestelmälle vaihtoehtoja? Kaksi kotimaista yritystä uskoo pystyvänsä samaan edullisemmin: "Toteutettavissa huomattavasti halvemmalla"

Suomessa on ainakin kaksi toimijaa, jotka ilmoittavat pystyvänsä toimittamaan vastaavanlaisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän kuin mitä Vaasan sairaanhoitopiiri ja kolme muuta sote-aluetta on nyt aikeissa hankkia.

Ylisen kuntoutuskeskus.

Tyhjistä sairaalatiloista löytyi taas salaiseksi tarkoitettuja tietoja – TAYS: "Jossakin prosessi oli katkennut"

Lukituista tiloista löytynyt tietosuojattava materiaali on tuhottu ja tietoturvaloukkauksista on tehty ilmoitukset tietosuojavaltuutetun toimistoon.

Lääkäri ja potilas

Aster-potilastietojärjestelmä saa tukea sosiaali- ja terveysministeriöltä

Aster-potilastietojärjestelmä on neljän alueen yhteinen hanke. Osa alueista on sen jo hyväksynyt, mutta hankintaan tarvitaan kaikkien alueiden myönteinen kanta.

Gastrokirurgi Ville Väyrynen endoskopiayksikössä.

Neljä aluetta on hankkimassa satojenmiljoonien eurojen potilastietojärjestelmää, jota ei ole testattu – kirurgi ihmettelee, mitä ollaan ostamassa

Aster-potilastietojärjestelmä on neljän alueen yhteinen hanke. Osa alueista on sen jo hyväksynyt, mutta hankintaan tarvitaan kaikkien alueiden myönteinen kanta. Keski-Suomessa hanke on vastatuulessa, erityisesti kohonneiden kustannusten vuoksi.

Potilastietojärjestelmätyötä Vaasan sairaanhoitopiirissä

Vaasan sairaanhoitopiirin uusi valtuusto perehtyi kiistanalaiseen potilastietojärjestelmään – jättihankinta hyväksytään tai hylätään lokakuun alussa

44 Vaasan sairaanhoitopiirin lääkäriä vastustaa Aster-järjestelmän hankintaa. Neljästä kilpailutuksesta mukana olevasta sairaanhoitopiiristä kaksi on jo hankinnan hyväksynyt. Hankkeen etenemiseen tarvitaan kaikkien hyväksyntä.

Sairaanhoitaja potilashuoneessa, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Multia tyrmäsi potilastietojärjestelmähankinnan nykymuodossaan

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien on määrä ottaa kantaa uuden potilastietojärjestelmän hankintaan syyskuun aikana.

Hävitettävien paperien laatikko.

Mäntän sairaalan vanhat potilaspaperit etsittiin ja hävitettiin

Sairaanhoitopiiri tutki paikat elokuussa. Jonkin verran löytyi vanhoja potilastietoja, jotka on nyt hävitetty.

Sairaanhoitaja laittamassa valvontamonitoria päälle, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Uuden potilastietojärjestelmän hinta kaksinkertaistumassa Keski-Suomessa – kustannusten kasvu kummastuttaa kunnissa

Uusi potilastietojärjestelmä on osoittautumassa merkittävästi oletettua kalliimmaksi. Hintalappu on yllättänyt Keski-Suomessa. Kunnat linjaavat kantansa hankintaan syyskuun aikana.

Mikkelin keskussairaala, Essoten lattiamatto

Essoten valtuusto hyväksyi uuden potilasjärjestelmän hankinnan – kustannukset yli 50 miljoonaa

Essote, Keski-Suomen sairaahoitopiiri, Vaasan sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri ovat hankkimassa uutta potilastietojärjestelmää yhdessä. Essote hyväksyi hankinnan ensimmäisenä. Mikäli uusi järjestelmä hyväksytään, otetaan se käyttöön Etelä-Savossa vuonna 2026.

Nainen tietokoneella Keski-Suomen keskussairaalassa.

Siun soten hallitus ratkaisee, ostetaanko arvostelua herättänyt potilastietojärjestelmä

Perusterveydenhuolto, suun terveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalitoimi - kaikki nämä koottaisiin uuteen asiakas- ja potilastietojärjestelmään. Omat tietojärjestelmät jäisivät Siun sotessa vain ympäristöterveydenhuoltoon ja pelastustoimeen.

Kainuun keskussairaalan vanha sisäänkäynti, jonka edessä kyltti ohjaa koronarokotuksiin.

KAKS:n potilastietojärjestelmän ongelmat jatkuvat ja vaativat päivityksen

Juhannuksen alla ilmenneet Kainuun keskussairaalan potilastietojärjestelmän ongelmat vaativat järjestelmän päivityksen, joka päästään toteuttamaan keskiviikkona 30. kesäkuuta. Siihen saakka järjestelmän toiminta on epävakaata.

Sanni Lehtinen halaa isäänsä Antti Lehtistä.

Lääkäri ei lukenut potilaan syövästä kertovia tutkimustuloksia ja sairastunut menehtyi – lääkärille huomautus Valviralta

Pirkanmaalaisen erikoislääkärin laiminlyönnit viivästyttivät kohtuuttomasti Antti Lehtisen syöpähoitoja. Valviran mukaan potilaan elämänlaatu olisi säilynyt hyvänä, jos hoito olisi ollut asianmukaista. MOT uutisoi tapauksesta laajasti viime vuonna.

Lääkäri ja potilas

Ajanvaraus ei toimi, lähetteet ja potilaskertomukset eivät löydy järjestelmästä – Apotin käyttöönotto HUSin kuvantamispalveluissa epäonnistui

Potilastietojärjestelmää on käytetty HUSin diagnostiikkakeskuksen kuvantamispalveluissa nyt kuukausi ja ongelmia on ilmennyt ajanvarauksessa ja potilastietojen käsittelyssä. HUSin mukaan ongelmat heikentävät potilasturvallisuutta ja hoidon tehokkuutta.

Ambulanssi, jonka vierellä seisoo mies suojavarusteissa.

Kiristysohjelma sulki Irlannin terveydenhuollon tietojärjestelmän – ministeri: Todennäköisesti vakavin kyberhyökkäys Irlannissa

Viranomaiset vakuuttavat, ettei potilastietoja joutunut vääriin käsiin. Koronavirusrokotuksia säätelevä järjestelmä ei kaatunut, mutta uusia aikoja testeihin ei pysty varaamaan.

Psykoterapiakeskus Vastaamon tarra toimipaikan ulko-ovessa.

Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakkaat voivat saada potilastietojaan Kelasta

Konkurssiin asetetun Vastaamon potilastiedot on siirretty Kelan arkistoon.

Lääkäri ja potilas

Potilastietojärjestelmien päivitysongelmat on korjattu

Lifecare-järjestelmän päivitykseen liittyvä häiriö koski sairaaloita Hämeenlinnassa ja Riihimäellä sekä kyseisten seutujen terveyskeskuksia.

Lääkäri ja potilas

Helsingissä käyttöön uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotti, sähköinen asiointi siirtyy Maisa-portaaliin

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yksiköt ovat siirtyneet lähes kokonaan Apottiin.

Sairaanhoitaja potilashuoneessa, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Potilastietojärjestelmän päivitys hidastaa terveydenhuollon palveluja viikonloppuna

Lifecare-potilastietojärjestelmän päivityksen käyttökatko koskee Hämeenlinnan ja Riihimäen seutuja.

Lääkäri ja potilas

Uusi ja kallis potilastietojärjestelmä tulee käyttöön Helsingissä, Kauniaisissa ja Keravalla – tavoitteena parempi tietoturva

Apotin käyttöönoton ennakoidaan näkyvän viivästyksinä terveysasemilla ja hammashuollossa.

Psykoterapicentret Vastaamos logga.

Court extends €10m asset seizure of troubled psychotherapy firm's founder

A majority of the firm was sold to an investor before a major patient data hacking scandal became public.

Koronarokote.

Oletko riskiryhmäläinen ja odotat rokotekutsua? – Kutsua ei välttämättä tule automaattisesti

Koronarokotuksia koskevat potilastiedot eivät ole aukottomia. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi riskiryhmään kuuluvien rokotuksiin kutsumisessa.

Koronanäytteitä Fimlabin laboratoriossa Tampereella.

Naantalissa virheellisiä laboratoriovastauksia potilastietojärjestelmiin

Naantalin kaupungin mukaan väärät tiedot eivät ole johtaneet potilasturvallisuuden vaarantumiseen.

Kuvassa on nimimerkin ransom_man Torilaudalle 21. lokakuuta 2020 tekemä postaus, jossa kerrotaan Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta.

Police receive 25,000 crime reports over Vastaamo hacking

The National Bureau of Investigation (NBI) says the investigation is still ongoing and asks for victims to be patient.

Psykoterapiakeskus Vastaamon logo.

Hacked psychotherapy centre Vastaamo files for bankruptcy

Vastaamo's business will be sold to Verve, where Vastaamo's clients can continue their therapy.

Kuvassa on nimimerkin ransom_man Torilaudalle 21. lokakuuta 2020 tekemä postaus, jossa kerrotaan Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta.

Vastaamon tietomurto: joku yrityksen avainhenkilöistä ei puhu totta maaliskuun 2019 tapahtumista

Tiistaina julki tulleet asiakirjat valottavat tietomurron taustoja. Yksi tärkeä kysymys on silti vielä vailla vastausta.

Äiti pitelee vastasyntyneen lapsen jalkoja

Apotti patient data system coming to Helsinki this spring

The system's introduction could cause temporary delays in making appointments at dental and family health clinics.

Psykoterapiakeskus Vastaamon tarra toimipaikan ulko-ovessa.

Hacked patient data reappears on dark web

Police believe at least some of the records are related to the hacking of psychotherapy centre Vastaamo’s database.

Psykoterapiakeskus Vastaamon tarra toimipaikan ulko-ovessa.

Ehkä jopa 32 000 Vastaamon potilaan tiedot ilmestyivät viime yönä Tor-verkkoon – poliisi: "Emme tiedä, monenko käsissä tietokanta on"

Ainakin osa julkaistuista potilastiedoista on aitoja eli luultavasti peräisin Vastaamon tietomurrosta.

psykoterapia keskuksen toimitusjohtaja

Uskalletaanko terapeutille kertoa jatkossa kaikesta? Kokenut psykoterapeutti pelkää että ei, koska pian käynnin tiedot näkyvät Omakannassa

Osalle potilaista pelkästään se, että joku saisi tietää terapiassa käynnistä voi aiheuttaa ahdistusta.

Kuvassa on nimimerkin ransom_man Torilaudalle 21. lokakuuta 2020 tekemä postaus, jossa kerrotaan Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta.

Uudet tiedot: Vastaamon potilaiden tiedot olivat ehkä jopa vuosia suojaamatta netissä – tietoturva-asiantuntija: "Älyvapaata"

Vastaamon perustaja Ville Tapio vierittää vastuuta tietomurrosta entisten alaistensa niskoille.

Passi poliisin lupapalvelupisteessä.

Tietomurron uhrin vaikea valinta: Hetun voi vaihtaa helpommin, mutta samalla on uusittava maksukortit ja koulutodistukset, hoitokin voi vaarantua

Terveysviranomaiset katsovat lakiesityksen kiireellisen aikataulun vaarantavan potilasturvallisuuden.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle