Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kuhmo oy satsaa kuusi miljoonaa euroa uusiin laitteisiin –hakee investoinneilla kilpailuetua

Hankeeseen saatiin investointitukea Euroopan aluekehitysrahastosta.

Jani Halme

Jani Halmeen kolumni: Pieni ja paikallinen on nyt muodikkaampaa kuin koskaan 

Aivan liian monen pienyrittäjän pakeille pitää etsimällä etsiytyä, kirjoittaa Jani Halme.

Viipurinrinkelit ovat perinteinen markkinaherkku.

Maalismarkkinat keskiviikkona ja torstaina Mikkelissä

Mikkelin torin kevätkausi alkaa.

Jouluisia tavaroita kaupassa.

Sunnuntaista toivotaan virkistystä kaupankäyntiin – mutta riittääkö asiakkaita?

Isot marketit ja kauppakeskukset uskovat sunnuntain mahdollisuuksiin enemmän kuin kivijalkakaupat. Osa toimijoista kertoo, että kulutus on siirtynyt hitaasti arkipäiviltä kohti sunnuntaita.

Pesukone, paita ja lentokone.

Näin lasket ostostesi todellisen hinnan

Hupenevatko rahasi käsistäsi, muttet oikein tiedä mihin? Tuntuuko muutaman kympin heräteostos halvalta?

Dave Spina

Video: TPS:n profiilihankinta avasi vihdoin maalitilinsä

SaiPasta hankittu Dave Spina teki Sportia vastaan kauden avausmaalinsa. Ensimmäinen osuma syntyi vasta kauden 12. ottelussa.

Alma Median logo.

Alma Media ja Talentum yhdistyvät

Alma Media ja Talentum ilmoittavat yhdistyvänsä. Alma Media hankkii kaikki Talentumin osakkeet.

Kauppakeskus Itis.

Kauppakeskuksissa oli vilkkaanpuoleista kesäkuussa

Kesäkuussa kauppakeskusten myynti piristyi. Kävijämäärät kasvoivat 2,3 prosenttia vuodentakaisesta.

Posti lakkauttaa toisen Keski-Suomen myymälöistään. Lakkautettava myymälä sijaitsee Jyväskylän Seppälässä.

Keski-Suomessa jatkossa vain yksi Postin oma myymälä

Posti sulkee toisen Keski-Suomessa sijaitsevista myymälöistään. Jäljelle jää vain Jyväskylässä Vapaudenkadulla sijaitseva myymälä.

Suosittu nuorten ajanvietto paikka

Kauppakeskuksissa riittää kävijöitä – myyntikin on jotakuinkin ennallaan

12 kuukauden aikana kävijämäärä on kasvanut 0,4 prosenttia ja kokonaismyynti on laskenut 0,2 prosenttia.

Maitotölkkejä Lidlin varastossa.

Lidlin maidon hinta voi torstaina äkisti muuttua

Tuoremaito on viimeinen tuoteryhmä, joka on Lidlissä hinnoiteltu eri tavoin eri alueilla. Torstaista alkaen maidostakin tulee kaikkialla samanhintaista.

Nainen seisoo myyntipöydän vieressä.

Nuoret kädentaitajat esittäytyivät kauppakeskus Goodmanissa

Luovuutta Ilmassa -otsikon alla esittäytyi lauantaina joukko nuoria kädentaitajia. He olivat tuoneet kauppakeskus Goodmaniin esille monia töitään.

Nicolas Deschamps

Kärppien huippuhankinta onnistui vihdoin

Nicolas Deschamps teki kauden avausmaalinsa ja -pisteensä Sportia vastaan.

Kauppakeskus Pasaati Kotkassa

Kauppakeskusta tuuletetaan rasvan vuoksi Kotkassa

Kauppakeskus Pasaatin rasvaviemäri hajosi aamupäivällä.

Asiakkaita Tampereen joulutorilla

Millainen myyntikoju toimii torilla?

Oulussa kokeillaan kauppatorilla tänä talvena uudenlaisia, punaisia, puusta valmistettuja myyntikojuja. Millainen merkitys myyntikojuilla on torille? Millainen myyntikoju toimii parhaiten?

Kuvassa kirjekuoresta pilkistävä lahjakortti.

Onko sinulta jäänyt lahjakortti käyttämättä?

Onko sinulla jäänyt lahjakortti lojumaan kirjoituspöydän laatikkoon ja vanhentunut? Jos, niin miksi? Millainen lahjakortti jää helpoiten käyttämättä?

Tokmannin Joensuun myymälä.

Seitsemän myymäläketjua saman Tokmanni-nimen alle

Tokmanni-konsernin kaikki liikkeet yhdistetään saman nimen alle. Tähän mennessä konsernilla on ollut seitsemällä eri nimellä toimivia liikkeitä.

Yhä useampi yritys pani lapun luukulle

Lukumääräisesti eniten lopettaneita yrityksiä oli kaupan alalla. Maakunnittain tarkasteluna lopetustilaston kärjessä oli Uusimaa.

Purolan kyläkauppa pysyy suljettuna Pyhtäällä

Kyläkaupan yrittäjät eivät ole löytäneet korvaavia tiloja. Pyhtään Purolassa sijaitseva kaupparakennus olisi vaatinut remonttia.

Merkkari

Minkä karkin haluaisit takaisin kaupan hyllylle?

"Markalla noita, sit 50 pennillä noit." Pienenä käytiin kioskilla hakemassa irtokarkkeja eli irtsareita. Merkkarin paluu on saanut monet muistelemaan vanhoja retromakuja. Millaisia muistoja sinulla karkeista palautuu mieleen?

Kuvakaappaus Etuovi.com -sivulta

12 vuoden kiista päättyi: Etuovi on nyt Alma Median

Mediakonserni Alma Media on saanut kaikki oikeudet Etuovi-nimeen. Kiista nimestä on jatkunut tamperelaisyrittäjän kanssa 12 vuoden ajan.

Kainuun vaakuna.

Kainuun hallintomallin loppuraportti julki

Valtiovarainministeriö on julkaissut viimeisen raportin Kainuun hallintokokeilusta ja sen loppumisesta. 

Kaj Kunnas kaupassa.

Kunnaksen Kärki: Kuntoa kaupan hyllyltä!

Kunnaksen Kärjessä pyöritään tällä viikolla urheiluvälinekaupassa. Ihmisen perustaidosta - itsensä liikuttamisesta - kun on nykyään tullut tosi välineellistä. Teknistä ja vaikeaa. Melkein tiedettä.

Kyläkauppapäivä muistuttaa lähipalvelujen merkityksestä

Yli 300 pientä lähi- ja kyläkauppaa eri puolilla Suomea järjestää asiakkailleen kesäistä ohjelmaa päivän kunniaksi.

Juhannuskimppu.

Haussa kesän kaunein kukkakimppu

Kesä on monenlaisten juhlien aikaa. Kukkansa ovat ansainneet niin koulunsa päättävät kuin muutkin kesän juhlijat. Tänä kesänä Yle Pohjois-Karjala etsii kesän kauneinta kukkakimppua tai -seppelettä.

Mökkilaituri Koitereella.

Kuvaa mökkilaiturisi

Mökkilaituri kuuluu miltei jokaisen kesämökin perusvarustukseen. Se sijaitsee usein saunan lähituntumassa tai siellä, missä pidetään omaa venettä. Lähetä sinä meille kuva kesäisestä mökkilaiturista.

Oman tyylin löytäminen ei ole rakettitiedettä

Moni nainen painiskelee tyyliongelman kanssa. Vaatekaupoista tulee ostettua jos jonkinlaista vaatekappaletta, joista osa jää loppujen lopuksi käyttämättä.

Talentumin yt-neuvottelut päätökseen - noin 40 saa lähteä

Mediakonserni Talentum vähentää Suomesta ja Ruotsista yhteensä noin 40 henkilöä. Talentumin tammikuun lopussa aloittamat yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.

Helppoheikit ovat kadonneet markkinoilta

Markkinoilla riitttää väkeä kutistuvasta myyntikojumäärästä huolimatta. Kemissä torstaina alkaneiden kevätmarkkinoiden kauppiaat uskovat vuosisatoja vanhan markkinaperinteen säilyvän, mutta muuttavan jollain tapaa muotoaan.

Televisioita kodinkoneliikkeessä

Kännykkä kannattelee kodintekniikan myyntiä

Kodintekniikan myynti on ollut murroksessa jo vuosia. Parikin alan kauppaketjua on lopettanut toimintansa, mutta samalla uusia liikkeitä on levinnyt alalle verkkokaupan kautta. Alaa pitää pinnalla erityisesti mobiiliteknologia.

Kommentoi kauppakysymystä ja lue kommentteja

Päivittäiset ruokaostot on mahdollista tehdä hyvinkin erilaisissa paikoissa. On pieniä tai pienehköjä lähikauppoja, on suuria marketteja kaupunkien keskustoissa ja on automarketteja keskustojen ulkopuolella.

Perämoottori pöllittiin Rovaniemellä

Yamaha-merkkinen viiden hevosvoiman perämoottori on varastettu Ylikylän venerannasta.

Kuvassa perunoita myynnissä torilla

Toripäivä kiertää kesäkuusta alkaen

Pirkanmaan toripäivien vuorottelujärjestelmä aloittaa kesäkuussa. Tarkoitus on, että saman alueen kunnissa toripäivät kiertäisivät. Asiakkaat tottuvat nopeasti säännöllisiin toripäiviin ja samalla saadaan enemmän tarjontaa päivää kohden.

Rajalla Kauppakeskuksen asiakasmäärä kasvussa

Rajalla-kauppakeskuksen miljoonan asiakkaan rajan odotetaan rikkoutuvan tämän kuun lopussa. Kauppakeskuksessa on tammi-huhtikuussa käynyt 4,7 prosenttia enemmän asiakkaita kuin viime vuoden vastaavana aikana.

Tarkastajaa laatikolla heittänyt kauppias: Meikäläisellä on räväkkä tyyli

Lopella nuorelle terveystarkastajalle uhitellut kauppias on astunut esiin ja kertonut halunsa selvittää asia tarkastajan kanssa. - Meikäläisellä on vähän räväkkä tyyli, kertoo kauppias Aamupostissa.

Hyviä alennuksia!

Saako ale-lappu ostamaan mitä vain? Kommentoi.

Alennusmyynnit ovat taas alkaneet. Kierteletkö kauppoja katsellen löytyisikö sieltä jotain mukavaa vai teetkö täsmäiskun jonkun tietyn tuotteen perään? Milloin ale-tuotteen hinta-laatusuhde on kohdallaan?

Vanha hautamuistomerkki.

Hautausmaiden jätettä vähennetään

Hautausmailla syntyvää turhaa jätettä voidaan vähentää uudenlaisilla maatuvilla surulaitepohjilla. Perinteisessä surusidontapohjassa käytetään muovikehikkoa.

Mikkelin uusi kauppahalli.

Uuteen kauppahalliin ei tulokkaita

Mikkelin rakenteilla olevaan kauppahalliin ei ole tulossa uusia kauppiaita. Sopimuksia kauppiaspaikoista ei ole vielä tehty, mutta vanhojen kauppiaiden kanssa asiasta on keskusteltu.

Kaupantekoa kauppahallissa

Lokamarkkinoilla kauppahallissa - katso kuvat!

Porin kauppahallissa järjestetään vuosittain perinteikkäät Lokamarkkinat. Kävimme paikalla aistimassa kauppahallin markkinaperinnettä.

Kommentoi.

Luoko kynttilän valo tunnelmaa pimeneviin iltoihisi? Osa laittaa kynttilät palamaan joka ilta. Osa taas polttaa kynttilöitä vain esimerkiksi viikonloppuisin tai erityisissä tilaisuuksissa. Miten usein sinä poltat kynttilöitä? Laitatko kynttilöitä myös pihalle tai parvekkeelle?

Kommentoi sunnuntaikauppakysymystä ja lue kommentteja

Nykyään on aivan normaalia, että kaupat ovat sunnuntaisinkin auki. Parhaimmillaan lähikauppa on auki iltayhdeksään.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle