Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ett kvinnoansikte i svartvitt i mitten, på vardera sidorna virtuella modeller av människohuvuden ritat i ett punktnät.

Romanssihuijarit ovat jo valjastaneet tekoälyn käyttöönsä – videopuhelussa näkemääsi ihastusta ei ehkä ole olemassakaan

Järjestäytynyt rikollisuus kouluttaa jäseniään hyödyntämään uusinta teknologiaa. Jo verkon ilmaisohjelmat ja diginatiivius tarjoavat valmiudet huijauksiin.

Miro Peltonen tutkii kännykkää.

Kauppiaat tykittävät nyt vuoden parasta myyntiä – Riikka Huuskosen laatikkoon päätyi jo kymmenes varapuhelin, kun hän sai idean

Nyt ostetaan kalliimpia ja hienompia puhelimia, mutta määrältään aiempaa vähemmän. Puhelimen elinkaari on lyhyt, keskimäärin kaksi vuotta.

Piirretyt gorilla ja karhu hymyilevät punaiset nenät päässä nurmikolla, jonka taustalla on rakennuksia.

Älypuhelimen omistajalla ei ole aina sähköjä – testaa, millaista on 2020-luvun Ugandassa

Kiperässä visassa selviää mm. se, tarvitaanko Ugandaan enemmän älypuhelimia, vesivessoja vai naiskansanedustajia. Samalla opit lisää Suomen tilanteesta.

Kaksi henkilöä pitää käsissään puhelimia. Henkilöiden kasvot eivät näy kuvassa.

Puhelimen kilkatus loppui kuin seinään, kun koulu kielsi kännykät oppitunneilla

Monet kaupungit odottavat selkeää valtakunnallista linjausta kännyköiden käytöstä kouluissa.

Kuvassa nainen katsoo puhelinta pimeydessä.

”Ole paras versio itsestäsi” – Parempaa mielenterveyttä myyvät sovellukset lupaavat paljon, mutta takeita tehosta ei ole

Viime vuosien aikana markkinoille on vyörynyt mielenterveyttä edistäviä sovelluksia. Vaikuttavuutta ja turvallisuutta on alettu tutkia, koska niiden kehittäjät eivät niitä välttämättä tutki.

Aleksis Salusjärvi ruutupaidassa ja hänellä on musta rannekello vasemmassa kädessään

Aleksis Salusjärven videokolumni: Amerikkalaisen scifikirjailijan ennustus kävi toteen – meistä on tulossa yhä levottomampia ja tyhmempiä

Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi sanoo videokolumnissaan, että älypuhelinten aikakaudella ihmisistä on tullut keskittymiskyvyttömiä. Samalla kirjallisuuden ydintehtävä on päässyt unohtumaan.

Suomen Pelimuseon tutkija Niklas Nylund pitää N-Gagea käsissään.

Nokia kaupitteli aikoinaan pelipuhelinta vähäpukeisten naisten avulla – seurauksena oli miljoonia maksanut katastrofi

Nokian N-Gagen piti mullistaa pelikonsolien markkinat 2000-luvun alussa ja kukistaa Nintendo. Tampereen Vapriikissa avautuva näyttely pureutuu laitteen flopin syihin.

Nuori nainen katsoo puhelintaan ja hänellä on maski sekä lierihattu.

Lasten älypuhelinriippuvuus on Kiinan uusi terveyskriisi: unihäiriöt ja epäsosiaalinen käyttäytyminen yleistyvät

Kiinassa on neljännes maailman älypuhelimista ja eniten niiden liiallisesta tuijottamisesta johtuvia ongelmia. Aasian-kirjeenvaihtajamme Mika Hentusen videokirje avaa kiinalaisten kännykkäaddiktiota.

Liinu Lavikainen selaa puhelinta sängyssä.

Tinderillä saa pidemmät unet kuin suosituilla somealustoilla – kokeile unikoneella, millaisia vaikutuksia tutkimus löysi puhelimen käytöstä

Ruutuaika ennen nukkumaan menoa vaikuttaa uneen, mutta tietyt älypuhelimen sovellukset voivat jopa lisätä unta. Koneen avulla voit arvioida eri sovelluksien vaikutuksia.

Viktor Uotinen aloittamassa ensimmäistä koulupäivää koulun pihalla.

Ekaluokkalainen Viktor Uotinen osaa jo lukea ja odottaa koululta erityisesti välitunteja

Lapissa koulutiensä aloittaa noin 1600 ekaluokkalaista. Se on noin sata koululaista vähemmän kuin viime vuonna.

Viisi nuorta seisoo Narinkkatorilla ja katsoo kameraan.

Kysyimme nuorilta, mitä he ajattelevat kännykän käytön rajoituksesta koulussa

Viimeisiä kesälomapäiviään viettäneet Ylen haastattelemat nuoret olisivat valmiita rajoittamaan kännyköiden käyttöä oppitunneilla, mutta eivät välitunneilla.

Lapsi ja puhelin.

Koululaisten puhelimen käyttöä ei noin vain voi rajoittaa, vaikka valtaosa haluaisi niin tehdä – katso, mitä mieltä muut ovat

Puhelimen pois ottaminen koulupäivän ajaksi pitää tehdä harkitusti, ettei lapsen perusoikeuksiin kajota liian kovasti, asiantuntija muistuttaa.

Matias Sillanpää käyttämässä vanhaa nokialaista simpukkapuhelinta.

Nostalginen tv-sarja ja someähky saivat Matias Sillanpään hankkimaan simpukkapuhelimen: “Maailman siistein vehje”

Perinteiset simpukkapuhelimet kasvattavat nyt suosiotaan. Myös Nokian puhelimia valmistava HMD Global on haistanut trendin.

Tyttö selaa kännykkää.

Tutkimus: Älypuhelimen selailu sängyssä heikentää usein unen palauttavaa vaikutusta, mutta sovelluksissa on eroja

Viihde ja asioiden hoitaminen ennen nukkumaanmenoa voivat jopa parantaa unen laatua.

Lapset katsovat matkapuhelimelta jotain.

Ehdotus kännykän käyttörajoituksista: Kaksi tuntia päivässä 16–18-vuotiaille, tunti 8–16-vuotiaille – Kiina yrittää leikata ruutuaikaa

Ehdotuksen mukaan alaikäisten ei pitäisi päästä kännykällä verkkoon iltakymmenen ja aamukuuden välillä.

Anonyymi nainen selaa puhelinta.

Selaatko somea sängyssä tai onko unihygienia sinulle tärkeää? Kerro meille millaista puhelimen käyttösi on

On selvää, että sininen valo vaikuttaa unen laatuun, mutta myös se mitä laitteilla tehdään. Miten sinä käytät puhelinta ennen nukkumaanmenoa?

Lupiineja pellon laidalla.

Kankaanpääläiset halutaan tunnistamaan vieraslajeja uuden mobiilipelin avulla – jokaisesta havainnosta maksetaan euro

Paikalliset voivat tienata rahaa merkitsemällä mobiilipelin kartalle löytämiään haitallisia vieraslajeja. Kankaanpään kaupunki hyödyntää tietoa haitallisten vieraslajien torjunnassa.

Pyörä auringonvalokeilassa sepelin päällystämällä tiellä.

Kajaanissa on mahdollista tienata kartoittamalla pyöräteiden kuntoa – mobiilipelillä voi saada jopa parikymmentä euroa tunnissa

Toukokuussa Kajaanissa kartoitettiin katuja mobiilipelin avulla. Nyt on vuorossa pyöräteiden kartoitus.

Asentaja Kristiina Oikarinen on kajaanilaisessa huoltoyhtiössä ATK-huolto.comissa töissä.

Älylaitteiden ongelmat ratkeavat usein pelkällä opastuksella – ja hammastikulla, kertoo kajaanilainen asentaja

Asentaja Kristiina Oikarinen huoltaa työkseen tietoteknisiä laitteita. Hän on huomannut, että usein ongelman syynä on se, että asiakas kaipaa tukea laitteen käyttöön.

Onni pyöräilee ja selaa puhelinta samalla.

Aivoasiantuntija ehdottaa rajattua ruutuaikaa aikuisille: tunti ilman puhelinta päivässä – vertaa tässä jutussa kännykän käyttöäsi muihin

Älyominaisuuksista riisuttujen puhelinten suosio on Yhdysvalloissa kasvussa. Ilmiö on huomattu menekin kasvuna myös Gigantin Suomen myymälöissä.

Leo Korte katsoo kameraan ulkona aurinkoisessa säässä stetson hattu päässään.

Kun Leo Kortteen älypuhelin hajosi, hänen itsetuntonsa koheni – tutkijat kiistelevät nyt meitä kaikkia koskevasta ongelmasta

Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet useissa maissa siitä lähtien, kun älypuhelinten ja sosiaalisen median käyttö on yleistynyt. Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, onko niillä syy-yhteyttä.

Tablettien ja älypuhelinten säitelystä ja niiden terveysvaikutuksista ei ole vielä tutkimustietoa.

STT:n tiedot: Hallitusneuvotteluissa on ollut esillä kännyköiden käytön rajoitus peruskouluissa

Koulut voivat nykylainsäädännönkin puitteissa kieltää järjestyssäännöissään kännykän häiritsevän käytön oppituntien aikana.

Kädessä on älypuhelin.

Nopeasti kehittyvä digiyhteiskunta aiheuttaa osalle vanhempaa väestöä suuria haasteita: ”Ollaan suon silmässä ja huudetaan apua”

Palveluyhteiskunnan ei pitäisi siirtyä digitaaliseen maailmaan liian nopeasti, sanoo kajaanilainen Aarne Tarkkonen. Hän näkee suurena ongelmana, että vanhukset joutuvat pärjäämään yksin.

Kuvassa lapsi kännykän kanssa ja All Points North-logo.

APN Podcast: Why is Finland so relaxed about kids using smartphones?

A citizen's initiative is trying to get stricter rules banning smartphone usage during the school day. The APN podcast explores the issue.

Eino Nurmisto kotinsa keittiössä. Eino tutkii puhelintaan otsa rypyssä.

Miten olet rajoittanut somen käyttöä puhelimellasi? Kerro Ylelle, teemme juttua

Yle kerää lukijoiden kokemuksia somen ja puhelimen käytön rajoittamisesta.

Poikaporukka istuu säkkituoleilla ja riippukeinuissa ja katselee puhelimia.

Luvialla suuri osa yläkoululaisista nauttii rajoittamattomasta ruutuajasta eikä koe sitä ongelmaksi

Netissä voi olla kännykän kautta tuntikausia. Luvian yhtenäiskoulun kuraattorin mielestä ruutuaikaa pitää rajoittaa, jos liiasta käytöstä tulee ongelma. Kavereita kannattaa nähdä myös oikeasti.

Syksyinen katu Forssan keskustassa.

Forssalaiset pääsevät pian tutkimaan kotikaupunkinsa esteettömyyttä mobiilipelin avulla

Esteettömyyden tutkimisen joukkoistaminen mobiilipelin avulla on käytössä ensimmäistä kertaa maailmassa.

Kajaanin kaupunki haluaa tienkäyttäjiltä dataa tiestön kunnosta mobiilipelin avulla. Kuvassa puhelin on kiinni tuulilasissa ja näytölle on avattu Crowdsorsa-mobiilipeli.

Kohta voit tienata rahaa mobiilipelillä – Kajaanin kaupunki kannustaa tienkäyttäjiä keräämään tietoa tiestön kunnosta

Kajaani haluaa paikalliset mukaan tiestön kuntokartoitukseen. Crowdsorsa-pelissä tienkäyttäjät tienaavat rahaa poimimalla virtuaalimarjoja samalla, kun he keräävät tietoja autoteiden kunnosta.

Liikennemerkkiviidakko

Raahessa selvitetään vaihdettavaksi joutuvia liikennemerkkejä mobiilipelin avulla

Raahessa aloitetaan liikennemerkkien vaihto ensi kesänä. Sitä ennen merkit on kartoitettava, jotta tiedetään kuinka paljon, missä ja mitä liikennemerkkejä pitää vaihtaa.

Kolumnisti Mona Mannevuo.

Mona Mannevuon kolumni: Vauhdin kiihtyminen tuhoaa keskittymiskyvyn

Nuorison kadonnut keskittymiskyky herättää huolta. Nuoret elävät kuitenkin samassa maailmassa kuin ylikierroksilla käyvät aikuisetkin, pohtii Mannevuo.

Valmetin tutkimuspäällikkö Mika Karaila seisoo teollisuusympäristössä.

Koronapandemia mullisti tietotyön tekemisen, nyt metaversumin odotetaan mullistavan samalla tavalla kenttätyön

Metaversumi on yhä kokeiluasteella. Yritykset suhtautuvat kuitenkin mielenkiinnolla fyysisen ja virtuaalisen maailman yhdistävään ympäristöön, joka mahdollistaa uudenlaisen työnteon.

Ihmisiä kavelee lumisella kadulla. Taustalla iphone-puhelimen mainos.

Lännellä on yksi pakotekortti, jota ei ole vielä kokeiltu, ja sitä venäläiset pelkäävät nyt

Moni venäläinen pelkää, että oma älypuhelin muuttuu pian käyttökelvottomaksi, jos länsi päättää käyttää älypuhelinteknologiaa pakotekeinona.

Mies osoittaa puhelinta kameralle.

Joel Järvensivu, 24, vaihtoi kännykän retromalliin ja käyttää älypuhelinta vain tarpeeseen – "Tajusin, ettei siinä jää paitsi mistään"

Vanhanmallisia ja varmatoimisia peruspuhelimia ostavat tavallisesti seniorit ja alkutuotannon alan työntekijät. Jotkut ostavat retropuhelimen kuitenkin toisesta syystä: sosiaalisen median ja ruutuaikansa vähentämiseen.

Kotitorin palveluohjaaja Pinja Juvonen esittelee edessään olevan laitelaukun sisältöä.

Kiertävä laitelaukku helpottaa teknologiaan tutustumista Pirkanmaalla

Laitelaukku tarjoaa ikäihmisille helpon mahdollisuuden tutustua teknologiaan ja sovelluksiin, joista voisi olla heille hyötyä arjessa.

Uimakoululaisia uimastadionin altaassa.

Kokkola kannustaa nuoria uusiin harrastuksiin nuorisopassilla

Nuorisopassi on älypuhelimella toimiva mobiilisovellus, jossa nuorille tarjotaan etuja erilaisiin vapaa-ajan harrastuksiin.

Kollaasikuva Be Real -sovelluksesta ja sillä otettavista kuvista.

Analyysi: Berealin piti olla vastalause somen kiiltokuville, mutta sen sisällössä on jo nyt Instagramista tuttua poseeraamista

Berealin käyttö tuntuu nostalgiatripiltä sosiaalisen median varhaishistoriaan, kirjoittaa Ylen toimittaja Miika Koskela.

Vanhuksen ryppyinen ja mustelmainen käsi tablettitietokoneen ruudulla. Ruudulla lukee asiointi hoitajan ja lääkärin vastaanottopalveluissa.

Sotepalvelut hoidetaan diginä, mutta kaikki eivät vielä osaa – Etelä-Savon hyvinvointialue panostaa asukkaiden digiosaamiseen

Digitaitokursseilla voi opiskella muun muassa älypuhelimen käyttöä ja pilvipalveluiden hyödyntämistä.

Ylen kolumnisti Roopen Lipasti henkilökuvassa.

Roope Lipastin kolumni: Asiakas on aina väärässä

Kun laturi ei kuulu kännykkäpaketin hintaan, ollaan menty liian pitkälle, kirjoittaa Roope Lipasti.

1.-luokkalainen Lilja Lyytikäinen esittelemässä kellopuhelintaan.

Pienten koululaisten ranteista löytyy nyt usein kellopuhelin – sillä ei pääse nettiin

Toistaiseksi perinteisiä puhelimia ostetaan lapsille vielä enemmän, mutta ranteeseen laitettavat kellopuhelimet ovat kasvattaneet suosiotaan.

Joonas Konstig, Helsinki, 05.06.2020

Joonas Konstigin kolumni: Top Gun: Maverickin ihailtava propaganda kertoo, miksi Yhdysvallat voitti kylmän sodan

Fiktio onnistuu, kun se on riittävän samaistuttavaa mutta samalla arkea parempaa, kirjoittaa Konstig. Kolumnin voi myös kuunnella.

Dinosaurus

Dinosaurus ilmestyy virtuaalisesti koululuokkaan Intiassa – syynä on suomalaisyritys, joka tekee oppimisesta aivan erilaista kuin aiemmin

Lisätyn todellisuuden oppimissovelluksen kehittänyt helsinkiläinen 3DBear jalkautui Intian markkinoille. Koronapandemia räjäytti maan opetusteknologia-alan kovaan kasvuun.

Pyörätiekaistat Lappeenrannassa Helsingintiellä.

Kuka tahansa voi tienata rahaa osallistumalla pyöräteiden vaurioiden kartoitukseen

Lauantaina aamupäivällä alkavassa tapahtumassa tietoa pyöräteiden vaurioista kerätään älypuhelimen sovelluksen avulla.

Tampereen kaupunkia ja Amurin kaupunginosaa kuvattuna Näsinneulasta päin.

Piilaaksosta lähtöisin oleva teknologiayhtiö avaa tytäryhtiön Tampereelle: kehittää paikannusta esimerkiksi älypuhelimiin

Yrityksen sijoittajiin kuuluvat muun muassa Google Ventures, Norwest Venture Partners ja GSR Ventures.

Henkilö kirjoittaa salasanaa kännykkäsovelluksessa.

Vanhentunut käsitys hyvästä salasanasta elää sitkeästi, sanoo professori ja antaa kolme vinkkiä oman tietoturvan parantamiseen

Viimeistään nyt, harmaana aikana, on hyvä hetki hoitaa tietoturvaan liittyvät perusasiat kuntoon, sanoo kyberturvallisuuden professori Kimmo Halunen.

Pöydän ääressä leikki lapsi, isovanhemmat käsittelevät laskupinoa.

Matti Nikola, 82, maksaa älypuhelimella laskuja verkkopankissa – moni ikätoveri ei kuitenkaan osaa käyttää digitaalisia palveluja

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topon mukaan digipalveluista syrjäytyneiden iäkkäiden vaikeudet hoitaa asioitaan ovat viime vuosina lisääntyneet.

Puhelimella kuvataan kasvia.

Näin tunnistat kasvin tai eläimen puhelimen avulla

Viisi sovellusta, joista voi olla hyötyä tunnistamisessa.

Aleksis Salusjärvi, Helsinki, 9.10.2018

Aleksis Salusjärven kolumni: Seitsemän sekunnin muisti – mitä tapahtuu, jos keskittymiskyvyn alamäki jatkuu

Lyhytvideot ja pikaviestit ovat looginen lopputulos vuosikymmenten ajan lyhenneestä keskittymiskyvystä. Olemme astumassa muistin jälkeiseen aikaan, kirjoittaa Salusjärvi. Kolumnin voi myös kuunnella.

Iphone.

Applen kova tulos: liikevaihto uuteen ennätykseen ja voittoa liki 35 miljardia dollaria

Applen vuosineljänneksen nettotulos ylitti 30 miljardia dollaria ensimmäistä kertaa. Applen markkina-alueista kaikki paitsi Japani nostivat myyntilukujaan vuoden takaisesta.

Tyttö istuu sohvalla ja selaa kännykkää.

Maailma hurmaantui ilmaisesta Wordle-nettipelistä – sitten idea kopioitiin, ja nyt pelitehtailijat yrittävät lypsää sillä rahaa

Pelaajat ja kansainvälinen media ihastuivat ilmaiseen nettipeliin, joka ei sisällä mainoksia tai kerää pelaajista dataa. Pelin on sanottu “syntyneen rakkaudesta”, mutta idea kaupallistettiin nopeasti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle