Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

En kvinna står utanför ett stort hus.

Kaupunginjohtaja kuuli jo viime syksynä suunnitelmista rakentaa vetytehdas Kristiinankaupunkiin – nyt salaisuus on julki

Alue, johon tehdasta suunnitellaan, on tällä hetkellä kaavoituksessa. Selvityksen alla on työntekijöiden mahdollinen koulutus alueen oppilaitoksissa sekä kaupungin asuntotilanne.

Hinaajan taustalla Tahkoluodon merituulivoimaloita

Närpiössä kaupunginhallitus hyväksyi merituulivoimapuiston kaavoitusaloitteen – kaupunginvaltuustolle esitetään lakisääteistä alempaa desibelirajaa

Närpiö hyväksyi viimeisimpänä paikkakuntana Metsähallituksen merituulivoimapuiston kaavoitusaloitteen. Kaupunginhallituksessa huolenaiheeksi nousi merituulivoimapuiston melutaso.

A wind power turbine viewed from below.

Luumäelle suunnitellaan tuuli- ja aurinkovoimapuistoa – nyt kuntalaiset saavat kertoa, mitä mieltä ovat

Kunnan verkkosivuilla on avautunut kysely, jossa kysytään asukkaiden ja mökkiläisten näkemyksiä muun muassa voimaloiden vaikutuksista asuinympäristöön. Kyselyyn voi vastata myös Luumäen kirjastoissa.

Havainnekuva, jossa näkyy teollisuusalue meren rannassa ja suuri joukko tuulivoimaloita meressä.

Kokkolassa ja Kristiinankaupungissa uskotaan miljardien arvoisten vetytuotantolaitosten toteutumiseen – edessä on ympäristölupien käsittely

Yhdysvaltalainen yhtiö aikoo rakentaa Suomeen kolme vedyntuotantolaitosta. Suurin laitos on suunnitteilla Kristiinankaupunkiin, mutta Kokkolassa tuotantolaitokselle on kaavoitettu jo aluetta.

 Kuvassa Savosolarin toimitusjohtaja Kirsi Suopelto, kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja ESE:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Nykänen pitävät käsissään käyttöönvihkimisen kunniaksi leikattua nauhaa.

Nämä aurinkokennot tuottavat sähkön sijaan lämpöä – Mikkelin Tuskuun rakennettu aurinkokeräinpuisto vihittiin käyttöön

Aurinkokeräimet ottavat talteen lämpöä, jota hyödynnetään kiinteistöjen lämmityksessä. Toistaiseksi aurinkokeräimet eivät ole Suomessa kovin yleisiä, toisin kuin sähköä keräävät aurinkokennot.

Havainnekuva, jossa näkyy teollisuusalue meren rannassa ja suuri joukko tuulivoimaloita meressä.

Suomi on saamassa uuden miljardi-investoinnin: Amerikkalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vedyntuotantolaitosta

Laitokset on tarkoitus rakentaa Kokkolaan, Kristiinankaupunkiin ja Porvooseen. Ne toisivat Suomeen noin tuhat uutta työpaikkaa.

Savon Voiman voimalaitos Joensuun Iiksenvaaralla.

Savon Voima pahoittelee Iiksenvaaran voimalaitokselta kantautuvaa melua: energiapuun haketus vähenee kesäksi

Syksyllä meluhaitat helpottavat, sillä Joensuun voimalaitoksen alueelle valmistuu uusi terminaalikenttä energiapuun varastointiin

Vindmöllor i vindkraftspark i Pyhäntä

Tuulivoimatyömaat houkuttelevat varkaita – Soinista vietiin 3 500 kiloa kuparia

Etelä-Pohjanmaalla Soinissa sijaitsevalle Vestas Finlandin työmaalle on aiheutettu mittavia vahinkoja ja varastettu tonnikaupalla kuparia.

Toholampilainen Ilpo Wennström perusti tilalleen biokaasulaitoksen vuonna 2019. Kuva vuodelta 2021.

Biokaasulaitos säästi Ilpo Wennströmin tilan lannoitekustannuksista viime vuonna 100 000 euroa – nyt toiminta laajenee

Viljelijä on osa vihreää siirtymää, kun hän rakentaa maatilalleen voimalaitoksen, jossa energiaa syntyy lietelannasta. Investointeja on tehty verkkaisesti monesta syystä.

Vass med Vasa i bakgrunden

Vaasassa on vireillä hanke, jossa tuotetaan biokaasua siistimällä rannikkovesistöjä

Kaksivuotisen hankkeen kustannukset ovat noin 200 000 euroa. Kaupunkiympäristölautakunnan mukaan hankkeen avulla toteutuu kaksi kaupungille tärkeää asiaa.

Aurinkopaneeleja aurinkovoimalassa.

Iitin suuri aurinkovoimala on vielä ilman rakennuslupaa

Hankkeen rahoittaja ja aikataulu julkistetaan aikaisintaan elokuussa. Iittiin on tulossa teollisen mittakaavan aurinkovoimala.

Kartta Heinävedellä sijaitsevasta alueesta, jonne suunnitellaan tuulivoimapuistoa.

Kansainvälinen energiayhtiö haluaa rakentaa 27 tuulivoimalaa Heinävedelle

Kilpimäelle on suunnitteilla 13 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 330 metriä. Jouhtenisen alueelle yhtiö kaavailee 14 tuulivoimalaa.

A wind power turbine viewed from below.

Suomesta kannattaa tehdä toinen Norja, sanoo jättirahoituksen saanut suomalainen tuulivoiman rakentaja

Tanskalaisen rahastoyhtiön 2,3 miljardin euron potti on suurin yhteistyösopimus tuulivoiman rakentamiseksi Suomeen. Voimalat rakentavalla Myrsky Energialla ei ole vielä yhtään voimalaa.

Havainnekuva Lahteen suunnitellusta vetylaitoksesta, joka aiotaan rakentaa Kymijärven voimalaitosten viereen.

Ren-Gasin Lahden vetylaitoksen koko pieneni ja ympäristövaikutukset vähenivät

Vetylaitoksen ympäristövaikutusten arviointi on loppusuoralla. Yksi lähialueen asukkaiden toive on toteutumassa, kun raskaan liikenteen määrä vähenee.

tuulivoimala

Lumivaaran tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat alkaneet Hyrynsalmella

Tuulivoimapuiston rakentaminen on alkanut maatöillä. Tuulipuistoon tulee yhdeksän voimalaa, joiden pystytys alkaa ensi vuonna.

Toimittaja kasvosuojus päässä biokaasulaitoksessa.

Biojätteistä aletaan tehdä lannoitetta ja lisää biokaasua Espoossa, mutta paljon on kiinni ihmisten valinnoista roskapöntöillään

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan lisäsi paineita investointiin, jonka myötä haisevat kompostikasat pienenevät. Uusien laitteiden lisäksi HSY toivoo lisää biojätettä oikeisiin astioihin.

Aurinkopaneeleja talon katolla.

Aurinkopaneelien myynti käy kuumana, eikä asennus aina mene putkeen – tässä viisi vinkkiä ostajalle

Esa Koivisto selvitti hintoja ja kaupan ehtoja ennen kuin hankki taloonsa aurinkopaneelit. Silti asennus jäi harmittamaan sähköteknikkoa. Mitä hän olisi voinut tehdä toisin?

Grafiikka näyttää energiatuet yrityksille vuosina 2020-2022. Vuonna 2020 energiatukia maksettiin työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 253 miljoonaa euroa, vuonna 2021 359 miljoonaa ja vuonna 2022 398 miljoonaa euroa.

Voitolliset energiafirmat saavat suuria summia valtion tukea – veronmaksajat tukevat puun polttoa miljoonilla vihreän siirtymän nimissä

Kaikki voivat tutkia yritystukien määrää ja saajia uudesta nettipalvelusta. Yle testasi TEMin tietopalvelua ja löysi suurimmat energiatukien saajat.

A wind power turbine viewed from below.

Saksalainen tuulivoimayhtiö avaa aluetoimiston Vaasaan

Kyseessä on yhtiön ensimmäinen aluetoimisto sen Suomen päätoimipaikan sijaitessa Helsingissä.

Helenin aurinkopuisto nurmijärvellä. Aurinkopaneeleilla tyotettava sähkö.

Nämä kaksi sähköyhtiötä saivat viime vuonna veronmaksajilta poikkeuksellisen suuret tuet

Valtio on myöntänyt viime vuosina aiempaa enemmän suuria yli 10 miljoonan euron energiatukia yrityksille.

Aurinko heijastuu aurinkopaneeleista omakotitalon katolla.

Miksi Luxemburg haluaa tukea Suomen aurinkovoiman rakentamista kymmenillä miljoonilla euroilla? Tässä viisi vastausta

Suomi oli ainoa maa, joka tarttui Luxemburgin tarjoamaan rahoitukseen. Luxemburgin investointituki voi tuoda merkittävän sysäyksen suurten aurinkosähkövoimaloiden rakentamiseen Suomessa.

Hinaajan taustalla Tahkoluodon merituulivoimaloita

Huonekalujätti Ikean sijoitusyhtiö sijoittaa 30 miljoonaa Pohjanlahden merituulivoimahankkeisiin

Kauppa menee seuraavaksi kilpailuviranomaisten käsittelyyn.

Savon Voiman voimalaitos Joensuun Iiksenvaaralla.

Uusiutuvan energian sijoituskohde, biotuotetehdas Joensuussa, on viivästynyt yli vuodella

Pääomarahasto Taalerin bioteollisuuslaitoksen Joensuussa piti käynnistyä tänä kesänä. Vielä ei kuitenkaan ole alkanut laitoksen rakentaminenkaan. Uusi tavoite valmistumiselle on vuoden 2024 lopulla.

Bensapistoolit.

Bensan hintaan piti tulla vuodenvaihteessa 20 sentin korotus, mutta nyt tilanne voi muuttua

Ruotsissa jakeluvelvoite on putoamassa EU-minimiin, ja nyt perussuomalaiset ajavat samaa Suomessa liikenteen kustannusten vähentämiseksi.

Aurinkopaneelit talon katolla

Aurinkopaneelit saavat pysyä katolla poistokehotuksista huolimatta, sanoo osa Kuukkarin asukkaista – pahimmillaan edessä voi olla vuosien valituskierre

Yle uutisoi aiemmin, miten Porin kuudennessa kaupunginosassa eli kuukkarissa jotkut aurinkopaneeleita katoilleen asentaneet asukkaat ovat saaneet kaupungilta paneelien poistokehotuksia.

Tuulivoimaloita Isojoen Lakiakankaalla

Vihreän siirtymän hankkeita on nyt enemmän kuin osattiin odottaa, ja se näkyy erityisesti Pohjanmaalla: yva-selvitysten määrä yli kymmenkertaistui

Tuulipuisto-, akku- ja vetyhankkeita on niin paljon, että niiden yva-prosessit ruuhkauttavat Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen. Apuvoimia arviointien käsittelyyn on palkattu lisää ja haalittu muualta.

Sulkavan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli ikuisti juhlahetkeä. Suur-Savon sähkön toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen ja kunnanjohtaja Juho Järvenpää poseeraavat Sulkavan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Rallille, kun hän ottaa heistä kuvan..

Sulkavan aurinkopuisto kattaa kunnan oman sähköntarpeen ensimmäisenä kuntana Suomessa

Aurinkopuisto kuuluu Suomen suurimpiin. Suhteessa Suomen sähköntuotannon päästöihin, puisto vähentää hiilidioksidipäästöjä vuositasolla noin 400 tonnia.

Vattenfallin merituulipuisto Tanskan edustalla.

Kokkolan Satama ja tuulivoimayhtiö yhteistyöhön suuren merituulipuiston rakentamisessa

Hanke on vasta ympäristövaikutusten arviointivaiheessa.

Kaksi työmiestä asentaa aurinkopaneeleja omakotitalon katolla, taustalla kuusi ja sininen taivas.

Ostitko aurinkopaneelit ovimyyjältä vai liikkeestä, onnistuiko ja miten homma sujui? Kerro meille kokemuksesi, teemme juttua

Aurinkosähkön suosio kasvaa. Samaan aikaan kuluttajaviranomaisten saamat yhteydenotot asennuksista ovat lisääntyneet. Kerro meille jutussa olevallaa lomakkeella, miten sinun asennuksesi onnistui.

Havainnekuva tuulivoimaloista avomerellä.

Eurajokelaisilta kritiikkiä merituulipuiston tiedottamiselle – maanomistajat kaipaavat lisätietoa sähkönsiirtoverkon linjauksista

Jopa sadan voimalan merituulipuiston sähkönsiirto saattaa kulkea osittain Eurajoen kunnan alueella.

Metsän keskellä oleva iso suoalue, joka on katettu mustilla aurinkopaneeleilla.

Jo toinen aurinkovoimala suunnitteilla Meri-Lappiin: Tornioon halutaan sadan hehtaarin voimala

Toteutuessaan aurinkovoimala palvelisi teollisuutta, rakennusvaiheessa se työllistäisi sata henkilöä. Investointi olisi 60 miljoonaa euroa. Torniolaisen aurinkoenergian tuotanto voisi alkaa 2027.

Helenin aurinkovoimalaitos Nurmijärvellä.

Aurinkovoimaloiden määrä Oulun seudulla lisääntyy lähivuosina

Oulussa Vihreasaaressa olevaa Oomin aurinkovoimala-aluetta aiotaan laajentaa.

Havainnekuva tuulivoimaloista avomerellä.

Massiivisen merituulipuiston ympäristövaikutuksia ryhdytään pian tutkimaan – Eurajoella puhuttavat voimaloiden sähkönsiirtoyhteydet

Ruotsalaisyhtiö Eolus suunnittelee Porin ja Merikarvian edustalle jopa sadan suurikokoisen tuulivoimalan puistoa. Sähköntuotanto alkaisi aikaisintaan vuonna 2030.

Tuulivoimaloita Ilmajoella.

Kansainvälinen energiajärjestö hehkuttaa Suomen onnistumista energiapolitiikassa

Kansainvälinen energiajärjestö IEA antaa Suomelle suosituksia jatkaa hiilineutraaliuden edistämistä. Se suosittelee Suomea edistämään sähköistymistä kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Projektijohtaja Mika Laine ja suunnittelija Juha Karjalainen kävelevät laitoksen pihamaalla.

Humppilan kunta tutkii eri tonttivaihtoehtoja biokaasulaitokselle

Kunnanhallitus ja tekninen lautakunta tekivät huhtikuun lopulla tutkimusmatkan Poriin, missä toimii Envorin biokaasulaitos.

A wind power turbine viewed from below.

Pieksämäellä kylien väliin suunnitellaan isoa tuulivoima-aluetta – kaavaluonnos ja suunnitelmat ovat yleisön nähtävillä

Lahnasen ja Paltasen kylien alueelle kaavaillaan enimmillään yli 30 tuulivoimalan tuotantoaluetta. Kaavoitettavan alueen koko on lähes 3000 hehtaaria.

Aurinkopaneeleja.

Turvetuotannon tilalle kaavaillaan aurinkovoimalaa Kotkassa – teho vastaisi 2000 omakotitalon vuositarvetta

Valtionyhtiö Neova oy:lla on eri puolilla Suomea vireillä aurinko- ja tuulivoimahankkeita, jotka sijoittuisivat vanhoille turvetuotantoalueille.

Lehmiä navetassa.

Kannukseen suunnitellaan biokaasun tuotantolaitosta – maatiloilta löytyisi paljon lantaa tuotannon tarpeisiin

Tavoitteena on löytää Kannukselle sopivin malli, miten lantaa voitaisiin hyödyntää biokaasun tuotannossa.

Wärtsilän rakennuksen julkisivu auringonpaisteessa.

Wärtsilä valittiin australiaisen jättihankkeen toimittajaksi – kyseessä on yhtiön suurin energian varastointiin liittyvä sopimus

Wärtsilän järjestelmien avulla uusiutuvaa energiaa voidaan varastoida, jotta sitä riittää kuluttajien tarpeisiin myös pilvisinä tai tyyninä päivinä. Järjestelmät palvelevat sähkömarkkinoita muun muassa Sydneyn alueella.

 Aurinkopaneeleja  aurinkovoimalassa.

Mikkelissä lähes 900 hehtaaria potentiaalisia alueita aurinkovoimalle

Etelä-Savon maakunnan energiaomavaraisuus on heikolla tasolla. Tuulivoiman rakentaminen alueelle on haastavaa, minkä vuoksi Mikkelin kehitysyhtiö Miksei on perehtynyt aurinkovoiman mahdollisuuksiin.

Aurinkopaneeleja.

Kaustisen seutukunta kartoittaa aurinkoenergian tuottamisesta kiinnostuneita maanomistajia – yhteistyö voi herättää suurten energiayhtiöiden kiinnostuksen

Seutukunta haluaa selvittää, saadaanko pienistä alueista koottua energiayhtiöitä kiinnostava kokonaisuus.

A wind power turbine viewed from below.

Kalajoella sijaitseva Torvenkylän tuulipuisto on otettu käyttöön

Tuulivoimapuiston rakentamista vastusti kaikkiaan neljä kyläyhdistystä, mutta kaava sai kuitenkin lainvoiman.

A wind power turbine viewed from below.

Siikajoki käynnistää kaavan valmistelun merituulivoimaloita varten

Merituulivoimaloiden rakentaminen merialueilla vaatii uusia kaavoja, joista päättävät alueen kunnat.

Simon Halmekankaan tuulivoimapuisto ja sähkönsiirtolinjoja.

Hallinto-oikeus: Halsuan tuulivoimapäätökset olivat päteviä

Kanniston ja Honkakankaan tuulipuistojen yleiskaavapäätöksistä tehyt valitukset eivät menneet läpi oikeudessa.

Tahkoluodon edustalla Porissa merimaisemaa hallitsee yhteensä 11 tuulimyllyn merituulipuisto.

Merituulivoima kiinnostaa myös Metsähallitusta, joka valmistelee isoja hankkeita Perämerelle ja Vaasan eteläpuolelle

Metsähallitus on tottunut valmistelemaan maatuulihankkeita alan yhtiöille, mutta nyt valtion liikelaitos tähyää myös merelle. Se on jättänyt kaavoitusaloitteet kuudelle rannikkokunnalle.

Aurinkopaneeleja aurinkovoimalassa.

Kauhajoelle suunnitellaan yhtä Suomen suurinta aurinkovoimalapuistoa

OX2-yhtiö suunnittelee myös Loimaalle toista teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoa.

Kaukolämpöputkia pinoissa kentällä. Kuvattu ylhäältä.

Uponorin Vaasan kaukolämpöputkituotanto on myyty – ostaja Isoplus Suomi Oy on suuren saksalaisrityksen vastaperustettu tytäryhtiö

Aikaisemmin kaukolämpöputkien valmistus on ollut osa Uponor infran toimintaa. Vaasassa kaupan mukana uuden yrityksen palveluun siirtyy reilut 60 työntekijää.

Tuulivoimalan siivet kuvattuna taivasta vasten Tyrinselän tuulivoimapuistossa

Liperin elinympäristölautakunta päättää tänään Korpivaaran tuulivoimapuistohankkeen jatkosta

Lautakunnan on määrä päättää, laittaako se tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnoksen ja YVA-selostuksen nähtäville.

Jenni Pitko katsoo hymyillen kameraan vihreän seinän edessä.

Oulun vaalipiirin uudet kansanedustajat eivät täysin estäisi kaivosten tuloa alueelle – tuulivoiman lisärakentamisesta eriäviä mielipiteitä

Kaikkiaan 8 edustajaa oli täysin tai jokseenkin eri mieltä tuulivoiman lisärakentamisesta, edustajista 10 taas ilmaisi ainakin varovaisen myönteisten kantansa. Perussuomalaisilla vastustus on suurinta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle