Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oriveden kaivoksesta on tuotu paljon jätteitä pois.

Virkamiestä syytetään törkeästä virkarikoksesta – jatkaa yhä kaivoslupien valmistelua

Virkamiestä epäillään kaivosyhtiöiden suosimisesta Oriveden kaivoksen ympäristörikoksen selvittelyssä. Joukko mökkiläisiä haluaa hänet syrjään kiistellyn Hannukaisen kaivoshankkeen valmistelusta.

Kairauskone työskentelee metsässä.

Hallinto-oikeus: Lempäälän Kalliojärven ympäristössä saa etsiä malmia kairaamalla

Tukesin myöntämästä tutkimusluvasta oli valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Se kuitenkin katsoi, että suunniteltu kairaustyö ei riko kaivoslakia.

Kaivonkoneet ja kuljetusautot kaivavat kultamalmia Raahen kaivoksella.

Ely-keskus ei auta Raahen kultakaivosyhtiötä enää sähkölaskun maksamisessa

Ympäristöviranomaiset maksavat Laiva Goldin puolesta sähköt vain huhtikuulta toukokuun loppuun asti. Kaivoksen vesien valumavaaraa ympäristöön ei enää ole.

Oriveden kaivoksesta on tuotu paljon jätteitä pois.

Oriveden kultakaivoksen jäteluola on nyt tyhjä – poliisi pyrkii saamaan tutkinnan valmiiksi vuoden loppuun mennessä

Laiton kaatopaikka kaivoksessa paljastui jo vuonna 2018. Asia on ollut poliisitutkinnassa siitä lähtien.

Pampalon kaivoksen tuotantolaitteita ja rakennuksia

Kullantuotanto Karjalan kultalinjalla Ilomantsissa kasvaa ja siirtyy uudelle alueelle

Kaivosyhtiö Endomines ottaa ensi vuonna käyttöön uuden kullantuotantoalueen Ilomantsin Hoskossa.

Neljä nodulia valkoisella taustalla.

Merenpohjasta voi saada haluttuja vihreän siirtymän metalleja, mutta pelisäännöt syvänmeren kaivostoiminnalta puuttuvat

Syvänmeren kaivausten kartoittamiseen on myönnetty lupia. Suomi on liittynyt niiden maiden joukkoon, jotka vaativat, että kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia tutkittaisiin lisää.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle uutisoi kaivostoimintaa useista eri näkökulmista

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Lapin Kansalle 8.5.2023.

Näyte otettu maaperästä lapiolla.

Koboltin etsintää tarkennetaan Keski- ja Länsi-Lapissa

Malminetsintäyhtiö Latitude 66 Cobalt Oy on tehnyt malminetsintälupahakemuksia yhteensä lähes sadankahdenkymmenen neliökilometrin alalla Kolariin, Muonioon, Kittilään ja Sodankylään.

Kolme miestä kävelee Keliberin kaivostyömaalla.

Valtio sijoittaa 54 miljoonaa euroa lisää Keliberin litiumkaivokseen ja -jalostamoon

Suomen Malmijalostuksen omistusosuus nousee Keliberistä 20 prosenttiin. Akkuteollisuuden käyttämän litiumhydroksidin tuotannon on määrä käynnistyä Kokkolassa vuonna 2025.

Kartalla Ikkarin esiintymä

Sodankylän Ikkarin kaivoshankkeen osallistumissuunnitelma tulee nähtäville – osalliset voivat kertoa mielipiteensä

Sodankylän kultakaivoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville toukokuun alussa.

Kaivosmiehiä kävelemässä pimeähkössä kaivostunnelissa Oriveden kultakaivoksessa.

Poliisi valvoo Oriveden kaivoksen tyhjentämistä – urakka alkaa ensi viikolla

Kultakaivokseen luvattomasti haudatun jätteen tyhjennys alkaa vapun jälkeen. Muu oleskelu alueella on kielletty työskentelyn ja seulonnan aikana.

Kaivoksen isoja kivikasoja.

Ely-keskus joutuu turvaamaan Raahen kultakaivoksen ympäristöturvallisuuden – maksaa sähkölaskun kaivosyhtiön puolesta

Ely rahoittaa kaivosyhtiön sähkönjakelua aina toukokuun loppuun saakka, sähköt ovat katkenneet jo huhtikuun alussa. Poikkeuksellisilla toimilla turvataan kaivoksen vesienhallinta sulamiskaudella.

Hangaslampi 1 -malminetsintälupa Kuusamossa sai lainvoiman

Hangaslammen malminetsintäalueen maanomistajille ryhdytään maksamaan korvauksia Pohjois-Kuusamossa – kaivosyhtiö lähestyy kirjeitse

Cobalt 66 Latitude aloittaa nyt myös alueen tutkimusten suunnittelun. Malminetsintälupa sai lainvoiman eilen, kun KHO teki päätöksen olla myöntämättä valituslupaa Kitkan Viisaat -yhdistykselle.

Kairauskone työskentelee metsässä.

Kobalttikaivosyhtiö saa etsiä malmia Oulangan kansallispuiston kupeesta

Korkein hallinto-oikeus päätti jättää käsittelemättä Kitkan Viisaiden Cobalt 66 Latitudelle myönnetystä malminetsintäluvasta tekemän valituksen. Hangaslampi 1 -alueelta aiotaan etsiä myös kultaa.

Mies ottaa moreeninäytteitä lumisessa maastossa Posion Maaninkavaarassa tammikuussa 2022. 

Tukes hyväksyi malminetsintälupia Kuusamoon, Sallaan ja Posiolle – malminetsijäyhtiö toivoo löytävänsä alueelta kobolttia, kuparia ja kultaa

Alueilla on useita satoja maanomistajia, jotka saavat yhteensä lähes 170 000 euroa malminetsintäkorvauksia. Korvausten kertyminen ja maksaminen alkaa vasta lupapäätösten tultua lainvoimaisiksi.

Kaivosmiehiä kävelemässä pimeähkössä kaivostunnelissa Oriveden kultakaivoksessa.

Syyttäjä vaatii Tukesissa toimivalle virkamiehelle rangaistusta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä

Syyttäjän mukaan haastehakemus liittyy Oriveden laittomasta jätekaivoksesta annettuihin lausuntoihin.

Ilmakuva osittain lumen peittämästä Kevitsan kaivosalueesta Sodankylässä.

Suomessa tehdystä malminetsinnästä 81 prosenttia tapahtuu Lapissa – etsintä kiihtyy vihreän siirtymän vuoksi

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta, jossa talous on ekologisesti kestävää ja kasvu perustuu muuhun kuin luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.

Kaivosyhtiön etsintäaluieta Kuusamossa ja Posiolla

Kaivosyhtiö löysi uuden koboltti-kulta -esiintymän Kuusamosta

Yhtiö kertoo kehittävänsä kahta esiintymää kohti kaivostoimintaa, Kuusamossa Juomasuon kaivospiirin koboltti-kulta -esiintymää sekä Posiolla Haarakummun koboltti-kupari -esiintymää.

Satelliittikuva Viiankaavasta

Lapin luontojärjestöt haluavat Bolidenin Kevitsan kaivoksen päästöt kuriin – vaikutukset näkyvät jo satelliittikuvissakin

Luonnonsuojelujärjestöt vaativat, että Kevitsan kaivoksen on muutettava toimintaansa, jotta ympäristön pilaantuminen voitaisiin estää tai ainakin rajoittaa se mahdollisimman vähäiseksi.

Ilmakuva Sodankylän Viiankiaavasta.

Suojelulle Viiankiaavalle suunnitellusta kaivoksesta voi tulla pilattavien luontoarvojen korvaamisen ennakkotapaus

Voidaanko Euroopan viimeisiin luonnontilaisiin aapasoihin kuuluvan Sodankylän Viiankiaavan luontoarvot korvata, jos suon syvyyksiin tehdään maanalainen kaivos? Se on nyt ajankohtainen kysymys.

Pampalon kaivostunnelin suuaukko

Endomines uskoo nostavansa kullan tuotantoa Ilomantsissa reippaasti vuonna 2023

Kaivosyhtiö uskoo, että Karjalan kultalinjalla on vielä runsaasti arvomalmia.

Mustavaaran kaivoksen entinen louhosalue, joka on täyttynyt vedellä.

Mustavaaran kaivos suljettiin lähes 40 vuotta sitten, mutta rohkaisevat tutkimustulokset kannustavat malminetsintään

Kanadalaisyhtiö Strategic Explorations hakee malminetsintälupaa Mustavaaran länsiosaan yli tuhannelle hehtaarille Taivalkosken ja Pudasjärven alueelle. Kaivosseudun malmipitoisuudet ovat lupaavia.

Tukesin kyltti Pasilassa 2020.

Tammelan maaperä kiinnostaa malminetsijöitä – Särkisuolle haetaan malminetsintälupaa

Rio Tinto Explorations Finland haluaa selvittää, onko alueella muun muassa kuparia, nikkeliä, kobolttia, kultaa ja litiumia.

Levande ljus och vitmålade kors i mörkret i en sluttning.

Keliberin rahoittajaa syytetään laiminlyönneistä kotimaassaan Etelä-Afrikassa: yrityskaupassa perityn joukkosurman hoito jäänyt puheiden asteelle

Litiumtehtaaseen Suomessa investoiva yhtiö peri yrityskaupassa kytköksen vuoden 2012 Marikana-konfliktiin. Kritiikkiä herättävät satsaukset ulkomaille, samalla kun eteläafrikkalaiset jäävät vaille kompensaatiota.

Ihmisiä suon laidalla tekemässä maankairausta.

Lapissa kysytään paikallisten mielipiteitä kaivoksista – tavoitteena on vähentää EU:n riippuvuutta Venäjästä ja Kiinasta

Kyselyyn sisältyy myös karttapohjainen tehtävä. Siinä vastaajat voivat merkitä alueita, jotka tulisi säilyttää mahdollisimman koskemattomina tai jotka voisivat sopia kaivostoimintaan.

Malmin murskausaseman katos, jonka sisällä kuljetushihna tuo mursketta.

Raahen kultakaivos halutaan taas tuotantoon kesällä – vajaan vuoden kultatavoite on yli 1000 kiloa

Raahen kultakaivoksen uusi omistaja Pilar Gold tähtää tuotantoon puolen vuoden kuluessa. Alkuvaiheessa tärkeässä roolissa on jo louhittu pienemmän kultapitoisuuden kiviaines.

Ilmakuvassa jäinen Saimaa Savonlinnan pohjoispuolella.

Sulkavan kunta otti jyrkän kielteisen kannan malminetsintään Saimaan alueella

Kaivostoiminta on todellinen uhka koko Saimaan alueen kehitykselle, sanoo Sulkavan kunta julkaisemassaan kannanotossa.

Sodankylän kunnantalo edestäpäin kuvattuna, talon seinässä on kunnan vaakuna.

Lapin liitto käynnistää kultakaivoksen kaavoituksen Sodankylässä – toteutuessaan kaivos työllistäisi suoraan satoja henkilöitä

Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.) arvioi, että kaavoituksen keskiöön nousevat elinkeinojen yhteensovittaminen ja ympäristöllinen kestävyys.

Raahen kultakaivoksella, Otso Gold Oy kyltti alueen ulkopuolella

Raahen kultakaivoksen jättivelat kuitattiin pienillä maksuosuuksilla – yrityssaneerauksesta ei valitettu hovioikeuteen

Otso Goldin yli 140 miljoonan euron veloista maksuun meni vain murto-osa. Kaivoksen kahdelta pääurakoitsijalta jäi saamatta miljoonia euroja.

Mellakkavarusteisia poliiseja mutaiseen maahan kaadetun mielenosoittajan ympärillä.

Kymmeniä mielenosoittajia ja poliiseja loukkaantunut Saksan hiilikaivosprotesteissa – poliisi kantoi Greta Thunbergin pois

Saksa suunnittelee raivaavansa Lützerathin kylän pois hiilikaivoksen tieltä. Mielenosoittajat ovat vastustaneet aikeita useiden päivien ajan.

Dumpperi ajaa maa-ainesta Keliberin kaivosalueella.

Aluehallintovirasto myönsi uusia ympäristölupia keskipohjalaiselle kaivosyhtiö Keliberille

Luvat myönnettiin Rapasaaren kaivosalueelle ja Päivänevan rikastamolle, jotka sijaitsevat Kokkolan ja Kaustisen rajalla.

Mies kävelee kulkusillalla poispäin. Vasemmalla puolella kaivoksen rikastamon malmin murskausrumpuja,

Raahen kaupunki ei vielä tunne kultakaivoksen ostanutta Pilar Gold -yhtiötä, mutta toivoo alueelle vihdoin vakaata kaivostoimintaa

Kanadalainen Pilar Gold osti marraskuussa Otso Goldin koko osakekannan ja samalla Raahen kultakaivoksen. Kaupunki otti uutisen ilolla vastaan, mutta samaan pöytään ei vielä yhtiön kanssa ole päästy.

Kuvakaappaus Tukesin karttapalvelusta, jossa näkyy raukeavien Rio Tinton malminetsintähakemusten alueita.

Kansanliikkeelle helpotus Rautalammilla: kaivosyhtiö luopui malminetsintäsuunnitelmistaan

Kaivosyhtiö Rio Tinto on luopunut laajasta malminetsintäalueesta Rautalammilla, Suonenjoella ja Pieksämäellä. Osa alueista ulottui Etelä-Konneveden kansallispuiston tuntumaan.

pyhä-luoston tunturi

Pyhätunturin läheisyydessä kaksi varausta malminetsintään – Pyhätunturi Oy kerää nimiä kaivostoimintaa vastaan

Pyhän hiihtokeskuksen läheisyyteen on myönnetty kaksi laajaa varausta eli oikeutta hakea malminetsintälupaa. Sen vuoksi Pyhätunturi Oy on lähtenyt vastustamaan mahdollisia kaivoshankkeita alueella.

Tuulivoimalan lapa alhaalta kuvattuna.

Keiteleelle haetaan malminetsintälupaa laajalle alueelle, kunta laittamassa tuulivoiman etusijalle

Kangasjärven alueelle haetaan lupaa malminetsintään. Samalle alueelle on alkamassa yleiskaavan laatiminen tuulivoimapuistoa varten.

Kemin Kaivoksen hätä-seis naru.

25 työntekijää evakuoitiin savun täyttämästä kaivoksesta Keminmaassa

Paksu savu oli peräisin tuleen syttyneestä suurteholämmittimestä. Kukaan evakuoiduista ei tarvinnut sairaalahoitoa.

Yaran Siilinjärven kaivosalue.

Siilinjärven kunta aikoo ryhtyä hyödyntämään Yaran kaivoksella syntyvää sivukiveä

Siilinjärven kunta aikoo tehdä sopimuksen Yaran kanssa sivukiven hyödyntämisestä. Ajatuksena on käyttää kaivoksella syntyvää sivukiveä muun muassa elinkeinotonttien esirakentamisessa.

Kahvilla ovat Otanmäen kaivoksella työskennelleet Heikki Tuura, Armas Korkiakoski, Jouko Haataja ja Paavo Makkonen.

Otanmäen kaivos oli aikanaan Suomen suurin rautakaivos – kuuntele: Kaivostyö oli jännittävää ja vaarallistakin, mutta ei ole palannut yöuniin

Otanmäen kaivos oli suuri työllistäjä Kainuussa. Kainuun museo kerää talteen muistitietoa kaivoksen entisiltä työntekijöiltä itse kaivoksesta ja taajamassa asumisesta.

Raahen kultakaivos Mattilanperän kaivosalueella

Raahen kultakaivoksen uusi omistaja aikoo aloittaa tuotannon jo keväällä

Edellisellä kerralla Raahessa operoineen Otso Goldin jättiveloista jää yrityssaneerauksessa maksamatta noin 97 prosenttia. Yhtiön koko osakekanta myydään Pilar Gold -yhtiölle.

Läheltä

Kaivosyhtiö sai uusia etsintälupia Kuusamoon

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes on hyväksynyt kuusi Latitude 66 Cobaltin malminetsintälupahakemusta.

Hulevesiä Viljakkalassa.

Entisen kultakaivoksen jätealueen kunnostus valmistui “odotusten mukaan ellei paremmin” Pirkanmaalla – nyt siellä tulvii

Ylöjärven pitää tehdä uusi suunnitelma, jotta vettä ei leviä jätealueelta naapurin puolelle. Osa ojista jäi kunnostuksen aikana tekemättä.

Työkone parkkeerattuna kilometrin syvyyteen Outokummun kaivoksen laajennustyömaalla

Kaivosala vetää Ammattiopisto Lappiaan – alanvaihtajat ja aikuisopiskelijat suurena ryhmänä

Kaivosala on sijoittunut joka vuosi ammattiopisto Lappian vetovoimaisimpien alojen joukkoon. Perustutkintoa suorittaa parhaillaan noin 90 opiskelijaa.

Edessä penkki veden äärellä. Takana kohoaa Keretin kaivostorni Outokummussa.

Maakuntaliitto haluaisi säilyttää Outokummun Keretin tornin – pitää merkittävänä matkailukohteena ja maamerkkinä

Keretin torni on suojeltu kohde. Tornista voi kuitenkin aiheutua turvallisuusriski, mikäli sen läheisyyteen suunniteltu Hautalammen kaivoshanke toteutuu.

lajaa varauslue, jonka on tehnyt elementx-yhtiö

Kaivosyhtiön valtava varausilmoitus Uudellamaalla huolestuttaa paikallisia – Porvoo, Pukkila ja Pornainen valittivat hallinto-oikeuteen

Kansainvälisen taustan omaava yhtiö ei voi vielä aloittaa kaivauksia, mutta se aikoo hakea malminetsintälupaa myöhemmin.

Pelastustyöntekijät harjoittelevat savun keskellä Pyhäsalmen kaivoksen uudessa harjoituskeskuksessa.

Pyhäsalmen kaivoksen testausympäristö sai tärkeän miljoona-avustuksen Business Finlandilta

Testikaivoshanketta vetävän Pyhäjärven Callion mukaan mukana on eturivin teknologiayrityksiä. Ne pääsevät kehittämään ja testaamaan tulevaisuuden laitteita todellisessa kaivosympäristössä.

Tukesin 31.10.2022 kuuluttamat Latitude 66 Cobaltin malminetsintälupahakemusalueet sijaitsevat Kuusamon pohjoisosissa.

Tukes on kuuluttanut seitsemän malminetsintälupahakemusta Kuusamossa ja toivoo yhteydenottoja niihin liittyen

Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä Tukesin verkkosivuilla. Mielipiteet tulee lähettää Tukesille 7. joulukuuta mennessä.

Ylen Janne Toivonen pohtii kuinka Eurooppa pyrkii irti riippuvuudestaan Kiinan litiumista.

Eurooppa-kirje: Jos EU haluaa irti Kiinasta, sen on nieltävä kaivospöly ja kaivettava litium ylös maasta ihan itse

Venäjän suhteen EU on riippuvainen vanhasta. Kiina on hankalampi pala, sillä siinä EU on riippuvainen uudesta.

Dumpperi ajaa maa-ainesta Keliberin kaivosalueella.

Keliber selvittää analsiimihiekan läjittämistä Kaustiselle – sivuvirrasta syntyisi 32 metriä korkea kasa vuosien saatossa

Ensisijaisena käyttökohteena pidetään edelleen Kokkolan sataman laajennusalueita, yhtiön mukaan Kaustiselle läjittäminen on varasuunnitelma.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle