Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ylen aamu tänään: Italiassa maan laajin mafiaoikeudenkäynti yli 30 vuoteen – onko sillä merkitystä mafian kukistamisessa? Katso lähetys tästä

Hallituksen koronatoimet, rokotepassi ja rokotejärjestys puhuttavat. Mika Ihamuotila on saariston ystävä.

Kaupunginhallitus: Jyväskylästä on nyt tehty koirille entistä parempi kaupunki – koirapuistoja, kakkapusseja, jäteastioita, ulkoilureittejä

30 valtuutettua vaati kesällä 2019 lemmikkikoirien huomioimista kaupunkisuunnittelussa. Kaupunginhallituksen mukaan toiveeseen on vastattu.

Yksittäisiä rottahavaintoja Oulussa aiempaa enemmän – terveystarkastaja: "Ilmoituksia tullut sieltä täältä"

Syynä on, että kotitalousjätettä tulee koronapoikkeustilan vuoksi paljon. Myös roskikset julkisilla paikoilla täyttyvät.

Jyväskylään lisää koirankakkapussien jakelupisteitä

Jyväskylä on lisännyt koirankakkapussien jakelupaikkoja kymmenellä. Jakopisteitä on nyt 36.

Kaupunki tarjoaa oululaisille koiranomistajille kakkapusseja ilmaiseksi

Kakkapussiautomaatteja tulee ympäri kaupunkia yhteensä 25.

Torniossa torjutaan koirankakkaongelmaa ilmaisilla jätepusseilla

Eri puolille kaupunkia sijoitettujen jätepussitelineiden halutaan muistuttavan koiranomistajia lemmikkiensä jätöksien siivoamisesta.

Dog poop strains Finland’s urban environments

Springtime weather in Finland is exposing layers of excrement left behind by poo-petrators.

Koirankakka biojätepussissa maastoon on tuplavahinko ympäristölle – siksikin koiravessat ovat tervetulleita puistoihin

Tutkimusten mukaan koirankakka muuttaa maaperää ja pissa pahimmillaan syövyttää lyhtypylväät poikki.

Valtuustoaloite Hollolassa: Koirat pois Tiilijärvien jäiltä

Aloitteen taustalla on huoli siitä, että koirien ulosteet edistäisivät järvien rehevöitymistä.

Turku pyytää ehdotuksia: Minne uusia koirapuistoja?

Turku suunnittelee uusia koirapuistoja ja pyytää kaupunkilaisilta ehdotuksia puistojen sijaintiin.

Sanon lopettavani lentämisen, vaikken lopetakaan – Professori Pekka Mattila: Kulutuskäyttäytymisen muutos alkaa valehtelemalla

Ihminen sanoo syövänsä kasviksia jo ennen kuin hän alkaa syödä kasviksia. Siksi kuluttajien käyttäytymistä on helppo ennustaa.

Asukkaat tukkivat ojan öisin, päivällä kunta avaa sen – uimajärven leväongelma synnytti erikoisen kiistan

Hollolan Vähä-Tiilijärvi muuttui helteiden myötä vihreäksi leväpuuroksi. Asukkaat ja kunta ovat erimielisiä, kuinka ärhäkkä leväongelma pitäisi hoitaa.

Kymijoen ulkoilureitti jakaa mielipiteitä Kouvolassa

Huolta aiheuttaa esimerkiksi ulkoilijoiden liikkuminen asuinaluiden pihapiireissä.

Tornio tehostaa koirankakan keruuta – toiveissa saada omakotitaloalueiden roskalaatikot mukaan

Tornio jakaa tarroja, joilla omakotitalon asukas voi ilmoittaa, että hänen roskalaatikkoonsa voi laittaa pussitetun koirankakan.

Ihmisten ja koirien vapaa liikkuvuus EU-alueella kasvattaa riskiä, että vaarallinen myyräekinokokki pääsee Suomeen

Koiravaljakoita voi tuoda Keski-Euroopasta Suomeen ilman että loislääkinnän laiminlyönti paljastuu.

Koiranomistajat ovat tehneet rikosilmoituksia nakkeihin kätketyistä ongenkoukuista Kirkkonummella ja Raaseporissa – Poliisi: syytä paniikkiin ei ole

Maastosta on löytynyt vaarallisia syöttejä. Rikosilmoitusten jättäjät arvelevat, että motiivina ovat koiran jätökset.

Lämpenevä sää sulattaa esiin ikuisen jätösriesan: "Ei se koiran syy ole, vaan vika on narun toisessa päässä"

Koiranomistaja uskoo, että koiravihalta vältyttäisiin, jos koirankakat kerättäisiin pois.

Hämeen poliisi: Kerätkää koirankakat!

Lain mukaan koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Vaikka tuotetta ei voi havaita silmin, ei se välttämättä ole maatunut – mikromuovit säilyvät ikuisesti luonnossa

Osa keväisin lumen alta paljastuvista roskista säilyy luonnossa jopa ikuisesti. Erityisen haastavia ovat mikromuovit.

Koiraton mies kerää kakkoja kaduilta, puistoihin väläytetään koiravapaita vyöhykkeitä – Lahdessa käydään kakkaongelman kimppuun monella rintamalla

Lahtelainen Sami Pelkonen kyllästyi väistelemään koiran jätöksiä lenkkipolullaan. Kun lapset lähtivät palmusunnuntaina noita-asuissaan virpomaan, Pelkonen veti kumihanskat käteen ja lähti kakkatalkoisiin.

Koirankakkapussi päätyy usein metsään: "Ei ihminen pitkään pitele kädessään lämmintä tuotetta"

Koirankakkapussin materiaalilla on merkitystä, samoin sillä, mihin koko tuotoksen voi laittaa.

Riihimäkeläisrehtorilla tehokas etanakatse – tappajaetanoita jäänyt satimeen jo yli 30 000

Riihimäellä saattaa nähdä eläkkeellä olevan rehtorin koluavan ojanpohjia. Elämä ei suinkaan ole kohdellut miestä kaltoin, vaan hän on etanajahdissa.

Jätösongelma kuriin? Ilmaiset koirankakkapussit tulevat taas pääkaupunkiin

Helsingin kaupunki ojentaa auttavan kätensä koiranulkoiluttajille. Sponsoroituja pusseja on määrä tuoda eri puolille kaupunkia tänä syksynä.

Koiranpissi lattialla? Katso peiliin: Voit tehdä ulkoilusta koirallesi ikävän kokemuksen

Koiranpennun kyky oppia sisäsiistiksi riippuu siitä, kuinka paljon omistajalla on aikaa, kärsivällisyyttä ja innostusta.

Turku tarjoaa ilmaiset kakkapussit koiranulkoiluttajille

Biohajoavia kakkapusseja on tarjolla 15 puistossa ja viheralueella.

Vankeutta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta

Raumalaismies sai tuomion myös lapsipornon hallussapidosta ja rahankeräysrikoksesta.

Raumalaismies tuomiolla uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Syyttäjän mukaan mies on panetellut, solvannut ja uhannut Afrikasta ja Lähi-idästä peräisin olevia ja länsimaihin asumaan muuttaneita islaminuskoisia.

Espanjassa konsti koirankakkapulmaan: Koirat DNA-rekisteriin

Valenciassa aletaan tunnistaa kadulle kakkijat läjän DNA:n perusteella ja sakottaa koiran omistajaa.

Sadevesi huuhtelee koirankakatkin Vesijärveen – uusi varapurkuputki voi pelastaa tilanteen piakkoin

Puhdistetuille jätevesille on rakennettava varaputki pian, sillä nykyinen kalliotunneli on huonossa kunnossa. Samalla putkella keskustasta tulevat, Vesijärveen ravinteita kuljettavat sade- ja sulamisvedet saataisiin johdettua muualle.

Espanjansiruetana syö jopa koirankakat tieltään: "En suosittelisi ihmisille tai lemmikille ravinnoksi"

Espanjansiruetanan torjuntaan kannattaa ryhtyä nyt, ennen kuin etanat ennättävät munimaan. Helsingin kaupunki kerää havaintoja vieraslajista verkkopalvelussa kerrokartalla.hel.fi.

Puhuvia roskiksia leikkipuistoihin – Lahti lisää roska-astioita vähän kerrassaan

Lahden leikkipuistojen roskikset saattavat jutella tulevaisuudessa. Uusia roska-astioita hankitaan kaupunkiin harkiten.

Maksuttomat jätepisteet eivät kelpaa – puistossa puutarhajäte ruokkii lehtokotiloita

Kevät on puistotyöntekijöiden sesonkiaikaa, sillä heidän tehtävänään on loihtia ankeasta ja pölyisestä kaupungista vehreä kesäkaupunki. Ihmisen piittaamattomuus teettää kuitenkin paljon lisätyötä – harmina ovat roskat, koirankakat ja puutarhajätteet.

Kosinta ja koirankakkariitoja – Facebookin kortteliyhteisöt tuovat mikrouutiset uutisvirtaasi

Yli 200 000 suomalaista on löytänyt elämänmakuisen yhteisön Facebookin niin sanotuista puskaradioryhmistä. Ylivoimaisesti suosituin on Puskaradio Oulu, johon kuuluu joka neljäs oululainen. Joskus keskustelun laineet lyövät korkealla, mutta parhaimmillaan sivusto yhdistää ihmiset toimimaan hyvän asian puolesta.

Katujen varsilla lepää satojen tonnien koirankakkareservi

Suomen koirat tuottavat päivittäin valtavan läjän ulosteita. Osa jää maahan maatumaan, osa hyödynnetään energiaksi. Esimerkiksi Oulussa kakkapussit kuskataan jätteenpolttolaitokseen. Biokaasulaitokseen ne eivät kelpaa, koska koirankakkaroskikset pursuavat muuta kuin sitä itseään.

Nyt riittää kakkahanhet! Helsinkiläisvaltuutetut haluavat valkoposkihanhien kannan kuriin

Keväisen koirankakkateeman rinnalle on noussut pääkaupungissa toinen kestoaihe: valkoposkihanhien jätökset puistoissa. Kokoomuksen valtuutettu Fatbardhe Hetemaj ja 41 muuta valtuutettua on ehdottanut, että valkoposkihanhien levittäytymistä Helsingin puistoihin pitäisi rajoittaa esimerkiksi rei'ittämällä munia. Hanke tyssäsi kuitenkin EU-direktiiviin.

Kakkapaikan valinta koiralle tarkkaa puuhaa – jopa magneettikenttä voi vaikuttaa

Kun koira alkaa pyöriä vimmatusti kesken lenkin, tietää omistaja, että nyt on aika pysähtyä. Kakkapaikan valinta on monelle koiralle tarkkaa puuhaa. Siihen voi vaikuttaa reviirin lisäksi muun muassa maan magneettikenttä.

Kaupungeissa on liian vähän roskiksia koirien jätöksille – "Ei ole mielekästä kävellä montaa kilometriä kakkapussi kädessä"

Kennelliiton viestintäpäällikön mukaan koirien ulkoilutusmahdollisuudet ovat parantuneet Suomen kaupungeissa vuosien saatossa. Suuri ongelma on kuitenkin se, ettei koirien jätöksille ole riittävästi keräyspisteitä. Roskisten lisääminen olisi helppo ratkaisu koirien jätösten aiheuttamiin ongelmiin.

Tarra kertoo, mihin roskikseen koirankakan voi tiputtaa

Useilla koiranomistajilla lemmikkinsä jätösten kerääminen lenkillä on suuri kynnyskysymys. Monia ei huvita kantaa pussia kilometrikaupalla omaan roskikseen. Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan lisäämällä koirankakkaroskiksia.

Hanhenkakka häiritsee puistossa – koiranomistajat hätyyttelypuuhiin?

Paraisten Keskuspuisto on vehreä saaristokaupungin keidas ja monen ajanviettopaikka. Vain yksi käyttäjäryhmä tuo harmia kaupungin viheryksikölle: kaikkialle kakkaavat hanhet.

"Koirankakka kiinnostaa lehtokotiloita" – Piha on pidettävä siistinä

Sateinen kesä on suonut koteloa selässään kantaville etanoille aiempaa paremmat elinolot. Pahin syyllinen entistä suurempaan lehtokotilo-ongelmaan on silti ihminen. Vain siisti piha voi jarruttaa lehtokotiloiden leviämistä.

Koiran kanssa pääsee helpommin illalliselle kuin uimaan

Koiran kanssa pääsee monin paikoin helpommin ravintolaan kuin uimaan esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Uimapaikkojen puute rajoittaa koiran kanssa harrastamista. Koirien jätökset ja suhtautuminen lapsiin huolettavat uimarannoilla.

Kunta ei uskaltanut asettaa kotiarestiin ahkeralla kiekunallaan kesämökkiläisten hermoja rassaavaa kukkoa

Yöaikaan äänijänteitään käyttävä kukko raastaa kesämökkinaapureiden hermoja Lounais-Hämeessä Tammelassa. Kunnan ympäristölautakunta on joutunut erotuomariksi riitelevien kesämökkinaapureiden välille. Kukon lisäksi sanasotaa käydään koirien ja kissojen jätöksistä, ulkokäymälästä, moottorisahasta ja vanhoista jääkaapeista.

Koirat saivat lisää vapauksia – katupäällikön hermo paloi: "Koiranomistajapuolue" saatava kuriin Suomessa

Järjestyslaki sanelee tiukat ehdot koirienpidosta yleisillä paikoilla. Jotkut kaupungit ovat kuitenkin viime aikoina sallineet koirien viemisen toreille, koska koirien omistajat ovat näin toivoneet. Liennytyksillä on myös vastustajansa.

Lokit ja tiirat jälleen kaupunkiasukkaiden kiusana – video asukkaan parvekkeelta

Eri puolilla Suomea lokit ja tiirat ovat jälleen vallanneet talojen kattoja etsiessään sopivia pesimispaikkoja. Lintuparvet jättävät ensiksi jälkeensä tahrivia ulostejätöksiä. Poikasten kuoriuduttua lokit ja etenkin tiirat muuttuvat vihaisemmiksi lähellä kulkevia ihmisiä kohtaan. Myös lemmikit saavat silloin osansa.

Laki suojaa kakanväistelijää: "Myös hevosen läjät pitäisi kerätä"

Koirankakkakasoista ärtyneet ihmiset nostavat aiheen esiin äänekkäästi joka kevät. Pienemmälle huomiolle on jäänyt hevosten lantakasoja väistelevä ihmisjoukko, joka on peräänkuuluttanut myös isompien kakkaläjien kieltämistä lailla. Ympäristötarkastajan mukaan siivousta edellyttävä lakipykälä on jo olemassa.

Koirankakka ei saisi olla varma kevään merkki

Tamperelainen Riikka Hietala jatkaa taistelua inhoamaansa ilmiötä vastaan. Hän ei voi käsittää, miksi osa koiranomistajista jättää koirankakat noukkimatta.

Naiset keräsivät 25 kiloa koirankakkaa: "Onneksi ei ollut löysää"

Kotkan Hirssaaren asukkaat kyllästyivät joka puolella pursuavaan koirankakkaan. Kourallinen naisia ryhtyi toimeen ja puhdisti alueen jätöksistä.

Ärsytyksen purkua 160 merkin mitassa – sanomalehtien tekstaripalstojen suosio säilyy

Palstoilla näkyvät päivän polttavimmat puheenaiheet valtaosin kielteisessä sävyssä. Verkkokeskustelut ja sosiaalinen media eivät ole syöneet tekstiviestipalstojen suosiota.

Loppu jokakeväiselle kauhunäytelmälle? Sipoolaiset saavat maksuttomia koirankakkapusseja

Tänä keväänä Sipoon hankien alta saattaa paljastua iloinen yllätys: koirankakattomampi asfaltti. Koiranjätöksille tarkoitettuja pusseja voi poimia mukaansa kymmenestä eri paikasta ympäri Sipoota.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle