Uusimmat artikkelit
Juhannus on miljoonien kilojen lihajuhla: Vaikka lihaa syödään yhä vähemmän, grillissä se tirisee lähes aina
Lihan ja lihatuotteiden kulutus pienenee Suomessa vuosittain. Siitä huolimatta kesä on lihansyönnin kulta-aikaa ja grillissä valmistuvan aterian pääraaka-aine on lähes aina liha.
Vaasan kauppahalli on palvellut jo 120 vuotta – kaupan uskotaan käyvän jatkossa vähintään yhtä kauan, vaikka toiminta oli välillä vaakalaudalla
Kauppahallin omistajaa edustava kiinteistösijoitusyhtiö on tyytyväinen halliin, vaikka tyhjiä liiketiloja löytyykin. Asiakkaat hakevat vanhasta kauppahallista tunnelmaa ja erikoistuotteita.
Juhannus on lihakaupassa vuoden kolmanneksi vilkkain sesonki – lihatiskillä keskustellaan entistä useammin hinnasta ja alkuperästä
Jyväskyläläinen liha-alan yrittäjä Harri Lähteenmäki kertoo, että lihan alkuperä kiinnostaa kuluttajia enemmän kuin ennen. Lihakauppa käy kuitenkin entiseen tapaan.
Kuopion kauppahallissa liikkuu väkeä aatonaattona - joulupöytään ostetaan lihaa ja kalaa
Aatonaatto on vuoden vilkkain päivä ruokakaupoissa. Joulupöydän herkkuja haetaan myös kauppahalleista.
Lihakauppias Helsingin päätöksestä tarjoilla vain kasvis- ja kalaruokaa: Ei ihmisen tarvitse joka päivä lihaa syödäkään
Ylen haastattelemat lihakauppiaat ihmettelevät Helsingin kaupungin päätöstä lopettaa lihan tarjoileminen kaupungin tilaisuuksissa. Kauppiaat olisivat toivoneet kaupungin tekevän syvällisen analyysin lihan syönnin ympäristövaikutuksista ennen totaalikieltoa.
Oulun kauppahallin viiteen myymäläpaikkaan haetaan yrittäjiä, haussa muun muassa kala- ja lihakauppiaita
Kauppahallissa on 14 myymäläpaikkaa, joista viisi on vielä täyttämättä ja ne kilpailutetaan nyt.
Lihaa myytiin toistaiseksi viimeistä päivää Vaasan kauppahallissa
Pitkä perinne loppuu, kun Löfmarkin lihakauppa katoaa Vaasan kauppahallista. Yrittäjä lopettaa terveyssyistä.

Oulun kauppahallin loppujen myyntipaikkojen kilpailutus viivästyy
Halliin on valittu tarjouskilpailun perusteella yhdeksän yritystä. Jäljellä olevat viisi hallipaikkaa on määrä kilpailuttaa elo-syyskussa

Rikkinäinen pihvikone vammautti lihatiskin työntekijän Hämeenlinnassa
Työsuojelutarkastuksen mukaan pihvientekokoneen turvarajakatkaisin oli ollut viallinen jo vuodesta 2016.

Oulun kauppahallin remontti on käynnistymässä vuodenvaihteessa
Työt kestävät ainakin 10 kuukautta.

Lihakauppiaat ja vegaaniaktivistit sotajalalla Ranskassa - kauppiaat haluavat suojelua, aktivistit syyttävät kansanmurhasta
Useat lihakaupat ovat joutuneet viime kuukausien aikana hyökkäysten kohteiksi.

Pursuaako jääkaappisi muovirasioita? – Kemikaalien takia kannattaisi suosia lasisia ja keraamisia säilytysastioita
Muoviastia on hyvä ruoan kuljetukseen, mutta ruokaa ei kannata säilyttää niissä.

"Yäk, kuinka voit tehdä tätä?" – Lihanleikkaaja kantaa teräsesiliinaansa ylpeydellä
Rene Kuukkanen tuntee ammattiylpeyttä, vaikka moni kavahtaa lihanleikkaajan työtä.

Luettavaa sunnuntaiksi: Hukkuva saari Washingtonin kupeessa, talo täynnä 15,5 neliön koteja ja vanhan ajan lihakaupasta menestys
Tämä on Ylen lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Poronlihan kysyntä on pysynyt hyvänä – kilohinta viime vuoden tasolla
Saamenmaalla suurin osa poronlihasta myydään edelleen teurastamoille, ja sitä kautta liha kulkee kauppoihin ja ruokapöytiin. Poronlihan kilohinta on tänä syksynä kymmenen euron paremmalla puolella.

50 kiloa reilussa neljässä kuukaudessa – Lihakauppiaan uskomaton elämänmuutos
Porilainen Henrik Eriksson saavutti terveen miehen mitat vain muutamassa kuukaudessa. Painonpudotuksen salaisuutena oli täyskäännös elintavoissa, jota kroppa oli huutanut jo pidemmän aikaa.

Vapaapäivien määrä on Venäjällä vakio – sunnuntaille sattunut vapaa pidetään maanantaina
Venäläinen logiikka ei aina heti aukea suomalaiselle. Mutta paikallinen ajattelutapa on mainio, kun sen oikein oivaltaa, kirjoittaa kirjeenvaihtajamme Kerstin Kronvall.

Lahden ainoa lähiruokakauppa vaikeuksissa – juhlapyhien menekki ei kata arjen tappioita
Hintakilpailu ja kauppatorin muutto takaisin omalle paikalleen hiljensivät asiakasvirran, harmittelee Bengamin Maatilatorin omistaja Ismo Eerola.

Ylen kysely: Hyvä asiakaspalvelija auttaa tarvittaessa, mutta ei tuputa seuraansa
Kysyimme ihmisiltä, millaista on hyvä asiakaspalvelu ja millainen on hyvä asiakaspalvelija. Vastausten perusteella on selvää, että asiakaspalvelua kaivataan, mutta se ei saa tuntua tyrkytykseltä.

Onnettomuuslihalla tiukat kriteerit – loukkaantunut eläin ei päädy kaupan tiskille
Eläinkuljetuksen aikana tapahtuneissa onnettomuuksissa loukkaantuneita eläimiä ei voi löytyä kauppojen lihatiskeiltä, sillä eläimille tehdään tarkastus jo onnettomuuspaikalla. Hätälopetettu eläin päätyy hävitettäväksi.

Yle Hämeen satatonnarit: kemikaalit, muslimit kaupassa ja Ulla-hevonen
Ihmisen hormoonitasapainoa häiritsevät kemikaalit, kauppiaiden uudet haasteet muslimiasiakkaiden kanssa sekä suuri suomenhevonen Ulla. Nämä jutut keräsivät eniten lukijoita Yle Hämeen sivuille vuonna 2015. Myös AC/DC, Lidl ja onnettomuudet kiinnostivat.

Kaikkien tuntema lihakauppias jää eläkkeelle Kuopion kauppahallista – takana huima 46 vuoden ura
Kun Eero Perämaa aloitti työt Kuopion kauppahallissa nuorena poikana, sian ruhot kannettiin olkapäällä alakerrasta ylös myymälään ja paloiteltiin asiakkaiden nähden. Moni asia on muuttunut, mutta puukkoa pitää edelleen osata käyttää.

Porin halal-lihakaupan uusi omistaja: Pakolaiset muuttivat tilanteen
Mohamed Batisha ryhtyi Satakunnassa lihakauppiaaksi juuri ennen pakolaiskriisin alkua. Nyt kaupan asiakkaista iso osa on turvapaikanhakijoita.

Riistan makuun ei pääse, jos ei tunne metsästäjiä
Riistaruokaa himoitsevan kannattaa luoda henkilökohtaiset suhteet metsästysseuroihin. Marketin lihatiskiltä herkkua ei heru.

Mainostoimisto lähti kilpasille lihakauppiaan kanssa – miljoonatarjous voi panna Hietalahden myynnin uusiksi
Kauppahallille on löytynyt viime hetkillä 3 – 4 uutta ostajaehdokasta. Helsinki on kaavaillut myyvänsä hallin siellä jo toimivalle pitkän linjan yrittäjälle, mutta nyt ostajia on ilmaantunut muiltakin tahoilta - ja kalliimmalla hinnalla.

Food safety watchdog to probe dubious slaughterhouse practices
The Finnish Food Safety Authority Evira says it plans to investigate slaughterhouse practices in Finland. Following the release of undercover video footage showing violent treatment of animals at abattoirs on Yle’s investigative programme MOT on Monday night, Evira said it will get to the bottom of activists’ claims that some butchers have been guilty of animal protection violations.

Hietalahden hallin uusi vuokraisäntä ei miellytä ravintolayrittäjiä
Hietalahden hallin omistajaksi mielivä lihakauppa Roslund haluaa säilyttää perinteikkään hallin lähinnä raaka-aineiden kauppapaikkana.

Riista ei päädy metsästä kotikokkien lautaselle – jänistä tuodaan Argentiinasta saakka
Riistaliha tekisi kauppansa, mutta sitä ei ole edelleenkään tarjolla tavalliselle kuluttajalle. Paistit päätyvät metsästäjin pakastimiin, vaikka tänä vuonna esimerkiksi hirviä kaadetaan 45 000 kappaletta.

Kauppiaspari pitää kiinni palveluperinteestä – "Lähinnä on tietysti kyselty, että kannattaako tämä"
Lihan käsittely ja pakkaus ovat nykyään käytännössä vain isojen kauppojen työtä, sillä pienissä tyydytään valmispakkauksiin. Sääntöön löytyy tietysti aina poikkeuksia.

Ylen kesädekkari: Lihatiskistä löytynyt jalka paljasti ihmiskaupan – miten käy Aune-mummon?
Kaupan lihatiskistä löytyneen ihmisen jalan ympärillä pyörii ihmiskauppabisnes, jonka uhrit tulevat Turkista. Keksitkö sinä tarinalle loppuhuipennuksen?

Kansanedustajan omistamissa ruokakaupoissa myydään ihmislihaa – miten jännäri jatkuu?
Lukijoiden kanssa aloittamamme dekkari on edennyt jännittävissä merkeissä. Nyt tarina kaipaa jatkoa. Keksitkö sinä, mitä tapahtuu seuraavaksi?

Kaupan lihatiskistä löytyi ihmisen jalka – tiedätkö sinä, mitä on tapahtunut?
Otsikossa on alkuasetelma dekkarille, jonka ensimmäisen lauseen on kirjoittanut kansainvälisesti menestynyt suomalainen kirjailija. Kirjoita dekkari valmiiksi yhdessä meidän kanssamme.

Kaupassa tehtiin karmea löytö – kirjoita kanssamme jännitystarina!
Ruokakaupan lihamestari vetäisi aamulla kahvit väärään kurkkuun, kun hän huomasi, että lihatiskillä retkotti lampaankoipien ja siansorkkien keskellä ihmisen jalka. Miten tarina jatkuu?

Värikoodasitko itsesi vahingossa sinkuksi? – punainen on varattu, vihreä vapaa
Ystävänpäivän kunniaksi kaupalliset toimijat repäisevät leikkimielisin sinkkuteemoin. Esimerkiksi kuntosalilla pukeudutaan vihreään tai punaiseen sen mukaan, onko sinkku vai varattu. Sinkun mielestä yhteiskunta usuttaa pariutumiseen.

Kymmenkiloinen jättisieni löytyi Pohjois-Espanjasta – video
Pohjois-Espanjan Baskimaasta löytyi viikonloppuna lähes kymmenen kiloa painava jättiläissieni.

Porissa herkuteltiin Nenäpäivän hengessä – video
Porin ensimmäinen Nenäpäivä-tapahtuma sai pöydät notkumaan koululaisten leipomista herkuista.

Tule mukaan perjantaina – koululaisten Nenäpäivä-herkkuja Porin Mikkolassa!
Herkuttele hyvää -tapahtumassa koululaiset myyvät leipomiaan herkkuja. Porin Mikkolan Citymarketin kauppakäytävällä pöydät notkuvat perjantaina 17.10. kello 14 - 17. Raati valitsee Nenäpäivän hengessä tehdyistä herkuista koreimmat.

Hirvenlihaa saa, jos sitä osaa kysyä
Kotimainen hirvenliha pysyy vaikeasti ostettavana herkkuna. Lihatiskille myytäväksi ei kotimaista lihaa riitä, mutta hyllyn alta sitä saattaa löytyä, jos vain osaa kysyä.

Pohjoiskarjalainen hirvenliha ehtii harvoin kaupan tiskille
Maakunnan hirvisaaliin määräksi arvioidaan lihassa laskettuna noin 200 000 kiloa. Tästä edelleenkin vain pieni siivu päätyy kaupan tiskille. Syitä ovat muun muassa se, että suhteellisen vähäsitä saalismäärää on jakamassa monta metsästäjää. Lisäksi elintarvikelainsäädäntö koetaan lihakauppaa rajoittavaksi.
Syyriaan lähtenyt jihadisti opiskeli Kokkolassa
Kaupungin ammattikorkeakoulussa opiskellut bangladeshilaismies on liittynyt islamistitaistelijoihin Syyriassa. Kokkolasta hän muutti Helsinkiin, jossa radikalisoituminen alkoi.

Lihatiski katosi kyläkaupasta - kiertävä kauppahalli paikkaa
"Saisiko olla päivän tarjous; keittokinkkua tai makkarakassi," kuuluu kysymys Kestilän kylälle pysähtyneen kauppahalliauton luukulta. Renkailla liikkuva lihatiski on harvinainen näky, mutta ei niin harvinainen kuin kyläkaupan omat lihatuotteet.

Uudet yrittäjät tuulettavat Helsingin historiallista kauppahallia
Helsingin Vanha Kauppahalli avaa ovensa pitkän remontin jäljiltä. Asiakkaita palvelevat niin tuttu kauppiaskunta kuin uusi sukupolvi. Viisi uutta yrittäjää liittyy kolmenkymmenen kauppiaan sakkiin.

Sisäfilee jää kuluttajilta kaupan tiskiin – kauppakassit täytetään tarjousjauhelihalla
Kalliimpien lihatuotteiden kysyntä on laskenut entisestään ja arkisempikin liha tekee parhaiten kauppansa, kun se on hyvässä tarjouksessa. Lihakauppiaille pilkahduksen paremmasta tuo lähestyvä grillikausi.

"Kokkiohjelmat ovat lihakauppiaan painajainen"
Televisiosta tursuavat kokkiohjelmat saavat nykyihmiset koettamaan keittiössä toinen toistaan erikoisempia ruokia. Sinänsä hieno kulinarismin rikastuminen kotitalouksissa tuo paineita lihakauppiaille. Porin Kauppahallissa lihatiskiä pitävä Jussi Häyry joutuu yhä useammin myymään eioota.
Tungettelevia lihakauppiaita Salon Kuusjoella
Viikonvaihteessa Kuusjoella liikkuneet miehet ovat muun muassa tunkeutuneet vanhusten koteihin ja vaatineet rahaa lihatuotteista.

Talvigrillauksessa pätevät samat opit kuin kesällä
Oulun Viskaalin lihakaupassa työskentelevä Joonas Hämäläinen lähtee hurtilla huumorilla Pakkasgrillauksen SM-kisoihin. Hyvän mielen tapahtumassa ovat mukana Hämäläisen ohella Sami Garam, keittiömestarit Risto Mikkola ja Jouni Talvinen sekä hotelliyrittäjä Matti Hurtti.

Makkaroihin mallaslageria, puolukkaa, nokkosta ja mozzarellaa kokeileva lihayritys palkittiin
Vinkeästi nimetyt tuotteet ja ennakkoluulottomat makukokeilut auttoivat tammelalaista Makulihaa noutamaan Kanta-Hämeen maakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Kahden sisaren omistama yritys jalostaa lihaa vajaat 800 000 kiloa vuosittain. Seuraavaksi yrittäjät tähtäävät valtakunnan markkinoille.

Villisorsaa, biisonia, strutsia - erikoisuus myy lihatiskissä
”Mitä uutta on tarjolla? ” kysyy lihakauppaan astuva asiakas yhä useammin. Kauppiaan haaste on tarjota yllätyksiä asiakkaille, eivätkä perinteiset lihat enää riitä. Kinkkukauden jälkeen tarjolla on muun muassa skotlantilaista villisorsaa.

Helena Rannan ensimmäinen asiakas oli lihakauppias
Oikeushammaslääkäri Helena Ranta on parinkymmenen vuoden aikana nähnyt pahuutta niin Balkanilla, Irakissa kuin Kauhajoella. Mutta kyynistynyt hän ei ole.