Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Euroopan maatalousalan suurlobbari kiistää väitteet ilmastonmuutoksen vastaisten toimien hankaloittamisesta: "En kutsuisi tätä politiikan jarrutukseksi"

Maatalousalan edunvalvontajärjestön pääsihteeri Pekka Pesonen kiistää yhteistyöt monikansallisten yritysten kanssa ja toteaa, että kansalaisverkoston julkaisema raportti on osa EU:n edunvalvontaa ja lobbausta.

Euroopan maatalouden ilmastopäästöt kasvussa, Suomi perää silti vapaaehtoisuutta ympäristötoimiin – Leppä: "Jäsenmaille enemmän liikkumavaraa"

Maatalousministerit pohtivat Helsingissä, miten maatalouden ilmastopäästöt saataisiin käännettyä laskuun. Keinoiksi oli tarjolla esimerkiksi hiilen sitouttamista maaperään.

Maaseudun yrityksille vielä miljoonapotti jakamatta

Vuodesta 2014 lähtien Hämeen ELY-keskuksen maaseuturahastosta on saanut tukea noin 100 yritystä.

"Haluamme pitää maaseudun elinvoimaisena" – tuet vauhdittavat jo kuminan vientiä ja paneelien maalausta

Seitsemän vuoden aikana Hämeessä on tavoitteena luoda maaseudulle 350 uutta työpaikkaa maaseuturahaston tuilla. Tavoite voi hyvinkin toteutua.

Ahdinko ajaa Ranskan viljelijät itsemurhiin ja äärioikeiston kannattajiksi – “Tilanne on täysin kestämätön”

Ahdinkoon joutuneet ranskalaisviljelijät saattavat siirtyä huhtikuun presidentinvaaleissa joukolla oikeistopopulistinen Kansallinen rintama -puolueen puheenjohtajan Marine Le Penin tukijoiksi.

20 vuotta vanha rajaus ahdistaa – eivätkö kaupunkilaiset saakaan tukea maaseudun kehittämiseen?

Kajaanin keskusta-alueen rajaaminen pois maaseuturahaston tukien piiristä on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Vanha juttu – rajaus ollut voimassa 20 vuotta, kuittaa Oulujärvi Leaderin toiminnanjohtaja Pirjo Oikarinen.

Greenpeace calls for reassessment of Finnish environmental policy

Greenpeace Finland’s program manager Sini Harkki says Finland would benefit from a new appraisal of its environmental protection commitments. In particular, she would like to see an expanded network of buffer zones built around agricultural areas to reduce harmful Finnish emissions to the Baltic Sea.

Maa- ja metsätalousvaliokunta lyö nyrkkiä pöytään – "Maataloustuet pitää maksaa ajallaan"

Kansanedustaja Jari Lepän (kesk.) johtama maa- ja metsätalousvaliokunta on ottanut tiukan kannan EU:n uuteen maatalouspolitiikkaan. Suomessa voi jatkossakin vuokrata osan pelloistaan naapurille ja olla aktiiviviljelijä, vaikka omistaisi maneesin.

EU valittaa Venäjän tuontimaksuista WTO:hon

Euroopan unionin mielestä Venäjä on perinyt liian suuria maksuja eurooppalaisista tuotteista.

Kyläläiset rakensivat ennätysnopeasti laajakaistaverkon Kittilässä

Viestintäministeri Krista Kiuru ei säästellyt kehusanoja tervehtiessään videopuhelimella Kinisjärven ja Vuoman kyläverkkojuhlaa. Ministeri nimesi kyläläiset esimerkillisiksi ja ennakkoluulottomiksi - jopa sankareiksi, kun nämä rohkeasti talkoilla rakensivat valokuitupohjaisen laajakaistaverkon.

Maakuntaliiton ja ELY-keskuksen ideahakuun runsaasti ehdotuksia

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen toteuttamaan hankkeiden ideahakuun saatiin 225 hakemusta. Suurin osa hankeideoista liittyy hyvinvointiin, metsä- ja energia-alaan sekä matkailuun ja kulttuuriin. Rakennerahastojen varsinainen haku käynnistynee 5.5.2014.

Älyttömimmät EU-tuet - saksalaisnäkemys

EU-budjetista riittää rahaa monenlaisiin hankkeisiin. Saksalainen Die Welt -lehti on koonnut oudoimmat kohteet.

EU-komissaari tutustuu pohjoisen erityisoloihin

Euroopan maatalouskomissaarin kaksipäiväisellä visiitillä on isäntiä niin Suomesta kuin Ruotsistakin.

Pohjalainen: Suomi ei saa käytettyä EU-tukiaan

Hankkeita ei ole ollut tarpeeksi tai niihin ei ole ehditty käyttää kaikkia varoja. Käyttämättömät rahat jäävät Brysseliin

EU:n maaseutuyrittäjien tuelle etsitään ottajia

Maaseudun yritystuille ei ole tarpeeksi ottajia. Maaseutuyrittäjille olisi tarjolla tukea EU:n maaseuturahastosta ja aluekehitysrahastosta, mutta hyvistä hakijoista on pulaa. Yritystukea jakavat virkamiehet ovat joissakin maakunnissa jalkautuneet yrittäjäiltoihin kauppaamaan EU-rahaa ja jakamaan tietoa tukiehdoista.

Maaseudun yritystuista vielä miljoonia käyttämättä Hämeessä

EU:n maaseuturahastosta maksettavia yritystukia on haettu Hämeessä niukasti. Meneillään olevalle vuosien 2007 - 2013 ohjelmakaudelle varatuista tuista on käyttämättä vielä seitsemän miljoonaa euroa eli puolet.

Pattitilanne EU-ruokatuessa - Suomeen tulossa vain maitojauhetta?

Komission ehdotusta EU:n ruoka-avun laajentamisesta ei hyväksytty Euroopan maatalousministerien kokouksessa Luxemburgissa. Ehdotusta vastustaa kuusi jäsenmaata. Jos päätöstä asiasta ei saada ennen vuoden loppua, jää EU:n ruoka-apu Suomen kohdalta pelkäksi maitojauheeksi.

SPR tukee harvaan asuttuja alueita

Suomen Punaisen Ristin Lapin piiri jatkaa harvaan asuttujen alueiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamista vapaaehtoisvoimin. Järjestö on aloittanut EU:n maaseuturahaston rahoittaman hankkeen "Järjestöt kylässä".

Metsät halutaan nuorempien käsiin

Hämäläismetsiä halutaan siirtää nuorempiin käsiin. Tätä nykyä metsänomistajien keski-ikä on 60 vuotta. Alle nelikymppisiä metsätilanomistajia on vain kuusi prosenttia.

Karaoke-festivaalille EU-rahaa

EU:n maaseuturahastosta tuetaan ensi kesänä Reisjärvellä järjestettävää Lupa laulaa -festivaalia. Keskipiste-Leader esittää runsaan 80 000 euron avustusta karaoke-tapahtumalle.

EU:n maataloustuista vastannut virkamies väärensi tutkintonsa

EU:n maataloustukien jaosta Bulgariassa vastannut korkea virkamies on jäänyt kiinni korkeakoulututkintonsa väärentämisestä. Saksalaisen korkeakoulun mukaan valtion maatalousrahastoa lokakuuhun saakka johtaneen Kalina Ilievan todistus ei ole aito.

Jättiputki on sitkeä vieras

Jättiputki on yksi niistä ikävistä vieraslajeista, jotka yrittävät vallata suomalaista luontoa omilta alkuperäisiltä lajeiltamme. Pohjanmaalla torjutaan jättiputkea nyt EU-rahalla. Neljän vuoden tuki maaseuturahastolta on kaikkiaan 620 000 euroa.

Pohjois-Karjala esillä Tampereella

Pohjois-Karjala esittäytyy maanantaina Tampereella. Yli 50 maakunnan toimijaa ja yrittäjää näkyy Tampereen keskustorilla päivän aikana.

"Pohjois-Karjalaa ei tarvitse romantisoida"

Pohjois-Karjalan markkinoinnissa syyllistytään turhan usein romantisointiin. Tätä mieltä on maakunnanlaajuisen markkinointihankkeen projektipäällikkönä vastikään aloittanut Veli Lyytikäinen.

Suomi on vesittämässä lakia laittomien hakkuiden torjunnasta

Euroopan unionin jäsenmaat torjuivat tiistaina merkittävät lakimuutokset, joiden oli tarkoitus kitkeä laittomasti hakatun puun kauppaa unionissa. Enemmistö EU:n maatalousministereistä vastusti esimerkiksi ehdotonta laittoman puun kauppakieltoa.

Kainuun kansanmusiikilla on tilausta

Musiikin valtavirran alla on nyt tilausta etno- ja kansanmusiikille. Kainuulainen kansanmusiikki ja sen harrastajat aiotaankin nostaa vähintään kansallisesti tunnetuiksi.

EU yrittää hillitä ruuan hinnan nousua Kongossa

EU ja Kongon demokraattinen tasavalta ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jolla yritetään hillitä ruuan hinnan nousua Kongossa. Sopimuksen arvo on noin 10 miljoonaa euroa, ja mukana on lisäksi YK:n maatalousrahasto FAO.

Karjalaiset viekoittelivat savolaisia Kuopion torilla

Pohjoiskarjalaiset saapuivat tänään Kuopion torille esittelemään maakuntaansa. Tarkoituksena tempauksella oli saada uusia asukkaita, matkailijoita sekä yrittäjiä Pohjois-Karjalaan. Tempauksen pääjärjestäjä on EU:n maaseuturahaston ja Pohjois-Karjalan TE-keskuksen rahoittama Moderni maaseutukoti Pohjois-Karjalassa -hanke.

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto pohtii ilmastonmuutosta Ruotsissa

Euroopan unionin maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu pohtimaan ilmastonmuutosta sunnuntaina Växjössä Ruotsissa. Kokouksessa keskustellaan muun muassa siitä, miten eurooppalainen maatalous sopeutuu ilmastonmuutokseen ja miten ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä.

Keskustan Virrankoski moittii Soinin maatalouspuheita

Euroopan parlamentin jäsen ja budjettivaliokunnan varapuheenjohtaja Kyösti Virrankoski (kesk.) on tuohtunut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille tämän vaatimuksesta romuttaa unionin maataloustukijärjestelmä.

TE-keskuksen maaseutuosastolle eniten tukia

Lapin TE-keskuksen maaseutuosasto sai eniten EU-tukia Lapissa viime vuonna. TE-keskuksen maaseutuosasto sai viime vuonna Euroopan maatalousrahastosta runsaat 200 000 euroa tukea.

TE-keskuksen maaseutuosastolle eniten tukia

Lapin TE-keskuksen maaseutuosasto sai eniten EU-tukia Lapissa viime vuonna. TE-keskuksen maaseutuosasto sai viime vuonna Euroopan maatalousrahastosta runsaat 200 000 euroa tukea.

EU taistelee läskiä vastaan - koululaisille ilmaisia hedelmiä

Euroopan maatalousministerit pääsivät keskiviikkona yksimielisyyteen ilmaisten hedelmien ja vihannesten jakamisesta koululaisille.

Maatalouden EU-tuet julkaistaan internetissä

Tiedot maatalouden EU-tuista julkaistaan internetissä syyskuun loppuun mennessä. Maaseutuvirasto julkaisee EU:n vaatimusten mukaisesti netissä tiedot Euroopan maatalouden tukirahaston ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tuista ja tuensaajista.

Ympäristöjärjestöt vaativat kesantojen suojelua EU:n politiikalta

Ympäristöjärjestöt vetoavat ministereihin kesantojen puolesta. Euroopan neuvostossa käsitellään parhaillaan kesannoinnin lopullista poistamista osana EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Kesannoinnin poisto olisi katastrofi Suomen ja muun Euroopan maatalousympäristön tulevaisuudelle, sanovat BirdLife Suomi, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi.

Puimurikauppa käy vilkkaana

Leikkuupuimurit käyvät kaupaksi entistä paremmin. Puimureiden menekkiä ovat kasvanneet muun muassa viljan maailmanmarkkinahinnan nousu ja uusien EU-maiden tukipolitiikka: Itä-Euroopassa maataloustukea annetaan pienten ja keskisuurten tilojen koneinvestoihin. Suomen puimuritehtaalla on jo kova työvoimapula.

Anttila ei usko maataloustukien nopeaan ratkaisuun

Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ei odota ratkaisua eteläisen Suomen maataloustuen ongelmiin Luxemburgissa maanantaina alkavalta Euroopan unionin maatalousministerien kokoukselta.

Brasilialaisen lihan tuonti EU-alueelle saatetaan kieltää

Brasilialaisen lihan tuonti Euroopan unionin alueelle saatetaan kieltää, jos maa ei paranna elintarvikesäännöstöään.

Euroopan komissio hyväksyi maaseudun kehittämisohjelman

Euroopan komissio hyväksyi tänään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman vuosille 2007 - 2013.

EU Ministers Study Northerly Farm Techniques in Oulu

European Union agricultural ministers conclude their unofficial meeting in Oulu on Tuesday, hosted by Minister of Agriculture and Forestry Juha Korkeaoja.

EU ei aio alentaa maataloustukia

Euroopan unioni ei aio tehdä uusia myönnytyksiä maataloustukien alentamiseksi, unionin kauppakomissaari Peter Mandelson kertoo.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle