Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Taidemuseon suursatsaus toteutui sittenkin: Korona ei estänyt Vincent van Goghin Suomen näyttelyä, mutta teokset joutuvat silti karanteeniin

Didrichsenin taidemuseo on valmistellut jo kahdeksan vuotta historiansa kalleinta taidenäyttelyä. Koronapandemian takia sen toteutuminen oli epävarmaa viime päiviin saakka.

Oikaisu Yle Uutisten ja Uudenmaan Yle Uutisten televisiolähetyksiin 6.11.2019

Yle Uutisten kello 15 ja 20.30 sekä Uudenmaan Yle Uutisten kello 17.06 ja 18.21 -lähetyksissä oli väärää kuvaa.

Didrichsenin taidemuseolle miljoonalahjoitus

Lahjoittaja edellyttää pääoman liittämistä säätiön sijoitussalkkuun, jonka tuoton museo voi käyttää toimintansa edistämiseksi.

"Suurin satsaus ikinä" – Maailmankuulun kuvataiteilija Vincent van Goghin näyttely ensimmäistä kertaa Suomeen

Helsinkiläisen Didrichsenin taidemuseon Vincent van Gogh -näyttely on museolle "kaikkien aikojen arvokkain". Teoksia piti jonottaa vuosikausia ennen kuin lainaussopimus oli sinetöity.

No charge for policeman who broke into ambassador's residence

The off-duty police officer entered the Japanese ambassador's official residence and fought with a member of embassy staff.

Sekavasti käyttäytynyt konstaapeli tunkeutui Japanin suurlähettilään asuntoon Helsingissä – ei saa syytettä

Vapaalla ollut konstaapeli tunkeutui elokuun lopussa yöaikaan Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevalle virka-asunnolle.

“Erratically behaving” policeman in early-morning scuffle at ambassador’s residence

Police were called about a disruptive intruder at the Japanese ambassador's home, only to find one of their own engaged in a fistfight.

Sekavasti käyttäytynyt poliisi tunkeutui Japanin suurlähettilään virka-asunnon alueelle Helsingissä

Poliisin tiedotteen mukaan mies on poliisi, joten asia on siirretty poliisirikostutkintaan. Miestä epäillään törkeästä julkisrauhan rikkomisesta, vahingonteosta ja pahoinpitelystä.

Lighting up the landmarks: Finland illuminates five sites in nine days to celebrate centenary

Light artist Kari Kola is travelling 3,600 kilometres in nine days to illuminate five Finnish monuments, all in honour of Finland's hundredth birthday.

Matti Pohto, Erkki Pirtola ja muut – keitä ovat Suomen kulttuurihistorian unohdetut sankarit?

Matti Pohto pelasti suomenkielisen kirjallisuuden. Anteeksi kuka?

Älä jää nakkipaketin kanssa yksin kotiin – Tässä parhaat vinkit Helsingin juhannukseen

Keskikesän juhlijoille tarjotaan yhä enemmän tekemistä ja nähtävää läpi viikonlopun.

Villa Gyllenberg on harvojen tuntema aarreaitta: pankkimies keräsi kotiinsa Suomen taiteen parhaimmistoa

Helsingin Kuusisaaressa sijaitseva, maamme kauneimmaksi museoksi kutsuttu, koti–ja taidemuseo Villa Gyllenberg esittelee historiansa suurimman näyttelyn.

Lapsena koettu tragedia ei jättänyt kultakauden mestareihin kuuluvaa Juho Rissasta rauhaan

Juho Rissanen oli kotoisin suomenkielisestä kurjalistosta Sydänsavosta. Se teki hänestä uskottavan kansankuvaajan.

Saana valaistuu Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi

Kilpisjärven Saana-tunturi juhlavalaistaan kahdeksi päiväksi Suomen tasavallan 100-vuotisjuhlien yhteydessä.

Torstai 26.5.0216 (radio)

Suomi voi saada tukea Euroopan unionilta irtisanomisten takia. Monet koululaiset ovat tänä keväänä harjoitelleet tietoisuustaitoja. Didrichsenin taidemuseo esittelee Tamara Piilolan maisemamaalauksia. Katsojat voivat ehdottaa, mitä presidentti Niinistöltä kysytään tv-haastattelussa. Selkouutiset on haastatellut Kuala Lumpurin Suomi-koulun puheenjohtajaa Tiina Seppälää.

Torstai 26.5.2016 (tv)

Sotkamon Talvivaaran kaivos ehkä suljetaan. Ohjelmistofirma Microsoft lopettaa Suomesta ehkä yli 1300 työpaikkaa. Monet koululaiset ovat tänä keväänä harjoitelleet tietoisuustaitoja. Didrichsenin taidemuseo esittelee Tamara Piilolan maisemamaalauksia. Sää.

Maisemamaalari Tamara Piilola yhdistää todellisia ja kuvitteellisia luontonäkymiä

Tamara Piilola lisää oman jälkensä suomalaisen maisemamaalauksen traditioon. Piilolan suurikokoiset maalaukset houkuttelevat sukeltamaan sisälle metsän vehreyteen. Töitä on esillä Didrichsenin taidemuseon kesänäyttelyssä.

Neuvostotaiteessa ihminen on arjen sankari – venäläinen taide esillä Helsingissä näkyvimmin 20 vuoteen

Helsingissä esitellään kevään aikana venäläistä taidetta poikeuksellisen laajasti. Sinebrychoffin ja Didrichsenin taidemuseoiden näyttelyissä on esillä teoksia kahdelta vuosisadalta aina 1800-luvun romanttisista maisemista Neuvostoliiton sosialistiseen realismiin.

Helsingin Kuusisaareen nousee Saudi-Arabian uusi lähetystö

Saudi-Arabia saa luvan rakentaa Helsingin Kuusisaareen ison suurlähetystön. Kaupunki kaavoitti Saudi-Arabialle uuden lähetystötontin.

Saksa juhlisti yhtenäisyyttä myös Helsingissä, vieraat kilistelivät talous- ja kulttuurisuhteille

Saksa juhli maan 25-vuotista yhtenäisyyttä näyttävästi lauantaina. Saksan suurlähetystössä Helsingissä juhlia vietettiin maanantaina.

Kultahammasrannikko Kuusisaaressa on vaurasta, mutta yksinäistä: "En tunne naapureitani"

Hulppeita kivilinnoja, suurlähetystöjä, korkeita aitoja, vain muutamia ihmisiä siellä täällä. Vauraassa Kuusisaaressa asuu runsaat 500 ihmistä, jotka elävät melko lailla omissa oloissaan. "En tunne naapureitani, mutta pidän talostamme ja sen terassista", sanoo kuusisaarelainen opettaja Kirta Sirelius.

Metropolin alueet karkaavat kauas toisistaan: raha asuu Kuusisaaressa, työttömyys Länsimäessä

Sosioekonomiset erot metropolialueella ovat tutkitusti kasvaneet 2000-luvun alkupuolelta saakka. Nopeimmin kasvavat erot eri alueiden asukkaiden maahanmuuttajataustaisuudessa ja koulutustasossa.

Presidentinkin paita roikkuu näyttelyssä nähtävänä

Tuuli heiluttelee naruihin kiinnitettyjä paitoja Helsingin Kuusisaaressa. Didrichsenin taidemuseon 50-vuotisjuhlanäyttelyyn saatiin 2000 paitaa lahjoituksena.

Didrichsenin kävijämäärä yli tuplaantui Munchin ansiosta

Edvard Munchin näyttely Elämän tanssi keräsi Didrichsenin taisemusoon kaikkien aikojen ennätysylsiön, lähes 70 000 kävijää. Pelkästään tammikuussa museossa kävi yhtä paljon kävijöitä kuin yleensä koko vuonna.

Munch-näyttelystä tuli helsinkiläismuseolle kaikkien aikojen kävijäennätys

Maailmankuulun norjalaistaiteilija Edvard Munchin kuvataidenäyttely Helsingissä on ollut menestys. Sen on nähnyt Didrichsenin taidemuseossa 58 000 kävijää, mikä on museon ennätys.

Munch-näyttelyssä Helsingissä tiukat turvajärjestelyt

Helsinkiläisen Didrichsenin taidemuseon uusimmassa näyttelyssä on poikkeuksellisen tiukat turvajärjestelyt. Esillä on 50 norjalaisen Edvard Munchin arvokasta taideteosta, jotka ovat lainassa museoista eri puolilta maailmaa.

Didrichsenin taidemuseo sai Edvard Munchin näyttelyn

Helsinkiläisessa Didrichsenin taidemuseossa avautuu syksyllä 2014 Edvard Munchin taiteesta koottu näyttely. Norjalaistaiteilijan teosten saaminen Suomeen vaati monen vuoden neuvottelut.

Photography collection donated to Finnish museum

The Finnish Photography Museum will host a collection of more than two hundred works by renowned photographers. The collection was donated by Erja Hannula and Jorma Hinkka.

Linnovaaran maalaukset hehkuvat värejä ja silmiä

Suomen merkittävimpiin taidemaalareihin kuuluvan Juhani Linnovaaran töitä sävyttää huumori ja satiiri. Jo 1950-luvulla suomalaisen taidemaailman kärkeen singahtanut Linnovaara maalaa yhä voimakkain värein. 77-vuotiaan Linnovaaran retrospektiivinen näyttely avataan lauantaina Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä.

Valkoposkihanhien holtiton lisääntyminen pysähtyi

Helsingin ja Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien määrä on laskenut hieman jo toisena vuotena peräkkäin. Kerääntymispaikoilta laskettiin heinäkuun lopussa yhteensä runsaat 3200 hanhea. Poikasten määrä väheni kolme prosenttia viime vuodesta.

Lastenleirejä on tarjolla aiempaa enemmän

Perheille alkukesän leirit ovat tärkeitä, sillä moni vanhempi jää lomalle vasta loppukesästä. Vaikka leirejä järjestetään erilaisten teemojen ympärille, säilyttävät suosionsa perinteiset lomailuleirit.

Teurastamon laajentaminen alkaa ensi vuonna

Snellmanin teurastamolaajennus käynnistyy ensi vuoden puolella Pietarsaaren Kuusisaaressa. Yhtiö on jo pohtimassa seuraavaakin investointia, ruokamakkaratehdasta.

Helsinki haluaa harvinaista yhteistyötä

Helsinki on kiinnostunut harvinaisesta yhteistyöstä Vantaan ja Sipoon kanssa. Kaupunki haluaa luoda Östersundomin alueelle kuntien yhteisen yleiskaavan. Sipoo ja Helsinki riitelivät kiihkeästi alueesta vain kaksi vuotta sitten.

Järkkä ja Tetra, Kuuska ja Hietasaari

60-luvulla Oulun suosituimmat tanssipaikat olivat kesällä Kuusisaari ja Hietasaari. Talvella käytiin joko Tetralla tai Järkällä.

Kulttuurilehtikatsaus 10.5.

Islanti pöläytti tuhkaa maailmalle ja muistutti näin omasta erikoislaatuisuudestaan. Se on laittanut myös lehdet pohtimaan kansainvälisyyttä ja liikkumista sekä Suomen mahdollisia vientiartikkeleita. Mitä suomalaiset osaavat ja mitä heidän kannattaa viedä maailmalle? Ja toisaalta mitä Suomesta puuttuu, mitä tänne pitäisi tuoda?

Meren hapertamat vesiputket vaihdetaan muovisiin

HSY Vesi uusii merenalaisia vesijohtoja Suomenlinnan saarten välillä. Valurautaisilla vesijohdoilla on ikää viisikymmentä vuotta. Nyt ne vaihdetaan muovisiin.

Revell pääsi Didrichsenin taidemuseon juhlakaluksi

Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä avataan huomenna lauantaina poikkeuksellisesti arkkitehtuuria käsittelevä näyttely. Sen tähtenä on Viljo Revell, joka oli yksi kansainvälisesti tunnetuimpia arkkitehtejämme. Hän on muun muassa Helsingin Lasipalatsin, Palace hotellin ja Toronton kaupungintalon suunnittelija.

Kulttuurilehtikatsaus

Kulttuurilehtikatsauksessa valistetaan kaunokirjoituksen terveysvaaroista, arvostellaan matematiikan termien käyttöä kirjallisuudessa ja mediassa sekä kysytään, miten pojat saataisiin innostumaan klassisesta musiikista.

Postin toimipistet vähenevät pääkaupunkiseudulla

Postin toimipisteitä yhdistetään lähitulevaisuudessa Helsingissä ja Espoossa.

Helsingin pelastuslaitos tiedottaa Salmisaaren palosta

Helsingin pelastuslaitos tiedottaa 18.9.2008 klo 11:00.

Suomalaisia oopperaohjauksia moititaan vanhoillisiksi

Suomalaisista oopperaohjauksista puuttuu uskallus, sanoo musiikkilehti Rondon päätoimittaja Harri Kuusisaari. Kuusisaaren mukaan ohjaajat eivät hallitse riittävästi oopperan erikoistaitoja ja oopperatalot pelaavat ohjauksissa liiaksi varman päälle.

Lainasopimusmalli parantamaan teosten liikkuvuutta Euroopan museoiden välillä

Eurooppalainen museo-organisaatioverkosto NEMO on julkaissut museoiden käyttöön taideteosten lainasopimusmallin, jonka voi ladata internetistä ja muokata kuhunkin lainatapaukseen sopivaksi.

Edelfeltin huippukallis teos jää Suomeen

Albert Edelfeltin huippukallis teos on myyty Suomeen Bukowskin kansainvälisessä huutokaupassa Helsingissä. Taiteilijan 1880-luvulla maalaamasta Leikkiviä poikia -öljyvärityöstä maksettiin 500 000 euroa.

Elin Danielson-Gambogin näyttely esittelee tuntemattomat Italian maalaukset

Uusi tutkimus ja näyttely Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä täydentävät kuvaa taidemaalari Elin Danielson-Gambogista. Italiassa 1890-luvun puolivälin jälkeen tehdyt maalaukset on vasta nyt tuotu suomalaisen yleisön nähtäville.

Didrichsenin taidemuseo esittelee Elin Danielson-Gambogin tuotantoa

Viime vuosisadan vaihteessa eläneen taidemaalari Elin Danielson-Gambogin tuotanto saa yhä enemmän arvostusta sekä Italiassa että Suomessa. Tähän saakka on luultu, että pääosa taiteilijan teoksista on Suomessa. Nyt julkisuteen on tullut myös italialaisissa yksityiskodeissa olevia töitä.

Uusi Schjerfbeck-näyttely esittelee taiteilijan toistuvia aiheita

Suomen taidehistorian suuriin nimiin lukeutuvan Helene Schjerfbeckin teoksia on perjantaista lähtien nähtävissä Didrichsenin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa.

Pentti Kaskipuron näyttely Didrichsenissä

Helsingissä Didrichsenin taidemuseossa on kesän ajan esillä professori Pentti Kaskipuron 75-vuotisjuhlanäyttely. Kaskipuro on maamme merkittävimpiä graafikoita. Hänen tunnetuimpia töitään ovat pelkistetyt asetelmat.