Uusimmat artikkelit
Arkeologi alkaa valvoa Pitkänsillankadun katuremonttia – kaivaminen etenee Kokkolan historialliseen keskustaan
Syyskuun lopussa alkaneet Pitkänsillankadun kaivutyöt etenevät tällä viikolla alueelle, jossa Kokkolan vanhin osa sijaitsi jo ennen kaupungin virallista perustamista. Hulevesikaivannosta etsitään nyt merkkejä tästä elämisestä.
Siilinjärven Kasurilassa tehdään arkeologisia tutkimuksia
Siilinjärven kunta suunnittelee alueelle uusia rivi- ja omakotitalojen rakennuspaikkoja.

Enää ei riitä intohimon kiihkeä polte – lukijat vaativat faktoja historiallisilta romaaneilta
Historiallisten romaanien lukijat ovat aiempaa valveutuneempia. Jotkut jopa etsivät virheitä historiallista tapahtumista tai paikoista. Kirjailijat käyttävät apunaan historiantutkijoita.
Oulusta löytynyt 1600-luvun laivahylky kylpee nyt kemikaaleissa – tavoitteena saada arvokas hylky yleisön nähtäväksi lähivuosina
Oulussa pari vuotta sitten hotellityömaan yhteydessä löytyneen arvokkaan laivahylyn konservointi on edennyt suunnitelmien mukaan. Aluksen poikkeuksellisen hyvä kunto on tehnyt siitä yhden Suomen merkittävimmistä laivalöydöistä.

Snellmaninpuisto avataan hieman myöhässä, koska perusparannus oli isotöisempää kuin ajateltiin
Oulun ydinkeskustan Snellmaninpuiston perusparannustyöt ovat loppusuoralla. Puisto avataan lähipäivien aikana. Puistoalueen työt myöhästyvät parilla kuukaudella. Kaupunginojan kunnostaminen toi lisähaasteita perusparannukseen.
Suomen vanhin ristikirkko löytyi Kustavista – samalta paikalta, jossa se on ollut satoja vuosia
Kustavin kirkkoa on tähän asti pidetty pitkäkirkkona, joka on saanut sakaransa jälkikäteen. Käsitys osoittautui tänä kesänä vääräksi. Löytö on merkittävä lisä 1600-luvun rakennusperintöön, jota on säilynyt niukasti.

85 metrin syvyydestä Suomenlahdesta löytyi ainutlaatuinen hylky, ja nyt se varmistui 400 vuotta vanhaksi – iän paljasti peräpeilin vuosiluku
Viime vuonna Suomenlahden pohjasta löytyneen flöitti-hylyn peräpeilin mukaan laiva oli valmistettu vuonna 1636. Uusien tietojen valossa voi olla mahdollista myös selvittää laivan viimeisen miehistön henkilöllisyydet.
Oudosti haudattu tyttö hämmästyttää Puolassa – arkeologien arvion mukaan tyttö oli suomalaistaustainen ja päätyi vieraalle maalle Ruotsin kuninkaan armeijan mukana
Tytön luuranko löytyi yli 50 vuotta sitten luolaan kaivetusta matalasta haudasta, mutta sitä on tutkittu tarkemmin vasta nyt. Kuolinsyystä ei ole saatu selkoa.
Harvinainen asiakirjalöytö Haagista tuo valoa Turun syntyhistoriaan: "Kaupunki rajattiin ja rakennettiin ensimmäistä kertaa 1310"
Turun perustamisen ajankohta on yksi Suomen historiankirjoituksen vanhimpia kysymyksiä. Luulisi, että kaikki sitä koskevat paperit on nähty jo moneen kertaan, mutta yllätyksiä tapahtuu yhä. Tuore kirjelöytö sopii nykykäsitykseen kaupungin iästä.

Tammelassa alkavat arkeologiset kaivaukset – keskiaikaista kappelia etsitään perimätiedon pohjalta
Arkeologit ryhtyvät kesällä kaivamaan esille tietoa Portaan kappelista. Tammelan Portaan kappelista on viimeisin karttamerkintä 1600-luvun lopun kartassa. Perimätietoa Portaan kappelista liikkuu edelleen Tammelassa paljonkin. Kylässä sijaitsee myös Kappelintie.
"Pari oli maannut jouluoljilla yhdessä rakastaen" – opiskelijamiehet joutuivat vastuuseen esiaviollisista seksisuhteistaan 1600-luvun Turussa
Naiset valittivat yliopiston konsistorille, kun miehet olivat rikkoneet avioliittolupauksen. Konsistori määräsi rangaistukset.
Perämeren kaupunkien museoissa esille kolmen kaupungin vuosisadoista kertova näyttely
400-vuotis juhlanäyttelyssä esitellään kaupunkien historiaa vuosisata kerrallaan 1600-luvulta alkaen.
Parkkipaikan alta löytynyt aarre alkaa hiljalleen kertoa tarinaansa – näin oululaista 1600-luvun laivaa kunnostetaan kaikkien nähtäville
Hotellin parkkipaikan alta löytynyt laivavanhus saadaan yleisön nähtäviksi vasta pitkän ja perusteellisen kunnostuksen jälkeen.
Oulun keskustassa myllätään puistoa, jonka kohdalla asuttiin jo 1600-luvulla – katso videolta, mitä tavaroita maasta toistaiseksi on löytynyt
Odotuksena on, että Snellmanin puistosta tehtäisiin vielä lisää ja entistä vanhempia löytöjä, sillä paikka on vanhinta Oulua.

Katso video: Möykky merenpohjassa osoittautuikin 1600-luvun kauppa-alukseksi – Suomenlahden suulle uponnut flöitti on arvokas tutkimuskohde
Hylky on ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, ja sen runko on lähes vaurioitumaton.
Muhoksen vanhassa puukirkossa uhkaava palonalku
Palo sai alkunsa maalaustöistä ja osa kirkon ulkoseinää vaurioitui palossa.
The Musketeers
BBC:n vauhdikas tulkinta ranskalaisesta klassikosta.
Tulen morsian – tositapahtumiin perustuva draamasarja Ahvenanmaan noitavainoista
Tarina nuoresta naisesta noitavainojen keskellä.
Nukkekaappi – brittidraamaa nuoren naisen merkillisestä avioliitosta
Minisarja nuoresta naisesta 1680-luvun Amsterdamissa.
The Musketeers: päivitetty versio maailmankuulusta seikkailuklassikosta
Kolmas tuotantokausi Kakkosella ja Areenassa.
Riikan vlogi: Tunnistatko tutun joululaulun?
Tutut joululaulut kuulostivat ennen vanhaan ihan erilaisilta
Pieni jääkausi jätti jälkeensä nälkää, sotaa ja kohtalokasta taidetta
Ohjelmasarja 1500–1800-lukujen kylmästä ilmastovaiheesta

Joulurauhaa - perinteinen julistus luetaan Tornion raatihuoneella
Perinteinen joulurauhan julistus luetaan kaikelle kansalle jälleen Tornion Raatihuoneella.