Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mikkelistä S-marketin portti ja ostoskärryt. Kuvassa näkyy myös vihannesosastoa ja S-marketin kyltti.

Suur-Savo remontoi S-marketit Rantasalmella, Savonlinnassa ja Mikkelissä

Uudistusten arvioidaan valmistuvan jouluun mennessä.

Ravintola Päämajan baaritiski tyhjillään.

Suur-Savon osuuskaupalla haasteita löytää maakunnan reuna-alueille kesätyöntekijöitä

Osuuskauppa Suur-Savolle on tullut noin 15 prosenttia enemmän kesätyöhakemuksia, kuin viime vuonna. Maakunnan reuna-alueille sijaisten palkkaaminen on kuitenkin pitkien työmatkojen takia välillä hankalaa.

Osuuskauppa Suur-Savon kyltti Mikkelin Graanilla

Hintojen nousu ja koronarajoitusten päättyminen kasvattivat Osuuskauppa Suur-Savon myyntiä

Suur-Savon myynti ylsi reiluun 558 miljoonaan euroon vuonna 2022. Kaikki toimialat kasvattivat myyntiään, suhteellisesti eniten kasvua oli koronapandemiasta toipuneella matkailu- ja ravitsemiskaupalla.

PAM:in lakkolaisia kylttien kanssa Mikkelin Prisman edustalla 9.2.2023.

Kaupan alan työntekijät vaativat reilua palkkaa – pääluottamusmies ”Palkka on arvostusta”

Kaupan alan ensimmäisessä lakkoaallossa on mukana neljä ruokakauppaa Etelä-Savon alueella.

Kaupan kassa, K-market Tammisto.

PAMin lakkouhan piirissä myös eteläsavolaisia kauppoja

Palvelualojen ammattiliiton tavoitteena on saada kaupan alan työntekijöille 200 euron palkankorotukset.

Rivi opiskelijoita nojaa baaritiskiin. Kaksi heistä katsoo taakseen kohti kameraa.

Vaakunan yökerho kiinni Mikkelissä: ”Harmittaa aika paljonkin”, toteavat Xamkin opiskelijat

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin opiskelijat ovat juhlineet Vaakunassa joka keskiviikko. Nyt heidän pitäisi löytää uusi paikka, jonne mahtuu satoja opiskelijoita kerralla.

Kesäkukkia myynnissä puutarhaliikkeessä.

Kesätyöhakuaika on käsillä Etelä-Savossa – rekrymessuilta duunin voi saada heti

Vuoden ensimmäiset kesätyöhaut ovat auenneet. Pelkästään K- ja S-ryhmät palkkaavat kesäkaudelle yhteensä yli tuhat työntekijää.

Mikkelin Pesulan toimitusjohtaja Kari Rämö seisoo suuren sairaalalakanoita mankeloivan koneen edessä.

Kasvuputkessa oleva Mikkelin Pesula osti Suur-Savon siivouspalvelut – keväällä alkaa Radisson Blu -hotellien pyykinpesu

Yrityskaupan myötä Mikkelin Pesulan työntekijämäärä lähes kaksinkertaistuu. Huhtikuussa alkavaa Radisson Blu -sopimusta varten pesulapuolelle palkataan 15 uutta ihmistä.

Ravintola Rosson sisäänkäynti Mikkelin kävelykadulla.

Suur-Savo sulkee Rosso-ravintolan vuoden vaihteessa: ”Syynä kannattamattomuus”, sanoo toimialajohtaja Kai Nurmi

Kai Nurmen mukaan asiakkaiden puutetta selittää se, että Rosso sijaitsee 2. kerroksessa, eikä ravintolaan ole omaa sisäänkäyntiä katutasossa.

Mikkelipuiston kyltti Mikkelissä.

Mikkelipuistoon kaavaillaan edelleen saunamaailmaa – koronavuodet jarruttivat suunnitelmia

Osuuskauppa Suur-Savon mukaan puistossa järjestettiin kesän aikana yli 40 tapahtumaa.

Venetankkausasema laiturilla. Taustalla vehreä saari.

Savonlinnassa veneisiin saadaan taas polttoainetta – uusi tankkausasema avattiin Hevonpäänniemeen

Alkukesän ajan veneilijät ovat joutuneet turvautumaan Savonlinnassa bensakanistereihin.

Sokos hotel vaakuna Mikkelissä

Eteläsavolaiset hotellit ennakoivat kiireistä kesää – asiakkaat varaavat huoneita tänäkin vuonna viime tingassa

Eteläsavolaisista hotelleista kerrotaan, että tänäkin kesänä suuri määrä asiakkaita varaa hotellihuoneen viime hetkellä. Kesästä ennustetaan hyvää tai erittäin hyvää.

Mikkelin veturitallit yleiskuvassa.

Prisma-asemakaavamuutos sai Mikkelin kaupunginhallituksen hyväksynnän

Seuraavaksi kaava esitetään julkisesti nähtäville, sekä siitä pyydetään viranomaislausunnot.

Osuuskauppa Suur-Savon kyltti Mikkelin Graanilla

Uusi venetankkauspiste ja asiointilaituri Savonlinnan Hevonpäänniemeen

Tankkauspisteen rakentaa Suur-Savon Osuuskauppa.

Mikkelin veturitallit yleiskuvassa.

Prisman rakentaminen Veturitallien alueelle nytkähti eteenpäin: Mikkelin kaupunginhallitus hyväksyi esisopimuksen

Veturitallien alueen asemakaavan on tarkoitus valmistua vuoden 2023 tammi-maaliskuussa. Sen jälkeen kaupunki myisi alueen Suur-Savolle kolmen kuukauden kuluessa.

Vlalmiita leipiä Rikkilän Leivän leipomossa.

Leipomot seuraavat huolestuneena kulujen kasvua Etelä-Savossa – viljan lisäksi energiakustannukset herättävät huolta tulevasta

Paikallisissa leipomoissa huolta aiheuttaa myös kasvavat energiakustannukset ja miten kylvö onnistuu tulevana keväänä.

Osuuskauppa Suur-Savon kyltti Mikkelin Graanilla

Venäläiset tuotteet katosivat Suur-Savon kauppojen hyllyiltä heti maanantaina

Etelä-Savon alueella S-ryhmän kaupoissa oli myynnissä 25 venäläistä tuotetta.

Lääkärikeskus Pihlajalinnan sisäänkäynti Jyväskylässä.

Pihlajalinna ostamassa Etelä-Savon työterveyden ja suurimman osan Lääkärikeskus Ikiomasta

Etelä-Savon työterveyden seitsemän toimipistettä, Lääkärikeskus Ikioma ja yhtiöiden 85 työntekijää ovat pian osa Pihlajalinnaa.

Mikkelin Stellan S-Marketin kassoja jonossa. Mies pakkaa ostoksia muovikassiin. Vieressä ostoskärry.

Osuuskauppa Suur-Savo rikkoi myynnissä viime vuonna puolen miljardin rajan – kertoo toipuneensa pahimmasta korona-ajasta

Osuuskauppa Suur-Savo kertoo viime vuoden sujuneen näkökulmasta hyvin. Myynti kasvoi kaikilla toimi-aloilla, mutta erityisesti autokaupassa vuosi oli hyvä.

olutta lasketaan tuoppiin

Osuuskauppa Suur-Savo aloittaa uusien ravintolarajoitusten vuoksi yt-neuvottelut

Taustalla on hallituksen tämän viikon koronalinjaukset, jotka koskettavat ravintoloita.

Stetoskooppi lääkärien pöydällä

Kauppahinta sai epäröimään, Essote palauttaa työterveysyrityksen miljoonaomistuksen myynnin vielä valmisteluun

Essote omistaa 49 prosenttia Etelä-Savon Työterveys Oy:n osakkeista. Osakkeet pitää myydä, koska oikeuden päätöksen mukaan omistus on vastoin kuntayhtymän peruskirjaa.

Mikkelin vanha jätevedenpuhdistamo.

Mikkelin Kenkäveron vanha jätevedenpuhdistamo puretaan – huippupaikalle Saimaan rantaan tulossa matkailua ja virkistystä

Lakkautettu jätevedenpuhdistamo ammottaa autiona Mikkelissä Saimaan rannalla, historiallisen Kenkäveron alueen kyljessä. Puhdistamoalueen tulevaisuus on vielä hieman auki.

Petri Taattola, myyjä, S-market Nilsiä, kerää ruokaostoksia, jotka ovat tehty verkkoruokakaupasta

Osuuskauppa Suur-Savon myynti kasvoi alkuvuonna – suhteellisesti eniten kasvoi autokauppa

Osuuskaupan konsernin myynti kasvoi tammi-elokuussa. Eniten kasvoi autokaupan liikevaihto. Kasvuun vaikutti nykyisten toimipaikkojen kehityksen lisäksi Vantaalle avattu vaihtoautomyymälä, jonka toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin.

Topiantti Äikäs Mikkelin veturitalleilla.

Veturitallien kohtalo puhututtaa Mikkelissä – maankäyttöjohtaja: "Mikkelin historiaa, joka tulee säilyttää"

Uuden marketin, varsinaisen sataman ja veturitallin alueessa on paljon potentiaalia ja kehittämiseen liittyy myös liikennejärjestelyitä.

Suur-Savon Osuuskauppa kaavailee Prismaa Mikkelin Satamalahden ja veturitallien yhteyteen. Kuva tontista.

Mikkelin kaupunki käynnistää selvitykset veturitallien alueelle kaavaillusta hypermarketista

Osuuskauppa kertoi viime viikolla käynnistäneensä selvitykset mahdollisesta uuden Prisman rakentamisesta. Kaupungin näkökulmasta hypermarketin rakentaminen veturitallien läheisyyteen tukee kaupungin muita suunnitelmia Satamalahden alueen kehittämiseksi.

Prisma-kauppaketjun kassat Mikkelin Graanilla

Mikkelin Satamalahden kehitystyössä uusi askel: Suur-Savon Osuuskauppa kaavailee toimintaa Veturitallien läheisyyteen

Tavoitteena on, että selvitykset saadaan valmiiksi suurilta osin vuoden 2021 puolella tai viimeistään 2022 alkuvuoden aikana.

Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Ari Miettinen

Osuuskauppa Suur-Savon uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Ari Miettinen

Osuuskauppa Suur-Savon hallintoneuvosto päätti asiasta tänään kokouksessaan.

Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen.

Heikki Hämäläisen poismeno järkyttänyt myös Pohjois-Karjalassa

Uutinen Itä-Suomessa hyvin tunnetun osuuskauppamiehen Heikki Hämäläisen kuolemasta on pysäyttänyt monia. Hämäläinen ehti jäädä mieliin myös Pohjois-Karjalan Osuuskaupan vetäjänä.

Osuuskauppa Suur-Savon edesmenneen toimitusjohtaja Heikki Hämäläisen muistolle suruliputus kauppakeskus Stellan katolla 9.8.2021.

Osuuskauppa Suur-Savo järjesteli johtoaan uusiksi Heikki Hämäläisen poismenon vuoksi

Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen menehtyi yllättäen sairauskohtaukseen lauantaina kotonaan Mikkelissä.

Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen

Kova osuuskauppa- ja hiihtomies on poissa – Heikki Hämäläinen kuoli 55-vuotiaana

Eteläsavolaisen Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja ja Hiihtoliiton valtuuston puheenjohtaja Heikki Hämäläinen menehtyi lauantaina kotonaan.

Mikkelipuiston kyltti Mikkelissä.

Mikkelipuistoa haluttaisiin kehittää myös talvea ajatellen

Kohteen puistoaluetta on kehitetty esimerkiksi talven jälkeen ja tulevana viikonloppuna alueella järjestetään musiikkitapahtuma.

Ihmisjono vasta avatusn Lidl Lähemäen pihalla.

Päivittäistavarakaupan kilpailu kiristyy Mikkelissä – Lidl avasi uuden myymälän Lähemäelle

Uuden Lidlin avaamisen kynnyksellä sekä K-ryhmästä, että Osuuskauppa Suur-Savosta kerrotaan markkinan olevan jo täynnä. Uuden päivittäistavarakaupan uskotaan näkyvän lähimpien pikkukauppojen tuloksissa.

Läheltä

Viitostien varteen lisää toimintoja Mikkelin Visulahteen – leipomon tontille polttoainejakeluasema

Tontille nousee ensi vuoden kevääseen mennessä 1000 neliön leipomo ja noin 400 neliön ravintola. Tontille tuleva polttoaineenjakelukenttä rakennetaan samalla aikataululla.

Mikkelipuiston sisäänkäynti Mikkelissä.

Uusi kaupunkifestivaali Mikkeliin – Saimaa Sounds järjestetään Mikkelipuistossa

Bilemusiikkiin ja elektroniseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma järjestetään 30. - 31.7.

Mikkelipuiston sisäänkäynti Mikkelissä.

Mikkelipuistossa katsotaan kesällä jalkapalloa – Suur-Savo tuo paikalle valtavan screenin

Puistossa päästään jännäämään, miten Suomen käy jalkapallon EM-kisoissa.

Aurinkopaneeleita Helen Oy:n katolla Hanasaaressa.

Osuuskauppa Suur-Savo lisää aurinkopaneelien määrää tänä vuonna yli kolmanneksella

Aurinkosähkö käytetään S-ryhmässä samassa toimipaikassa, missä se tuotetaan.

Ravintolan pöydällä lappu jossa lukee tämä pöytä ei ole käytössä.

Hallituksen suunnitelmat koronarajoitusten purkuun vielä suurpiirteisiä – Suur-Savon toimialajohtaja: "Vähän valoa tunnelin päässä"

Osuuskauppa Suur-Savossa kaivataan lisää yksityiskohtia tapahtumien järjestämiseen ja ravintolarajoitusten purkuun.

Läheltä

Osuuskauppa Suur-Savon vuokrasopimus Pieksämäen Veturitorilla jatkuu – jatkossa huomiota kiinnitetään yhteistyöhön ulkopuolisten tapahtumanjärjestäjien kanssa

Pieksämäen paikallisilta toimijoilta sekä järjestöiltä on kantautunut kannanottoja siitä, että Osuuskaupan yksinoikeus tiloihin rajoittaa Veturitorin tapahtumien järjestelyä.

Läheltä

Mikkelin kaupunki myy omistuksensa Mikkelin pesulasta

Asia etenee vielä valtuuston päätettäväksi.

Mikkelin Saimaa Stadiumi ulkoa

Saimaa Stadiumin ravintolatoiminta Osuuskauppa Suur-Savolle

Osapuolet tiedottavat allekirjoittaneensa vuokrasopimuksen, joka alkaa kesäkuun alussa.

Autokauppa

Osuuskauppa Suur-Savo laajentaa vaihtoautokauppaansa Vantaalle

Liike on tarkoitus avata tämän vuoden huhtikuussa.

Mikkelin tori talvella

Osuuskauppa Suur-Savo myönsi kaikille työntekijöilleen ylimääräisen tulospalkkion

Maksamisen edellytyksenä on, että työsuhde on alkanut ennen vuoden 2020 loppua ja on voimassa palkkion maksuhetkellä.

Auton ostaja Kyllikki Viinikainen esittelee uutta, kotiovelle toimitettua autoaan.

Kyllikki Viinikainen yllättyi kun autokauppa toimitti uuden kulkupelin kotiovelle: "Näinkö hyvää palvelua on nykyisin saatavilla"

Autokauppa on koronavuonna ottanut hurjan digiloikan. Iso osa kaupoista tehdään etänä ja auto viedään asiakkaan kotiin.

Kuusenkoristeita kaupassa jo lokakuussa.

Kauppa kävi jouluna Etelä-Savossa – Suur-Savon Osuuskauppa: "kaikkien aikojen paras joulu marketkaupan myynnissä"

Suur-Savon Osuuskaupassa kaupan ennakoidaan jatkuvan hyvänä myös loppuvuoden ajan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle