Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Perinteiset eristeet tekevät paluuta: kutterinlastu, rahkasammal ja turve ovat ympäristöystävällisiä sekä kilpailukyisiä

Perinteiset eristeet jalostetussa muodossa tukevat myös rakentamisen ilmastotavoitteita.

Rakennusvirhe aiheutti ison kosteusvaurion – Imatran urheilutalon toimistot pari kuukautta remontissa

Liikuntatoimen neuvontapalvelut toimivat remontin ajan kaupungintalolla.

Liettuan koronaluvut yhä EU:n pahimmat – vuodenvaihteeksi eristetään torit ja sammutetaan kuuset

Latviassa on voimassa pyhien ajan yöllinen ulkonaliikkumiskielto.

Omakotitalon alakerrassa syttyi tulipalo Haminassa – poliisi tutkii syttymissyytä

Kullervonkadulla sijaitsevan talon alakerrassa oli kaasupulloja, joissa oli asetyleenia, happea ja nestekaasua.

Teollisuushallin eristeet kärähtivät Porissa – suuri uhkatilanne muuttui pikkupaloksi

Pelastuslaitos sai taltutettua peltihallin eristeissä Uudenniityn teollisuusalueella syttyneen palon nopeasti taltutettua.

Eristetehtaan uunissa syttyi tulipalo Kouvolassa – suuri selluvillauuni tuhoutui käyttökelvottomaksi

Ekovilla Oy:n tehtaan tuotanto jouduttiin keskeyttämään selluvillauunin palon takia.

Lomamatka kuplassa tarkoittaisi koronatestiä, maskipakkoa ja paikallisten välttelyä – Eristetty matkailukokemus voi olla ainoa tapa pelastaa Lapin matkailu

Lapin talvimatkailua yritetään pelastaa Matkailijan polku - konseptilla, jossa ulkomaalainen asiakas viettäisi loman matkailukuplassa.

Lauantai 28.3.2020 (radio)

Uusimaa on eristetty muusta Suomesta. Ravintolat ja kahvilat suljetaan. Terveydenhuollon ammattilaisille tulee työvelvoite. Metsähallitus sulki luontokohteita. Kesäaika alkaa sunnuntaina.

Kouvolan lukiot siirtyvät etäopetukseen – kaupunki kehottaa nuoria välttämään sosiaalisia kontakteja

Karanteenissa olevien tai karanteeniin joutuvien ylioppilaskokelaiden yo-kirjoituksiin ilmoittautumiseen haetaan mitätöintiä.

Torstai 23.1.2020 (radio)

Suomessa on varauduttu tartuntavaarallisiin tauteihin. Kiinassa miljoonakaupunkeka on eristetty koronaviruksen takia. Valtakunnansyyttäjä pyytää eduskunnalta lupaa asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää syytteeseen. Metsä auttaa ihmisen mieltä.

Leppävirralla on kehitelty uusi tapa säilöä lunta kesän yli

Uudelle menetelmälle on haussa useita patentteja.

Vekaransalmen siltaan upposi 2 000 kuutiota betonia – kannen valutyö valmistui

Ruokolahden ja Sulkavan yhdistävän sillan on tarkoitus valmistua loppuvuodesta.

Olisiko savesta uudisrakentamiseenkin? Ikivanha materiaali taipuu esimerkiksi seinän eristeeksi

Savirappaus on perinteinen, mutta nykyään vähän käytetty tapa käsitellä seinäpintoja. Saven ominaisuuksia kehutaan – se säätelee esimerkiksi kosteutta, hengittää ja muodostaa eristeen lisäksi palosuojan.

THL: Sadattuhannet suomalaiset altistuvat liikennemelulle

Hyvin eristetyt talot ehkäisevät melun aiheuttamaa stressiä ja univaikeuksia.

Savilahden maastomittaukset haittaavat Viitostien liikennettä

Työalue rajoittuu Siikalahden ja Karjalankadun liittymien välille.

Harjoittelukoulun lisärakennus alkaa olla valmis Rovaniemellä

Uuden osan seinissä ei ole eristeitä, jotka voisivat homehtua. Lattiassa ei ole myöskään muovimattoa.

Saunassa syntyy uusia saunoja: kokkolalaisveljekset keksivät lauteilla hamppusaunan

Kokkolalaiset Ari ja Jari Lehtinen ovat kehittäneet useita erikoissaunoja. Uusin, hamppusauna, viedään tuotantoon toholampisen Aalto Haitekin kanssa.

Kahdelle eristefirmalle neljän miljoonan kartellisakot

Hintakartellissa oli mukana myös valkeakoskelainen Styroplast, joka välttyi seuraamuksilta paljastettuaan kartellin.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää isoa kartellimaksua iisalmelaiselle UK-Muoville

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan ThermiSol, UK-Muovi ja Styroplast sopivat vuosina 2013 ja 2014 rakentamisessa käytettävien EPS-eristeiden hinnankorotuksista.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää yli neljän miljoonan euron kartellisakkoja eristevalmistajille

Styroplast vapautettiin seuraamusmaksusta, sillä se antoi kartellin ilmi KKV:lle.

Poliisioperaatio päättynyt Helsingin Kasarmitorilla – kiinniotettava löytyi menehtyneenä, asunnosta ammuttiin laukauksia

Operaatiosta ei aiheutunut sivullisille vaaraa. Kiinniottotilanne liittyi Sipoon henkirikostutkintaan.

Tampereella kasvatetaan Suomen ehkä erikoisinta nurmikkoa ratikan alle – Ruohon pituus on määritelty lähes sentilleen

Nurmiratoja näkee Keski-Euroopassa, mutta täysin samanlaista kuin Tampereella ei ole missään maailmassa.

The New York Times: Odottamaton otsonikato on peräisin Kiinan pienten tehtaiden salaisista kemikaaleista

Otsonikerroksen toipuminen on ollut viime vuosien harvoja hyviä ympäristöuutisia. Viime kuussa otsonikadosta saatiin kuitenkin taas hälyttävä uutinen.

Kouvolan jäähallin pihakansi vuotaa – tarvitsee miljoonaremontin

Kouvolan jäähallin pääsisäänkäynnin edustalla oleva pihakansi on avattava, jotta kostuneet rakenteet voidaan uusia.

Katajarannan koulurakennuksen muutostöissä ikävä löytö: välipohjan eristeissä mikrobeita

Eristeenä olleet kutterinpurut on poistettu ja tilalle tulee ekovillaa ja lekasoraa.

Energiatehokkaan rakentamisen keinoista väännetään kättä – tutkijat ja eristeteollisuus jyrkästi eri mieltä

Eristysteollisuus pitää nykyistä paksumpia eristeitä hyvänä keinona pyrkiä kohti nykyistä pienempää energiankulutusta. Tampereen teknillinen yliopisto puolestaan varoittaa liiallisesta eristämisestä.

Savi ja oljet käyvät modernin talon rakennusaineiksi – "terveellisiä, myrkyttömiä ja päästöttömiä ratkaisuja"

Rakentamisen laatu ja terveellinen asuminen ovat kestopuheenaiheita Suomessa. Raaseporilaisyritys tarjoaa uudenlaista rakennusmateriaalia ratkaisuksi rakentamisen ongelmiin.

Paksuista seinistäkö sisäilmaongelmia? Ei välttämättä

Järvenpääläiseen kerrostaloon rakennettiin poikkeuksellisen paksut seinät. Ennakkoon pelättiin sisäilmaongelmia, mutta tuore tutkimus osoittaa, että tämä seinärakenne on toimiva.

Pikkuruiset tupakointikarsinat herättävät hilpeyttä Pori Jazzeilla – kuva

Sauhuttelu on päätetty keskittää metallisilla aidoilla rajatuille alueille, joita on käytännössä mahdotonta valvoa.

Onnettomuustutkintakeskus huolissaan palokatkoissa käytetystä polyuretaanista – samankaltainen aine syynä Lontoon tornitalopaloon

Polyuretaania on käytetty Suomessa laajalti rakennusten palokatkojen tiivistämiseen. Se on erittäin paloherkkää.

SVT: Lontoon tornitalon eristemateriaali käytössä myös Ruotsissa – osasyynä ainakin kymmeneen suurpaloon

Yleisradioyhtiö SVT:n mukaan solumuovieristeitä on käytetty kymmenissä tuhansissa rakennuksissa Ruotsissa.

Lontoon poliisi varmistaa: Tornitalon tuhonnut palo sai alkunsa jääkaapista

Grenfell Towerin tornitalon palossa kuoli ainakin 79 ihmistä.

Asiantuntija tyrmää Suomen uimahallirakentamisen: "On varaa tehdä se pari kolme kertaa uudestaan"

Uimahallirakentamista haittaa kiire, ammattitaidottomuus ja tiukat budjetit. Uimahallien huoltamisen laiminlyönti on yleistä Suomessa.

Rovaniemen pommiuhka perätön

Keskuskentän alue ei ole enää eristetty. Ilmoitusta tutkitaan tässä vaiheessa perättömänä vaarailmoituksena. Stadionilla oli ilmoitushetkellä lähes 1400 ihmistä.

Turun poliisille tuotu käsikranaatti ei johda syytteisiin

Syyttäjä on poliisin esityksestä tehnyt päätöksen, että tapauksen esitutkinta lopetetaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle