Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

yleiskuva

Henkesi voi pelastua uuden lääkelistan ansiosta – epämääräisistä lääketiedoista halutaan eroon, mutta uudistuksessakin on pahoja puutteita

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen (vas.) mukaan kehitteillä oleva uusi kansallinen lääkityslista tulee terveydenhuollon ammattilaisten ja kansalaisten käyttöön kolmen vuoden kuluttua.

Seppo Ylä-Herttuala kurkistaa laboratorion ovesta

Kuopiossa voitaisiin tehdä koronarokote kaikille suomalaisille parissa kuukaudessa – Seppo Ylä-Herttualalla saattaa olla käsissään voittamaton virusase

Koronan kanssa on elettävä ehkä vielä vuosia, mutta geenilääketiede voi mullistaa tappavien sairauksien hoidon, uskoo akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala.

Syöpätutkimusta.

Turun yliopisto otti merkittävän edistysaskeleen syöpälääkkeen kehittämisessä

Lisenssisopimus kansainvälisen lääkeyhtiön kanssa voi tulevaisuudessa johtaa konkreettisiin syöpäpotilaiden hoitoihin.

Aspiriineja purkissa.

Yritykset koronakriisissä: Kansan lääkehamstraus loppui, vaikutus tuntui lääkealan tuloksissa

Lääketukkuri Oriolan tulos heikkeni, lääkevalmistaja Orion porskuttaa syöpälääkkeen ansiosta.

Heikki Lukkarinen

Jopa omakotitalon hintaiset lääkkeet paisuttavat sairaaloiden lääkemenoja – "Mikä on se elämän paraneminen, jota ostetaan?"

Uudet biologiset lääkkeet ovat räjäyttäneet hinnat. Sairaaloissa kaivataan huippukalliisiin hoitoihin yhtenäistä linjaa.

Karta med tabletter.

Lääkkeiden saatavuushäiriöt lisääntyneet – huoli tuhansien suomalaisnaisten käyttämästä rintasyöpälääkkeestä sen sijaan ohi

Rintasyöpälääke letrotsolia sisältävissä valmisteissa ollut laaja saatavuushäiriö herätti huolta alkusyksyn aikana. Nyt valmisteita on saatu Suomeen jälleen tarvetta vastaavia määriä.

Lääkäri tutkivat rintakudosten röntgenkuvia.

Tuhansien suomalaisnaisten käyttämää rintasyöpälääkettä saa taas apteekista – lääke uhkasi loppua Suomesta kokonaan

Lääkepulan takia on jouduttu kirjoittamaan uusia reseptejä ja vaihtamaan lääkityksiä.

Kuvassa Finvectorin toimitusjohtaja Timo Ristola.

Geenilääkkeitä valmistava kuopiolaisyritys sai kansainvälistymispalkinnon

Kuopion alueen kauppakamari valitsi yksimielisesti Finvectorin Kunnian Kukko -palkinnon saajaksi.

Tuote on tilapäisesti loppunut tukusta -ilmoitus apteekin hyllyllä.

Lääkepulan aiheuttama lääkkeiden vaihtorumba helpottuu – Lääkäri näkee pian uudesta hakukoneesta lääkkeet, joita ei löydy apteekeista

Fimea alkaa pyytää markkinaosuustietoja ongelmalääkkeistä, jolloin niiden korvaamiseen voidaan varautua paremmin.

Apteekin kyltti talon seinässä.

Koko kesän riivannut lääkepula jatkuu – nyt ovat huvenneet rintasyöpälääkkeen tukkuvarastot

Fimean mukaan letrosolia sisältävien lääkkeiden saatavuushäiriö jatkuu syyskuun loppupuolelle.

Kuopion yliopistollinen sairaala.

Mediat: Vauva vammautui vakavasti virheellisestä syöpälääkityksestä

Erikoistuva lääkäri oli määrännyt alle vuoden ikäiselle lapselle kymmenkertaisen annoksen solunsalpaajalääkettä KYS:issä.

Donald Trump pitää Kansakunnan tila -puhetta.

Herätys: Trump lupasi "teräsaidan" tulevan, työasuntovähennystä korotettiin, hallitus vastaa välikysymykseen vanhustenhoidosta

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Hoitaja antaa potilaalle silmätippoja ennen leikkausta Jilin maakunnassa Kiinassa. Hoito tapahtuu hyväntekeväisyysjärjestön operoimassa junassa, joka kiertää Kiinan syrjäseutuja tarjoten varattomille maksuttomia silmäleikkauksia. Kuva elokuulta 2017.

Hittielokuva syöpälääkkeiden salakaupasta herätti Kiinan johdon terveydenhuollon ongelmiin

Pääministeri Li Keqiang on vaatinut edullisempia syöpälääkkeitä.

Sara Errani

CAS pidensi tennispelaaja Sara Erranin kilpailukieltoa

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS on pidentänyt italialaisen tennispelaajan Sara Erranin dopingin takia saamaa kilpailukieltoa kahdesta kuukaudesta kymmeneen kuukauteen.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tiloja Kuopiossa

Fimea: Väärennöksiksi epäiltyjen syöpälääkepakkausten sisältö vastaa alkuperäistä

Pakkauksen nimilapun yksityiskohdat eroavat aidosta lääkepakkauksesta.

Fimean kyltti.

Finland pulls batch of cancer drug Velcade from hospitals due to counterfeit suspicions

Finland's pharmaceutical watchdog Fimea has ordered hospital staff across the country to stop using a suspect batch of the cancer medication Velcade due to suspicions that they may be fakes.

Fimean kyltti.

Fimea: Velcade-syöpälääkkeen erän käyttö keskeytetty – syynä väärennösepäily

Fimea kertoo tiedotteessa, että lääkettä on ehditty käyttää yhdeksän pakkausta.

Grafiikka

Analyysi: Mikä on vuoden merkittävin tiedeuutinen?

Vuosi 2017 on ollut geenitekniikan ja avaruuden vuosi. Silti ne eivät ole tärkeimpiä tiedeuutisia.

Johanna Tuomela

Kun syöpätutkijasta tuli potilas – Johanna Tuomela taistelee levinnyttä rintasyöpää ja potilaiden eriarvoisuutta vastaan

Syöpätutkija Johanna Tuomela on kohdannut karulla tavalla sen, miten uusien syöpälääkkeiden saaminen voi olla potilaalle mahdotonta.

Lääkkeitä.

"Kriittinen syöpälääke ajettiin taksilla 450 kilometrin päähän" – lääkkeiden toimitusongelmat aiheuttaneet vakavia tilanteita

Apteekit ovat kyselleet kiireellisiä lääkkeitä toisiltaan puhelimitse. Hätätilanteissa on turvauduttu poikkeuskeinoihin.

Marja Iso-Mustajärvi lääkevarastossa

Vaikeuksia kymmenien lääkkeiden saannissa – ainutlaatuinen laki takaa silti elintärkeiden lääkkeiden saatavuuden

Apteekeilla on ollut poikkeuksellisen suuria vaikeuksia lääkkeiden hankinnassa. Saatavuusongelmat huolestuttavat alan ammattilaisia.

Puun runko.

Syöpälääkkeitä ja flunssarohtoja - tunnetko Suomen terveellisimmät puut?

Hautausmaiden reunoilla niitä kasvaa. Syöpälääkkeitä. Pienempiin vaivoihin löytyy helpotusta kotipihan tai lähimetsän puista.

muohta lumi anár

Sunnuntai 16.10.2016 (radio)

Syyria-neuvottelut jatkuvat maanantaina. Tärkeä ilmastosopimus solmittiin. Uusia lääkkeitä syöpään. Lapissa oli maa valkoisena.

Perunoita kaupan vihannestiskillä.

Perunankuorissa piilee suuri mahdollisuus – aineksia olisi lääketeollisuudenkin tarpeisiin

Perunatehtaissa kuorintajätteestä syntyy valtavia vuoria. Kuoret eivät joudu hukkaan, vaan ne käytetään eläinten rehuna, mutta jatkojalostuksella kuorista olisi moneksi.

Lääkeruisku ja kumihanska.

Baby boy with leukaemia blinded by overmedication in Kuopio

Police are investigating the case of a baby boy stricken with leukaemia who was left blind and severely brain damaged after repeatedly receiving overdoses of a cancer drug from doctors at Kuopio University Hospital in the summer of 2015. The doses of cancer medication the six-month old child received were reportedly eight times larger than they should have been.

Lapsia YK:n ruokaohjelman ruoanjakopisteellä Malawissa lokakuussa 2005.

Zuckerbergin lupaamat miljardit auttavat tautien kitkemisessä – tällaisia summia nielevät lääkkeiden kehitys ja hoidot

Facebook-miljardit tulevat kreivin aikaan taistelussa antibioottiresistenssiä vastaan.

Viikko tieteessä kuvitus

Viikko tieteessä: Koiran sukupuu selvisi, sähköankerias nousee vedestä ja asteroidi muuttuu avaruusalukseksi

Viime viikko on taas tarjonnut roppakaupalla kiinnostavia tiedeuutisia. Ne ovat tuoneet muun muassa toivoa syöpää sairastaville ja ilmaston saastumisesta huolestuneille.

PET-kuva ihmisvartalosta

Uudet lääkkeet antavat syöpään sairastuneille toivoa, mutta hinnat karkaavat

Uusiutuessaan munuaissyöpä on tähän saakka ollut hyvin tappava. Ensi kertaa tähän syöpään sairastuvista kolmasosa menehtyy viiden vuoden kuluessa. Kehittyvät syöpälääkkeet antavat kuitenkin potilaille lisäaikaa ja parantavat elämänlaatua, kertoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan syöpäkeskuksen toimialajohtaja Petri Bono.

Puunrungossa näkyvä pakkasen aiheuttama halkeama.

Puun käyttö on murroksessa – tutkijat miettivät nyt, mitä keksitään seuraavaksi puusta syntyneiden syöpälääkkeiden jälkeen

Professori Reijo Lappalaisen mielestä puun hyödyntämisessä eletään nyt kenties samankaltaista murrosta kuin öljyssä, kun siitä keksittiin ryhtyä valmistamaan muoveja, kumia ja lääketuotteita.

Syöpägrafiikka

Syövät erikoistuvat ja hoidot kehittyvät, mutta saadaanko lääkkeitä tulevaisuudessa kaikille?

Väestön ikääntymisen myötä aiempaa useampi suomalainen elää sellaisten syöpien kanssa, jotka luokitellaan harvinaisiksi. Syöpätutkimus ja lääkkeet kehittyvät kovaa vauhtia, mutta Hyksin syöpäkeskuksessa ylilääkärinä työskentelevä Kimmo Porkka pelkää, että hoidettavia joudutaan tulevaisuudessa priorisoimaan.

Potilas saa hoitoa OYS:n naisten syöpätaution poliklinikalla.

Syöpäjärjestöjen ylilääkäri: Ainakin joka kolmas potilaistani harkitsee myös vaihtoehtohoitoja

Syöpäjärjestöjen mukaan vaihtoehtohoitojen käyttäminen koululääketieteen rinnalla ei ole ongelmatonta: luontaistuotteet tai vitamiinit voivat esimerkiksi muuttaa syöpälääkkeiden vaikutuksia. Niiden käyttöä virallisen hoidon ohella harkitsee ainakin joka kolmas potilaistani, arvioi Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Riikka Huovinen.

Kirurgi työskentelee leikkaussalissa.

Pitkä uurastus kannatti: Tyksin työ on parantanut syöpäpotilaiden ennustetta

Tyks on hionut kirurgien, syöpälääkäreiden, patologien ja röntgenlääkärien yhteistyötä.

syöpähoidot kännykkä.

Syöpäpotilaan voinnin seurantaan helpotusta mobiilisovelluksella – "Kysymyksiä tulee mieleen aamuyön unettomina tunteina"

Rintasyöpäpotilaiden seurannassa kokeiltua mobiilipalvelu Noonaa kehitetään nopeaan tahtiin uusille potilasryhmille. Sovelluksen avulla potilas voi viestiä sairaalalle voinnistaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja saada vastauksia entistä nopeammin. Älypalvelu antaa kriittisissä tilanteissa toimintaohjeita jo ennen kuin hoitaja vastaa potilaalle.

Lähikuva mikroskoopista.

Vilkaisu mikroskooppiin paljasti: Tulevat syöpälääkkeet ovat tehokkaampia kuin luultiin

Turun yliopiston tutkijat ovat tehneet merkittävän löydön syöpäsolujen viestinnästä. Löytö auttaa syöpälääkkeiden kehittäjiä.

Tippapullo sairaalassa.

Keskiviikko 23.9.2015

Tornioon tullut myös keskiviikkona montaa sataa turvapaikanhakijaa. Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen on kertonut vääriä tietoja autojen päästöistä.Tutkijat ovat keksineet uusia lääkkeitä syöpää vastaan. Suomalaiset syövät vähän sieniä.

Röntgenkuva kasvaimesta rinnassa

Kullalla päällystetty geenisalpaaja taltuttaa rintasyöpää

Lääkkeille vastustuskykyistä rintasyöpää on onnistuttu taltuttamaan uudenlaisella tavalla. Tutkimuksissa on kyetty salpaamaan geeni, joka aiheuttaa lääkeresistenssiä, ja samaan aikaan kuljettamaan kasvaimeen syöpälääkettä.

Metsä Fibren Äänekosken nykyinen sellutehdas. Kuvattu syyskuussa 2014.

Uudet biotuotteet alkavat hahmottua – oksamurskeesta syöpälääkettä

Äänekoskella tulevan biotuotetehtaan uudet innovaatiot alkavat hahmottua. Syksyn aikana Kasvu Open Biotalous -kilpailussa haettiin uusia liikeideoita metsästä saatavien raaka-aineiden ympärille. Nyt parhaita yritysideoita on esitelty Metsä Fibren edustajille.

Sieniin törmätään metsässä, mutta arjessa sieniteknologiaa hyödynnetään kaikkialla.

Tutkija: Sienet pelastavat maailman

Sieniä on jo pitkään käytetty esimerkiksi antibioottien ja alkoholin valmistuksessa. Nyt tutkitaan kuumeisesti, miten sienistä saisi tehtyä bioenergiaa tai biomuoveja. Tavoitteena on korvata öljy raaka-aineena. Tutkijoiden villeimmissä visioissa sienet pelastavat maailman.

Muuramen yläkoululaiset kokeellisen työn kimpussa.

Muuramen koululaiset voittivat nanoteknologiakilpailun

Muuramen Nisulanmäen koulun NanoScience-kerho osallistui Euroopan laajuiseen Distilled Nanoideas -kilpailuun omalla Youtube-videollaan ja voitti yläkouluikäisten sarjan.

Novartiksen pääkonttori.

Lääkejätti GSK myy syöpälääkeliiketoimintansa Novartisille

Kyseessä on yli 11 miljardin euron kauppa. Samalla GSK ostaa sveitsiläisen Novartis-yhtiön rokoteosaston.

Koe-eläin kissa

Mitä mieltä eläinkokeista lääkkeiden testauksessa?

Kosmetiikan eläinkokeet ovat jääneet taakse, mutta muutoin eläinkokeita tehdään entistä enemmän. Hyväksytkö lääketestauksen eläinkokeilla, vaikka et sallisi meikkien testaamista?

Väärennökseksi epäiltyä syöpälääkettä päätyi jakeluun Suomessa

Kolmessa lääkepakkauksessa oli aidon lääkkeen sijaan tuntematonta liuosta. Nämä pakkaukset eivät kuitenkaan ehtineet varastosta sairaaloihin asti. Potilaille ei uskota aiheutuneen vaaraa.

Mikroskooppikuva syöpäsolusta.

Uusi syövänhoidon läpimurto kehitteillä Ruotsissa

Ruotsalaiset Karoliinisen instituutin syöpätutkijat ovat kehittämässä aivan uutta tapaa hoitaa syöpää. Uusi menetelmä sopii kaikkiin syöpätyyppeihin ja ruotsalaiset uskovat kehittävänsä yleisen syöpälääkkeen muutaman vuoden kuluttua.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle