Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Esperi Caren hoivakoti Kontiolinna

Esperi Care laajentaa Kontiolinnan toimintaa yrityskaupalla – yhtiö osti Hoivakoti Vilinan osakekannan

Yhtiöt kertovat, että Vilinan henkilökunta siirtyy Esperille vanhoina työntekijöinä. Myös asukkaiden palvelut jatkuvat ennallaan.

Wolt-kuski Njang Nchanji Regan.

Wolt-kuskit kuulivat miljardien yrityskaupasta toimittajalta – "Onhan se valtava summa!"

Lounaita kuljettaneet lähetit toivoivat työn jatkuvan nykymallilla, mutta yksi toivoi korvauksen kasvattamista eurolla.

Päiväkodin piha kesäisessä valossa.

Hoivatilayhtiön myynti Belgiaan toi Oulun seudulle jättipotin ja nosti rakennusalan moniosaajan Timo Pekkarisen alueen verovertailun kärkeen

Hoivatilat-yhtiö myytiin belgialaiselle kiinteistöyhtiölle viime vuonna yli 400 miljoonalla eurolla. Iso osa omistuksesta oli paikallisissa käsissä, ja esimerkiksi yhtiön perustajan Timo Pekkarisen verotettavat tulot ovat yli 10 miljoonaa euroa.

Miki Kuusi.

Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi ei olisi ennustanut Doordash-kauppaa vielä muutama kuukausi sitten: "Henkilökohtaisella tasollakin aika vaikea päätös"

Woltin ja Doordashin yrityskauppa on yksi historian suurimmista Suomessa. Jo yrityksen perustamisvaiheessa tavoitteena oli "miljardin keissi", kertoo perustajaosakas.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Pohjois-Pohjanmaan tulovertailun kärkeen noustiin isolla yrityskaupalla ja yli 10 miljoonan euron tuloilla

Oululainen Suomen Hoivatilat -yhtiö myytiin Belgiaan yli 400 miljoonalla. Yhtiön omistajat ovat näkyvästi esillä viime vuoden tulotiedoissa. Kärjessä on lähes 11 miljoonan euron tuloilla Hoivatilat-yhtiön perustaja Timo Pekkarinen.

Sirkusvaatturi Riikka Manni viimeistelemässä nuorallatanssijan asua

Yrityksen perustamisen suosio on kasvussa – samaan aikaan 25 000 yritystä uhkaa alasajo

Yritystoiminnan jatkaminen ei ole Suomessa yhtä suosittua kuin uuden yrityksen perustaminen. Samalla kun yritysten perustaminen on valtakunnallisesti kasvussa, uhkaa monen yrittäjän toiminta loppua muutaman vuoden kuluttua.

Katso miten paljon untuvaa kouraan mahtuu

Omistajanvaihdokset ovat vaikeutuneet, alasajo uhkaa tuhansia yrityksiä – "Se olisi hirveää haaskausta", sanoo untuvafirman ex-keulakuva

Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yrittäjien ikääntyminen on johtamassa omistajanvaihdossumaan. Kyselyn mukaan lähes 40 000 yrittäjää olisi luopumassa yrityksestään jo parin vuoden aikana.

Alma median logo seinässä.

Alma Media paransi tulostaan talouden elpyessä

Alma on kasvattanut myyntiään reippaasti. Myynti ja tulos ovat kasvaneet myös yritysostoilla, mitkä eivä ole kuitenkaan heikentäneet yhtiön rahojen riittävyyttä.  

Binderholzin sahan kyltti Nurmeksessa.

Binderholz on sopinut kaupoista Britannian suurimman sahateollisuusyhtiön kanssa

Yrityskauppa on määrä viedä loppuun vielä tänä vuonna. Yritysoston jälkeen Binderholzista tulee Euroopan suurin saha- ja puunjalostusteollisuuden yritys.

Outotec Turulan konepaja Outokummussa.

Outokummussa toimiva Outotec Turula on myyty Liettuaan – kaikki 120 työpaikkaa säilyvät

Ostaja on liettualainen teollisuusyritys UAB Arginta Engineering. Kaikki työntekijät jatkavat omistajanvaihdoksesta huolimatta Outotec Turulan palveluksessa. Yrityskaupan arvioitu toteutumispäivä on lokakuun alussa.

Kahvila Houkutus Kuopion Kauppakadulla.

Suositut Houkutus-kahvilat vaihtavat omistajaa Kuopiossa ja Joensuussa, toiminta jatkuu entisellään

Houkutus-kahviloiden kauppa allekirjoitettiin torstaina, omistajuus vaihtuu syyskuun alusta alkaen. Kuopion ja Joensuun Houkutukset jatkavat tauotta toimintaansa entiseen malliin. Ostajina ovat kuopiolaiset Burtsowin yrittäjät.

Päiväkotimoduuli rakentuu hallitiloissa

Talotehdas Tuuloksessa hiljeni vuosi sitten – loppuvuonna ratkeaa palaako Tuulokseen tuotantoa

Teijo-Talojen tuotantotilat Hämeenlinnan Tuuloksessa ovat edelleen tyhjillään. Yhtiö teki viimeiset toimitukset Tuuloksesta vuosi sitten kesällä. Ainakaan vielä Tuuloksen tehdasta ei ole hylätty yhtiön tulevaisuuden suunnitelmissa.

Matti Sallinen ajaa kauppa-autoa.

Matti Sallinen, 83, on jatkanut yrittäjänä vuosikymmenen kauemmin kuin toivoi – lähes joka toinen pienyritys ei löydä uutta omistajaa

Suomalaisilla pienyrityksillä on vaikeuksia löytää toiminnalleen jatkajaa. Lähes joka toinen ei saa omistajanvaihdosta toteutettua. Outokumpulainen Matti Sallinen on etsinyt yritykselleen uutta vetäjää jo kymmenkunta vuotta.

Punamustan logo ikkunassa.

Punamusta Media laajentaa toimintaansa yrityskaupoilla – tavoitteena voimakas kasvu digitaalisissa palveluissa

Yrityiskaupoilla Punamusta Media vahvistaa asemaansa digitaalisen markkinoinnin palveluntarjoajana.

Sanna Marin keskusteluu Maria Ohisalon kanssa.

Monday's papers: Government talks into sixth day, Finnair merger, Nokia fires

The papers look at what the sticking points are as government budget talks enter their second week.

Stora Enso Veitsiluodon tehtaiden portti aurinkoisena päivänä. Taustalla näkyy punatiilisiä tehdasrakennuksia.

Analyysi: Veitsiluodon koneet pannaan kylmäksi, ja taustalla on monta syytä – näihin virheisiin Suomen paperiteollisuus sortui

Stora Enson päätös sulkea Kemin Veitsiluodon tehdas on yksi murheellinen osa metsäjättien suurten virheiden sarjaa, taloustoimittaja Jari Järvinen analysoi.

Alkoholituotteita Alkon hyllyllä.

Merger of Finnish booze firm Altia and Norway's Arcus gets conditional OK from regulator

State-owned Altia's brands include Koskenkorva and Jaloviina, while Arcus markets the bitter tipple Gammel Dansk.

Kaptaksen uusi tehdas Liperin Välikankaalla.

Liperiläinen teknologiayhtiö Kaptas osaksi kansainvälistä miljardikonsernia

Uusi yhtiö jatkaa toimintaansa Joensuun lisäksi myös Turussa.

Maansiirtoauto tyhjentää kivihiililastia satamalaiturille

Savon Kuljetus on ostanut Niemisen Soran, laajentaa yrityskaupalla Etelä-Suomeen

Yrityskaupan myötä Savon Kuljetuksen liikevaihto kasvaa yli 130 miljoonaan euroon.

Kuvassa on matkustajia Finnairin lennolla AY 435 Helsingistä Ouluun syyskuun alussa.

Finnairin asiakaspalveluyhtiö saa uuden omistajan: RTG Sales myydään Rainmaker-yhtiölle

RTG Sales on hoitanut käytännössä Finnairin kaiken asiakaspalvelutoiminnan. Yhtiön päätoimipiste on Kajaanissa.

Kuvaa Vuosaaren satamasta

Koronavuoden saldo isoilla yrityksillä: liikevaihto supistui yli kuusi prosenttia

Yritysten myynnin lasku väheni loppuvuotta kohden.

Kuvassa Woima Korporationin sekä uuden osakkaan Sumitomo SHI FW johtoa poseeraa

Japanilainen Sumitomo SHI FW osakkaaksi vaasalaiseen jätteenpolttoyritykseen

Japanilainen Sumitomo SHI FW on ostanut vähemmistöosuuden vaasalaisesta Woima Corporationista. Yhtiön suunnittelu ja myyntityö jää Vaasaan.

Kuvassa on nimimerkin ransom_man Torilaudalle 21. lokakuuta 2020 tekemä postaus, jossa kerrotaan Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta.

HS: Vastaamo's new owners make police complaint over purchase

The company's new owner acquired it in 2019. 

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Voimatel satsaa älykkään sähköverkon palveluihin – siirtyi yrityskaupalla Optiwatin pääomistajaksi

Optiwatti kehittää energiansäästön ratkaisuja, jotka perustuvat energiavirtojen hallintaohjelmistoon ja -laitteistoon.

yritysvälittäjä ja yrittäjät

Onnistuneessa omistajavaihdoksessa vanha kokemus ja uusi näkemys löytävät toisensa – "match makerin" hommat hoitaa yritysvälittäjä

Tamperelainen sisustusliike sai uudet omistajat alkukesällä. Yritysvälittäjä oli kaupan puhemies ja asiainhoitaja loppuun asti.

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

Pihlajalinna and Mehiläinen end merger negotiations

The Competition and Consumer Authority had said the merger could impede competition in the Finnish health services market.

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

Mehiläisen ja Pihlajalinnan yrityskauppa peruuntumassa ainakin toistaiseksi

Mehiläinen pitää epätodennäköisenä, että se pystyy toteuttamaan ostotarjouksen. Molemmat yritykset kertovat kuitenkin seuraavansa kaupan kohtalon markkinaoikeudessa.

Toimiston ikkuna.

Paikallislehtiä ryhmittyy saman kustannusyhtiön alle

Ylä-Karjalan, Lieksan Lehden, Pogostan Sanomien ja Parikkalan-Rautjärven Sanomien kustannusyhtiöt fuusioituvat Pohjois-Karjalan Paikallislehdet Osakeyhtiöön. Yhtiöissä käydään yt-neuvottelut.

Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin

Cargotecin Ilkka Herlin uudesta suuryhtiöstä: "Tulemme olemaan ykkösiä hiilineutraaliudessa"

Cargotecin ja Konecranesin yhdistymisessä luonnon monimuotoisuuden suojelu ja päästöjen vähentäminen ovat sekä keino että päämäärä, sanoo Herlin.

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

Competition authority asks court to block Mehiläinen-Pihlajalinna healthcare firm merger

The authority said a merger would "significantly impede effective competition in the Finnish health services market".

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

KKV esittää Mehiläisen ja Pihlajalinnan välisen yrityskaupan kieltämistä – yrityskauppa johtaisi todennäköisesti hintojen nousuun

KKV:n mukaan toteutuessaan yrityskauppa muuttaisi terveyspalveluiden markkinaa peruuttamattomasti.

Asikas ottaa alkoholijuomapulloa Alkon hyllystä.

Finnish state booze maker Altia to merge with Norway's Arcus

If the merger is finalised, the Finnish state will be the second-largest shareholder in the new company.

Roskakuski kuljettaa jäteastiaa

Iso jätehuolto- ja kierrätyskonserni syntyi yrityskaupoilla pohjalaismaakuntiin

Kolme jätehuolto- ja kierrätyspalveluita tarjoavaa yritystä on yhdistänyt liiketoimintansa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Diakonia-säätiöt sopivat ison yrityskaupan – oululainen Caritas myi pohjoisen hoivayhtiönsä Helsinkiin

Caritas-Säätiön mukaan ostajan samanlainen arvopohja ratkaisi kaupan, jossa työnantaja vaihtuu noin 600 työntekijällä.

Ravintolassa noutopöytä

Yrityskaupat jälleen kasvussa: Koronakevät havahdutti monet miettimään elämäntyön tulevaisuutta

Finnveran Heinilä: Yritysjärjestelyjen vilkastuminen on tärkeää yritysten kasvun ja työpaikkojen säilymisen kannalta.

Ilkka-Pohjalainen lehti pöydällä.

Ilkka-Yhtymän ilmoitusmyynti romahti, mutta digilehden kysyntä kasvoi koronakeväänä

Yrityskaupat siivittivät mediakonsernin liikevaihdon tuntuvaan kasvuun monien vuosien pudotusten jälkeen.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Jyväskyläläinen Pinja Group kasvaa yrityskaupan myötä

Yrityskaupan jälkeen Pinjalla on töissä noin 550 henkilöä.

Venla Salomaa työskentelee tietokoneen äärellä.

Oululainen ohjelmistoyhtiö PiiMega on myyty Jyväskylään

Ostaja on pilvipalveluohjelmistoja tuottava Pinja. Kyseessä on jo Pinjan kahdeksas yrityskauppa kolmen vuoden aikana.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Lakka myy Forssan tehtaansa – toimintoja keskitetään muun muassa Lopelle

Tehtaan ostaa Kiilto, jonka palvelukseen siirtyvät Lakan Betonin Forssan valmistusliiketoiminnan kahdeksan työntekijää.

Vanhempi työntekijä toimistossa.

Yritysten omistajanvaihdospalvelut ovat tuottaneet toivottua tulosta Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalan yrittäjäjärjestö on neuvonut ja auttanut yrittäjiä omistajanvaihdoksissa jo kolmisen vuotta.

Norwegianin kone laskeutumassa Arlandan lentokentälle 16. maaliskuuta.

Kiinalaisista Norwegianin suuromistaja – onko se merkki kiihtyvästä Euroopan valloituksesta?

Kiinan kassa ei ole pohjaton, vaikka yrityksiä saisi nyt Euroopasta halvalla.

Punamustan logo ikkunassa.

Punamusta Media osti suurkuvatulostukseen erikoistuneen yhtiön

Joensuulaisen Punamusta Median työntekijämäärä on Pixmill Group Oy:n kaupan jälkeen noin 710 ihmistä.

Rajeev Suri

Analyysi: Nokian ja Ericssonin yhdistyminen on mahdoton ajatus – mutta analyytikoiden mukaan Nokia olisi arvokkaampi palasina

Bloombergin mukaan Nokia pohtii fuusiota tai liiketoiminnan myyntiä. Ajankohta olisi todella erikoinen, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle