Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kunnallispoliitikon surmaaja pakeni poliisia 20 vuotta ja selvisi ilman rangaistusta – suuri joukko kansanedustajia haluaa, että tappo ei vanhenisi koskaan

Tapon vanhenemisajan poistamiseksi on tulossa uusi lakialoite. Edellinen sai suuren kannatuksen, mutta ei johtanut muutokseen.

Poliisi: Mikkelin professuurihanketta koskevista mahdollisista rikoksista osa voi olla jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita

Poliisi kertoo selvittävänsä esitutkinnassa, onko Mikkelin kaupungin kehitysyhtiöiden vastuuhenkilöt tai kaupungin virkamiehet syyllistyneet esimerkiksi virkarikokseen.

Vastaamon toimitusjohtajaa Ville Tapiota vastaan nostettiin syyte 2019 – käytti luvatta turkulaisen lääkäriaseman nimeä mainoskampanjassa

Kun netinkäyttäjä haki turkulaista lääkäriasemaa, linkki vei Vastaamon sivuille. Syyteoikeus ehti kuitenkin vanhentua.

Euran perusturvajohtajan Kalevi Mäkipään rikosepäily vanheni

Syyttäjän mukaan Säkylän kunnassa tehtiin hankintalain vastaisia hankintoja Mäkipään ollessa Säkylän perusturvajohtaja.

Julian Assangen raiskaustutkinta aloitetaan uudelleen Ruotsissa

Esitutkinnalla on kiire, sillä epäilty rikos vanhenee 15 kuukaudessa.

Appeal court quashes Helsinki doorman’s conviction for ethnic discrimination

A court found that two of three indictments for discrimination brought against a nightclub bouncer had been served after the statute of limitations expired.

Apulaisoikeuskansleri Nissisen syyttämisestä: "Ei mulla hermo varmaan petä"

Apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen pitää historiallista oikeudenkäyntiä valtakunnansyyttäjää vastaan yhtenä virkatehtävänä muiden joukossa.

Savon Sanomat: Korkein oikeus joutui purkamaan tukun virheellisiä lainvoimaisia tuomioita

Kaikissa jutuissa oli lehden mukaan virheenä rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneista teoista.

Syytteitä nostettu nuorten tyttöjen hyväksikäytöistä Joensuussa

Kaksi nuorta irakilaismiestä vastaa syytteisiin toukokuun lopussa. Kolmatta maanmiestä poliisi ei ole tavoittanut.

Treatment of prisoners raises UN committee concerns

The United Nation's Committee against Torture has expressed concern about practices such as the routine use of handcuffs during prisoner transfers and reports of the use of tasers in police stations.

Suurta taideväärennösvyyhtiä kammataan oikeudessa auki vuosi – asiantuntemuksesta luvassa lihava riita

Suomen rikoshistorian suurimmassa taideväärennösjutussa kinataan käräjillä jopa vuoden ajan taulujen aitoudesta. Osa epäillyistä rikoksista ei päädy saliin lainkaan.

Lakialoitteella poikkeuksellisen laaja kannatus: Tappo ei saisi vanheta koskaan

Kokoomuksen kansanedustajien tekemän lakialoitteen on allekirjoittanut yli 160 kansanedustajaa.

Saksan Schäuble ehdottaa pakotteita tietojenvaihdosta kieltäytyville veroparatiiseille

Saksan valtiovarainministeri sanoi yleisradioyhtiö ARD:n haastattelussa, että hän keskittyy avoimuuden lisäämiseen, ei pöytälaatikkofirmojen kieltämiseen.

Jos käry käy Panamassa, verottajan lisäksi myös poliisi puuttuu asiaan – tällä kertaa

Verohallinto on jo aloittanut yhteydenotot joihinkin valtioihin, jotka ovat nousseet esille Panama-paljastusten yhteydessä. Verottaja ei paljasta, onko se ollut yhteydessä finanssikonserni Nordeaan, joka on perustanut asiakkailleen satoja veroparatiisiyhtiöitä. Panaman kanssa kokemuksia tietojenvaihdosta ei juuri ole.

Kunnallispoliitikon tappo vanhenemassa – kansanedustajat haluavat lakimuutosta

Tapon syyteoikeus pitäisi muuttaa murhaa vastaavaksi, vaativat pirkanmaalaiset kokoomuksen kansanedustajat. Tappo vanhenee 20 vuodessa, murha ei koskaan.

Kunnallispoliitikon tappo jäi ikuiseksi mysteeriksi – poliisi lopetti tutkinnan

Poliisi on päättänyt 20 vuotta sitten surmatun Markku Mallatin tapon tutkinnan. Rikos vanhenee maanantain ja tiistain välisenä yönä. Viimeisin vihje saatiin vielä lauantaina.

Googlelle ensimmäiset poistomääräykset Suomesta – rikoksesta tuomittujen tietoja halutaan pois netistä

Pohjoismaissa Googlelle annetut poistomääräykset ovat vielä harvinaisia. Tietosuojavaltuutettu määräsi vuodenvaihteessa, että Googlen on pyyhittävä rikokseen syyllistyneiden hakutuloksia internetistä. Ensimmäisiä poistomääräyksiä on odotettu pitkään.

Katolisen poikakuoron jäseniä raiskattiin ja hakattiin vuosikymmeniä – tutkimus kolminkertaisti uhrimäärän

Kuoron entinen jäsen pitää mahdottomana, ettei kuoroa johtanut paavi Benedictusin veli tiennyt, miten sisäoppilaitoksen rehtori haki poikia makuusalista.

District court rules minister’s fraud case too old to pursue

A prosecutor in Lapland has been denied a request to extend the statute of limitations in a fraud case against Health Minister, Hanna Mäntylä. The Finns Party minister was suspected of misleading authorities in an application for legal aid worth 5,100 euros.

Oikeus: Mäntylän rikosepäily vanhentunut

Oikeus ei tutki ministeri Hanna Mäntylän mahdollista syyllistymistä petokseen. Lapin käräjäoikeus ei myöntänyt syyttäjälle jatkoaikaa syytteen nostamiseksi vaan katsoi syyteoikeuden vanhentuneeksi.

Prosecutor pushes ahead with health minister fraud allegations

The case is not being pursued by a prosecutor general, as those involving high-ranking officials usually are, since Hanna Mäntylä was not even an MP at the time covered by the allegations.

Seksuaalirikosepäilyjä Julian Assangea vastaan vanhenee tänään

Raiskausrikosepäily australialaista Wikileaks-perustajaa vastaan vanhenee vasta vuonna 2020.

SR: Useat Julian Assangea koskevat seksuaalirikosepäilyt ovat vanhenemassa Ruotsissa

Kaksi ruotsalaisnaista teki WikiLeaks-vuotosivuston perustajasta Julian Assangesta rikosilmoitukset elokuussa 2010.

Ruotsi taipui: Assangea voidaan kuulustella Ecuadorin lähetystössä Lontoossa

WikiLeaks-sivuston perustajaan Ruotsissa kohdistuvat raiskausepäilyt ovat monelta osin vanhentumassa rikosoikeudellisesti. Siksi syyttäjät ovat valmiit kuulusteluihin Assangen piilopaikassa.

Appeal opens in asphalt cartel case

The Helsinki Court of Appeal on Monday begins hearing an appeal in the 37 million euro sentence handed a group of asphalt companies that colluded to fix prices between 1994 and 2002.

Suomen suurin tietovuoto yhä selvittämättä – esittelyssä kuusi suurta kyberrikosta

Syyllinen vuonna 2011 tapahtuneeseen tietovuotoon on edelleen karkuteillä. Katso, missä vaiheessa sen ja viiden muun kyberrikoksen tutkinta lepää.

Räsänen: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei saisi vanhentua rikoksena

Räsänen muistuttaa, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on tyypillisesti rikos, josta ilmoittaminen voi viedä pitkään.

Appeal court rules in favour of re-opening lumber price-fixing case

The Helsinki Court of Appeal decided Friday to re-open a high-profile case concerning price-fixing by a forestry cartel. The Court ruled that there was no statute of limitations on a case brought by independent forest owners against the state lands watchdog Metsäliitto and forestry giants Stora Enso and UPM for price fixing.

Syyttäjänvaihdokset piinaavat suurta talousrikosjuttua – osa teoista ehtinyt vanhentua esitutkinnan aikana

Konttorikoneyritys Fici-Copyn rikosepäilyistä lievimmät ehtivät vanhentua 3,5 vuotta kestäneen esitutkinnan aikana. Jutun syyttäjäkin on vaihtunut jo kahteen kertaan. Johtava kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola Salpausselän kihlakunnansyyttäjänvirastosta lupaa kuitenkin, etteivät raskaimmat rikosepäilyt pääse vanhentumaan. Aineistoa on kymmeniä tuhansia sivuja.

Tapaus Liechtenstein – päästettiinkö rikkaat veronkiertäjät liian helpolla?

A-studion tietojen mukaan törkeiden veropetosepäilyjen tutkiminen Liechtensteinin veronkierrosta olisi yhä mahdollista, mutta yhtään rikostutkintaa ei poliisin mukaan ole vireillä. Apulaisoikeusasiamies selvittää verottajan toimia, mutta ei ole toistaiseksi tyytyväinen saamiinsa selityksiin.

Prosecutor seeks extension to lay charges in Talvivaara death case

A local prosecutor has applied for an extension to the period for laying charges in the case of an employee who died at the Talvivaara mine in Sotkamo two years ago. Kainuu police say they are still wrapping up a preliminary investigation into the case.

Näkökulma: Paine tehdä rikosilmoituksia Liechtensteinin-jutussa kasvaa

Verottajalta alkavat loppua syyt, joiden vuoksi rikosilmoituksia Suomen suurimmassa veronkiertojutussa ei ole tehty kuin yksi. Helsingin hallinto-oikeus antoi nyt verottajan kaipaaman kantansa varastettujen tilitietojen käyttöön. Päätöksen mukaan tietoja voi käyttää.

TS: Poliisi ei aloita esitutkintaa Matti Koivurinnan säätiön sijoituksista

Tutkinnanjohtajan mukaan syytä epäillä -kynnys ei ylity tapauksissa, jotka eivät vielä ole rikosoikeudellisesti vanhentuneet, kertoo Turun Sanomat.

"Lapsen hyväksikäyttö on kuin murha, josta jää henkiin"

Tällä hetkellä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenee rikoksena, kun uhri täyttää 28 vuotta.

Yli sata kansanedustajaa kannattaa tiukennusta lapsen hyväksikäyttölakiin - "Kuin murha, josta jää henkiin"

Yli puolet kansanedustajista allekirjoitti torstaina lakialoitteen, joka mahdollistaisi lapsen törkeän hyväksikäyttäjän syyttämisen yli 20 vuotta teon jälkeenkin.

Yle Uutiset Turkissa: Kylmää kyytiä kadonneiden omaisille - Valtio tarjosi säkin luita

Kaakkois-Turkin kurdialueen taisteluissa murhat ja katoamiset olivat sodankäynnin keino. Osana Turkissa käynnissä olevaa rauhanprosessia uhrien omaiset haluavat nyt oikeutta.

Mynämäen pankkiryöstäjä tunnusti kaksi muutakin ryöstöä

Toinen miehen tunnustamista teoista on ehtinyt jo rikoksena vanhentua. Kaksi ryöstöä on siirretty syyteharkintaan.

Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni

VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.

Lestadiolaismiehen hyväksikäyttöjutusta tuomio toukokuussa

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus käsitteli tiistaina poikkeuksellista törkeää lapseen kohdistunutta haureutta. Kyseessä on lestadiolaisliikkeen piirissä ilmitullut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Poliisi epäilee neljää törkeästä avustuspetoksesta Koivukeskuksen rahoittamisessa

Kaakkois-Suomen talousrikosyksikkö aloittaa esitutkinnan Imatran seudun kehitysyhtiön Koivukeskuksen rahoitusasiassa. Poliisi epäilee neljää avustushakemukseen osallistunutta henkilöä törkeästä avustuspetoksesta. Tutkinnan edetessä epäiltyjä ja rikosnimikkeitä saattaa tulla lisää.

IS: Venäjä ei enää syytä Paavo Salosta

Rikosepäily Anton-poikansa Suomeen tuonutta Paavo Salosta kohtaan on vanhentunut, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan Salonen on yllättynyt päätöksestä. Hän uskoo, että Venäjällä haluttiin päästä eroon asiasta kasvoja menettämättä. Häntä epäiltiin lopulta oman käden oikeudesta ja sillä nimikkeellä rikos vanheni kahdessa vuodessa.

KRP aloitti esitutkinnan lestadiolaisliikkeen hyväksikäyttötapauksissa

Kevään aikana saadut yhteydenotot johtivat muutaman hyväksikäyttötapauksen esitutkintaan. Keskusrikospoliisi teki kartoituksen lasten hyväksikäyttötapauksista vanhoillislestadiolaisen liikkeen parissa. Yleisesti ottaen kartoituksessa ei löytynyt uutta tietoa.

Lasten hyväksikäyttäjien rangaistuksia halutaan tiukentaa

Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista halutaan nykyistä kovemmat rangaistukset. Laajaa kannatusta saivat oikeusministeriölle annetussa lausunnossa muun muassa ehdotukset, että lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin kriminalisoitaisiin.

Moottoripyöräkerholaisten rikokset vanhentuivat Luulajassa

Pohjois-Ruotsissa kolmen moottoripyöräkerholaisen väkivaltasyytteistä oli luovuttava, koska rikokset olivat ehtineet vanhentua ennen oikeuskäsittelyä, kertoo Norrländska Socialdemokraten.

Rikosuhripäivystykseen hakeutuvien määrä lisääntynyt

Porin rikosuhripäivystykseen hakeutuvien määrä on lisääntynyt. Vuonna 2007 päivystykseen hakeutui 13 henkilöä, viime vuonna taas 32. Eniten apua haettiin pari- ja lähisuhde- sekä seksuaaliväkivallan vuoksi.

Pedofiliaskandaalista ei oikeusseuraamuksia

Pietarsaaren pedofiliaskandaalista ei todennäköisesti ole luvassa oikeusseuraamuksia. Poliisin mukaan uhrien on vaikea saada rikoslain kautta hyvitystä.

Ruotsin hallitus haluaa poistaa murhan vanhentumisajan

Ruotsin hallitus ehdottaa, että vanhentumisaika poistettaisiin murhalta ja muilta rikoksilta, joista voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen. Nykyisin murha vanhenee Ruotsissa 25 vuodessa. Esimerkiksi pääministeri Olof Palmen murha vanhenee parin vuoden päästä, jos lakia ei muuteta.

NBI Won't Investigate Bribery Claims Made against Premier

The National Bureau of Investigation (NBI) will not launch a preliminary investigation into claims that Prime Minister Matti Vanhanen had accepted a gift of expensive building materials from a construction company. The NBI said on Thursday that any possible crime had surpassed the statute of limitations.

Police Begin Preliminary Probe of Vanhanen Allegation

The National Bureau of Investigation (NBI) has begun a preliminary investigation into the allegation that Prime Minister Matti Vanhanen accepted a bribe in the form of free building materials for his home in the mid-1990s.

Väitetyt lahjusrikokset jo vanhentuneita?

Pääministeri Matti Vanhasen talohankkeeseen liittyvät Silminnäkijä-ohjelman väitteet ovat saattaneet rikosoikeudellisesti jo vanhentua. Keskusrikospoliisi kertoi tiistaina tutkivansa ylittyykö ohjelman väitteiden perusteella lahjusrikoksen tai -rikkomuksen tutkintakynnys.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle