Uusimmat artikkelit
Kajaanilaiset jättivät yli 2 000 joulukorttia ikäihmisten iloksi
Kainuusta Joulupostia ikäihmisille -kampanjassa olivat mukana myös Kuhmo, Paltamo, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi.

Torstai 15.12.2022 (tv)
Päivystysruuhkat sairaaloissa. Filippiiniläiset hoitajat. Joulutervehdykset presidenttiparille. Sää.
Keskiviikko 14.12.2022 (radio)
Sairaaloiden päivystykset. Sähkön riittävyys. Peruskoululaisten kunto. Hintojen nousu. Joulutervehdykset presidentti Niinistölle. Sääennuste.
Joensuun joulutervehdys nuorten elämän tukemiseen
Kaupungin joulutervehdyksiin varaamat 2000 euroa annetaan Nuorisoverstaalle.
Tuhansia joulukortteja jäi jakamatta pääkaupunkiseudulla, kun lajittelukone hajosi ja 200 postinjakajaa puuttui
Joulupostin jakeluongelmia on ollut muun muassa Helsingin kantakaupungissa ja Espoossa.
Kuusijuhla kutsuu! Lähetä meille kuva joulustasi – osa poimitaan mukaan aaton lähetykseen
Kuusijuhla TV1:ssä ja Areenassa aattona klo 12 alkaen.
Joulutervehdyksiin saa erikoisleiman Lahdessa
Lahden erikoisleimassa on perinteinen seimiasetelma pandemia-twistillä. Seimileimoja on julkaistu vuodesta 2005 lähtien lähes vuosittain.
Miltä sinun joulukorttisi näyttävät tänä vuonna – lähetä kuva joulukorttiaskartelustasi Strömsöhön
Lähetä kuva WhatsAppilla: 044 423 5085
Posti: Joulukortteja lähetetty lähes 18 miljoonaa
Postin mukaan myös joulun pakettitoimituksissa rikottiin reippaasti kaikki aiemmat ennätykset.

Presidentti Niinistö ja rouva Haukio lähettivät videojoulutervehdyksen – "Muistaa voi monella eri tavalla"
Presidenttipari julkaisi joulutervehdyksensä Twitterissä.
Joulupostia ikäihmisille keräsi Kainuussa ison potin kortteja
Kuhmossa kortteja taiteilivat myös lapset.

Joulukorttitempaukset onnistuivat Meri-Lapissa yli odotusten
Esimerkiksi Tervolassa kortteja kertyi 350 ja ne on jaettu kunnan kotipalvelun ja –hoidon piirissä oleville.

Normaalia räiskyvämpi joululaulu – näin päiväkodin lapset saavat hymyn huulille
Tänä vuonna päiväkodin lapset eivät koronarajoitusten takia päässeet esiintymään läheiseen vanhainkotiin. Siksi he lähettävät tervehdyksen nyt kaikille.

Kemissä on ahkeroitu lähes 700 joulukorttia ikäihmisille – koululaisten kortissa linkki joululaulupotpuriin
Kemiläisten askartelemat joulukortit jaetaan ensisijaisesti kotihoidon asiakkaille.
Mikkeli ei lähetä joulukortteja – Rahat koronavuonna kaupunkilaisia tukeneelle yhdistykselle
Mikkelin kriisikeskus tarjoaa lyhytkestoista keskusteluapua ja tukea.

Katso Ylen uutisten laulava joulukortti: Juontajien joulutervehdys kajahtaa talvimaisemasta
Iloinen laulutervehdys kannustaa yhteistyöhön ja naapuriapuun.
Korona on vähentänyt kirjepostin määrää, mutta Posti toivoo sen lisäävän joulukorttien lähettämistä
Joulusesongin ajan Posti jakaa kortteja ja kirjeitä myös perjantaisin sekä tarvittaessa myös tiistaisin.

Pertunmaa jättää joulukortit lähettämättä ja antaa rahat vauvoille
Joulutervehdyksiin tarkoitetut rahat nostavat vauvoille annettavan lahjakortin summaa satasella.
Ikäihmistä voi ilahduttaa koronan keskellä joulukortilla, Kainuusta ainakin kolme kuntaa mukana
Mukaan toivotaan pienten käsien tekemiä joulukortteja.
Leena Kaijansinkko rakastaa joulua niin paljon, että hän tekee sata joulukorttia heti joulun jälkeen ja aloittaa lahja-askartelun jo kesällä
Lappeenrantalainen Leena Kaijansinkko on jouluihminen, joka rakastaa käsillä tekemistä ja yhdessäoloa.

Katso astronauttien jouluterveiset kansainväliseltä avaruusasemalta – aikovat syödä jouluna savustettua lohta ja hedelmäkakkua
Nasan astronautti Christina Koch korostaa terveisissään Maahan lähimmäisten muistamisen tärkeyttä.

Torstai 19.12.2019 (radio)
Yhä useampi synnyttäjä on ylipainoinen. Olkiluoto 3:n ydinvoimalan valmistuminen siirtyy taas. Joulukuusikauppa on alkanut. Presidentti sai joulutervehdykset.

Finnish firefighters warm hearts with social media shenanigans
One social media post generated as much attention in a week as rescue workers normally attract in four years.

Katso Ylen laulava joulukortti: Uutisjuontajat heläyttävät Kulkuset vuoden 1959 malliin
Uutisissa ei kevennyksiä harrasteta, mutta iloinen joulutervehdys juhlavuoden kunniaksi sallittakoon.
Tältä näyttää joulukortti runsaan 100 vuoden takaa – ainutlaatuinen vanha postikorttikokoelma löytyi kenkälaatikosta
Kuopiossa on meneillään näyttely, jossa on esillä pari sataa Hilma Koskiselle vuosina 1906–1944 lähetettyä korttia.

Keskiviikko 11.12.2019 (tv)
Suomalaiset nuoret tupakoivat vähemmän kuin ennen. Pääkaupunkiseudulla yritetään pitää pyörätiet hyvässä kunnossa myös talvella. Kuopiossa voi nyt nähdä vanhoja joulukortteja. Sää.

Joulukorttien keräyskampanja onnistui Kiteellä
Ikäihmisille tarkoitettuja joulukortteja kertyi yli 1 500.

Perjantai 22.11.2019 (tv)
Työryhmä selvittää postin työriitaa. Joulukorttien lähettäminen vähenee. Aktiivisuusranneke kannustaa päiväkotilapsia liikkumaan. Sää.

Nitistääkö Postin lakko joulukorttiperinteen? – Pahvinen joulutervehdys voi korvautua sähköisesti lähetetyllä toivotuksella
Perinteisten joulukorttien postitusmäärät ovat puolittuneet 2000-luvulla.

Hoivakoti toivoi asukkailleen paria joulukorttia – posti toi yli 7 000 tervehdystä eri puolilta maailmaa: ''En olisi voinut kuvitellakaan''
Kortteja alkoi yllättäen saapua kaikkialta maailmasta – jopa Australiasta saakka.

Katso video: Presidenttipari sai joulukalan ja kinkun – "Aaro oli päiväunilla, Lennu jäi leikkimään"
Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottivat vastaan perinteiset joulutervehdykset Mäntyniemessä.

Joulupaketin ehtii lähettää vielä tänään, kortin voi lähettää ekstramerkillä perjantaihin saakka
Posti huomauttaa, että keskiviikon jälkeen lähetetyt joulukortit pitää lähettää Postin palvelupisteeltä.

Tänään on viimeinen päivä lähettää joulukortti halvemmalla hinnalla
Kortin lähettäminen maksaa tänään 1,05 euroa ja sen jälkeen 1,50 euroa.

Jouluiloa yksinäisille – ikäihmisten joulukorttikampanja on alkanut
Carelicumissa vastaanotetaan jälleen yksinäisille vanhuksille tarkoitettuja joulutervehdyksiä.

Paavi toivoi Urbi et Orbi -tervehdyksessä vuoropuhelua Lähi-itään
Paavi Franciscus puhui joulupäivänä kahden valtion mallin puolesta.

Avaruudessa Maan joulu on aina valkea ja sininen – Astronautit lähettävät joulutervehdyksiä kotiin
Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n miehistö muistelee tärkeimpiä jouluhetkiä. Kuuden hengen miehistö palaa Maahan helmikuussa.

Maaseutunuorten joulutervehdys meni mönkään – useita puheluita hätäkeskukseen: "Tämmöiset joulutulet tällä kertaa"
Päivystävän palomestarin mukaan joulutervehdys näytti siltä kuin rakennus olisi ollut tulessa.

Nuoret yllättivät yksin asuvat ikäihmiset joulupaketeilla – "Ihana tilaisuus"
Simolaisnuoret ovat muistaneet joulupaketein yli 70-vuotiaita yksin asuvia. Muun muassa pipareita ja makeisia sisältävän joululahjan on saanut yli 120 simolaista.

Tiistai 19.12.2017 (radio)
Alkoholilaki uudistuu. Kansanedustaja Hakkaraisesta rikosilmoitus. Presidenttipari otti vastaan joulutervehdykset. Joulun keräykset tuottavat hyvin. Flunssa on nyt liikkeellä.

Presidenttipari otti vastaan liikuttavat joulutervehdykset – Lennu-koira "vaalilomalla"
Viime vuonna lahjakinkkua haistellut Lennu-koira ei osallistunut tilaisuuteen, koska hän on presidentin mukaan "vaalilomalla" presidentinvaalien takia.

Maanantai 11.12.2017 (radio)
Nuorten tupakointi vähenee. Lasten määrä kasvaa Helsingissä. Tiistaina on viimeinen päivä lähettää joulukortit joulupostimerkillä. Tiistaina on huono ajokeli. Suomi on saanut terveisiä Milanon Suomi-koulusta.

Syöksyvirtauksen runnoma vammaisfestivaali kokoaa lupaavasti rahoitusta
Parafestin tulevaisuus vaikutti Joensuussa huolestuttavalta, koska vakuutus ei korvannutkaan neljän ihmisen loukkaantumiseen johtaneita tuhoja. Nyt näyttää paremmalta.

Hurstin vähävaraisten joulujuhlassa jopa 1 500 kävijää: "On kaikkien velvollisuus pitää kaverista huolta"
Vähävaraisten joulujuhlan välittömään tunnelmaan kokoontui toinen Suomi.

Britannian pääministeri May toivoi joulutervehdyksessään Brexitin jälkeistä sopua
Pääministeri Theresa May uskoo EU-eron tarjoavan Britannialle mahdollisuuden uudistumiseen.

Poliisin joulutervehdys: Täällä ovat varmat peltipoliisikamerat
Kymenlaaksossa varmoja kameroita on kaksi. Toinen on Kuusankoskella valtatie kuutosella Kelttisillalla, toinen valtatie 15:llä Valkealan Rapojärvellä.

Hyvää joulua toivottavat Victoria, Daniel, Estelle ja Oscar (video)
Ruotsin kruununprinsessapari lapsineen toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Presidentin koira joulutervehdyksiä vastaanottamassa ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla kuvissa nähtiin muun muassa tasavallan presidentin Sauli Niinistön Lennu-koira, Kent-yhtyeen viimeinen keikka ja myrskysään tuoma sateenkaari.

Presidenttipari vastaanottaa joulutervehdykset
Joulutervehdyksiin liittyvistä perinteistä vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta.