Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tulvavedet ovat uhanneet rakennuksia Pudasjärvellä ja Taivalkoskella – lauhtuva sää tuo helpotusta tilanteeseen

Viimeisin tapaus oli Pudasjärvellä sunnuntaina, jossa suojattiin asuinrakennusta kastumiselta. Myös yksi tie suljettiin alueelta.

KHSHP: Kanta-Hämeen koronarajoitukset tiukentuvat joulukuun alusta

Uusia rajoituksia on luvassa yksityistilaisuuksiin ja yleisötilaisuuksiin. Myös kouluopetusta supistetaan joulukuun alusta.

Viikonloppuna yksi uusi koronavirustartunta – Eksote kehottaa muistamaan kasvomaskin, turvavälit ja käsihygienian

Etelä-Karjalassa on todettu pian yhteensä 100 koronavirustartuntaa epidemian alusta lähtien. Viikonloppuna varmistui yksi uusi tartunta, joka nosti kokonaismäärän 98:aan.

Koronasta tuli luovuuden katalysaattori – Virtolainen käsisuoja valmistui ideasta maailmanmarkkinoille kolmessa kuukaudessa

Pandemia nosti patentti- ja tavaramerkkihakemukset kasvuun. Virroilla kehitettiin Koura, joka on kolmen sormen suoja tartuntoja vastaan.

Koronakuri höltyi äkkiä: turvaväleistä tingitään ja kaupasta haetaan pikkuostoksia – psykologi kertoo, miksi suojaus on niin helppo laskea

Kun koronatilanne Suomessa on rauhoittunut, moni antaa itselleen luvan tinkiä tiukoista rajoituksista ja käyttäytymissäännöistä.

Koronaviruksen riskiryhmäläiset eivät saa enää siirtää nuohousta – suojaustoimenpiteet sovittava ennakkoon nuohoojan kanssa

Koronavirusepidemian aikana riskiryhmiin kuuluvien kodeissa tapahtuvan nuohouksen ohjeistusta on lievennetty. Nuohous on suoritettava kaikissa tulisijoissa ja savuhormeissa ajallaan.

Rovaniemen Saarenkylään tehdään lisäaluesuojauksia tulvan varalta

Aiemmin Saarenkylässä on suojattu tulvalta jo muun muassa Pulkamontien terveyskeskus sekä Hiirilimpun päiväkoti.

Kasvomaski on yleinen näky lukuisien maiden kaduilla – koronan kanssa tähän asti hyvin pärjänneet Tanska ja Norja eivät maskia vaadi

Ihmisiä ei pitäisi vaatia käyttämään maskia ilman tutkimustietoa, sanoo maskien hyötyjä Tanskassa tutkiva professori.

Jyväskyläläisyritys iskee koronaa vastaan uudella luonnontuotteella – desinfioivasta suihkeesta odotetaan vientimenestystä

Koronapandemia innoittaa monia yrityksiä keksimään uusia tuotteita. Yksi niistä on jyväskyläläinen Woimet Oy.

Pelaavatko lapset työkoneellasi? Se voi olla vakava tietoturvariski, varoittaa F-Securen Mikko Hyppönen

Tietomurron mahdollisuus kasvaa, mikäli työntekoon käytetään omia laitteita ilman kunnon suojausta.

Ministeriö ei aio jatkossakaan suositella kangasmaskien käyttöä julkisilla paikoilla

Suojainten käytön tarpeellisuus nousi keskustelunaiheeksi, kun THL:n pääjohtaja suositteli kasvomaskien käyttöä.

Sairaalat saivat varmuusvarastoista vuosia sitten vanhentuneita hengityssuojaimia – "Ihan kuranttia ei kaikki tavara ole ollut", sanoo HUS-johtaja

Osa HUSille toimitetuista hengityssuojaimista on vanhentunut jo vuonna 2014. Valmistaja ei suosittele niiden käyttöä.

SusiLIFE-hanke haluaa parantaa susien mainetta Kainuussa

Kevään aikana kartoitetaan Kainuun maatiloja, jotka ovat joutuneet, tai ovat vaarassa joutua petovahinkojen kohteeksi.

Nykyauto on pyörillä kulkeva tietokone – se voi paljastaa sinusta henkilökohtaisia asioita tietämättäsi

Tietotekniikan lisääntyminen autoissa lisää myös tietoturvariskejä. Lainsäädäntö laahaa kuitenkin perässä.

Tietovuoto Porin rakennusvalvonnassa – noin 2 000 asiakkaan lupatiedot olivat ulkopuolisten ulottuvilla

Järjestelmään on asetettu suojaus, eikä kaupungin mukaan väärinkäyttötapauksia ole havaittu.

Oikeuskanslerinvirasto: Sisäministeriössä puutteita salassa pidettävien asiakirjojen käsittelyssä

Salassa pidettävää tietoa sisältäviä asiakirjoja on kadonnut. Ministeriön mukaan syynä on mahdollisesti virkamiehen unohdus.

Tällaista on Suomen asevienti Turkkiin – luvut kovassa kasvussa, vihreää valoa muun muassa ammusten myymiselle Turkin erikoisjoukoille

Suomi on vienyt viime vuosina Turkkiin myös ammuksia, mutta suurin osa viennistä on suojausterästä.

Viestintäasiantuntija tietovuodosta Puolustusvoimissa: En usko vahinkoon, tiedot vuodettu tahallaan ja tarkoituksella

STT kertoi viikko sitten, että Viestikoekeskusta koskevassa jutussa epäiltynä on Puolustusvoimien entinen tiedustelujohtaja.

Suomen puolustustavaravienti painottui viime vuonna Puolaan, Turkkiin ja Ruotsiin – toteutuneen viennin arvo 128 miljoonaa

Kymmenen suurimman vientimaan joukkoon kuuluivat myös Oman, Arabiemiirikunnat, Ranska, Viro, Sveitsi, Iso-Britannia ja Intia.

Oulussa harjoitellaan strategisten kohteiden puolustamista – harjoituksiin osallistuu tuhansia henkilöitä ja noin 500 ajoneuvoa

Puolustusvoimien ja viranomaisten sekä poliisin harjoitus harjoitus keskittyi tänään Oulussa lentokentälle, huomenna ratapihalle ja ylihuomenna satamaan. 

Maavoimien harjoituksia ensi viikolla Oulussa – harjoituksissa käytetään paukkupatruunoita ja katukuvassa näkyy sotilasajoneuvoja

Puolustusvoimien mukaan harjoittelu lisää joukkojen suorituskykyä ja osaamista paikallisympäristössä. 

Maavoimat järjestää paikallispuolustusharjoituksen Kemissä ja Oulussa

Harjoituksen tarkoitus on vahvistaa joukkojen suorituskykyä ja osaamista paikallisympäristössä. 

Luontomuseo Kiepin tulipalossa vaurioitunutta rakennusta tuetaan Kokkolassa

Tukityöt aloitettiin keskiviikkona, ja ne jatkuvat vielä ensi viikon alussa.

Kuka tahansa voi muuttaa osoitteesi paperilomakkeen täyttämällä – Posti ja maistraatti myöntävät ongelman

Rikolliset käyttävät systeemiä hyväkseen. Osoitteenmuutokset voi estää lähettämällä muuttosuojauspyynnön postille ja maistraatille.

Sisäilmaongelmista kärsivä Kokkolan urheilutalo saa viiden vuoden jatkoajan

Remontti alkanee jo alkuvuodesta. Töistä odotetaan tarkkaa raportointia halki urakan.

Rekka- ja bussimuuri suojaa Elomessuja – 270 metriä autoletkaa

Pitkä rekkojen ja bussien ketju on vankka muuri Elomessukävijöiden turvana tänä viikonloppuna Hämeenlinnassa. Tukholman rekkaiskun jälkeen viranomaisten antama määräys toi 270-metrisen autoletkan Keinusaarentien ja Paasikiventien varteen.

Poliisi etsii valtiojohdolle lisää henkivartijoita – hakee kymmentä vanhempaa konstaapelia

Helsingin poliisin mukaan rekrytointi ei liity Supon uusimpaan turva-arvioon terrorismin lisääntymisestä.

Suomen sota-aluksiin luodinsuojalasit – myös terrorismi työllistää turvalasivalmistajaa

Joensuulainen Kimmelux Oy valmistaa murto- ja luodinsuojalaseja kotimaan lisäksi muun muassa Tshekkiin ja Venäjälle.

Tietoturva-asiantuntija varoittaa poliitikkoja – someviesti voi avata oven hakkerille

F-Securen johtaja arvostelee kovin sanoin poliitikkoja, jotka lähettelevät kännyköistään, some-tileiltään ja henkilökohtaisista sähköposteistaan viestejä.

Liikenneministeriön testaama autojen musta laatikko vuotaa - Hakkerit löysivät haavoittuvuuden

Helsingissä viikonloppuna pidetyssä hakkeritapahtumassa löydettiin vakava haavoittuvuus Suomessa koekäytössä olleesta autojen ajotietoja keräävästä laitteesta. Laitteeseen käsiksi pääsevä vosi hakkereiden mukaan vaarantaa muun muassa auton ohjauslaitteiden hallinnan.

"Kaikki laitteet pitää saada verkkoon" – tietoturva muistetaan lähinnä tietokoneiden kohdalla

Verkkoon kytkettäviä laitteita on koko ajan enemmän. Niiden suojaaminen esimerkiksi viruksia ja haittaohjelmia vastaan unohtuu helposti.

Suomi heräsi taloja kylmentäneisiin verkkohyökkäyksiin – Asiantuntija: "Voivat uhata ihmishenkiä"

Suomalaisten kiinteistöjen lämmitysjärjestelmiin on tehty viime päivinä verkkohyökkäyksiä, jotka muun muassa katkaisivat talojen lämmityksiä. Tietoturva-asiantuntijat suhtautuvat uuteen ilmiöön vakavasti.

Rauma kiistää jäähallin jäähdytysjärjestelmän verkkohyökkäyksen

Eilinen Rauman Äijänsuon jäähallin jään sulaminen yhdistettiin viime päivinä suomalaisiin kiinteistöihin tehtyyn verkkohyökkäykseen. Rauman liikuntapaikkapäällikkö Tommi Cederbergin mukaan järjestelmän sammuminen johtui koneviasta.

Viestintävirasto: Taloautomaatiojärjestelmiä kaataneen verkkohyökkäyksen takana oli rikollisia

Muun muassa lämmitystä ohjanneet tietokoneet käynnistyivät uudelleen, kun hyökkäysliikenteen rasittamien laitteistojen suorituskyky loppui kesken.

Tallentunut puhelu paljasti yllättäen surmaajan – poliisi tutkii tuhansia puhelimia vuodessa

Poliisi analysoi erilaisten teknisten laitteiden sisältöä monenlaisten rikosten yhteydessä. Joskus laitteen suojaus voi estää poliisia pääsemästä tietoihin käsiksi.

WSJ: Twitter potki tiedustelupalvelut pois analyysipalveluistaan

Yhdysvaltojen hallinto on päätöksestä näreissään, sillä sosiaalisen median analyysit ovat olleet varsinainen kultakaivos terrorismin torjunnassa.

Ydinvoima-aktivisti: Monella on ärsytyskynnys ylittynyt

Fennovoima-Rosatomin ydinvoimalahankkeen vastustajat uskovat massan ja kansalaistottelemattomuuden voimaan. Pyhäjoella alkaa perjantaina 22.4 vappuun asti kestävä Reclaim the Cape –toimintaviikko, johon odotetaan ennakkoilmoitusten perusteella satoja osallistujia.

Pohjolan vanhimpiin lukeutuva puukirkko on tarkkaan suojeltu

Tornion Suensaaressa sijaitseva puinen tukipilarikirkko on yli 300-vuotias. Kirkon suojaus- ja turvallisuusjärjestelmät ovat sitä luokkaa, että se saattaa seistä sijoillaan hyvinkin seuraavat sadat vuodet ilman ongelmia.

Joulun johtoviritykset, lumi ja kosteus – vaarallinen yhdistelmä

Paljon jouluvaloja, vähän ulkopistorasioita - tuttu tilanne lukuisissa kodeissa. Moni hoitaa pulman pitkillä roikkakytkennöillä. Tukesin sähkötarkastaja ei viritelmille lämpene.

Kännyköitä lähtee taas tiuhaan tahtiin vorojen matkaan

Matkapuhelinten "kysyntä" varkaiden keskuudessa ei ole hiipunut. Poliisi on saanut tänä vuonna tähän mennessä jo 3400 rikosilmoitusta Helsingissä.

Pommin hävittäminen keskellä kaupunkia onnistuu järeällä suojauksella

Lappeenrannassa käsiteltiin tänään vaarattomaksi sodanaikainen räjähde. Noin 50 kilon pommi suojattiin suurilla rahtikonteilla ennen sen sytyttämistä tuleen.

Saksalaistesti: Pyöräilykypärät eivät suojaa riittävästi ohimoita ja otsaa

Pyöräilykypärätesteissä on tähän saakka mitattu lähinnä päähän kohdistuvien iskujen voimakkuutta. Tällä tavoin mitattuna kypärien suojauskyvyistä saa liian positiivisen kuvan, väittää riippumaton tuotetestaussäätiö Stiftung Warentest. Saksalaisten uusimmassa testissä jäljelle jäi vain kolme hyvää kypärää.

Monday's papers: Shielding sex crime victims, spike in bicycle thefts, and concert excitement

Turun Sanomat reports that as of the beginning of next year, the victims of sex crimes will not be required to appear at court proceedings.

EU:n laki lentomatkustajien tietojen keräämisestä otti askeleen eteenpäin

Lentomatkustajien tietojen keruuta koskeva lakiehdotus eteni hieman Euroopan unionissa, kun asiaa käsittelevä valiokunta hyväksyi lakitekstin muutokset. Vuosia tekeillä ollut laki etenee seuraavaksi jäsenmaiden käsiteltäväksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle