Uusimmat artikkelit
Pääsiäisen menoliikenne on ollut vilkasta – määränpäänä saattaa olla mummola, vaellusretki tai koti, jossa vaimo odottaa
Helsingin päärautatieasemalla oli iltapäivällä kuhinaa, kun kotimaan matkaajat suuntasivat pääsiäisen viettoon.
Poliisi valvoo tehostetusti pääsiäisen liikennettä Lapissa – pohjoisen teillä odotettavissa ajoittaisia jonoja
Poliisi keskittää valvontaa pääteille ja tunturikeskuksiin johtaville teille.
Pääsiäisen menoliikenne alkaa – Oulun poliisilaitos valvoo vilkkaiden teiden lisäksi maastoliikennettä laskettelukeskusten läheisyydessä
Pääsiäisen menoliikenne näkyy Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa pääosin valtateillä. Ruuhkien arvioidaan pysyvän maltillisena.
Oulun poliisilla oli vilkas pääsiäinen, mutta nuorten joukkotappelu ei toteutunut
Pääsiäisen alla sosiaalisessa mediassa kiersi huhuja nuorten joukkotappelusta. Poliisi oli näkyvästi esillä kaupungilla pyhien aikana.
Torstai 14.4.2022 (tv)
Aseapua Ukrainaan. Kunta-alan lakko. Pääsiäisliikenne. Koiran hyvinvointi. Sää.
Pääsiäisen menoliikenne on soljunut rauhallisesti ilman ruuhkahuipuja
Tieliikennekeskus ei ole havainnut suurempaa jonoutumisista, liikenteen hidastumisista tai onnettomuuksia. Rataliikennekeskuksesta arvioitiin, että korona-aika saattaa näkyä junien vähäisemmissä ruuhkissa.
Mobile data reveals Easter traffic brisk, but less busy than usual
Statistics from Telia show while people travelled from Uusimaa over the break, it was still less than in previous years.

Poliisi valvoi pääsiäisliikennettä Meri-Lapissa – maksettavaa napsahti kymmenille kuskeille
Poliisin haaviin jäi myös huumerattijuoppo ja anastettua omaisuutta.

Lapissa osattiin pääsiäisenä varoa heikkoja jäitä – eniten pelastuslaitosta työllistivät ensivastetehtävät
Vaikka jäätilanteen tiedetään olleen heikko Lapissa, ei jäihin putoamisia ole tullut pelastuslaitoksen tietoon.

Sukkahousuista tai perunoista ei enää juuri apua – autopalveluvakuutukset ja liikkumisturvat vähentävät Autoliiton vapaaehtoisten tiepalveluhenkilöiden töitä
Vuosi sitten tauolla ollut Operaatio Pajunkissa on jälleen ollut valmiina auttamaan pääsiäisliikenteessä.

Pääsiäisen paluuliikenteeseen luvassa sadetta sekä lumena että vetenä – voimakas tuuli lyö pökköä pesään
Lapissa, varsinkin sen länsiosassa, voi kertyä lunta maanantaina jopa 10 senttiä.

Pääsiäisen menoliikenne alkanut myös Pohjois-Savossa – poliisi toivoo malttia tien päälle
Poliisi valvoo pääsiäisen aikaan etenkin ajonopeuksia.
Hämeen poliisi valvoo pääsiäisen ajan liikennettä ja järjestystä
Pääsiäisen menoliikenteen arvioidaan painottuvan kiirastorstaihin.
Poliisit valvovat maastossa ja teillä – Vuokattiin, Ukkohallaan Rukalle ja Iso-Syötteelle matkaavien nopeudet syynissä
Pääsiäisen menoliikenne Oulun poliisilaitoksen alueella on vilkkaimmillaan torstaina.
Poliisi: Uudenmaan rajalla tänään moninkertainen määrä "kokeilijoita", muuten liikenteessä poikkeuksellisen hiljaista – Yle seurasi menoliikennettä
Koronarajoitukset ovat jo hiljentäneet liikennettä, mutta poliisi tehostaa valvontaansa pääsiäispyhien alla.
Operaatio Pajunkissa peruttiin tältä pääsiäiseltä, mutta apua saa tien päälle edelleen
Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa on paikallisia vapaaehtoisia apua tarjoamassa. Hygieniakäytäntöjä on tarkennettu.

Pääsiäisen paluuliikenne sujui pääosin rauhallisesti
Poliisi mittasi joitakin huimia ylinopeuksia.

Pääsiäisen paluuliikenne vilkkaimmillaan iltapäivästä
Helsingin tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että liikennemäärät oli puolenpäivän aikaan verrattavissa normaaliin sunnuntailiikenteeseen.

Palkki putosi nelostiellä vaikeuttaen liikennettä – tilanne ohi, liikenne sujuu taas normaalisti
Tunnin ajan liikenne pohjoisen suuntaan ohjattiin Lahden keskustan kautta.

Torstai 18.4.2019 (radio)
Viro on saanut uuden hallituksen. Madeiran lomasaarella tapahtui bussionnettomuus. Valmet Automotive palkkaa lisää työntekijöitä. Pääsiäinen tuo muutoksia liikenteeseen. Pääsiäisenä on hyvä ulkoilusää.

Menoliikenteen huiput ohitettu – uusi rutistus perjantaina aamupäivällä
Moni matkailija on viivästyttänyt lähtöä pääsiäislomille hyvän ajokelin myötä.

Pääsiäisen liikenne jonouttaa liikennettä Oulun tietyömaiden kohdalla
Liikenteen arvioidaan olevan vilkas ilta seitsemään saakka, kun Etelä-Suomen lomailijat saapuvat Oulun korkeudelle.

Kiirastorstaina tuplasti liikennettä tavalliseen torstaihin verrattuna – liikenne vilkastuu iltapäivällä
Liikenne saattaa paikoin jonoutua, vaikkei isoja ruuhkia ole odotettavissa.

Tien päälle löytyy enää kourallinen auttajia
Autoliiton tiepalvelumiehet päivystävät jälleen pääsiäisliikennettä, vaikka vapaaehtoisten määrä hiipuu.

Pääsiäinen tietää poikkeuksia liikenteeseen ja aukioloihin – katso muutokset täältä
Operaatio Pajunkissa auttaa tien päällä ongelmiin joutuneita autoilijoita, MLL:n Lasten ja nuorten puhelin päivystää koko pääsiäisen.

Vapaaehtoiset tiepalvelumiehet käyvät vähiin pohjalaisteillä
Pohjanmaalla ei ole enää vapaaehtoisia, vaan Autoliitto turvautuu siellä yhteistyökumppaneihinsa.

Autoliiton vapaaehtoisten urakka alkaa – Lapissa liikennettä riittää useammalle päivälle
Lapin tunturikohteissa lauantai on vaihtopäivä, joten pääsiäisen meno- ja paluuliikenne jakautuu eri päiville.

Autoilija, ota aurinkolasit mukaan pääsiäisliikenteeseen – menoliikenne on huomenna kiivaimmillaan ja sää hellii lomalaisia
Iso osa pääsiäisen junavuoroista on jo täynnä.

Maanantai 2.4.2018 (tv)
Paluuliikenteessä on ollut huono ajokeli. Valamon pääsiäinen on suosittu. Somettaminen on hieman vähentynyt. Sää. Valitettavasti uutisten tekstitys ei ole siirtynyt Areenaan, ja siksi tekstitys puuttuu.

Blowing snow slows Easter traffic, delays planes and trains
A Monday snowstorm created dangerous road conditions on Finland's motorways. Several flights and train routes were cancelled or delayed.

Yle seurasi: Pääsiäisen paluuliikenne hiljenemään päin, tiet sohjoisia ja lumisia
Lunta tuli eniten Lahteen ja Porvooseen, kumpaankin 16 senttiä.

Herätys: Lumimyräkästä haasteita liikenteelle, Kiinan avaruusasema syöksyi Maan ilmakehään ja vinkit suoliston hyvinvointiin
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Ajokeli jo huono etelässä – Liikennepäivystäjä: Lähde matkaan aamulla, jos haluat päästä helpommalla
Liikenneviraston mukaan kesärenkailla ei ole mitään asiaa liikenteeseen.

Liikennekeskus: Varoituksista huolimatta paluuliikenne vilkkainta maanantaina
Sunnuntaina liikenne jatkui illalla pidempään kuin normaalina talvisunnuntaina.

Perjantai 30.3.2018 (tv)
Yksityismajoitus kiinnostaa turisteja. Kemijärven sellutehtaalle löytyi rahoittaja Kiinasta. Tiet voivat olla liukkaita pääsiäisliikenteessä. Via Crucis -pääsiäisnäytelmä esitetään Helsingissä lauantai-iltana. Sää on poutaista.

Maanantain pyryn reitistä kaksi ennustetta – toinen tuo lunta koko maahan, toinen vain Itä-Suomeen
Lumisaderintaman reitti voi ennusteesta riippuen erota jopa muutamia satoja kilometrejä.

Pääsiäisen menoliikenne sujui pääosin ilman suuria ruuhkia
Ajokeli oli useimmilla pääteillä hyvä.

Katso täältä: Pääseekö pääsiäisenä kauppaan, onko Alko auki, miten junat kulkevat
Uudistuneen alkoholilain myötä Alko palvelee pääsiäislauantaina normaalin lauantaiaukiolon puitteissa.
Nelostie ruuhkautunut pahoin Iiin kohdalla – syynä kolmen auton ketjukolari
Onnettomuudesta on haittaa pohjoisen ajosuuntaan.

Eihän kelien ihan näin pitänyt mennä – pääsiäisen loppu näyttää etenkin tien päällä kurjalta
Pääsiäisen sää voi vaihtua hyvistä ulkoilukeleistä maanantaihin mennessä lumipyryksi isossa osassa maata.

Erinomaisia ulkoilusäitä luvassa: Pääsiäiseksi saadaan aurinkoa, hankikantoa ja yöpakkasia
Pääsiäisen alla on selvästi kylmempää kuin tavalliseti tähän aikaan vuodesta.

Lapsi menehtyi auton ulosajossa pääsiäisliikenteessä
Onnettomuus tapahtui kiirastorstaina Kärkölässä. Tieltä suistunut auto törmäsi puuhun.

Pääsiäisen paluuliikenne rauhoittunut
Kohti arkea ajeltiin kuivassa kelissä ja valoisassa illassa.

Pääsiäisen paluuliikenne kulkee sujuvasti
Ajokeli on tieliikennekeskuksen mukaan hyvä ja onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty.

Pääsiäisen paluuliikenne käynnistyy hiljalleen – vilkastunee iltapäivän edetessä
Nelostiellä liikennemäärät ovat puolen päivän jälkeen jo hieman nousseet.

Pääsiäisen paluuliikenne vilkkaimmillaan iltapäivästä ja alkuillasta – ajokeli näyttää hyvältä
Tieliikennekeskuksesta arvioidaan, että suurempia ruuhkia ei pääse syntymään.

Pääsiäisen menoliikenne rauhoittunut
Nelostiellä iltapäivällä tapahtuneet onnettomuudet hidastivat idän suuntaan matkaavien autoilijoiden etenemistä.

Pääsiäisen menoliikenne vilkkaimmillaan – Joutsassa vakava kolari
Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti henkilöautojen törmättyä toisiinsa Nelostiellä Joutsassa.

Pääsiäisen menoliikenteessä kelpo ajokeli – kesärenkaita ei kuitenkaan kannata vielä vaihtaa
Lumikuuroista ei päästä kokonaan eroon, mutta mahdolliset kuurot ovat sademääriltään pieniä.