Uusimmat artikkelit
Nato-radioaakkosia tarvitaan muuallakin kuin Puolustusvoimissa – testaa, osaatko sinä ne
Kansainväliset viestiaakkoset on otettu käyttöön Puolustusvoimissa jo 2005. Nyt myös vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa opetellaan niitä.
Mari Lahtisen äiti katosi marjametsään yli vuosi sitten ja epätietoisuus jätti surutyön puolitiehen
Omaisten surutyö ei pääse alkamaan, kun kadonneen kohtalo on avoin. Mari Lahtinen toivoo, että hänen reilu vuosi sitten kadonneen äitinsä kohtalosta tulisi vielä selvyys.
Putinia vastustavat aktivistit sinnittelevät Venäjällä, mutta käteinen, kryptovaluutta ja vapaaehtoistyö tuovat helpotusta
Aktivistin mukaan ”eristäminen on paras lahja diktaattoreille”. Pankkiyhteydet länteen ovat poikki Venäjällä. Kansainvälinen tuki on kiellettyä ja vaarallista jopa vankeustuomion uhalla.
Ukrainan auttajilta lähti vuokratila alta juuri pahimmalla hetkellä: ”He tarvitsevat siellä nyt kaikkea”
Tampereen ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry hakee pikahälytyksellä uutta halpaa tilaa.
Toivakassa kadonnut nainen on löytynyt kuolleena
Poliisi löysi kadonneen läheisestä vesistöstä ja jatkaa nyt tutkimalla tapahtumien kulkua. Henkilö katosi eilen illalla lähdettyään ulkoilemaan.
Vapaaehtoiset etsivät Itä-Suomessa kadonneita myös keskellä kesää – kolmea ihmistä viimeisen viikon aikana
Yli 2000 vapaaehtoista osallistuu pelastuspalvelun toimintaan Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Eläkeläisten on helpompi lähteä hälytystehtäviin, mutta lisää nuorta väkeä toivotaan mukaan.
Toni Kolhonen on valmiina pelastamaan veden varaan joutuneita järvestä kellon ympäri – potilaan luo on lähdettävä puolessa tunnissa, mutta palkkaa ei makseta
Osa Suomen meripelastusseura Etelä-Saimaan miehistöstä kouluttautui tänä keväänä virallisiksi ensiauttajiksi. Jatkossa heidät voidaan lähettää tehtäville, joissa potilaan henki tai terveys on uhattuna.
Miten selvitä matkasta, kun mukana ei ole juuri mitään? Näin Ukrainan sotaa paennut “Sofia” saa apua matkallaan
Lahjoitusrahoilla tehdään monipuolista avustustyötä.
Lahjoitustavaroiden joukossa on usein silkkaa roskaa – ongelma näkyy nyt myös ukrainalaisille tehdyissä lahjoituksissa
Pahimmillaan huonokuntoinen ja likainen lahjoitustavara vie resursseja vapaaehtoisten työltä, sekä nostaa avustusjärjestöjen kuluja.
Suomen Lentopelastusseuran toiminta on uhattuna, kun STEA:n maksama avustus loppuu – avustukset menneet liiaksi hallinnollisiin kuluihin
Sosiaali-ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen mukaan rahoituksen loppumisen taustalla on Suomen Lentopelastusseuran toiminnan tarkastaminen. Lentopelastusseurassa päätöksestä yllätyttiin.
Työelämän tarjoamat haasteet kannustavat eläkeläisiä palkkatyöhön
Lisätulon lisäksi palkkatyötä tekemällä moni eläkeläinen tuntee itsensä hyödylliseksi. Kaikkia eläkeläisiä lisätulokaan ei houkuttele työskentelemään eläkkeellä, kertoo Kevan syyskuussa tekemä kyselytutkimus.
Maailman pohjoisin puistojuoksutapahtuma starttaa Oulussa
Kansainvälinen vapaaehtoisjärjestö Parkrun järjestää lauantaisin viiden kilometrin juoksuja ympäri maailman. Syyskuun 11. päivä tapahtuma käynnistyy Oulussa.
Järjestöille 100 000 euron tukipotti – liminkalainen etsintäpartio hankkii tuella johtovaunun maastoetsintöjä helpottamaan
Lähitapiola Pohjoinen jakoi kampanjassaan tukea pohjois- ja keskipohjalaisille järjestöille. Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa mukana oleva Limmin löytäjät hankkii avustuksella johtovaunun, jolla saadaan esimerkiksi sähköt vaikeampiinkin kohteisiin.
Kaupungin ylläpitämä lähde on Suomessa harvinaisuus – jyväskyläläinen joogayrittäjä: “Lähdeveteen liittyy mielikuva luonnonmukaisuudesta ja puhtaudesta”
Jyväskylässä kaupunki ylläpitää Haukkalan ja Kaunisharjun lähteitä. Lähdeveden laatu tutkitaan kahden kuukauden välein. Haukkalan lähde on toistaiseksi käyttökiellossa veden mikrobiologinen laadun heikkenemisen vuoksi.
Yli 300 lasta saanut apua Hope-yhdistykseltä Kajaanissa
Neljä vuotta sitten Kajaanin rantautunut avustusjärjestö on joutunut sulkemaan avoimet ovet. Asiakkaat otetaan sisään pienissä ryhmissä koronaturvallisesti.
Vaasalaisten meripelastajien ohjaamosimulaattori palkitaan vuoden turvallisuustekona
Vaasalaisten opit on tarkoitus levittää koko valtakunnan meripelastajien käyttöön.
Nyt etsitään vapaaehtoisia koronan joukkorokotuksiin! SPR ja Vapepa kartoittavat apukäsiä rokotustapahtumien neuvonta- ja avustustehtäviin Etelä-Pohjanmaalla
Nyt koottavasta vapaaehtoispankista voidaan tarjota terveysviranomaisille apua hoitamaan massarokotustapahtumien järjestelyjä.
Pitkään jatkunut koronakriisi näkyy joulukeräyksissä avuntarvitsijoiden kasvaneena määränä
Aikaisempaa enemmän yrityksiä on osallistunut joulukeräyksiin Lahden seudulla.

Kuopion Järvipelastajilla vilkas kesäkausi
Yli puolet tehtävistä johtui veneiden teknisistä vioista.
Kyyjärvellä kadonnut 65-vuotias mies on löytynyt Valkeinen-järvestä menehtyneenä
Miestä etsittiin useita päiviä.

Poliisi etsii kadonnutta miestä Kyyjärvellä ja naista Petäjävedellä
Molempia kadonneita on etsitty marjametsästä.

Oulussa harjoitellaan kadonneiden etsintöihin liittyviä taitoja – kyse Pohjois-Suomen mittakaavassa poikkeuksellisesta koulutuksesta
Oulun poliisi ja vapaaehtoisjärjestöt yhdistävät voimansa koulutuksen järjestämisessä viikonloppuna.
Keskiluokalle maskisuositus on pikkujuttu, mutta köyhälle se voi tarkoittaa vararikkoa
Takaisin Pasilaan -podcastissa keskustellaan kasvomaskeista. Onko kaikilla niihin varaa, ja millainen maski on toimiva?

Muistisairas katosi Utsjoella, vapaaehtoiset etsijät löysivät
Vanhus katosi hoitolaitoksestaan yöllä.

Vapaaehtoiset ovat tehneet hartiavoimin töitä tulvatorjunnassa – Lapissa hälytysvalmiudessa yhä kymmeniä vapepalaisia
Toiminnassa on ollut mukana liki 240 vapaaehtoista. Tehtyjä tunteja on tähän mennessä kertynyt 1 400.
Kokkolan Rödsössä yli kuukausi sitten kadonnutta naista ei ole löydetty – poliisi pyytää havaintoja
Naista on etsitty poliisin ja vapepan voimin.
Huoli sulaa nauruksi, kun vapaaehtoinen Kaisu Viljanmaa soittaa 82-vuotiaalle Anneli Kalliolle: "Eihän tässä olekaan mitään hätää"
Vapaaehtoinen puhelinkaveri voi soitollaan pelastaa yksinäisen päivän. Soitot paljastavat musertavan yksinäisyyden. Usein puhelimessa myös itketään.
Tuhansien puhelujen ralli alkaa Helsingissä - Pieni Pukkilan kunta soitti jo kaikille vanhuksilleen ja tarjosi korona-apua
Jokainen yli 80-vuotias helsinkiläinen saa pian puhelun. Vanhukset halutaan pitää koronalta turvassa.

Kurikassa apu taataan kaikille – kaupunki kuitenkin vetoaa, että ruokaostokset hoidettaisiin ensisijaisesti sukulaisten tai tuttavien avulla
Erityisestä tarpeesta ruoka-annoksia vidaan tilata myös perusopetuksen oppilaille.

Lappilaiset ovat innokkaasti mukana vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa – vapepalaisia on jo liki 2500
Useimmiten Vapepa hälytetään auttamaan kadonneen ihmisen etsinnässä.
"Erään lapsen toiveena oli uusi peitto ja tyyny" – Vapaaehtoisten keräyksen ansiosta yli 200 lasta saa Kainuussa joululahjan
Joululahjakeräyksen avulla pystytään muistamaan kaikkia kainuulaisia lapsiperheitä, jotka ovat pyytäneet lahjaa järjestöltä.

Keskuskartanon palo opetti: Porin kaupunki tekee sopimukset vapaaehtoisavusta kriisitilanteiden hoitoon
Kolmannen sektorin osaajien apu oli ensiarvoisen tärkeää Keskuskartanon tulipalossa kotinsa menettäneiden auttamisessa.

Mikkelin Anttolassa harjoitellaan kadonneen etsintää – mukana myös lento- ja järvipelastusyksiköt
Mikkelin Anttolassa järjestetään lauantaina yhteistoimintaharjoitus, jossa vapaaehtoinen pelastuspalvelu, hälytysryhmät ja viranomaiset harjoittelevat yhdessä maastoetsintää.
Prisma: Syöpä teini-iässä – Miten nuoret selviävät vakavasta sairaudesta?
Millaista on olla nuori ja sairastaa syöpää?

Vapaaehtoiset meripelastajat laskevat pelastaneensa 46 ihmishenkeä viime vuonna – rahat lopussa, valtion tuki vain 200 000 euroa
Suomen Meripelastusseura pyytää valtiota kolminkertaistamaan suoran tukensa. Nykyrahoitus ei riitä alusten kunnossapitoon, mikä uhkaa näivettää paikallisyhdistykset eri puolilla Suomea.

Tiedätkö mitä tehdä jos eksyt? Älä hätäänny, luontoa havainnoimalla voit päästä taas kartalle
Jos olet lähdössä metsäreissulle, lataa Suomi 112 -sovellus puhelimeesi, ilmoita jollekulle suunnitelmistasi ja muista tulitikut!

Vapaaehtoisia ja koiria tarvitaan yhä etsinnöissä
Viranomaisten taitavat koirat ja myös puhelimet ovat vähentäneet vapaaehtoisten etsijöiden koirapartioiden käyttöä.

Väyrynen putosi eduskunnasta
Väyrynen asettui näissä vaaleissa ehdolle Uudellemaalle uuden puolueensa Tähtiliikkeen riveissä.
Miehen malli – intialainen järjestö murtaa perinteitä ja väkivallan kulttuuria
Intialainen järjestö murtaa perinteistä miehen mallia.

Vesa Levonen vaihtoi keskustasta kansalaispuolueeseen
Kotkan kaupunginvaltuustossa istuva Levonen on aiemmin edustanut myös perussuomalaisia.

Heikot jäät houkuttelevat turisteja – vapaaehtoiset partioivat jälleen Rovaniemellä
Jätkänkynttilän sillan sula ja joen heikko jää vetävät toistuvasti turisteja puoleensa vaikka asiasta varoitetaan kylteillä.

Väyrynen: Ehdokkuuteni epävarmaa – vaimo sairastui vakavasti
Väyrynen kertoo vaimonsa sairastuneen verisyöpään.

Mies löytyi hukkuneena noin 60 metrin päässä mökkirannasta Vesilahdella
Tyhjillään ollut soutuvene käynnisti etsinnät.

Väyrynen oli jäädä ilman Kansalaispuolueen ryhmäpuheenvuoroa: "Koska te nyt olette siinä, niin puhukaa nyt"
Hallituksen tiedonantokeskustelussa eduskunnassa nähtiin tänään erikoinen näytelmä, kun veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen pyrki puhujapönttöön.

Virpiniemessä järjestetään tänä viikonloppuna öljyntorjuntaharjoitus
Öljyntorjuntaoperaatiossa tarvitaan monien eri tahojen yhteistyötä.

Iäkäs mies eksyi tiistaina metsään Pyhännällä – miehen koiran haukunta johti etsijät huonokuntoisen autettavan jäljille
Tiistaina Pyhännällä metsään eksynyt iäkäs mies löytyi keskiviikkona huonokuntoisena puun juuresta makaamasta kahden kilometrin päässä autostaan. Mies toimitettiin ambulanssilla hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Väyrynen vauhdittaa uuden puolueensa perustamista järjestämällä kokouksen kotonaan
Väyrynen on perustamassa taas uutta puoluetta, sillä hän on riitaantunut aiemmin perustamansa kansalaispuolueen nykyisten johtajien kanssa.

Pieksämäellä käynnissä suuretsintä – 74-vuotias nainen kateissa
Etsintöihin osallistuu useita poliisipartioita, poliisin lennokki, etsintälentokone ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu.

Nuoret haastoivat aikuiset festarivalvojiksi Seinäjoella – nyt yli 80 aikuista partioi festivaalialueen ympäristössä
Solar Sound -festivaalialueen ulkopuolella välillä rajuksikin yltynyttä menoa halutaan rauhoittaa vapaaehtoisten aikuisten partioinnilla. Toive keltaliivisten aikuisten läsnäoloon tuli nuorilta itseltään.
Pyhtäältä löytyi nuoren miehen ruumis – rikosta ei epäillä
Poliisin mukaan löydetty on todennäköisesti 19-vuotias mies, joka katosi toukokuussa.