Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Joukko eturivin tutkijoita sanoo Euroopan epäonnistuneen pandemianhallinnassa ja komentaa valtiot strategiatalkoisiin

Lancet-lehteen kirjoitetun vetoomuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo sekä virologi Olli Vapalahti.

Erikoistutkijaa häiritsee, että liikuntaväki on huutanut koronakriisin keskellä valtiota apuun – muistuttaa suuren määrän seuroja selvinneen ilman merkittäviä ongelmia

Tutkija Kati Lehtosta on häirinnyt, että kriisin koittaessa liikunnankin puolella on kuorossa huudettu valtiota apuun.

Minna Hankaniemi kehittää suomalaista rokotetta koronavirusta vastaan – hänen mielestään suomalaisten pitää varautua jo seuraavaan pandemiaan

Sadat tutkijaryhmät eri puolilla maailmaa ovat kehittäneet koronarokotteita, ja työ jatkuu yhä esimerkiksi Tampereella.

Oululaistutkija Mehdi Bennis nousi maailman siteeratuimpien joukkoon – ja sillä on iso merkitys, kun verrataan yliopistojen paremmuutta

Suomalaisten korkeakoulujen tutkijoita on siteeratuimpien joukossa yleensä parikymmentä. Heistä suurin osa työskentelee Helsingissä.

SPT: Sosiologi Erik Allardt on kuollut 95-vuotiaana

Allardt sai akateemikon arvonimen vuonna 1995.

Skotlantilainen tutkija muutti Suomeen ja nyt kotipakastin täyttyy hyttysistä – työ voi olla avain uuden virusepidemian voittamiseen

Lorna Culverwell on kerännyt ja tutkinut kymmeniätuhansia hyttysiä ja löytänyt Suomesta uusia lajeja.

Hilla kukkii Ranualla – tutkija ei vielä ennusta, minkälainen sadosta tulee

Erikoistutkija Rainer Peltolan mukaan kukinnan lisäksi pölytyksen onnistuminen vaikuttaa siihen, millainen sadosta tulee.

Finnish researchers call for widespread mask use in open letter

Last week, a government-appointed working group said that mask use has little or no effect on reducing spread of infections.

Researcher disputes ministry report dismissing mask benefits

A Helsinki University academic says a recent report on masks omitted the latest research by virologists on the subject.

Itä-Suomen yliopisto houkuttelee tohtorikoulutettavia jatko-opintoihin työelämän kiireen keskeltä

Yliopisto avaa haun, jossa on tarjolla 20 nuoremman tutkijan paikkaa.

Suomalaistutkija sai Unkarin hallitukselta paimenkirjeen: "En ole ainoa kirjeensaaja, kyseessä on laajempi kampanja"

Unkarin hallitus vaatii anteeksipyyntöä tutkija Heino Nyyssöseltä, koska Nyyssönen sanoi, että Unkari alkaa näyttää diktatuurilta. Myös Yle on saanut vastaavan kirjeen.

Eavesdropping on dolphins in Finland

Finnish scientists are using listening devices to study three bottlenose dolphins that were first sighted last week.

Laura Hallamaan kolumni: Tietäjät eivät tiedä

Oman tietämättömyyden myöntäminen on parasta, mitä ihminen voi itselleen tehdä, kirjoittaa toimittaja Laura Hallamaa.

Onko universumimme ainoa vai riittääkö niitä loputtomiin? Elämmekö sittenkin multiversumissa?

Suomalaistutkija Tommi Tenkanen uskoo, että oman horisonttimme ulkopuolella on todella paljon alueita, joita emme pysty havainnoimaan.

Asiantuntijalääkärit ymmärtävät hallituksen päätöstä avata yhteiskuntaa, mutta HUSin Järvinen muistuttaa: "Olemme edelleen kansa, jolla ei ole vastustuskykyä taudille"

Ylen haastattelemien infektiotautien asiantuntijoiden mukaan COVID-19-taudin tukahduttaminen voisi olla mahdollista Suomessakin, mutta ongelmatonta se ei olisi.

THL:n tutkija arvioi: Koronaepidemian huippu on ohitettu – mutta jos rajoituksia löyhennetään, taudin eteneminenkin muuttuu

Erikoistutkija Simopekka Vänskän mukaan hallituksen on nyt valittava, minkä strategian se ottaa koronan torjunnassa.

Jos Suomi ei pysäytä koronavirusta, suomalaistutkijoiden uusi epidemiamalli ennustaa synkkää loppuvuotta: "Tauti ryöstäytyy käsistä"

Rajoitusten höllentäminen kesäksi voisi johtaa siihen, että Suomen tehohoitopaikat eivät enää riitä kaikille. Myös kuolemantapaukset nousisivat jyrkästi, sanovat suomalaistutkijat.

Kajaanilaisella supertietokoneella selvitetään kuinka koronavirus leviää ilmassa – ensimmäisiä tuloksia voidaan saada jo lähiviikkoina

Suomalaistutkijat yhdistivät voimansa selvittääkseen miten koronavirus voi levitä ilmassa.

Kirjeenvaihtajalta: Koronamallinnukset synkentyneet Suomen tavoin ympäri Eurooppaa – pelkkä käyrän madaltaminen ei riitä

Pandemiaa patoavat poikkeustoimet voivat kestää rokotteen tuloon saakka. Siihen voi mennä puolitoista vuotta.

Miten korona leviää ilmassa? Suomalaistutkijat yhdistivät voimansa selvittääkseen asian

Yskimisen vaikutus sisätiloissa saadaan 3D-mallinnettua todennäköisesti jo lähiviikkoina.

Tieteentekijät tutkivat, onko suomalaisesta sisusta hyötyä: Selvisi, että on olemassa hyvää ja huonoa sisua, jotka koostuvat pienistä ominaisuuksista

Sisu voi selittää 60 prosenttia ihmisen hyvinvoinnista, sanoo tutkimus, mutta sisukkuus voi olla myös tuhoisa ominaisuus.

Lääkäri, tutkija ja antropologi Marja-Liisa Honkasalo on ollut työssään aktivisti

Marja-Liisa Honkasalo - lääkäristä antropologiksi.

Porotutkija Sauli Laaksonen saa Eläinlääkäriliiton Topi Salmi -tutkijapalkinnon

Laaksosen tutkimustyöllä on ollut suuri merkitys porojen terveydenhuollon edistämiselle.

Tutkimus: Turhien yövalojen sammuttaminen säästäisi massoittain uhanalaisia hyönteisiä

Hyönteiset eivät kykene sopeutumaan keinotekoiseen valoon. Valosaaste on kuitenkin helppo poistaa.

Research: Kids no more stressed at daycare than at home

Researchers tracked toddlers' stress levels at home and at daycare by gauging cortisol levels in saliva samples.

Vuoden tieteentekijä Nafisa Yeasmin selvittää Rovaniemellä keinoja saada yritykset tukemaan maahanmuuttajien työllistymistä

Väitöksessään Yeasmin tarkasteli tekijöitä, jotka vaikuttavat kielteisesti pohjoiseen suuntautuvaan maahanmuuttoon.

Jasu Jääskeläinen, 8, syntyi ilman nenää ja sokeana, eikä lääkäri ollut koskaan nähnyt vastaavaa – harvinainen diagnoosi löytyi nopeasti, mutta kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri

300 000 suomalaista kärsii harvinaiseksi luokitellusta sairaudesta. Osa heistä on sairautensa tai vammansa kanssa yksin paitsi Suomessa, myös koko maailmassa.

Nuoren tutkijan Martti Hämäläinen -palkinto neurokirurgi Antti Lindgrenille: "Huippulahjakas alan tulevaisuuden suunnannäyttäjä"

Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys myöntää palkinnon vuosittain alle 40-vuotiaalle tutkijalle.

Oulun yliopisto haluaa kouluttaa psykologeja – Pohjois-Suomessa podetaan pulaa alan ammattilaisista

Jyväskylä on tällä haavaa pohjoisin paikka, missä koulutetaan psykologeja.

Näitä tutkijoita kannattaa seurata Twitterissä – Tässä yksi listaus

Tiedemaailman kansainvälisillä megatähdillä on miljoonia seuraajia. Suomalaiset tieteilijät saavat tyytyä vähempään.

Miksi ihmisiä riivaavat hyttyset kiinnostavat hyönteistutkija Reima Leinosta?

Hyttyset ärsyttävät suurinta osaa, mutta kajaanilaista Reima Leinosta ne kiinnostavat.

Arvostelijoiden mielestä Wikipedia suhtautuu naisiin syrjivästi: Onko Wikipedia miesten linnake, jossa ei ole sijaa naisille?

Naisista on Wikipediassa paljon vähemmän henkilöartikkeleita kuin miehistä. Toisaalta arviolta vain joka kymmenes Wikipedian artikkeli on naisen kirjoittama.

Tähtien väliä kulkeva erikoinen kappale Oumuamua sai ehkä selityksen – lienee luonnollista alkuperää

Oumuamuan arveltiin jopa olevan vieraan älyn aurinkokuntaan lähettämä tiedustelualus.

Kirjanpainajia voi olla paikoin runsaasti tänä kesänä

Etenkin metsät, joissa on viime talven jäljiltä lumituhoja, ovat nyt alttiita kirjanpainajalle.

Tutkimus: Lumihiutaleiden syntymekanismi auttaa tutkijoita selvittämään hampaan kiilteen muodostumista

Uusi tutkimus tuo uuden näkökulman alalle, ja voi auttaa ymmärtämään evolutiivisia prosesseja, arvioi akatemiaprofessori Jukka Jernvall Helsingin yliopistosta.

Finns have 'big responsibility' for biodiversity loss, says researcher

Finland is part of the problem, says a Finnish professor of ecology who helped write the comprehensive report.

Hämähäkki on luonnon oma supersankari, joka pitää huolta niin pienistä kuin suurista eliöistä

Hämähäkit pitävät yllä arktisen luonnon herkkää tasapainoa

Keskustele psykologin kanssa ilmastoahdistuksesta kello 9–11

Aalto-yliopiston psykologi Sanni Saarimäki vastaa lukijoiden kysymyksiin ilmastoahdistuksesta.

Vieras naaras meinasi sotkea pesäonnen Paltamossa – sääksipariskunta viihdyttää kymmeniä tuhansia ympäri maailmaa

Tuttu sääksipariskunta Miila ja Penna ovat olleet Paltamon tähtiä jo neljä vuotta.

Grönlannin suurin jäätikkö on vahvistunut ensimmäistä kertaa 20 vuoteen – "Armonaikaa, ei ylösnousemus"

Tutkijat uskovat, että jäätikön vahvistuminen johtuu sitä ympäröivän meriveden kylmentymisestä.

River ice and white hares: Signs of climate change in Finnish nature

As animal populations dwindle, Finnish researchers are tracking new metrics on warming.

Yli 1200 tutkijaa tukee ilmastolakkoilevia nuoria: "Planeetan hyväksikäyttö on lastemme laiminlyöntiä"

Nuorten vaatimukset ovat linjassa tieteellisen tutkimustiedon kanssa, tutkijat sanovat.

Maya-kaupungin uumenista paljastui unohdettu luolasto: sisäänkäyntiä vartioi korallikäärme

Käytäviä on löytynyt puoli kilometriä, eikä luolaston koko laajuutta vielä tiedetä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle