Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Makar Vynohradets esittelee Ukrainan lipun värejä.

Huippu-uimarin nelihenkinen perhe pakeni sotaa ja asuu nyt 15 neliön huoneessa – tänne he aikovat myös jäädä

Lohjalaisessa Kisakallion urheiluopistossa asuu ukrainalaisia paraurheilijoita ja heidän perheenjäseniään yhteensä 30.

Ukrainalaisia paraurheilijoita, jotka harjoittelevat parhaillaan Lohjan Kisakallion urheiluopistossa.

Ukrainan edustaminen on näille nuorille nyt tärkeämpää kuin koskaan aiemmin – Suomeen saapuu nyt paraurheilijoita, ja lisää voi olla tulossa

Lohjan Kisakallion urheiluopistoon on muodostunut neljänkymmenen ukrainalaisen yhteisö. Heistä 18-vuotias Anna Hontar treenaa parhaillaan parauinnin maailmanmestaruuskilpailuihin.

Bobana Velickovic

Ilma-aseiden EM-kisat Lohjalla peruttiin, ranking ei tuo Suomelle olympiapaikkoja

EM-kisoissa oli määrä jakaa olympiapaikkoja naisten ja miesten ilmakiväärissä ja -pistoolissa

Ammuntataulussa kolme osumaa keskellä

Lohjan EM-kisoissa ammutaan myös olympiapaikoista

Lohjan kisoissa ratkeavat ilma-aseiden viimeiset kuusi olympiapaikkaa.

Kari Niemi-Nikkola.

Haku kritisoidun Kemppaisen seuraajaksi päättyy perjantaina – kaksi urheilujohtamisen konkaria on kiinnostunut huippupestistä

Kari Niemi-Nikkola ja Asko Härkönen eivät ole vielä hakeneet SUL:n uudeksi valmennusjohtajaksi.

Yleisurheilu yleiskuva

Mitä urheilijalta vaaditaan menestykseen?

Yle Puheen Urheiluilta pääsee vauhtiin illalla kello 18.03.

Ekaterina Volkova Rion esikisoissa 2016.

Uransa Rion olympialaisiin päättänyt Volkova jatkaa lajin parissa – rytmisen voimistelun maajoukkue uudistunut rajusti

Rion olympialaisiin pyrkineestä maajoukkueryhmästä on mukana enää kapteeni Emma Rantala.

Kuvassa levyjä ja kiekkoja sekä muuta jääkolkkaan tarvittavia välineitä.

Keskiaikainen alppilaji innostaa liukkaille – Suomen parhaat jääkolkkaajat tulevat Lohjalta

Euroopassa noin 500 vuotta sitten kehitetty urheilulaji rantautui 30 vuotta sitten Lohjalle, ja nyt kaupungissa toimii maan menestynein jääkolkkaseura.

Helsingin Malmille on rakennettu uusi voimistelukanveesi.

Tuhansien voimistelijoiden jalkojen alla piilee terveysriski – "Kanveesibuumi ennaltaehkäisee loukkaantumisia"

Voimisteluliitto toivoo, että myös tyttövaltaisen urheilulajin olosuhteisiin panostettaisiin entistä enemmän.

Cheertanssija tuulettaa

Keskustelu urheilijoiden syömisestä ryöpsähti – valmennuskeskuksessa voimistelijoille oma ruokalinjasto

Anoreksiaan sairastuneen voimistelijatytön tarina on herättänyt vilkkaan keskustelun mm. valmentajien ja Voimisteluliiton osuudesta ulkonäköpaineiden luomisessa.

Ekaterina Volkova.

Rion olympialaiset: Ekaterina Volkova

19-vuotias Ekaterina Volkova edustaa Suomea rytmisessä voimistelussa.

Joensuun Katajan valmentaja Jukka Toijala huhtikuussa 2014

Jukka Toijala Koripalloliiton valmennuksen johtajaksi

Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Toijala on nimetty liiton tehtäviin.

Koripallo yleiskuva

Suomi isännöi syksyllä NBA:n huippuleiriä – "Odotamme näkevämme Euroopan parhaat nuoret Suomessa"

Suomessa järjestetään syyskuussa ensimmäistä kertaa maanosan parhaiden koripalloilijoiden leiri, kun NBA, Kansainvälinen koripalloliitto FIBA ja Suomen Koripalloliitto isännöivät Basketball Without Borders –leiriä Lohjan Kisakalliossa.

Suunnistajia lähdössä iltapäivän harjoitusrasteille.

Olympiakomitea tehostaa nuorisotoimintaa – maailman huipun tavoittelu alkaa jo yläkoulussa

Olympiakomitea ja urheilun lajiliitot laajentavat yläkouluikäisten aktiiviharrastajien valmentamista. Syksyllä käynnistyvä toimintamalli yhdistää koulunkäynnin ja urheilun kahdeksalla urheiluopistolla järjestettävillä leireillä. Lohjan Kisakalliossa on testattu leiritoimintaa 80 urheilijalupauksen voimin. Suurin osa leirille osallistuneista nuorista on suunnistajia.

Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju ovat tanssineet yhdessä pari vuotta

Pyörätuolitanssin huiput: Tämä on rikollisen kiva laji! – video

Pyörätuolitanssin maailman huiput kohtaavat vappuviikonloppuna Lohjalla. Suomen menestynein pyörätuolitanssipari kilpailee samassa sarjassa hallitsevien maailmanmestareiden kanssa. Pitkään odotettuun kisaan pari lähtee luottavaisin mielin.

Ekaterina Volkova.

Suomelle olympiapaikka rytmisessä voimistelussa!

Ekaterina Volkova varmisti itselleen olympiapaikan Rioon. Suomi hakee vielä joukkuepaikkaa.

Vivienne Rickman-Poole ja Päivi Pälvimäki ottivat tuntumaa kisarataan perjantaina.

Winter swimming championship draws 800 competitors to Lohja

Over 100,000 people regularly swim in the wintertime in Finland, despite – or perhaps because of – the frigid temperatures and frozen water surfaces of the season. The 2016 Finnish winter swimming championship is being held at the Kisakallio Sports Institute in the southern city of Lohja from January 29 to 31, and over 800 avid winter swimmers have signed up to participate.

Jana Kudrjavtseva (vas.) ja Margarita "Rita" Mamun.

Rytmisen voimistelun arvokisahuiput hakevat harjoitteluun vauhtia Suomesta

Kaksi rytmisen voimistelun kirkkainta tähteä Jana Kudryavtseva ja Margarita "Rita" Mamun ovat vuorotellen voittaneet tämän kauden tärkeimmät kilpailut. Tavallisesti he harjoittelevat Moskovan lähellä sijaitsevassa Novogorskin olympiakeskuksessa, mutta venäläistaiturit kävivät myös Kisakallion urheiluopistolla leireilemässä.

Susi Training Center

Mittatilaussängyt ja unelmakenttä – katso video tuliterästä Sudenpesästä!

Kisakallion Susi Training Center kerää Suomen maajoukkueelta ylistystä. Hanno Möttölä esittelee, mistä on oikein kyse.

Petteri Koponen tuulettaa vaihtopenkillä

Petteri Koponen: Susiperhe yhteiseen pesään

Koripalloilija Petteri Koponen pohtii blogissaan koripallomaajoukkueen uutta harjoituskeskusta ja Vuoden urheilija -ehdokkuutta.

Suomen joukkue EM-kisoissa

Susijengille uusi kotipesä Lohjan Kisakallioon

Koripallon EM-kisoissa hienoja otteita esittänyt Suomen miesten A-maajoukkue leireilee jatkossa huippuolosuhteissa Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla.

Suomen ykkösmeloja päätti jatkaa uraansa, kun huomasi harjoittelevansa paljon ja kovaa

Anne Rikalan viikko-ohjelma rytmittyy nykyään siviilitöiden mukaan

Suomen lentopallomaajoukkueen Olli Kunnari hyökkää verkolla.

Suomi hakee EM-kisapaikkaa Vantaalla

Suomen lentopallomiehet tekevät harvinaisen esiintymisen pääkaupunkiseudulla.

Olympiamitalisti Sanna Stén lopettaa uransa

Soudun olympiahopeamitalisti Sanna Stén, 33, joutuu lopettamaan kilpailu-uransa. Lopettamispäätös syntyi urheiluvammojen sävyttämän kauden päätteeksi. Stén kärsi menneellä kaudella pahasta kyynärpäätulehduksesta sekä selkävaivoista, jotka eivät enää mahdollista täysipainoista harjoittelua.

Pyörätuolicurlingissa ei harjata

Suomen pyörätuolicurlingmaajoukkue tavoittelee ensimmäistä arvokisapaikkaansa Lohjalla. Joukkue on maailmanmestaruuskarsinnassa mukana altavastaajana, mutta haastaa tosissaan kokeneemmat maat.

Lohjan Kisakallio laajentaa toimintaansa

Kisakallion Urheiluopiston yhteyteen rakennetaan lisää sekä majoitus –että urheilutiloja. Urheiluopisto haluaa houkutella asiakkaakseen enemmän yksityisiä kuluttajia.

Kesä-Kisakallio ja kisat

Suomen kevät ja Kisakallion urheiluopiston maastot ovat tarjonneet mainioita kelejä vesillä olemiseen sekä muihin oheistreeneihin. Erilaiset treeniolosuhteet vain kasvattavat tekniikan osaamista ja soutajan luonnetta… kisassahan voi olla ihan millainen keli tahansa! Terveysrintamalla on kaikki muuten ollut kohdallaan lukuun ottamatta noro-virusta joka riepotteli muutaman päivän Sannaa.

Ringeten MM-joukkue nimetty

Ringeten maajoukkue Tampereen syksyn MM-kotikisoihin on nimetty. Joukkueen valmistautuminen kisaprojektin haasteisiin starttaa täydellä teholla 14.-16.5. Kisakallion Urheiluopistolla järjestettävällä aloitus- ja testileirillä. Nyt valittu kisajoukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta.

Ääripäästä toiseen… täydellisyyttä tavoitellen!

Belgian avovesileirin viimeisiä päiviä viedään, takana on kolme viikkoa leiritystä varsinaisella ”sirkusmeiningillä”… tässäpä tarinaa taistelutovereiden reissusta:

Rytmiselle ja joukkuevoimistelulle oma pyhättö

Kisakallion urheiluopistolle perustetaan naisten valtakunnallinen valmennuskeskus. Opetusministeriön reilun 800 000 euron tuella Lohjalle rakennetaan mm. uusi urheiluhalli.

Karnaistenkorpi kävelykunnossa

Lohjan Karnaistenkorven luontopolku on kunnostettu talvikäyttöön. Luontopolun talvimaisemiin voi tutustua kolattujen pitkospuiden ja kunnostettujen polkujen ansiosta.

Kysymyksiä ja vastauksia…

Näin se suomen kesä viilettää eteenpäin hurjaa kyytiä: osa kisoista on takana ja osa edessä, saldona on ilonaiheita ja pettymyksiä eli juuri niitä kaikkia tunteita joita urheilija kilpaillessaan kohtaa!

Kultajahti

"Jahti viittaa alukseen eli liikkuu veden päällä ja kultaahan sillä jahdataan vai mitä? :)" Tämä oli voittajan perustelu veneen nimelle. (Saimme kolme samaa nimiehdotusta ja arvoimme voittajan.)

Malmi uusi curlingmestaruutensa naisten SM-sarjassa

Anne Malmin luotsaama joukkue voitti curlingin naisten Suomen mestaruuden Lohjalla. Hopeamitalit ripustettiin Ellen Vogtin joukkueelle.

Kiiskinen tyytyväinen Curlingin mestarijoukkueeseensa

Kalle Kiiskisen luotsaama hyvinkääläisjoukkue voitti curlingin Suomen mestaruuden Kisakallion urheiluopistolla pelatussa SM-kauden päätöksessä.

Curlingiin koulutus- ja valmennusjärjestelmä

Suomen curlingliitto julkisti keskiviikkona Kisakallion urheiluopiston kanssa yhteistyössä rakennetun curlingin koulutus- ja valmennusjärjestelmän. Liki kahden vuoden suunnittelu- ja kehitystyön tuloksena syntyneen järjestelmän tavoitteena on aloittaa johdonmukainen junioritoiminta ja tarjota koulutus- ja valmennusapua lajin kasvavalle harrastajakunnalle.