Uusimmat artikkelit

Australiassa iloitaan ryhävalaskannan elpymisestä, yli sadan ryhävalaan liikkeet tallentuivat videolle maan itärannikolla
Australiassa oli 1960-luvulla jäljellä enää muutama sata ryhävalasta. Asiantuntijan mukaan maan itärannikolla havaittu parvi tuo lisää toivoa kannan elpymisestä.

Uskomaton video: Suuri valas leikkii varovasti sup-laudan kanssa
Argentiinan Patagonian rannikko on hyvä paikka seurata valaita. Tällä kertaa videolle tarttui poikkeuksellinen kohtaaminen.

"Hommataan vene, mutta ei osata kulkea sillä", sanoo järvipelastaja – vesillä pärjää jo pitkälle, kun asenne on kunnossa ja ottaa toiset huomioon
Erilaisten veneiden lisäksi vesillä liikkuu vauhdikkaita vesijettejä, verkkaisia suppailijoita sekä huomaamattomia melojia ja avovesiuimareita. Toisten huomioon ottaminen on turvallisen vesillä liikkumisen a ja o.
Jyväskylässä järjestetään elokuussa suppailun SM-kisat
Kilpailuihin odotetaan lautailijoilta eri puolilta Suomea.
Kuumuus ajaa liikkujat vesille – Jyväsjärven uusi vesipuisto täyttyi temppuilijoista heti avajaisten jälkeen
Viikonloppuna avattuun vesipuistoon tulijoita on ollut enemmän kuin kerrallaan on pystytty ottamaan.
Helteet ovat ajaneet vesille kokemattomia melojia ja SUP-lautailijoita – pelastuslaitos muistuttaa yllättävistä riskeistä: "Sitten odotellaan järvellä, että joku tulee hakemaan"
Pelastuslaitokselle on tullut tehtäviä, joissa hetkessä yltyneen voimakkaan tuulen vuoksi SUP-lautailijat eivät olekaan päässeet takaisin lähtörantaan.
SUP-laudat ja piha-altaat nousseet hittituotteiksi – "Ilmanviilentimet loppuivat taas hyvin äkkiä", kertoo myyntijohtaja
Helteet ovat saaneet kauppaketjujen myyntijohtajat myhäilemään, sillä kaikki mikä liittyy ulkoiluun, uimisesta grillailuun, myy kuin häkä. Viime päivinä myös ilmanviilenninlaitteiden myynti on lähtenyt, odotetusti, hurjaan kasvuun.
Katso videolta, kuinka pelastat pudonneen kaverin takaisin SUP-laudalle: voit myös itse harjoitella vedestä laudalle nousemista
SUP-lautailun suosion kasvaessa on tärkeää oppia nousemaan vedestä takaisin laudalle, jos sieltä putoaa. Katso ohjeet, miten voit auttaa kaverin veden varasta takaisin laudalle, jos hän ei itse pääse ylös.

Sup-lautailemassa olleet lapset joutuivat vaikeuksiin järvellä Nokialla: ensihoito tarkasti kylmettyneet lapset
Pelastuslaitos hälytettiin maanantaina auttamaan kahta sup-lautailemassa ollutta lasta Nokialla. Toinen lapsista oli pudonnut laudan kyydistä keskellä Vihnusjärveä. Lopulta lapset pääsivät vastarannalle. Ensihoito tarkasti kylmissään olleet lapset.
Hiekkalinna kohoaa jälleen Lappeenrannan Linnoitusniemen kärkeen – tämän vuoden erikoisuutena pomppulinnamaailma
Lappeenrannan Hiekkalinnassa teemana on tänä vuonna erilaiset pelit ja leikit. Hiekkalinna avautuu kesäkuun viidentenä päivänä.
Johanna Liipola suppasi Somerolta Paimioon – ”Aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen seikkailulle”
110 kilometriä pitkä Paimionjoki sopii hyvin pidemmälle SUP-lauta- tai melontaretkelle. Aktiviteetin suosio on tänä kesänä ennätyksellistä.
Kun suppaaja kohtaa vesiskootterin, kumpi väistää ja miten? Testaa tietosi vesien trendilajeista ja niitä koskevista säännöistä
Sup-lautojen ja vesiskoottereiden vuokraustoiminta houkuttelee vesille myös kokemattomia. Tiedätkö miten vesillä kuuluu toimia?

Rovaniemen kesämatkailu vilkastui juhannukselta
Kansainvälisten matkailijoiden määrän odotetaan nousevan loppukesällä matkustusrajoitteiden purkamisen myötä.
Suppailu ei ole vain rentoa lillumista vaan kovaa treeniä, jos niin haluat – tutkija kertoo, kuinka suppaat itsesi tikkiin
SUP-lautojen suosio on ollut tänä kesänä huipussaan. Tutkijan mukaan suppailua voisi verrata suomalaisten suosimaan kävelyyn.
Viisi veistosta korvaa Lappeenrannan Hiekkalinnan – matkailuneuvonnan palvelut ovat aiempaa monipuolisemmat
Linnoitusniemen pohjoispäässä sijaitseva Hiekkalinnan alue on avoinna elokuun loppuun.
SUP-lautojen suosio on tänä vuonna ollut huipussaan: “Tämä on kaikkien aikojen kesä”
Aiemmin suppilaudan ostaja oli useimmiten nuori nainen, mutta nyt lautoja ostavat kaikenikäiset.
Retkelle pitäisi päästä, mutta mistä varusteet? Nuuksiossa luontokeskus lisää välineiden vuokrausta, valikoimassa muun muassa telttoja, makuupusseja ja retkikeittimiä
Haltia pyrkii palvelemaan paremmin retkeilyä kokeilevia kaupunkilaisia.

Kaunisniemen kahvila ja Särkiselän leirintäalue avautuvat heinäkuussa
Kahvila toimii myös Outokummun Erä- ja luontokeskuksen opastuspisteenä.

Suomen luontoon voi tutustua monella tavalla – yksi erikoisemmista on uintivaellus
Uintivaeltaja Arto Rikalainen ei pelkää kylmää vettä! – Näillä vinkeillä nautit avovedessä uimisesta.

Kuopio Veneilee -tapahtuma on nyt kaksipäiväinen
Tapahtumassa esitellään uusimpia venemalleja ja tutustutaan erilaisiin vesiurheiluaktiviteetteihin.

Loma suunnitellaan sään ehdoilla, mutta kesäkahvila pidetään auki vaikka toppatakissa – "Asiakkaita riittää, kun lämpötila on yli 15 astetta"
Kolea ja sateinen heinäkuun alku näkyy välittömästi kotimaan matkailussa.

Koululaisten yrittäjyyskasvatus alkaa kantaa hedelmää – kaverukset kehittivät vesiurheilusta itselleen kesätyön
Alaikäisten yrittäjien määrä on hienoisessa nousussa.

Myllysaareen etsitään liikuttavaa yrittäjää – kolme uutta lähiliikuntapaikkaa Lappeenrantaan
Flowpark lopetti kiipeilyn järjestämisen Lappeenrannan Myllysaaressa. Nyt tilalle kaavaillaan sup-lautoja.

Taipalsaaren vanha kunnantalo remontoidaan – valmista pitäisi olla vuoden kuluttua
Taipalsaaren vanhan kunnantalon ostanut kauppias Osmo Laine on hakenut ely-keskukselta korjausavustusta rakennuksen remonttia varten.

SUP-lautaillaanko tulevaisuudessa Kajaanin Vimpelin- ja Kaupunginlammilla?
Kajaanin kaupungin tavoitteena on, että ihmiset pääsisivät uimaan ja kalastamaan Vimpelin- ja Kaupunginlammille.

"Kaikkien aikojen heinäkuun myyntiennätys" – Helteinen kesä on hellinyt vesiurheilu- ja ravintolayrittäjiä
SUP-lautoja vuokraavalla Arctic Trainersillä on ollut yksittäisiä vuokraajia 3-4 kertaa enemmän kuin edellisinä kesinä.

Monday's papers: Extremism in Finland, beer float mess and open fire warning
Today's papers discuss the perceived rise of extremism, heaps of rubbish left by beer floaters and warns foreign berry pickers about the dangers of forest fires.

"Saaristoon pitää päästä ilman että on mikään James Bond", sanoo Helsingin uusi, meriasioihin keskittyvä virkamies
Helsinkiläiset toivovat, että saarissa voisi uida, saunoa, paistaa makkaraa ja juoda kaljaa tulilla. Saaristossa pitää olla myös toimiva jätehuolto.

1300 kilometriä ja noin 750 000 melanvetoa – Timi Hellman meloi SUP-laudalla Suomen rannikon läpi Virolahdelta Tornioon
Hellmanin matka alkoi Virolahdelta maanantaina 5. kesäkuuta ja päättyi määränpäähän Tornioon torstaina 20. heinäkuuta.

Viranomaiset seuraavat läpi Suomen rannikon suppaavaa nuorukaista: "Eivät usko, kun kerron meneväni Tornioon"
Virolahdelta Tornioon suppaava 26-vuotias Timi Hellman on melonut noin 400 kilometriä. 900 on vielä edessä.

SUP-lautaillen läpi rannikon – nuori mies aikoo meloa 1300 km: "Mietityttää, miten saan ruoan riittämään"
Matkaan Timi Hellman lähtee maanantaina Virolahdelta itärajan tuntumasta.

Kalastaja tahtoo lähemmäs luontoa – kajakkien ja kelluntarenkaiden suosio kovassa kasvussa
Pohjois-Amerikassa erittäin suosittu kajakkikalastus on nousemassa hitiksi myös Suomessa. Harrastajamäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Myös kelluntarenkaat ja SUP-laudat lisäävät suosiotaan. Yksi syy ilmiölle on kalastajien halu päästä paremmin kosketukseen luonnon kanssa.

Melojan taidonnäyte eskimokäännös vaatii taitoa ja malttia – video
Melonta on helppo harrastus aloittaa, ja ehkä siksi laji eri muodoissaan onkin kasvattamassa suosiotaan. Vaikeusastetta lisää, kun suuntaa kulkunsa kovasti virtaaviin vesiin tai merelle muulloinkin kuin tyyninä kesäiltoina.

Kajaani tajusi vesistöjensä voiman – höyrylaiva ja melonta piristivät vesimatkailua
Toisella puolen Oulujärvi, toisella puolen Nuasjärvi ja keskellä Kajaanijoki. Kajaani on kaupunki, jossa on vettä silmän kantamattomiin, mutta ei täysin toimivaa vesistömatkailua. Tänä kesänä piristystä on ollut nähtävissä.

Suppailu on hiihtäjän kesälaji – vatsalihakset ja tasapaino kehittyvät meloessa
SUP-lautailussa eli seistenmelonnassa koko kroppa saa treeniä. Havaijilla kehitetty laji on saanut tukevan jalansijan Napapiirillä asti.

Onko kalastus eläinrääkkäystä vai ei? "Tekemällä tehty väite"
Eri osapuolten näkemykset kalastuksen eettisyydestä poikkeavat jyrkästi toisistaan. Kalastajan mielestä eri kalastusmuotojen eritteleminen on saivartelua. Animaliassa taas suhtaudutaan erittäin kriittisesti koko harrastukseen. Erityistä närää eläintensuojelijoissa on herättänyt uusi pyyntimuoto, SUP-kalastus.

Uusi keksintö: SUP-kalastus – "Kolmekiloinen hauki vetää perässä ihan kivasti"
Suppailun uudet tuulet puhaltavat SUP-kalastajia myös Suomen vesille. Lajiin on suunniteltu erityiset, leveämmät lautat, joihin saa kiinni varusteita. Aivan ummikkona kalalle ei kuitenkaan kannata lähteä SUP-laudalla ratsastaen, vaan harjoitella ensin melomista ja tasapainoilua.

Vauhdissa vesikin muuttuu kovaksi – vesiurheilu voi puhkaista tärykalvon
Vesillä liikkuessa pitää aina käyttää pelastusliiviä, vaikka vauhtia ei olisi juuri nimeksikään. Uusissa vesilajeissa myös kypärä on ehdoton varustus.

"Kaikki hienot asiat syntyy intohimosta" – Surffilautafirma kannustaa seuraamaan omaa tunnetta
Tamperelaiset Pauli Hakala ja Juho Haimakainen alkoivat tehdä itselleen surffilautoja. Nyt yritys valmistaa parisataa lautaa vuodessa ja suunnittelee kansainvälistymistä. Tärkeintä työssä on onnellisuus.

Räntäsadekaan ei pidättele suppailijoita – kausi alkoi ennätysaikaisin
Kun ilman lämpötila on +2 ja vedessä muutama aste enemmän, ei avantouimareita lukuunottamatta moni mene veteen. Nyt avantouimareiden joukkoon ovat liittyneet suppailijat. Suppailu on talvella ainoastaan pukeutumis- ja asennekysymys, vannovat lajista innostuneet.

Inarijärven voi äänestää vuoden retkikohteeksi
Inarijärvi ylsi kymmenen finalistin joukkoon Vuoden Retkikohde -kilpailussa. Tänä vuonna kilpailun teemana on retkeilyvesistö.

”Vesipelko on suurin este” – Kanoottitohtori Pavelka toivottaa kaikki avovesilajit tervetulleeksi
MM-tasolla Unkarin melontajoukkueessa kilpaillut Béla Pavelka patistelee nyt suomalaisia avovesille kanootilla, kajakilla ja vaikka SUP-laudalla. Jyväskylässä tohtoriksi väitellyt Pavelka sanoo, että uimataidon puute ei ole suurin este vedestä nauttimiseen. Sitä suurempi syy este vesipelko.

Seisomamelonnassa eli suppauksessa kaikki on mahdollista
Suppailu eli stand up paddling on Havaijilta alkunsa saanut surffauksen kantamuoto. Suppaillessa melotaan pitkällä melalla surflautaa muistuttavalla laudalla seisten. Suppailu on maailmalla jo ajat sitten ohittanut purjelautailun suosion.

Koski suvereeniin voittoon Crossfit Gamesin avauslajissa
Porilainen jätti toiseksi tulleen Khan Porterin kahden minuutin päähän keskiviikon uintilajissa.

Näkökulma: Kauhuskenaariot harvoin käyvät toteen – laudalla joogatessakaan
Uuden kokeileminen kauhistuttaa aina. Silloin auttaa entisen kollegan neuvo: Mitä väliä, kirjoittaa Yle Pohjois-Karjalan toimittaja Lotta Jokinen.

Kahdesta hittilajista uusi yhdistelmä – asanoita voi tehdä veden päällä
Vedessä lipuvan laudan päällä joogaaminen tuo uutta näkökulmaa kokeneellekin joogaajalle. Samalla liikuntahetki antaa sopivan tauon mielelle: vedessä kelluvan ja heiluvan laudan päällä ei ehdi ajatella monimutkaisia.

Suppaus tuo vesiurheiluun uusia tuulia - katso video lajin kokeilusta
Suppaus on kotoisin Havaijilta, mutta se on vallannut alaa vuosi vuodelta yhä pohjoisempaa. Laji on tehokasta kuntoilua sinällään, mutta siihen voi yhdistää luontoretkeilyä tai joogaa.

Vesilautailijoiden kaapelirata valmistuu Jyväsjärvelle
Jyväsjärvelle valmistuvassa vesiurheilukeskuksessa voi jo ensi kuussa harrastaa wakeboardingia eli vesilautailua kaapeliradalla. Sähkömoottorilla toimivan kaapeliradan rakentaminen on aloitettu kaivuutöillä Mattilanniemessä.

Näkökulma: Kiikkerältä tuntuva sup-lauta asettuu pian
Sup-lautailu on nyt monen vesille mielivän ajatuksissa. Se on uusi melontalajien trendi. Ensi jännityksen ja jalkojen tutinan jälkeen ensikertalainenkin saa nopeasti kiinni lajista, ainakin sen rauhallisimmista muodoista.

Sup-lautailu on kesän vesilajien hitti – laji käy kovaan treeniin tai maiseman ihailuun
Sup-lautailu eli Stand up paddling on rantautunut toden teolla Suomeen. Kyseessä on siis melontalaji, jota harrastetaan laudan päällä seisten. Aloittelija voi myös meloa polvillaan ja kokenut saa haastetta vauhdista ja aalloista.