Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Ylivieskan ympäristöpalkinto jäteyhtiö Vestialle

Palkinnon perustelujen mukaan yhtiön avulla vanhasta kaatopaikasta on tullut monipuolinen palvelukeskus.

Gräsandshonor i Södrik.

Toivaalan metsästysseura saa tänä vuonna Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalkinnon

Seura on tehnyt pitkäjänteistä työtä Ylisen Tuuloslammin alueen lintuvesi- ja kosteikkoalueen kehittämisessä ja hoidossa.

Huoneistohotelli Lietsu avaa ovensa vanhassa Postitalossa Joensuun ydinkeskustassa.

Maakunnallinen ympäristöpalkinto ilmastotutkijalle, hotellille ja kyläyhdistykselle

Palkinnot jaettiin tänä vuonna ilmastotutkija Tero Mustoselle, Huoneistohotelli Lietsulle ja Ilomantsissa toimivalle Mäkikylät ry:lle.

Kohtaus Flee-nimisestä elokuvasta, jossa animoitu mies istuu ikkunan edessä.

Pohjoismaiden neuvoston palkintoja tanskalaiselle animaatioelokuvalle ja grönlantilaiselle kirjalle – suomalaiset jäivät tänä vuonna ilman

Neuvosto jakaa kulttuuri- ja ympäristöalan palkinnot vuosittain. Tällä kertaa palkintotilaisuus oli Kööpenhaminassa Tanskassa.

tutkija Tero Mustonen, Pro Kuivasjärvi

Kansainvälinen ilmastopalkinto Pohjois-Karjalaan – Tero Mustosen luotsaamalle osuuskunnalle 100 000 euroa

Kilpailuun osallistui 200 toimijaa ympäri maailmaa. Lumimuutos voitti työllään luonnonelinympäristöjen ennallistamisen ja kalastusperinteiden säilyttämisen eteen.

Opaste Seinäjoen seurakunnan palvelukeskukseen Kirkonkranniin.

Seinäjoen seurakunnalle ympäristöpalkinto

Seurakunta on tehnyt pitkäjänteistä ympäristötyötä ja huomioinut erityisesti kestävän kehityksen toiminnassaan.

Kolme neljäsluokkalaista tyttöä yhteiskuvassa

Hämeenlinnasta ja Hattulasta voi taas ehdottaa ympäristöpalkinnon saajaa

Ympäristöpalkintoa on jaettu vuodesta 2002 lähtien.

Eläinlääkärit Pekka Sarkanen ja Anu Korpikallio ruokkivat Pihlajavedeltä löytynyttä kuuttia.

Luonnonsuojeluliitto palkitsi eläinlääkäri Pekka Sarkasen Sanelma-kuutin hoitamisesta

Eläinlääkäri Pekka Sarkanen on palkittu työstään saimaannorpan suojelemiseksi. Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri antoi ympäristöpalkinnon myös Imatran yhteislukiolle ja Mansikkalan koulun biologian opettajille sekä koulun oppilaskunnalle.

Mikko Kärnä

Kärnä ilmoittaa olevansa päivän ilmastolakossa – syynä illallisella tarjottu vegaaniruoka

Kärnä vaatii, että Pohjoismaiden neuvosto tarjoaisi kokousväelle paikallista lihaa tai kalaa.

Kolme neljäsluokkalaista tyttöä yhteiskuvassa

Roskien kerääminen toi tyttökolmikolle ympäristöpalkinnon – pienillä teoilla on sittenkin merkitystä

Ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat nuoret ovat sitä mieltä, että myös pieniä tekoja tarvitaan.

Tyhjä olutpakkaus ruohikossa.

Hämeenlinnan ympäristöpalkinto 10-vuotiaille tytöille

Kiertopalkinnon lisäksi ympäristöpalkinnon saajalle annetaan 500 euroa.

Läheltä

Varsinais-Suomen ympäristöpalkinto veteraanivaikuttajalle

Palkinnon saanut Osmo Kivivuori on tehnyt pitkän päivätyön luonnon- ja lintujensuojelun saroilla.

Aurajoki Turussa.

Vapaaehtoiset sukeltavat Aurajoesta polkupyöriä, puistonpenkkejä ja ostoskärryjä – vuosikymmeniä jatkuneille siivoustempauksille ympäristöpalkinto

Sukeltajaliitto haluaa ympäristöpalkinnolla kiinnittää huomiota ympäristön tilaan, roskaamiseen ja muovien käyttöön sekä vahvistaa yhteistyön voimaa ympäristöhankkeissa.

Kellovuoren näkötorni Virolahdella.

Kymenlaakson ympäristöpalkinto Ilkka Hanskin perheelle

Palkintoperusteluiden mukaan perheen aktiivisuus luonnonsuojelussa Virolahdella on ollut huomattavaa.

Linnea Skog ja Paula Vesala elokuvassa Tyttö nimeltä Varpu.

Finns scoop up Nordic prizes for film, music, books and environment

Finnish entries scored four out of five awards at the annual Nordic Council Prizes award ceremony, held this time in Helsinki. 

Perhokalastuksen SM-kisat järjestettiin edellisen kerran Iijoella vuonna 2013.

Fishermen receive environmental award for competition boycott

The Ympäristöavaus 2015 award has been given to the Finnish Federation for Recreational Fishing for its part in helping preserve the Iijoki river. The Finnish Association for Nature Conservation thanks the federation for choosing not to organise the fly-fishing world championships in Pudasjärvi to protest the city's pro-reservoir plans.

Perhokalastuksen SM-kisat järjestettiin edellisen kerran Iijoella vuonna 2013.

Ympäristöpalkinto kalastajille Iijoen MM-kisaboikotista

Ympäristöavaus 2015 -palkinto on myönnetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestölle Iijoen suojelutoimista. Suomen Luonnonsuojeluliitto kiittää kalastajia päätöksestä luopua perhokalastuksen MM-kisojen järjestämisestä Pudasjärvellä vastalauseena kaupungin Kollaja-myönteisyydelle.

Jokirantaa.

Nikkelivuodon jälkipuinti synnytti helmi- ja kelmisimpukat

Reilu vuosi sitten tapahtuneen nikkelivuodon yhteydessä sosiaaliseen mediaan perustettu Mun Kokemäenjoki on tärkeä -ryhmä saa tunnustusta Porin seudun Maan ystäviltä. Risuja yhdistys antaa Porin ympäistöviraston johtajalle.

Luonnonsuojelupiirin ympäristöpalkinto Metsähallituksen eläinryhmälle

Lapin luonnonsuojelupiirin hallitus on myöntänyt vuoden 2015 ympäristöpalkinnon Metsähallitukselle Lapin Luontopalveluiden eläinryhmälle. Luonnonsuojelupiirin mukaan palkinnon saajat tekevät ansiokasta työtä Lapin eläinkantojen ja luonnon hoitamiseksi ja vaalimiseksi.

Hereford-sonnit odottavat ostajaa

Kosken kartano pokkasi ympäristöystävällisimmän tilan tittelin parhaalla Itämeri-kortilla

Kilpailun järjestäjien mukaan Kosken kartanon luomutilan viljelijät ovat edelläkävijöitä Itämeri-ystävällisessä maataloudessa. Tilalla on vähennetty rehevöittäviä ravinnevalumia muun muassa kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden avulla.

Raija Tuuliainen ehdolla ympäristöpalkinnon saajaksi

Tuuliaisen perustama säätiö tukee luonnonsuojelua. Voittaja selviää elokuun lopussa.

Linnunpöntöt toivat ympäristöpalkinnon

Kolarilainen matkailuyritys Ylläksen yöpuu saa Lapin luonnonsuojelupiirin vuoden 2014 ympäristöpalkinnon.

Fortumin lämpölaitos Joensuussa.

Pohjois-Karjalan ympäristöpalkinnot kolmelle

Pohjois-Karjalan ympäristöpalkinnot on jaettu. Palkinnot jakoi maanantaina 2.6. ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka.

Kuva elokuvasta Metsän tarina

Metsän tarina sai vuoden ympäristöpalkinnon

Yksi kaikkien aikojen katsotuimmista suomalaisista dokumenttielokuvusta, Metsän tarina on saanut jälleen tunnustusta.

Porkkanoita, punajuuria ja sipuleita.

Japa ry:n ruokapiiritoiminnalle pohjoismainen ympäristöpalkinto

Jyväskylän kestävä kehitys ry:lle eli Japalle on myönnetty Keskipohjola-komitean ympäristöpalkinto. Yhdistys saa kiitosta tuottajien ja kuluttajien lähentämisestä.

Euromaining-messujen osastoja uudessa E-hallissa.

Kaivosala paikkailee kolhiintunutta ympäristömainettaan

Tampereella avattiin keskiviikkona Euroopan suurimmat kaivosteknologiamessut. Messuilla jaettiin ensimmäinen kaivosalan oma ympäristöpalkinto.

Kemin kaivos

Luonnonsuojelijat haluavat kaivosten päästömittaukset nettiin kaikkien nähtäviksi

Suomen Luonnonsuojeluliitossa kaivosten omavalvontaa pidetään teoriassa hyvänä, mutta käytännössä toimimattomana. Kansalaisaktivistien mukaan viranomaisilta puuttuu rohkeutta antaa kaivoksille uhkasakkoja.

Pesätarkastaja Kalevi Tunturi ja ympäristöpalkinto

Kotkatarkastaja Kalevi Tunturi sai ympäristöpalkinnon

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri on palkinnut kotkatarkastaja Kalevi Tunturin ympäristöpalkinnolla pitkäjänteisestä ja arvokkaasta työstä maakotkan suojelun hyväksi.

Vanhan rakennustavaran kauppa saa Hämeenlinnan ympäristöpalkinnon

Hämeenlinnan vuoden 2013 ympäristöpalkinnon saa hattulalainen Metsänkylän navetta, joka kierrättää ja myy vanhoja rakennustarvikkeita. Tunnustuksen mukaan se pitää yllä vanhaa rakennusperinnettä.

Pori myönsi ympäristöpalkinnot

Porin kaupungin vuosittaiset ympäristöpalkinnot myönnettiin tänään Nuorten työpajalle, Porin seudun rakennuskulttuuriseuran Varaosapankille sekä Satakuntaliiton ympäristöasiantuntija Anne Savolalle.

Kolme palkittua henkilöä seisoo kunniakirjojen kanssa pihalla

Maakunnan ympäristöpalkinnot jaettu - vesi vei voiton

Pohjois-Karjalan ELY-keskus jakoi maailman ympäristöpäivänä tunnustusta ansioituneille yrityksille, henkilöille ja yhteisöille. Ympäristöpalkinto jaetaan vuosittain esimerkillisestä työstä Pohjois-Karjalan ympäristön hyväksi.

Hämeen ympäristöpalkinnon ja kunniamaininnan 2013 saajat Marja Ukkola, Pirjo Päivärinta, Risto Kauhala sekä Hämeen ELY-keskuksen väkeä.

Luonnonkasvit ruokapöytään - Hämeen Ympäristöpalkinto Pirjo Päivärinnalle

Hämeen Ely-keskus on palkinnut keskiviikkona food designer Pirjo Päivärinnan Hämeen ympäristöpalkinnolla. Pirjo Päivärinta saa palkinnon uraauurtavasta ja luovasta toiminnastaan ympäristön hyväksi lähiruokakulttuurin alalla.

Auringonvalo siivilöityy kuusen- ja männynoksien läpi

Kouvola sai luonnonsuojelupiirin ympäristöpalkinnon

Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri kiittelee Kouvolaa hyvin toteutetusta KuntaMetso-ohjelmasta. Kouvola suojeli maillaan yhteensä 65 hehtaaria metsää.

Luonnontieteellisen keskusmuseon työntekijä maalaa dioramalle taustaa.

Luonnonsuojeluliitto palkitsi Viinasen turvetuotantokeskustelun herättämisestä

Luonnontieteellinen keskusmuseo ja luontokuvaaja, kirjailija Eero Murtomäki ovat saaneet Ympäristöpalkinnon.

Kari Porra.

Kari Porra sai Hämeen ympäristöpalkinnon

Pitkän linjan ympäristömies on tehnyt Lahdesta edelläkävijän esimerkiksi jätehuollossa.

Kuvassa Vähäkankaan kyläpuiston grillikota, joka sijaitsee lammen keskellä niemessä.

Soramontusta kyläläisten keitaaksi

Rentukka kukkii lammen rannalla ja nurmi vihertää tuomien juurella. Keskeltä Ylivieskan Vähäkankaan kylää löytyy vehreä keidas, joka on Suomen ensimmäinen kyläpuisto. Puiston perustanut Vähäkangas-Pylväs -kyläyhdistys on palkittu kaupungin viihtyvyyden parantamisesta.

Ahlströmin aluetta

Palkittu Ahlström lisää vesivoimaa Noormarkussa

Uusi voimalakoneisto on tuotantoteholtaan 220 kW. Investointi maksaa 1,7 miljoonaa euroa. Porin kaupunki myönsi Ahlströmille eilen ympäristöpalkinnon Noormarkun ruukkialueen hyvästä hoidosta.

Luonnonsuojelupiiri palkitsi Vehkajoen kunnostajat

Joen osakaskunnat ja Hamina ovat kohentaneet kalojen elämää. Vesistö on säilynyt lähes luonnontilaisena.

aurinkopaneeleita

Ahlströmille ja Porin uimahallille ympäristöpalkinnot

Kulttuuriperinnön vaaliminen ja ympäristön huomioiminen on A. Ahlströmi Oy:ssä ollut esimerkillistä perustajansa Antti Ahlströmin ajoista lähtien, todetaan palkintoperusteluissa. Porin uuden uimahallin energiaratkaisua puolestaan pidetään kansainvälisestikin uraauurtavana.

Seinäjoen Aalto-keskus lakeuden risti, kaupungintalo ja kirjasto.

Seinäjoen kaupunki myöntää ympäristöpalkinnon

Seinäjoki hakee taas ympäristöpalkittavaa. Palkinnon hakuajasta päätetään tänään.

Pirkanmaan ympäristöpalkinto Matti Kääntöselle

Etenkin ahkera työ uhanalaisten kasvien kartoittamisessa toi Matti Kääntöselle Pirkanmaan tämän vuotisen ympäristöpalkinnon. Pirkanmaan ELY-keskus palkitsi tamperelaisen Kääntösen maanantaina.

Kaupunkiviljelyä

Kaupunkiviljely toi ympäristöpalkinnon

Ympäristöjärjestö Dodo sai Helsingin ympäristöpalkinnon tunnustuksena kaupunkiviljelyn edistämisestä. Järjestön kaupunkiviljelyryhmä tutkii kaupunkiviljelyn mahdollisuuksia ja innostaa helsinkiläisiä kasvattamaan ruokansa itse.

NSD:n toimittajat ehdolla ympäristöpalkinnolle

Outokummun Tornion terästehtaiden päästöistä juttuja tehtailleet Norrländska Socialdemokraten -lehden toimittajat Linda Danhall ja Lotta Nilsson ovat ehdolla Ruotsin Vuoden ympäristöjournalisteiksi.

Suomen ympäristöystävällisin tila Saarijärvellä

Maailman luonnonsäätiö WWF on palkinnut saarijärveläistilan Itämeren ympäristöpalkinnolla. WWF:n ja maataloustuottajajärjestö MTK:n järjestämässä kilpailussa etsittiin Suomen ympäristöystävällisintä maataloustuottajaa.

Justin Timberlakelle myönnetään ympäristöpalkinto

Justinin pieni hiilijalanjälki ja ympäristöystävällinen golfkenttä saavat kiitosta.

Seppo Kopra Hattulasta.

Armijärven suojeluyhdistyksen Seppo Kopran "rysäpyynnit" palkittiin

Hämeenlinnan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta jakoi kaupungin ympäristöpalkinnon Armijärven suojeluyhdistykselle ja erityisesti yhdistyksessä aktiivisesti toimineelle Seppo Kopralle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle