Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Viron presidentinvaali pääsemässä umpikujasta – Tarton yliopiston entinen rehtori Alar Karis sai isot hallituspuolueet taakseen

Karisin tavanneet oppositiopuolueet panttaavat vielä kantaansa. Presidentinvaalin ensimmäinen äänestys järjestetään ensi maanantaina. Ehdokkaiden virallinen rekisteröinti alkaa torstaina ja päättyy lauantaina.

Viron presidentinvaali on ajautumassa kaaokseen jo toista kertaa peräkkäin – "Instituutio kyntää pohjamudissa", sanoo politiikan tutkija

Virolainen vaalitapa näyttäytyy hankalana ja epävarmana. Viisi vuotta sitten presidentti valittiin lopulta paniikkiratkaisuna vaalitaistelun ulkopuolelta. Tällä kertaa moni tunnettu virolainen on kieltäytynyt ehdokkuudesta.

Virossa äänestetään elokuussa presidentistä mutta kandidaateista ei ole vielä tietoa – ehdokasasettelu lässähti kuukausien odotteluksi

Parlamentin puhemiehen Jüri Rataksen piti tehdä päätös ehdokkaaksi ryhtymisestä viimeistään tänään. Entinen pääministeri alkoi kuitenkin epäröidä. Virossa presidenttiä ei valita suoralla kansanvaalilla vaan parlamentin kautta.

Tiedeakatemian johtajan yllätysveto avasi Viron presidenttikilvan – kummastakin ehdokkaasta Suomi saisi ystävän

Presidentiksi halajavan on pakko voittaa puolelleen parlamentin määräenemmistö – kansa ei asiasta äänestä.

Viron pääministeri Kaja Kallas vetosi Sanna Mariniin Helsingissä: "Toivon, että negatiivisella koronatestillä saisi matkustaa Virosta Suomeen"

Kallas tapasi ensimmäisellä valtiovierailullaan myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön.

Ylen aamu tänään: Viron pääministeri Kaja Kallas saapuu vierailulle Suomeen – miten toimii Suomen ja Viron yhteistyö? Katso lähetys tästä

Millä teemoilla vasemmistoliitto ja vihreät lähtevät kuntavaaleihin? Epätäydellisyys kiinnostaa Samuli Putroa.

Viron hallituksen ero avasi tien maan historian ensimmäiselle naispääministerille – Kaja Kallaksesta hallituksen muodostaja

Hallitukseen ovat menossa liberaali Reformipuolue ja tähänastinen pääministeripuolue keskusta.

Selvittämätön murhamysteeri – Yksi Viron valtion perustajista kuoli Suomessa, mutta kukaan ei tiedä, miten ja miksi

Viron varapääministerin Jüri Vilmsin kuolema on yksi Suomen ja Viron yhteisen historian dramaattisista käänteistä. Maiden diplomaattisuhteet täyttävät tänään 100 vuotta.

Viron oppositio hävisi äänestyksen – Suomen pääministeriä solvannut Mart Helme nauttii Riigikogun luottamusta

Opposition mukaan Helme on kielenkäytöllään vahingoittanut Suomen ja Viron suhteita.

Viron presidentti Kaljulaid pyysi anteeksi maansa sisäministerin tölväisyä – Helme pyysi myös anteeksi, mutta pitkin hampain

Viron sisäministeri Mart Helme arvosteli sunnuntaina Suomen uutta hallitusta. Arvostelusta on paisunut poliittinen kohu.

Virolaispoliitikot kritisoivat Pekka Haaviston Venäjä-linjaa: Venäjä on itse syypää huonoihin suhteisiin

Venäjän kumppaniksi ei pidä ryhtyä ennen kuin maa lopettaa sotatoimensa Ukrainassa, sanovat Viron nykyinen ja entinen ulkoministeri.

Viron ja Venäjän presidentit tapaavat vuosikymmenen tauon jälkeen – ”Kannan vastuuni muiden EU-johtajien kanssa"

Viron presidentti Kersti Kaljulaid tapaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin Kremlissä ja avaa remontoidun lähetystörakennuksen.

Virossa yllätyssopu hallituksesta – Jüri Ratas jatkaa pääministerinä

Reformipuolue on jäämässä yllättäen oppositioon.

Reformipuolueen Kaja Kallas johtamaan Viron hallitusneuvotteluja

Neuvotteluista povataan hankalia, koska puolueiden kannat poikkeavat selvästi toisistaan.

Kovaa peliä Tallinnassa: Vaalien voittaja saattaisi luopua pääministerin salkusta luodakseen hallitukselle pohjan

Voittajapuolueen haastajat yrittävät ratkoa talouden kynnyskysymyksiä ensi viikolla.

Viron tuleva pääministeri Kaja Kallas Ylelle: Viro kuuluu länteen eikä itään

Parlamenttivaalit voittanut reformipuolue haluaa tukea yrittäjiä, innovaatioita, tiedettä ja koulutusta.

Viron hallitus horjuu YK:n siirtolaisuusopimuksen vuoksi – pieni Isänmaa-puolue estää Viron liittymisen sopimukseen

Päähallituspuolue Keskustapuolue on kriisikokouksessa, demarit vaativat Isänmaa-ministerin eroa.

Viron entinen pääministeri Taavi Rõivas: "EU on parasta mitä Virolle on tapahtunut"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat viikon alkajaisiksi Helsingissä. Viron entinen pääministeri Taavi Rõivas olisi toivonut presidenteiltä avoimempaa viestintää.

Viron parlamentin puhemies: Viro ei tule enää menettämään itsenäisyyttään – "100-vuotiaasta tulee vielä 200-vuotias"

Viron parlamentin puhemiehen mukaan jäsenyys EU:ssa ja puolustusliitto Natossa takaavat, että Viro ei tule enää menettämään itsenäisyyttään.

"Olemme isänmaallisia EU:n suojassa" – Viron presidentti kehuu Viron ihmettä ja vastustaa populismia

Mikään ei ole tärkeämpää kuin opettaa Viron kulttuuria ja kieltä muualta tulleille, presidentti Kersti Kaljulaid sanoo.

Kohuoikeudenkäynti alkaa Tallinnassa - Kaupunginjohtaja Savisaar vastaa syytteisiin korruptiosta

Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar vastaa tänään oikeudessa vakaviin korruptiosyytteisiin. Savisaaren vierellä syytettyjen penkillä on liuta Viron tunnetuimpia liikemiehiä ja muita poliitikkoja.

Viron presidentti pikavisiitillä Tampereella: Tekniikasta kiinnostunut Kaljulaid häikäisi suomen kielen taidollaan

Presidentti Kersti Kaljulaid keskusteli opiskelijoiden kanssa Tampereen teknillisellä yliopistolla.

Estonian President: NATO not preparing for war

Estonian President Kersti Kaljulaid says that NATO is not preparing for conflict, but is creating the level of deterrence it deems necessary in the current situation. During a state visit to Helsinki on Tuesday, Kaljulaid called for more dialogue to dispel the notion that NATO’s recent activities in the Baltic area are in any way out of the ordinary.

Viron presidentti Kersti Kaljulaid vierailee Suomessa – seuraa tiedotustilaisuutta suorana klo 11.50

Viron presidentti Kersti Kaljulaid puolisoineen tapaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion Presidentinlinnassa.

Viron presidentti tiistaina Suomeen – On valmis taistelemaan heikkojen puolesta

Viro on riittävän kypsä, jotta sosiaalisista ongelmista voidaan puhua, Viron ensimmäinen naispresidentti Kersti Kaljulaid kertoo Ylen haastattelussa Tallinnassa.

Viro saa uuden hallituksen – Vallanvaihto johtaa tasaverosta luopumiseen

Viron presidentin Kersti Kaljulaidin on määrä nimittää maalle tänään tiistaina uusi kolmen puolueen hallitus. Yle listasi, minkälaisia muutoksia Viroon on luvassa.

Viron uusi hallitus painottaa vahvaa ulko- ja puolustuspolitiikkaa

Tuleva ulkoministeri Sven Mikser ennakoi Venäjältä provokaatioita hallitusten saumakohdassa.

Viron tuleva hallitus on käytännössä luopumassa tasaverosta

Alimpien palkkojen verovapaa osuus kolminkertaistuu, mutta eniten tienaavilta aletaan periä lisää veroa.

Analyysi: Viron tuleva hallitus on syyttä leimattu venäjämieliseksi

Viron hallitus kaatui, ja uudeksi pääministeriehdokkaaksi povataan Keskustan tuoretta puheenjohtajaa Jüri Ratasta. Nyt kansainvälisessä mediassa kirjoitetaan, että Viro saa Venäjään myönteisesti suhtautuvan hallituksen.

Viron pääministerille epäluottamuslause, hallitus kaatui

Reformipuolue jäi luottamuslauseäänestyksessä yksin.

Viron hallitus natisee liitoksistaan – Keskustan uudesta johtajasta povataan pääministeriä

Virossa pitkään jatkunut luottamuspula maan johdossa on johtanut hallituskriisiin. Hallituskumppanit kampeavat liki 12 vuotta hallitusta johtanutta Reformipuoluetta vallasta.

Jüri Ratas Viron keskustan johtoon – Savisaaren kiistelty kausi päättyi

Skandaaleihin sotkeutunut Edgar Savisaar ei saanut suosikkiaan Viron keskustapuolueen johtoon.

Uusi aika Viron politiikassa: Savisaar luopuu keskustapuolueen johdosta

Savisaar sanoi palaavansa vielä ja kehotti valitsemaan siihen saakka Yana Toomin puolueen johtoon.

Viron presidentti Ilves sai väärin EU-tukia – vuosia puhuttanut kohu saa viimein päätöksen

Viron väistynyt presidentti Toomas Hendrik Ilves joutuu maksamaan takaisin saamiaan EU-tukia. Ilves kunnosti matkailun edistämiseen tarkoitetuilla rahoilla sukutilaansa Etelä-Virossa.

Friday's papers: Unemployment clampdown, presidents meet, clown scare, NHL-Laine

Finnish printed news sources go into a mixed bag of subjects to top off the working week, from the tightening terms of unemployment benefits, Estonian president Kaljulaid visiting, a bizarre clown-related phenomenon and hockey player Patrik Laine continuing his stunning NHL debut.

Finland, Estonia not ruling out new sanctions against Russia

Newly-appointed Estonian President Kersti Kaljulaid and her Finnish host, President Sauli Niinistö said that they won’t rule out the possibility of new sanctions against Russia over its role in Syria. The pair met in Helsinki Thursday during Kaljulaid’s first official trip abroad as her country’s head of state.

Estonian president in Finland on first official visit abroad

Estonia's new president, Kersti Kaljulaid, met with Finnish President Sauli Niinistö on an official visit to Finland. Among other issues, the leaders discussed recent news that the EU is considering new sanctions against Russia, they said at a joint press conference on Thursday.

Viron uusi presidentti Suomessa – Katso presidenttien lehdistötilaisuus suorana

Kersti Kaljulaid tekee ensimmäisen ulkomaanmatkansa presidenttinä Suomeen. Tiedotustilaisuutta voi seurata Ylen verkkosivuilla kello 12.50 alkaen.

Thursday's papers: Åland visit, Estonian president, and Eremenko surfaces

Thursday's papers include coverage of tensions in the Baltic, Estonia's new president and a Finnish footballer who is mysteriously out of action in Moscow.

Viron uusi presidentti ensivierailulle Suomeen – Itämeren turvallisuus jälleen tapetilla

Kersti Kaljulaid tekee ensimmäisen ulkomaanmatkansa presidenttinä Suomeen.

Viron uusi presidentti vannoi virkavalan – "suurin huolenaiheemme on turvallisuus"

Kersti Kaljulaid on Viron uuden itsenäisyyden ajan neljäs presidentti ja ensimmäinen naispresidentti.

Viron presidentti Ilves piti jäähyväispuheen, Kaljulaid vannoo virkavalansa iltapäivällä

Toomas Hendrik ilves kiitti tuesta ja vihjaisi, ettei hän aio poistua politiikan näyttämöltä, vaikka presidentinlinnasta muuttaakin.

Tutkija: Uusi presidentti tuskin tuo muutosta Suomen ja Viron suhteisiin

Suomen ja Viron välisiä suhteita koetelleet turvallisuuspolitiikan jännitteet eivät poistu Viron uuden presidentin myötä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Kristi Raik.

Ville Itälä: Viron uusi presidentti tuntee Suomen hyvin

Kersti Kaljulaid on kokoomuksen entisen puheenjohtajan perhetuttu ja kollega Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa. Itälä puhuu hänen kanssaan suomea.

Viro sai viimein presidentin – katso Ylen suora lähetys

Nettistriimi on nähtävissä Yle Areenassa ja Yle Uutisten nettisivuilla klo 14.50.

"Nopeaälyinen, lahjakas" – Viro on saamassa naispresidentin, jota kuvaillaan ylistävästi

Viron presidentinvaalien äänestyksessä on tänään vain yksi ehdokas, 46-vuotias Kersti Kaljulaid. Ratkaisu on parlamentin käsissä.

Löytyykö Virolle vihdoin presidentti? Yllätysnimi Kaljulaidia nostetaan Viron johtoon

Sitoutumaton Kersti Kaljulaid voisi olla sopiva kompromissiehdokas, jolla presidentin valinnasta syntynyt poliittinen solmu aukeaisi. Valitsijakokous ei kyennyt valitsemaan Virolle uutta presidenttiä viikonloppuna.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle