Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

vauvan kosketushoito

Tuntikausia itkevä vauva on koko perheen stressi – laaja tutkimus selvittää kosketushoitojen apua koliikkivauvojen olon helpottamiseksi

Jo aiemmin tehty pilottihanke antoi hyviä tuloksia vyöhyketerapian vaikutuksesta koliikin hoidossa. Uraauurtavassa suomalaistutkimuksessa otetaan mukaan nyt myös osteopatia, kokeellinen silittelyhoito sekä verrokkiryhmä, jolle ei anneta kosketushoitoja.

Linda Juhola istuu vauvan kanssa sängyssä.

Linda Juhola oli kuvitellut itsensä superäidiksi, mutta itkusta täyttyvät yöt saivat kaipaamaan entistä elämää – "Ei tällaista saa edes ajatella"

Joka kymmenes vauva kärsii koliikista, johon kuuluu tavallisesti iltaan ajoittuvaa jopa tunteja kestävää itkua.

Iina Salmisen esikoinen Niila oli vauvana huomattavasti itkuisempi kuin pikkuveli Nuutti.

Uusi suomalainen koliikkitutkimus paljastaa yllättävää tietoa: Osalla vauvoista oireilu loppui kokonaan, kaikki saivat apua

Vanhempien kokemuksia vyöhyketerapiasta koliikin hoitomuotona kartoittanut tutkimus on tuottanut lupaavia tuloksia. Miltei puolella mukana olleista vauvoista oireet loppuivat ja muillakin lievittyivät.

Tatuointistudio

Kuusi huippujuttua sunnuntai-iltaan: Ylläty ja hämmästy näistä

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Vauva itkee.

Kätilö Elina Botha haluaa rauhoittaa kaikki Suomen itkuiset vauvat ja sanoo, että hänellä on siihen keinot

Arviolta joka kymmenes suomalainen vauva kärsii koliikista, eli itkuisuudesta, jonka syytä ei yleisesti tunneta. Kätilötyön lehtori Elina Botha uskoo, että koliikki-itkun voi saada loppumaan. Juttu on julkaistu huhtikuussa 2018.

Mies sytyttää tupakkaa.

Lukijat tukkanuottasilla tupakansavusta: "Olisi erinomaisen upea juttu, jos parveketupakointi kiellettäisiin"

Tupakointi herättää Ylen lukijoissa kiivaita kannanottoja puoleen jos toiseen. Savuttomien mielestä tupruttelua tulisi rajoittaa ja rankasti, kun taas tupakoitsijoiden mielestä heillä on oikeus polttaa siellä, missä huvittaa, esimerkiksi omalla parvekkeella.

Voi, kunpa saisimme kodinhoitajat perheisiin takaisin!

Perheet saivat ennen apua HPK-ohjelman mukaan: helpommin, pidempään ja konkreettisemmin. Hyvä kodinhoitaja jätti moniin perheisiin lämpimän muistijäljen, kertoivat lukijamme.

Sari Helin.

Sari Helin: Maailman epävarmin homma on olla vanhempi

Neljän lapsen kuolemaan johtanut ulosajo muljautti jokaisen vanhemman sydämen ympäri. Se olisi voinut sattua kenelle hyvänsä meistä. Joka on toista mieltä, elää valheessa, kirjoittaa Sari Helin blogissaan.

Koliikista kärsinyt lapsi ja tutkija Anna Pärtty.

Koliikki-itkuun maitohappobakteereita - mutta myös perheelle tukea

Maitohappobakteerit auttavat vähentämään koliikkilasten itkuisuutta. Tämä on todettu Turun yliopiston tutkimuksessa. Jopa lumevalmistetta saaneiden lasten itku väheni. Tämä kertoo tutkijan mukaan siitä, että tärkein hoito koliikissa on perheiden tukeminen.

Vauva itkee vuoteessa

Tutkimus: Maitohappobakteerit vähentävät koliikkivauvojen itkua

Uusista tutkimustuloksista huolimatta koliikki-itkun tarkkaa syytä ei vielä tiedetä. Jopa viidesosa imeväisistä kärsii koliikki-itkusta.

Tutkimus: Vauvana koliikki, nuorena migreeni?

Tulokset pitää vielä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne selvästi viittaavat migreenin ja koliikin välillä olevan jonkinlainen yhteys.

Helikobakteeri saattaa altistaa koliikille

Koliikin syynä on arveltu olevan useampia tekijöitä. Tuoreen Lähi-idässä tehdyn tutkimuksen mukaan yksi näistä saattaisi olla helikobakteeri-infektio.