Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uusi kasvinterveyslaki ihmetyttää Suomen ja Norjan rajalla – "Hedelmien ja marjojen tuontikielto Norjasta Suomeen on pelleilyä"

Rajan tuntumassa asuvat ovat tottuneet käymään ostoksilla Norjassa. Lauantaista lähtien sieltä ei kuitenkaan saa tuoda rajan yli Suomeen kasveja, hedelmiä tai marjoja.

Lauantaina astuu voimaan laki, joka estää matkustajia tuomasta edes yhtä omenaa EU:n ulkopuolelta Suomeen

Uudella kasvinterveyslainsäädännöllä pyritään estämään kasvintuhoojien leviäminen Euroopan unionin alueelle.

Norjalaiskoirat pääsevät taas Suomeen

Kennelliiton mukaan Norjassa asuvat koirat eivät voi osallistua liiton alaisiin tapahtumiin Suomessa. Kielto on voimassa syyskuun loppuun asti.

Putin antoi mahtikäskyn ja nyt mietitään, mitä se tarkoittaa – Venäjä kertoo kumonneensa 5 vuotta kestäneen elintarvikkeiden kuljetuskiellon maan läpi

Venäjä asetti vuonna 2014 laaja-alaisen elintarvikkeiden tuontikiellon vastaiskuna EU:n asettamille talouspakotteille.

Putin: Eurooppalaisten elintarvikkeiden tuontikieltoa jatketaan vuoden 2020 loppuun

Venäjä asetti maahantuontikiellot elokuussa 2014, kun länsi oli asettanut sille pakotteita Krimin niemimaan valtauksen ja Ukrainan sotaan sekaantumisen takia.

Venäjän tuontirajoituksilla erikoinen vaikutus itärajalla – turistien määrä kääntyi jyrkkään kasvuun

Venäjän asettamat tuontirajoitukset eivät hiljentäneet Suomen vilkkaimpia raja-asemia. Venäläisiä ostosmatkailijoita on nyt enemmän kuin pitkään aikaan.

Atria myymässä Venäjän-toimintonsa

Venäjän-liikevaihto on muodostanut Atriassa viime vuosina noin viiden prosentin osuuden koko liikevaihdosta.

WTO: G20-maiden kaupan esteet kasvavat ennätysvauhtia – Pääjohtaja: "Antavat aihetta vakavaan huoleen hallituksille"

Jos nykymeno jatkuu, talouden lisääntyvät riskit uhkaavat kasvua, työpaikkoja ja kuluttajahintoja kaikkialla maailmassa, varoittaa Maailman kauppajärjestö WTO.

Voita Ranskaan, sianlihaa Kiinaan – Suomen elintarviketeollisuus nousi Venäjän tuontikieltojen tuomasta kuopasta

Suomalaisille elintarvikkeille on löytynyt kysyntää EU-alueelta ja esimerkiksi Aasiasta.

Venäjän tuontirajoitukset purevat konttikuljetuksiin – elintarvikeyritykset empivät lähtöä Kiinan-junaan

Venäjän määräämät elintarvikkeiden tuontirajoitukset rokottavat myös konttijunan kauttakulkukuljetuksia.

Tilastokeskus: "Hyvästit halpuutukselle" – ruoan hinta kääntynyt nousuun

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö arvioi blogikirjoituksessaan, että elintarvikkeiden hintojen nousu tulee jatkumaan pitkään.

Border guards intercept cheese smuggler on Finnish-Russian frontier

Russia's embargo on imports of EU produce remain in place, as one man found on Wednesday when he tried to smuggle 99 kilogrammes of Finnish cheese over the border. Russian border guards found the dairy treats hidden in the man's Volkswagen Caravelle minibus.

Kiina lievensi brasilialaisen lihan tuontikieltoa

Brasilia koki suuren voiton lihaskandaalin ryvettäessä brasilialaisen lihan uskottavuutta.

Jaana Husu-Kallio A-studiossa: Jäljitämme Brasilian kohulaitoksista Suomeen tulleen lihan

EU-alueella mietitään, voiko osalle brasilialaisesta lihasta antaa tuontikiellon.

Brasilialaisista kohulaitoksista tuotu lihaa myös Suomeen

Lihaa on tuotu Suomeen tämän vuoden puolella laitoksista, joissa on paljastunut lihan puhtauteen liittyviä ongelmia.

Venäjällä ei enää odoteta elintarvikepakotteiden pikaista purkamista – ”Eniten kaipaan juustoja”

Trumpin valinta presidentiksi nosti Venäjällä toiveen talouspakotteiden nopeasta kumoamisesta. Venäjä yrittää toisaalta länsimaisten elintarviketuontikieltojen avulla tukea omaa ruokatuotantoaan.

Venäjä hävisi WTO-valituksensa: Sianlihan tuonnin kieltäminen EU:sta syrjivää

Euroopan komission mukaan WTO:n päätös vahvistaa, että Venäjän toimilla on vähän tekemistä terveysuhkien kanssa.

Kansanedustaja Jani Mäkelä Trumpin tuontirajoituksista: "Myös meidän tehtävä oman edunmukaisia päätöksiä"

Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustaja Jani Mäkelän mukaan suomalaisten yritysten on vastattava mahdollisiin tuontirajoituksiin.

Pistokokeet paljastivat puutteita nuuskavalvonnassa – Laivayhtiö: "On toimittu väärin"

Syöpäjärjestöjen koeostoissa ruotsinlaivoilla pystyi ostamaan nuuskaa yli maahantuontirajoitusten.

Tullin sata vuotta vanha lista julki: Sateenvarjojen, silmälasien ja piparien tuontia haluttiin rajoittaa, opossumin nahan ei

Sata vuotta sitten Venäjällä haluttiin kieltää ylellisyystavaroiden tuonti osana taloudellista sodankäyntiä. Kielto määrättiin koskemaan myös Suomea. Tullin tiistaina julkistamalle historialliselle tuontikieltolistalle on päätynyt yllättäviäkin tuotteita.

Valio aloitti lastenruokaviennin Venäjälle

Maitopohjaisten lastenruokien vienti Lapinlahdelta Pietarin seudulle alkoi tässä kuussa. Valio palasi Venäjän lastenruokamarkkinoille noin 15 vuoden tauon jälkeen.

Pouttu aloittaa yt-neuvottelut – Venäjän-viennin tyrehtyminen kiristi kotimarkkinat

Kannuslainen Poutun lihatehdas aloittaa yt-neuvottelut. Tavoitteena on noin 500 000 euron vuotuiset säästöt. Neuvottelujen uskotaan johtavan enintään yhdeksän toimihenkilön vähentämiseen.

Pohjoismaiden suurin poronlihan jalostaja jatkaa poronlihan tuontia Venäjältä

Jamalin Nenetsiassa puhjennut pernaruttoepidemia ei toistaiseksi vaikuta Polarican poronlihan tuontiin Venäjältä. Polarica tuo lihaa noin 600 - 800 kilometrin päästä epidemia-alueesta.

Venäjä jatkaa elintarvikkeiden tuontirajoituksia – maatilojen sinnittely jatkuu

Vientirajoitukset ja tuottajahintojen lasku ovat tehneet kahdessa vuodessa maatalousyrittäjän tilipussiin 40 prosentin loven. Hyvin harvat tilat ovat lopettaneet.

Tupakkavero kiristyy – tulli varautuu salakuljetuksen lisääntymiseen

Tupakkaveron ja -lain kiristyminen herättänevät monen mielissä ajatuksen hankkia savukkeensa laittomin keinoin rajan takaa. Tulli on kuitenkin varautunut lisääntyvään liikehdintään.

Putin jatkoi länsimaisten elintarvikkeiden tuontikieltoa

EU:n Venäjän-vastaisia pakotteita jatkettiin viime viikolla vuoden 2017 tammikuuhun.

EU jatkoi Krimiä koskevia talouspakotteita vuodella

Ensi vuoden kesäkuuhun voimassa olevat pakotteet rajoittavat liiketoimintaa Venäjän valtaamalla Krimin niemimaalla.

Viljelijät pinteessä Venäjän perunakiellon vuoksi – uusia perunansyöjiä etsitty Azerbaidzanista asti

Ruokaperunaa on viime vuosina viety muun muassa Norjaan ja Ruotsiin, mutta Venäjän markkinoiden menetystä ne eivät ole korvanneet. Venäjän kolme vuotta sitten asettama tuontikielto vaikuttaa yhä perunanviljelijöiden tilipussiin.

Venäjä asetti suomalaisrehun väliaikaiseen tuontikieltoon – perusteluna väärennösepäilyt

Venäjä on ilmoittanut suomalaisviranomaisille asettaneensa suomalaisen eläinrehun väliaikaiseen tuontikieltoon. Kieltoa perustellaan sillä, että rehuja olisi väärennetty ja että niissä olisi geenimanipuloitua ainesta. Suomalaisviranomaiset kiistävät syytökset.

EU:n maatalousministerit kokoontuvat ratkomaan maanviljelijöiden ongelmia – taustalla Venäjän asettama tuontikielto

Joka vuosi 600 ranskalaista maanviljelijää tekee itsemurhan. Suurta lukua on selitetty viljelijöiden talousahdingolla, jota maatalousministerit ovat tänään kokoontuneet ratkomaan. MTK:n mukaan myös suomalaisviljelijät ovat ahtaalla.

Venäjä laajentaa ruoan tuontikiellon koskemaan myös Ukrainaa

Taustalla on Ukrainan ja EU:n vapaakauppasopimus, joka tulee voimaan vuodenvaihteessa.

Kirjolohen mätiä saa joulupöytään poikkeuksellisen edullisesti

Kirjolohen mädistä on tällä hetkellä ylitarjontaa muun muassa Venäjän tuontirajoitusten vuoksi.

Kirjolohi on nyt halpaa – hyvä kasvukausi pitää hinnat alhaisina

Kesän lämpötilat olivat suotuisat kirjolohelle, joten kalaa on ollut hyvin tarjolla. Venäjän tuontikieltojen vuoksi norjalaista lohta on ollut markkinoilla paljon, mikä on laskenut myös kotimaisen kalan hintaa.

Venäjältä pakotelista Turkille: matkailu ja hedelmät kielletään

Venäjä rankaisee Turkkia rynnäkkökoneen ampumisesta. Pakotteet kohdistuvat monille aloille, varsinkin matkailuun ja maataloustuotteisiin. Energiayhteistyön jatkamisesta on epäselvyyttä.

Turkin pääministeri: Emme pyydä anteeksi venäläiskoneen pudottamista

Turkin pääministerin Ahmet Davutoğlun mukaan Turkilla ei ole aikomusta kärjistää selkkausta. Davutoğlu toivoo, että Venäjä harkitsee uudestaan talouspakotteitaan. Venäjä ilmoitti, että turkkilaisten maataloustuotteiden tuonti kielletään ja pakotteita saatetaan vielä laajentaa.

Kaleva: Nuuskan maahantuonti vaikeutunut

Nuuskan maahantuonti Haaparannan kautta Suomeen on vaikeutunut, kirjoittaa sanomalehti Kaleva. Tulli on ottanut käyttöön tarkemman linjan nuuskan tuontirajoituksissa. Lisäksi Tornion tehostettu rajavalvonta on paljastanut useita nuuskan salakuljettajia viime viikkojen aikana.

Nuuskan tuontirajoitukset eivät ole hallussa – omaan käyttöön saa tuoda vain kolme tornia

Tulli muistuttaa Ruotsin puolelta nuuskaa ostavia matkustajia siitä, että nuuskaa saa tuoda rajan yli omaan käyttöön vain 1,5 kiloa. Eli enintään 30 enintään 50 g nuuskapurkkia. Tehostetun ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä tulli on havainnut, että tupakkatuotteiden tuontirajoituksista ei ole käsitystä.

Kun rahat eivät riitä, täytyy viljellä omaa ruokaansa – näin ajattelee moni Venäjällä

Nopeasti nousevat hinnat saavat venäläisiä varautumaan köyhään talveen. Yhä useampii turvaa perheelleen ruokaa viljelemällä sitä itse. Jo 21 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella.

Oppositio osoitti mieltä Moskovassa ilman innostusta

Opposition mielenosoitus Moskovassa oli vaisu. Paikalla oli arviolta joitakin tuhansia, mutta joukko oli hiljainen ja vaikutti voimattomalta.

Venäjä torppasi maitotuotteet, Suomen elintarvikeviennistä hävisi kymmenesosa

Tullin mukaan suomalaisia maitotaloustuotteita on nyt viety entistä enemmän esimerkiksi Egyptiin ja Hollantiin.

Äänekosken viesti Brysseliin: "Suomalainen ruuantuotanto vaarassa loppua"

Maanviljelijät varoittelevat, että heinäpaalit palavat ja maito roiskuu, kun tuhannet EU-maiden maanviljelijät osoittavat tänään mieltään Brysselissä. Mielenosoitus liittyy EU:n maatalousministerien kokoukseen. Parinkymmenen suomalaisen maanviljelijän viesti on selvä: suomalaiset viljelijät ovat Venäjän tuontikiellon suurimpia kärsijiä.

Liikaa sianlihaa ja maitoa – tuottajahinnat laskevat ja viljelijän mitta on täynnä

MTK:n maatalousjohtaja Kaila arvioi, että maanviljelijöiden vihaisuus voi näkyä syksyllä Suomessakin mielenilmauksina.

Venäjän poliisi hajottanut juuston salakuljetusringin – takavarikoi 470 tonnia juoksutetta

Venäjän länsimaisille elintarvikkeille asettamat tuontikiellot ovat tällä hetkellä voimassa 5. elokuuta 2016 saakka.

Tyrmäys ehdotukselle nuuskakaupan vapauttamisesta: "Ei ole realismia"

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) vastustaa nuuskan tuontirajoituksia. Niiden sijaan hän haluaisi vapauttaa nuuskan kotimaan markkinoille. THL:n ylilääkäri Ylilääkäri Antero Heloma pitää Kärnän ehdotusta epärealistisena.

Keskustan Kärnä: Nuuska vapautettava

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) vastustaa nuuskan tuontirajoituksia. Niiden sijaan hän haluaisi vapauttaa nuuskan kotimaan markkinoille.

Venäjä kielsi ruoan tuonnin EU:n pakotteisiin liittyneistä maista

Tuontikieltolistalle lisättiin neljä maata. Jos Ukrainan ja EU:n välinen assosiaatiosopimus tulee voimaan, myös tiettyjen elintarvikkeiden tuonti Ukrainasta kielletään ensi vuoden alusta alkaen.

Venäläinen köyhtyy eikä usko tulevaan

Talouskriisin päättymiseen uskovien venäläisten määrä on viime kuukausina vähentynyt. Jo noin 22 miljoonaa venäläistä elää köyhyysrajan alapuolella. Siksi Venäjällä ihmetellään, miksi maahan salakuljetettuja pakotteiden alaisia elintarvikkeita ei annettu maan köyhille, vaan hävitettiin.

Venäjä tuhonnut tonneittain salakuljetettuja länsimaisia ruokia päivän aikana – "Näyttö barbariasta"

Ruoan tuhoamisella Venäjä haluaa näyttää länsimaille sitoutumisensa länsimaisille elintarvikkeille asettamiinsa pakotteisiin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle