Uusimmat artikkelit
Aseliikevaihto kutistui maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
Aseliikevaihdon pienestä notkahduksesta huolimatta tuotantomäärät ovat edelleen suuria, käy ilmi Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin selvityksestä.
Hoivayhtiö Esperi Care ostaa hoivakoteja Turussa ja Kaarinassa
Vuonna 2001 perustettu helsinkiläinen Esperi Care teki viime vuonna noin 150 miljoonan euron liikevaihdolla vajaat kymmenen miljoonaa euroa tappiota.
Wärtsilän liiketulos kasvoi yli 50 prosenttia
Wärtsilän tulos ja tilauskertymä yllättivät myönteisesti. Yhtiön kurssi oli lähes yhdeksän prosentin nousussa.
Yrittäjäkysely maalaa synkän kuvan Kymenlaakson talousnäkymistä
Puolet Kymenlaakson yrittäjistä arvioi liikevaihtonsa supistuvan loppuvuoden aikana.
Lindex puski Stockmannin voitolliseksi, eläkeyhtiöt tuottivat vaihtelevasti – Yle seuraa tulospäivää
Eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja kuvailee yhtiön tulosta vaisuksi, sen sijaan Kevan tulos on pysynyt vakaana.
Terrafamen tulos nousi taas voitolliseksi – akkukemikaalitehtaan seisokki on ohi
Aiemmin tänä vuonna tapahtunut Kiinan sähköautomarkkinoiden pudotus ja sitä seurannut varastojen purku läpi toimitusketjun on laskenut myös akkukemikaalien kysyntää ja hintoja.
Yle seuraa tulospäivää: Metsä Groupin tulos laski liki 90 prosenttia
Neste ja Sanoma kohensivat tulostaan, kun taas Cargotec ja Metsä Board ilmoittivat säästöistä. Yle seuraa tulospäivää tässä artikkelissa.
Valtava kasvu kääntyi Lehto Groupia vastaan, arvioi toimitusjohtaja: ”Jos kasvaa liian nopeasti, tulee liian paljon riskejä mukaan”
Lehto Groupin markkina-arvo oli korkeimmillaan yli 700 miljoonaa euroa, kun nyt osakkeiden arvo on alle 3 miljoonaa euroa. Kasvun vuosina selvästi yli 10 euron osake maksaa nyt 2,5 senttiä.
Keslan tulostahti hieman hiipunut, mutta silti hyvässä kuosissa
Talouden yleinen epävarmuus vaikutti kesäkuukausien aikana Kesla-tuotteiden kysyntään.
Yritysten näkymistä katosi valo – rakennusalan pessimismi heijastuu muuallekin
Viime viikkoina on kuultu lähes pelkästään huonoja uutisia, eikä se voi olla näkymättä yritysten suhtautumisessa tulevaan. Noin 13 prosenttia yrityksistä on optimistisia suhdannenäkymien suhteen.
Ruoššat johtet dál Supmii gávppašit bussesáhtuin – rájárasttildangildosat eai bisset oastiid
Yle dieđuid mielde mearkkašahtti oassi Suomas ostojuvvon gálvvuin ja diŋggain mannet ruoššasoalddáhiidda Ukrainai.
Kontiotuotteen toinen osavuosi oli voitollinen – liikevaihto on kuitenkin laskenut huomattavasti vuodesta 2022
Yhtiön liikevaihto on kuitenkin laskenut alkuvuonna ja se on käynyt kahdet muutosneuvottelut.
Hämeenlinnan matkailutulo on nosteessa – Riihimäen ja Forssan seuduilta tietoa kerättiin ensimmäistä kertaa
Koko Kanta-Hämeeseen välitöntä matkailutuloa kertyi viime vuonna noin 183 miljoonaa euroa. Hämeenlinnan seudun osuus summasta on noin 60 prosenttia.
Keslan ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli yhtiön historian paras
Kesla kertoo puolivuosikatsauksessaan, että sen liikevaihto ja liiketalous paranivat alkuvuoden aikana. Tulokseen vaikuttavat uudet asiakkaat ja hintojen korotukset.
Tappara ylsi ennätykselliseen liikevaihtoon mestaruuskauden siivittämänä
Tappara voitti sekä Suomen mestaruuden että CHL:n mestaruuden menneellä kaudella. Voitot näkyivät myös liikevaihdossa, mutta liikevoitto jäi maltilliseksi.
Kiinan nikkelimarkkinoiden notkahdus painoi Terrafamen tuloksen pakkaselle
Terrafamen liiketulos oli huhti-kesäkuussa 32,8 miljoonaa euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin liiketulos oli 17,9 miljoonaa euroa.
Kookoon liikevaihto nousi ensi kertaa yli 6 miljoonaa euroon
Toimitusjohtaja Sakari Välimaan mukaan tulevan kauden haasteena on kustannusten nousu.
HKScanin liiketoiminta päättyy Baltiassa – Viron kilpailuviranomainen hyväksyi kaupan
Baltian tuotantoyksiköt sijaitsevat Virossa ja Latviassa. HKScanin Baltian liiketoiminnot ja henkilöstö siirtyvät uudelle toimijalle kaupan täytäntöönpanon yhteydessä.
Verohallinto on jättänyt Kiteen Tekstiilitehtaasta konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen
Tekstiilitehtaan tulos on ollut tappiollinen kolmen vuoden ajan. Tehtaan liikevaihto oli viime vuonna 600 000 euroa, ja työntekijöitä sillä oli neljätoista.
Kone kasvatti tulostaan, tilausten määrä laskussa – Yle seurasi tulospäivää
Tulosjulkistuksia tuli tänään usealta isolta suomalaiselta pörssiyhtiöltä.
Frisbeegolfkiekkojen valmistaja lisäämässä vientiä Pohjois-Amerikkaan
Kontiolahtelainen Clash Discs Oy on saanut viennin veturiksi varoja yhteensä 300 000 euroa.
Lappilaisen YBT:n johtajalle Juha Alapuraselle rakennusneuvoksen arvonimi
Alapuranen perusti betonialan yrityksen YBT:n Suomen historian pahimman laman keskellä vuonna 1992.
Vaasassa pääkonttoria pitävä Lemonsoft ostaa ohjelmistoyhtiö Finvoicer Groupin koko osakekannan
Yritysoston myötä päättänyt päivittää koko vuodelle 2023 annettua tulosennustetta liikevaihdon osalta.
Punamusta Media on laajentanut digitaalisten palveluidensa tarjontaa yrityskaupalla
Pohjoiskarjalainen mediakonserni on ostanut digitaalisia palveluja ja ratkaisuja tarjoavan Exoven koko osakekannan. Kauppa kaksinkertaistaa konsernin digitaalisen palvelukehityksen ammattilaismäärän.
Suur-Savon Sähkön liikevaihto nousi 45 prosenttia ensimmäisessä osavuosikatsauksessa
Liikevaihto on liki 180 miljoonaa, kun vuosi sitten osavuosikatsauksen vastaava luku oli runsaat 123 miljoonaa euroa. Kasvu johtui yksinomaan sähkön hintojen noususta.
Meyer Turku supisti tappiotaan ja kasvatti liikevaihtoaan
Telakkayhtiötä koettelivat erityisesti materiaalien saatavuusongelmat ja kustannusnousu.
Exel Composites on antanut tulosvaroituksen, koska liikevaihto ja liikevoitto laskevat merkittävästi
Tiistaina julkistetun liiketoimintakatsauksen mukaan yhtiön saamat tilaukset ovat laskeneet 30 prosenttia vuoden takaisesta.
Sähköautojen kysyntä siivittää Terrafamea hyvään tulokseen
Yhtiö rekrytoi uutta henkilökuntaa uraanin talteenottoon.
Yle seurasi tulospäivää: VR:n matkustajamäärät yli pandemiaa edeltävän tason, Tokmanni ostaa Catmandoo-brändin
Seurasimme yhtiöiden neljännesvuositulosten julistuksia tässä jutussa.
Yle seuraa tulospäivää: Kone ennakoi, että rakentaminen Kiinassa kiihtyy ja liikevaihto kasvaa
Useat pörssiyhtiöt julkaisevat tänään osavuosikatsauksensa. Yle seuraa tulospäivää tässä artikkelissa.
Yle seuraa tulospäivää: Kone, Microsoft ja Google kasvattivat liikevaihtoaan, Valmetin tilauskertymä ennätyksellinen
Useat pörssiyhtiöt julkaisevat keskiviikkona osavuosikatsauksensa. Yle seuraa tulospäivää tässä artikkelissa.
Keslalta positiivinen tulosvaroitus: tulos kasvaa selvästi viime vuodesta
Konepajakonsernin tilauskanta on hyvällä tasolla. Kysyntää on ollut etenkin auto- ja teollisuusnostureista.
Yle seurasi tulospäivää: Stora Enson alkuvuoden tulos suuri pettymys, Atrian yli nelinkertaistui
Useat pörssiyhtiöt julkaisivat tiistaina osavuosikatsauksensa. Yle seuraa tulospäivää tässä artikkelissa.
Tampere-talon tapahtumissa kävi viime vuonna 380 000 kävijää – liikevaihto palasi lähes normaaliksi
Tampere-talo ylsi positiiviseen tulokseen, vaikka 2022 alkupuolella koronasulut vielä vaikuttivat toimintaan.
Turun sataman matkustajaliikenne palautui koronaa edeltävään aikaan
Rahtiliikenne sen sijaan väheni. Osasyynä on Tallinkin risteilyaluksen poistuminen Turku–Tukholma-reitiltä.
AC Oulu Oy teki tappiota viime tilikaudellaan – panostukset edustusjoukkueeseen ovat vieneet rahaa, maksuvalmius yhtiön mukaan kunnossa
Tilikauden tappioksi muodostui yli 839 000 euroa, liikevaihto kasvoi jonkin verran. Yhtiö kertoo, että kannattavaan liiketoimintaan tähdätään pitkällä aikavälillä.
Hanhikiven ydinvoimalan kariutuminen heijastui myös Oulun Energian viime vuoden tulokseen
Oulun Energian liiketulos ei kasvanut liikevaihdon tahtiin, mutta tulos onnistui toimitusjohtajan mukaan vaikeista oloista huolimatta.
Rauma Marine Constructionsin vuosi oli haastava, mutta yhtiö onnistui puolittamaan tappionsa
Korona ja viime keväänä alkanut Venäjän hyökkäyssota vaikeuttivat työvoiman ja materiaalien saatavuutta ja nostivat teräksen hintoja.
Vaasalainen Crimppi ylsi ennätyslukemiin vuonna 2022 – neljäs tehdas suunnitteilla
Liikevaihto kasvoi viidenneksellä, siitäkin huolimatta että maailmanlaajuinen komponenttipula hidasti yhtiön kasvusuunnitelmia. Crimppi palkkasi viime vuonna 20 uutta työntekijää Vaasaan.
Terrafamelle ennätystulos, käänne on akkukemikaalien ansiota
Yhtiön viime vuoden liiketulos on 94 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 Terrafame teki vielä saman verran tappiota.
Danfossin liikevaihto ylitti odotukset – 10 miljardin euron raja rikkoontui
Yhtiön liikevoittoprosentti oli 11,9. Globaalisti Danfoss työllistää lähes 42 000 henkilöä, joista noin 700 työskentelee Vaasan toimipisteellä.
Paperin hinnannousu vaikutti Ilkka-konsernin viime vuoden tulokseen
Konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna, mutta kannattavuus jäi alle edellisvuoden.
Etelä-Savon yrittäjien kasvuhalukkuus nousee, mutta odotukset ovat silti matalalla
Eteläsavolaisilla yrityksillä on huonommat odotukset tulevaisuuden suhteen kuin naapurimaakunnissa tai maassa keskimäärin.
Venäjältä lähdön vuosi heikensi tuntuvasti Nokian Renkaiden tulosta
Viime ja toissa vuoden vertailusta on poistettu Venäjän liiketoiminnan vaikutus. Siitä huolimatta tulos putosi alle kymmenesosaan.
Piippo on antanut tulosvaroituksen – Venäjän ja Ukrainan markkinoiden korvaaminen odotettua hitaampaa
Outokumpulainen Piippo Oyj arvioi, että Venäjän liiketoimintojen väheneminen tulee vaikuttamaan yhtiön liikevaihtoon merkittävästi.
Wärtsilä vastatuulessa loppuvuonna
Koko vuoden vertailukelpoinen liiketulos laski yhdeksän prosenttia 325 miljoonaan euroon. Liikevaihto nousi 22 prosenttia 5,8 miljardiin.
Ruoka on Etelä-Savossa yli miljardin bisnes – projektipäällikkö: ”Olisi hieno homma, jos liikevaihtoa saisi ujutettua enemmän alkutuotannon puolelle”
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Ruralia-instituutin tilastotiedoista näkee, kuinka merkittävässä roolissa ruokasektori on maakunnalle.
Yritysten tunnelmat ovat pessimistisempiä kuin koko vuonna – Pohjois-Karjalassa ongelmana etenkin työvoiman saatavuus
Kauppakamarien tekemässä suhdannekyselyssä yritykset arvioivat toimialojensa tunnelmia. Tulokset olivat joulukuussa vuoden huonoimmat.
Satakunnan talous jatkoi vahvaa kasvuaan alkuvuonna, loppuvuoden odotukset kääntyivät kuitenkin laskuun
Reilusti yli puolet satakuntalaisista yrityksistä kasvatti liikevaihtoaan tammi-kesäkuussa.