Uusimmat artikkelit
Pitkään tyhjillään olleeseen kauppakeskukseen halutaan uusia asuntoja Pieksämäellä – kaupunginvaltuusto otti lisämäärärahan osalta aikalisän
Pieksämäen kaupunginvaltuusto palautti 750 000 euron lisämäärärahan entisen liikekeskuksen kehittämiseksi yksimielisesti takaisin valmisteluun. Suunnitelmissa on rakentaa kiinteistöön muun muassa lisää asuntoja.
Taloyhtiöiden konkurssit ovat puhuttaneet tänä talvena enemmän kuin vastikerästit, arvioi Isännöintiliiton toimitusjohtaja
Tulevana keväänä tullaan varmasti näkemään myös vastikenousuja ja perusarjen pyörittämiseen tulee menemään taloyhtiöissä enemmän rahaa, vaikka sähkönhinnan kehitys on tasaantunut, sanoo Mia Koro-Kanerva Isännöintiliitosta.
Alvar Aallon suunnittelema Sähkötalo Kampissa myyntiin – Helsinki toivoo ostajalta kykyä kehittää arvokasta kiinteistöä
Alvar Aallon suunnittelema, Helsingin Kampissa sijaitseva Sähkötalo tulee myyntiin tämän vuoden aikana. Kiinteistön omistaa parhaillaan Helsingin kaupunki.
Oulun Torihotellin kiinteistöyhtiö ei toimittanut lausumaa konkurssihakemuksesta käräjäoikeudelle
Oulun käräjäoikeus oli antanut kiinteistöyhtiölle määräaikaa keskiviikkoon asti antaa lausumansa rakennushankkeen konkurssihakemuksesta.
Kärkkäisen tavaratalohanke etenee Rovaniemellä – kaupunginhallitus hyväksyi maankäyttösopimuksen
Kärkkäisen omistajien perustama kiinteistöosakeyhtiö Revontulipilkki maksaa kaupungille maankäyttösopimuskorvausta 700 000 euroa.
Jämsä aikoo myydä teollisuushallit Patrialle – HX-hankejohtaja: "Toiminta jatkuu Hallissa nykyiseen tapaan"
Patria omistaa Hallin alueella lähes kaikki muut kiinteistöt, paitsi kaupan kohteena olevat kiinteistöosakeyhtiöt. Kaupat aiotaan solmia ensi syksynä ja vuoden kuluttua.

Lappi Areenan jäähallitoiminta kiinteistöosakeyhtiön vastuulle – jääajasta halutaan halvempaa käyttäjille
Tavoitteena on sopimus, jossa kiinteistöosakeyhtiö sitoutuu tarjoamaan edullisia jäävuoroja kaupungin taloudellista tukea vastaan.
Platanin talon ja Anni Swanin puiston kaavoitus keskeytyi toistaiseksi Lappeenrannassa – Oikokadun liikenneympyrän osuutta sen sijaan edistetään
Lappeenrannassa Platanin talon ja Anni Swanin puiston kaavasta jätettiin 17 mielipidettä ja 15 pyydettyä lausuntoa, joten kaavoitus on toistaiseksi seisahduksissa.
Pienet kunnat jatkavat asukkaiden houkuttelua ilmaisella asumisella – Paltamon kunnalla on 40 tyhjää asuntoa, muuttajille tarjotaan jopa tuhansien eurojen säästöjä vuokrakuluissa
Aiemmin Paltamossa on jouduttu laittamaan kaksi rivitaloa kylmilleen. Nyt vapaana oleviin kymmeniin asuntoihin houkutellaan asukkaita taloudellisin helpotuksin.
Savonlinnan kaupunki harkitsee uhkasakkomenettelyä tyhjilleen jääneen Kauppalinnan sulkemiseksi – ovia ei oltu suljettu määräaikaan mennessä
Kauppalinnan omistajia omien sanojensa mukaan edustava Jethro Rostedt kertoo, että asia tuli hänelle yllätyksenä. Hän kertoo olleensa siinä käsityksessä, että ovet oli suljettu. Rostedt kertoo keskustelevansa asiasta rakennusvalvonnan kanssa.

80-vuotiaiden kellojen kunnostus saatiin päätökseen – Hagströmin kulman kellotornin kellot käynnistetään jälleen
Kellotornin kellot ovat käyneet viimeksi 12 vuotta sitten. Ne on valmistettu 1940-luvulla ja kunnostettu nyt vanhaa kunnioittaen.

Ensihoitoyksikkö palaa takaisin Ähtäriin toukokuun alussa
Yksikkö oli evakossa Alavudella noin vuoden ajan.

Suunnitelmat tekeillä: Snellman-salin kiinteistöstä syntyy Kokkolalle musiikkiin painottuva kulttuurikeskus
Ensi vuodesta alkaen vähenee Kokkolan kaupungin tarve käyttää tiloja koulujen väistötiloina.
Valokuitu lähes kaikkiin Suomussalmen kunnan kiinteistöihin – töitä tehdään yhä enemmän kotoa
Kuituverkko rakennetaan kunnassa lähes 500 vuokra-asuntoon.
Niemen kampuksen suunnittelusta tulossa iso korvausriita
Iskun pääosin omistama kiinteistöyhtiö vaatii lahtelaiselta arkkitehtitoimistolta oikeusteitse yli 200 000 euron korvauksia liikaa maksetuista palkkioista.
Kiinteistöliitto haistoi kartellin käryä isännöintialalla, kun laskuihin ilmestyi yllättäen erillisveloituksia – Kärsijöinä olleet tavalliset asukkaat
Näytön löytäminen vahingonkorvauskanteisiin olisi "haasteellista", Harri Hiltunen sanoo.

Posio haluaa myydä purku-uhan alla olevat rivitalot
Posiolla on purettu viime vuosina useita rivitaloja, koska niissä ei ole riittävästi asukkaita.
Lapinlahden sairaalan korjauskustannuksille löytymässä maksaja – mielenterveysseura ei kilju innosta vaan pelkää rahastusta
Helsingin kaupungin kumppanina kehitystyössä on ideakilpailun voittanut kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö NREP.

Seinäjoen sairaalanmäen pysäköintiongelmat selvitetään laajasti
Asiakaspysäköinnistä suunniteltiin maksullista, mutta nyt sairaanhoitopiirin hallitus haluaa selvittää myös henkilökunnan pysäköintitarpeet.
Vaalimaan outletkylän tytäryhtiölle on kertynyt velkoja yli 24 miljoonaa euroa – aloittaa yrityssaneerauksen
Käräjäoikeus hyväksyi maanantaina myös Zsarin emoyhtiön yrityssaneeraushakemuksen.
Koronan kurittama outlet-kylä on hakeutumassa yrityssaneeraukseen – selvitystyö kestää kuukausia
Ostoskylä Zsar ja sen tytäryhtiö ovat hakeutumassa yrityssaneeraukseen.
Pietarsaaren keskustaan suunnitellaan opiskelija-asuntoja – lähes 200-vuotias Simeliuksen talo taas uuteen käyttöön
Opiskelijat ovat toivoneet asuntoja Campuksen tuntumasta.

Imatra näyttämässä vihreää valoa Eksoten suunnitelmille myydä keskussairaalan kiinteistöt
Eksote on pyytänyt kaikilta yhdeksältä jäsenkunnaltaan lausunnot aikeistaan myydä keskussairaalan rakennukset.
Koko kansan kiinteistövedätys: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Ostoskylä Raitin yrittäjät odottavalla kannalla konkurssiuutisen jälkeen – liikkeet pysyvät auki toistaiseksi
Vain puolet Ostoskylän noin 2 700 neliön tiloista on vuokrattuna Kalajoella.
Jyväskylän Kirkkopuiston uuden kioskin avaaminen lykkääntyy ensi vuoteen
Rakentamisen aikataulua hidastettiin ravintola-alaan kohdistuneiden koronarajoitusten vuoksi.

Kesko ostaa Kittilän Säästökulman kiinteistön – aikoo purkaa huonokuntoiset rakennukset ja varautuu laajentamaan supermarkettia
Kiinteistön osakkeiden velaton kauppahinta on 500 000 euroa.
Rakennusliike SRV tekee Oulun torihotellin – sama yhtiö vastasi myös hotellin pohjatöistä
Torihotellin rakennuttava MPG Services tiedotti asiasta perjantaina päivällä.
Pitkään pysähdyksissä olleen Oulun torihotellin rakentamista luvataan jatkaa elokuussa – valmista pitäisi olla ensi vuonna
Torihotellia rakentava yhtiö toimittaa vastauksensa kaupungin selvityspyyntöön maanantaina.
Kaupunki vaatii selvitystä Oulun torihotellin tilanteesta – työmaa seissyt jo kuukausia pysähdyksissä
Kiinteistö oy Oulun Torihotellin tulee selvittää rakentamisaikataulu, nimetä vastuulliset henkilöt ja ennen kaikkea lisätä tiedotusta.

Imatran keskusliikenneaseman kohtalo sinetöitiin: Puretaan pois!
Kiinteistöosakeyhtiö Imatran keskusliikenneaseman hallitus alkaa valmistella kiinteistöyhtiön lakkauttamista ja liikenneaseman purkua.
Toiminta Vierumäen urheiluopistolla saa vauhtia kahdesta uudesta yhtiöstä
Urheilu-, liikunta- ja koulutuskeskuksen palvelujen tuottaminen on järjestetty uudella tavalla.
Virolahti ei peri tänä vuonna vuokraa Zsar-ostoskylältä ja uutta ostoskeskusta rakentavalta yhtiöltä – syynä koronavirus
Koronavirus on ajanut sekä Zsar Oy:n että uutta Scandinavian Shopping Center -ostoskeskusta rakentavan Kiinteistö Oy Vaalimaantien taloudellisiin vaikeuksiin.
Kunnanhallitus hyväksyi Virolahdelle uutta ostoskeskusta rakentavan yhtiön vuokrahelpotukset – lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto
Kiinteistö Oy Vaalimaantie on pyytänyt Virolahden kunnalta vapautusta vuokranmaksusta tämän vuoden maanvuokrien osalta. Lisäksi yhtiö on pyytänyt kuntaa siirtämään vuoden 2021 maanvuokran eräpäivää ensi vuoden loppuun saakka.
Virolahdelle uutta ostoskeskusta rakentava yhtiö ajautui koronaviruksen takia taloudellisiin vaikeuksiin – pyytää kunnalta vapautusta vuokranmaksusta
Uuden ostoskeskuksen on tarkoitus valmistua syksyllä 2020.

Kiinteistö Oy Kaapelitalo ostaa Orionin entisen pääkonttorin – "Kaupalla pystymme levittämään toimintaamme Vallilaan"
Kiinteistön nykyinen vuokraustoiminta jatkuu, vuokralaiset ja työntekijät siirtyvät kaupan mukana.

Kokkola suunnittelee uutta päiväkotia Vingelle – 100 lapsen päiväkoti käyttöön jo ensi syksynä?
Kokkolassa tarvitaan ensi vuonna toista sataa uutta varhaiskasvatuspaikkaa.

Uusi raskaan kaluston huoltokeskus rakennetaan Lahden Kujalaan – palvelee sujuvasti jättirekkoja
Originator Oy aikoo keskittää huolto- ja varaosatoimintansa Lahden Alhonkadulta ja Hollolan Kukonkoivusta Kujalaan.

Tanssin talolle lisärahaa – syynä kohonneet rakennuskustannukset
Kaupunginhallitus on päättänyt korottaa kaupungin osuutta Tanssin talo -hankkeessa noin neljällä miljoonalla eurolla.

Outokumpu kuoppaa vuokrataloyhtiönsä
Kun kaupungin omistaman yhtiön vuokra-asuntojen käyttöaste oli enää 30 prosenttia, Outokumpu päätti purkaa talot.

Mukkulan ostarin palaneen osan tilalle suunnitellaan uutta
Toinen kiinteistön omistajista kaavailee syksyllä 2018 palaneiden liiketilojen paikalle uutta rakennusta.

Rantasalmi välttänee kriisikuntastatuksen – ministeriön listalle joutumisen taustalla virhe kirjanpidossa
Kunnan mukaan talousluvut johtuivat kirjanpitovirheestä ja korjauksen jälkeen kriisikuntakriteeri ei täyty.

HC TPS otti vetovastuun Turkuhallin tapahtumista
HC TPS:n tavoitteena on saada halliin jääkiekon ohella myös muita vetovoimaisia tapahtumia.

Inariin rakennetaan uusi kauppa
Uuden kaupan avajaiset ovat ensi vuoden alkupuolella.

Hotelliyrittäjä vaihtuu Riihimäellä – Scandic Hotels jättää kaupungin
Uusi vuokrasopimus tulee voimaan kesällä.

Törkeitä kirjanpitorikoksia ja liiketoimintakiellon rikkomista – Poliisi epäilee Vantaan tytäryhtiöiden vastuuhenkilöitä rikoksista
Poliisi epäilee, että useat Kehäyhtiöiden toiminnassa mukana olleet vastuuhenkilöt ovat syyllistyneet muun muassa törkeisiin kirjanpitorikoksiin sekä liiketoimintakiellon rikkomisiin.

Tornio myy tai purkaa Kiinteistö Oy Kisakodin
Mielenterveyskuntoutujien asunnoista luovutaan, koska ne ovat peruskorjauksen tarpeessa ja kaupungissa on liikaa vuokra-asuntoja tarpeeseen nähden.

Kajaanin linja-autoaseman purkaminen alkaa – "kolmen kuukauden sisällä rakennus katoaa lopullisesti"
Puretun linja-autoaseman tilalle suunnitellaan kerrostaloja.

Muurame alentamassa pavelutalon vuokria
Kiinteistöosakeyhtiö Elämänkaaren asuntojen vuokraamista on vaikeuttanut niiden korkeahko vuokrataso.

Two suspects in Turku money laundering case remanded into custody
Investigators said not all of the suspects in the case have been contacted yet, and that the NBI has reached out to international investigators for assistance.