Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Naisia lapsineen terveysasemalla

WHO: Tuhkarokosta tuli maailmanlaajuinen uhka koronapandemian myötä

Kun maailma kiirehti koronarokotuksen kehittämistä, kymmeniltä miljoonilta lapsilta jäi tuhkarokkorokotus saamatta. Tämä on paha takaisku pyrkimyksille päästä eroon yhdestä tarttuvimmista taudeista.

Mustavalkokuva pirtistä, jonka penkeillä istuu pikkulapsineen. Etualalla yksi pienokainen saa lääkäriltä rokotuksen käsivarteensa, toinen odottaa äitinsä sylissä.

Turun yliopistossa tutkittiin 1800-luvun Suomen isorokkorokotuksia – kampanjat eivät riittäneet, vasta sakkojen uhka loi laumasuojan

Monissa maissa myös Euroopassa tuhkarokko ja hinkuyskä ovat yleistymässä uudelleen rokotuskattavuuden laskettua. Isorokon historia kertoo, että epidemiat saatiin kuriin vasta, kun rokottamisesta tuli pakollista.

Selin oleva nainen kantaa sylissään pientä lasta, joka katsoo hänen olkansa ylitse vakavana kuvaajaa silmiin.

Maailman tarttuvimman taudin tapauksia on yhä enemmän – koronapandemia on tehnyt aukkoja tuhkarokon torjuntaan

Tuhkarokon perässä pelätään leviävän muitakin tartuntatauteja, joille rokotusten väheneminen antaa aiempaa enemmän liikkumatilaa.

Ihmiset jonottavat junaan.

Yksityismajoituksessa voi olla tuhansia ukrainalaisia, joilla on puutteita rokotuksissa – riskinä esimerkiksi koronan ja tuhkarokon leviäminen

Rekisteröitymättömiä pakolaisia kehotetaan ottamaan mahdollisimman pian yhteyttä kunnan terveyspalveluihin.

Lääkäri Jutta Peltoniemi

Turun kaksi tuhkarokkotapausta voi poikia vielä lisää tartuntoja, mutta ylilääkäri rauhoittelee: "Syytä pelkoon ei ole"

Suomessa tuhkarokkoa ilmenee vuosittain muutamia tapauksia ja moni tartunnoista on peräisin ulkomailta. Tauti voi olla hoitohenkilökunnalle haastava havaittava juuri harvinaisuutensa vuoksi.

Turun yliopistollinen keskussairaala.

Turussa todettiin taas tuhkarokko rokottamattomalla lapsella – altistua on voinut Varissuon liikekeskuksessa lauantaina

Edellinen tuhkarokkotartunta on vajaan kahden viikon takaa. Silloinkin sairastunut oli rokottamaton lapsi.

Läheltä

Turussa jälleen tuhkarokkotapaus – edellisestä tapauksesta kaksi viikkoa

Tuhkarokolle on voinut altistua Turussa Varissuon liikekeskuksessa viime lauantaina, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedottaa.

Informationstavla utanför ÅUCS.

Turussa tuhkarokolle altistuneet 100 henkilöä on tavoitettu – parikymmentä lasta on saanut nopeutetun MPR-rokotteen

Tuhkarokkoon sairastunut, rokottamaton lapsi asioi viime viikolla Mäntymäen infektiovastaanotolla ja Tyksin lasten ja nuorten klinikalla.

Turun Mäntymäen terveysaseman kylttejä

Turku measles case exposes up to 150

Turku University Hospital has confirmed a measles infection in a young unvaccinated child.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Pienellä lapsella todettiin tuhkarokko Turussa – altistuneita jopa 150

Tuhkarokolle on voinut altistua keskiviikkona Mäntymäen infektiovastaanotolla ja torstaina Tyksin lasten ja nuorten klinikalla. Tyks yrittää parhaillaan tavoittaa mahdollisesti altistuneita.

Laskettelijoita Peuramaan laskettelukeskuksessa 20.2.2021

Mitä laumasuojasta nyt tiedetään? Asiantuntijat vastaavat

Koronaviruksen rokotuskattavuus on edelleen hyvin matala. Kysyimme asiantuntijoilta mitä koronan laumasuojasta ajatellaan nyt.

Lasta rokotetaan.

WHO on huolissaan tuhkarokon leviämisestä koronarajoitusten seurauksena

Rokotusohjelmat tuhkarokkoa vastaan keskeytettiin koronapandemian vuoksi 26 maassa.

Euron kolikko ja seteli

Tartuntatautipäivärahaa on saanut Lapissa yli sata ihmistä tänä vuonna – viime vuonna saajia oli kolme

Kela voi maksaa tartuntatautipäivärahaa, jos esimerkiksi koronaan sairastunut tai altistunut on määrätty olemaan poissa työstä, karanteenissa tai eristyksessä.

koululaiset matkalla kouluun.

Kouluihin palataan keskellä siitepölykautta – voiko oireetonta koronaa kantava lapsi tartuttaa virusta nuhanpärskäisyllä?

Tiedot viruksesta tuntuvat muuttuvan alati. Virustutkija kertoo, mitä olemme oppineet koronasta parissa kuukaudessa.

Äiti lapsineen menossa rokotusasemalle Kathmandussa, Nepalissa.

Maailman lapset ovat koronakriisin unohdettu uhri – koulujen suljettua ovensa miljoonilta puuttuu päivän tärkein ateria

YK:n arvion mukaan 42–66 miljoonaa lasta voi ajautua äärimmäiseen köyhyyteen koronakriisin takia.

Läkare och sjukskötare runt tar hand om en patient som ligger i en säng bredvid en ambulans.

Suomalaisasiantuntija koronan tarttumisesta ilmateitse: tutkimustulos ei liity arkielämän tilanteisiin

Amerikkalaistutkijoiden julkaisemien tulosten mukaan koronavirus voi levitä ilmassa usean tunnin ajan. Suomalaisasiantuntijan mukaan entistä tarkempi tieto viruksen tarttumisesta voi olla tärkeä terveydenhuollossa.

Eristyshuone Taysin infektio-osastolla.

Kaksi pirkanmaalaista aikuista on sairastunut tuhkarokkoon – noin 100 ihmisen arvioidaan altistuneen

Sairastuneet ovat kaukomatkalta palanneita, rokottamattomia nuoria aikuisia.

Vauvan ensimmäinen rokote annetaan Suomessa kahden kuukauden iässä. Rokotteella suojellaan rotavirusta vastaan.

Hyvin harva vauva jää Suomessa rokottamatta

Rokotusten antama laumasuoja estää esimerkiksi tuhkarokon leviämisen Helsingissä tai Tampereella.

Avaamaton MPR-rokote lähikuvassa, tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokote, 3.12.2018.

Apulaisoikeusasiamies moittii Helsingin kaupunkia: Lapset rokotettiin vain toisen vanhemman suostumuksella

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies toivoo lainsäädännön täsmentämistä, koska huoltajien näkemykset lapsen hoidosta saattavat erota toisistaan.

Brittidokumentti selvittää, miten rokotusvastaisuus syntyi ja mihin se perustuu.

Ulkolinja: Rokotussodat

Miten rokotusvastaisuus syntyi ja miten se leviää?

uuden kainuun keskussairaalan teho-osaston yksityishuone.

Viruksen kantajan kulkureitit kartoitetaan bussimatkan tarkkuudella – Koronan takia ei tarvitse pelätä kauppakeskukseen astelemista

Taudille altistuneilta ei yleensä kerätä näytteitä vaan heitä kehotetaan seuraamaan mahdollisia oireita.

En person blir vaccinerad i armen.

Satakunnassa toinen tuhkarokkotapaus – sairastunut on viime viikolla sairastuneen sisarus

Porin Satasairaalasta kerrotaan, että sisaruksen sairastuminen oli odotettua ja todennäköistä.

Avaamaton MPR-rokote lähikuvassa, tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokote, 3.12.2018.

Porissa ja Huittisissa tavoitettu kaikki mahdolliset tuhkarokkotartunnalle altistuneet

Porin Satasairaalan lastenosastolla vierailleita pyydetään tarkastamaan, ovatko he liikkuneet lasten päivystyksen odotustiloissa.

8-åring vaccineras i armen.

Tuhkarokolle altistuneita saattaakin olla enemmän: Porilaisessa sairaalassa mahdollisesti altistuneita lapsia hieman yli 50

Remontin takia osa lastenpolilla asioineista potilaista on saattanut istua samassa odotusaulassa kuin tuhkarokkoon sairastunut lapsi.

En hälsovårdare vaccinerar en kvinna genom att lägga en spruta i ena armen.

Huittisten kaupunki kartoittaa kaupunkilaisten rokotesuojaa – näissä paikoissa olet saattanut altistua

Huittisten kaupunki on listannut paikkoja ja aikoja, joissa ihmiset ovat saattaneet altistua tuhkarokkotartunnalle.

lasta rokotetaan

Lapin keskussairaalassa ei yhtään tuhkarokkoepäilyä – Rovaniemellä lomaillut tyttö sairastui

Tuhkarokko alkaa samoilla oireilla kuin flunssa, joten turisti saattaa huomata tartunnasta kielivät ihottumaoireet vasta kotimatkalla.

vaccin.

Huittisten tuhkarokkotapaus: Epidemian leviäminen epätodennäköistä

Satasairaalassa todettiin tällä viikolla tuhkarokkoa rokottamattomalla lapsella.

Rokote antaa suojan tuhkarokkoa vastaan. Vauraissa länsimaissa rokotevastaisuus on kuitenkin viime vuosina yleistynyt.

Huittislaisella lapsella tuhkarokkoa – Koulukaverit ja Satasairaalan lastenpäivystyksessä asioineet ovat saattaneet altistua tartunnalle

Tartuttavuusaika on alkanut arvioiden mukaan 7.1. Lapsi on käynyt sen jälkeen muun muassa koulussa, kansalaisopiston muskarissa ja sairaalan päivystyksessä.

Ruisku ja rokotepullo kädessä.

Tuhkarokko sairastutti lähes 10 miljoonaa ja tappoi yli 140 000 ihmistä viime vuonna – WHO: Yhteinen epäonnistuminen

Maailman terveysjärjestön mukaan rokotuskattavuus ei kasva enää missään päin maailmaa.

Mies kävelee bussien ohi Samoan pääkaupungissa Apiassa.

Samoalla alkoi kaksipäiväinen rokotuskampanja tuhkarokkoepidemian takia – koko maa on suljettuna

Kymmeniä lapsia on kuollut saarivaltiossa, jossa rokotusaste on ollut alhainen.

Potilaalle annetaan tuhkarokkorokotus

Dozens exposed to measles at Hyvinkää hospital

People who visited the emergency clinic are being urged to check that their measles vaccinations are up to date.

Kuva Samoan pääkaupungista Apiasta.

Tuhkarokkoepidemia surmannut 20 ihmistä Samoan pienessä saarivaltiossa

Lähes kaikki kuolleet ovat alle viisivuotiaita lapsia.

Sairaalan ensiavun sisäänkäynti.

Kanta-Hämeen keskussairaalan tuhkarokkotapauksen takia annettu lisää rokotuksia – kaksi kotikaranteenissa

Keskussairaala on tavoittanut pääosin kaikki tuhkarokolle alkuviikolla altistuneet.

Vastasyntynyt lapsi sai rokotteen.

Lähes 5 000 kuollut tuhkarokkoon Kongon demokraattisessa tasavallassa

Tartunnan on saanut jo neljännesmiljoona. Valtaosa kuolleista ja tartunnan saaneista on lapsia.

Ruiskun piikki imee nestettä vihreäkorkkisesta pullosta. Taustalla sinivalkoinen tausta.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa on todettu tuhkarokkotapaus – altistuneita jopa 80

Tartunnan saanut on tällä hetkellä osastohoidossa ja ilmaeristettynä.

Potilaalle annetaan tuhkarokkorokotus

"Tuhkarokon uhka ihmisille on paljon aiemmin ajateltua suurempi" – Voi heikentää lapsen immuunijärjestelmää muita tauteja vastaan

Immuunijärjestelmän muistijälkeä heikentäviä haitallisia vaikutuksia ei havaittu rokotetuilla lapsilla.

Rokote antaa suojan tuhkarokkoa vastaan. Vauraissa länsimaissa rokotevastaisuus on kuitenkin viime vuosina yleistynyt.

WHO: Tuhkarokkotartunnat kolminkertaistuneet vuodessa

Maailmanlaajuisesti ainoastaan joka kymmenes tartunta diagnosoidaan.

Poika odottaa tuhkarokkorokotetta Schwelmin kaupungissa sijaitsevassa sairaalassa. Kuva huhtikuulta 2019.

Tuhkarokkorokotteesta on tulossa pakollinen Saksassa – uusi laki koskee kouluja, päiväkoteja ja vastaanottokeskuksia

Rokotteesta kieltäytyviä uhkaa 2 500 euron sakko. Lain on määrä astua voimaan ensi vuonna.

Kuvassa puetaan suojavarusteita hoitajan päälle Benin kaupungissa.

Tuhkarokkoepidemia on tappanut Kongossa enemmän ihmisiä kuin ebola

Tuhkarokkoon on kuollut 1 500 ja ebolaan 1 400 ihmistä.

Päivystys -kyltti keskussairaalan edustalla.

Lopullinen varmistus – ei uusia tuhkarokkotartuntoja

Huhtikuussa tuhkarokko todettiin lapsella, jonka matkustelu altisti muun muassa samoilla junavuoroilla kulkeneita ihmisiä.

lasta rokotetaan

Measles and drug-resistant bacteria on the rise in Finland

All the measles cases reported in Finland were contracted abroad.

lasta rokotetaan

Tuhkarokkoa ja lääkkeille vastustuskykyisiä bakteereja tavattiin Suomessa edellisvuotta enemmän

Tuhkarokkotapausten lisääntymiseen vaikuttaa taudin yleistyminen muualla maailmassa, myös Euroopassa.

Hoitajia sairaalan käytävällä.

Uusia tuhkarokkotapauksia ei ole tiedossa – Joensuun tapauksen leviämisvaara umpeutumassa

Kaksi viikkoa sitten Joensuussa vahvistetun tapauksen jälkeen tuhkarokkoon ei ole sairastunut uusia ihmisiä.

Miehen kädessä on rokote.

New measles cases confirmed in Finland

With two new cases diagnosed in North Karelia and Vantaa, some rail and ferry passengers are being urged to check if their immunity is up to date.

Lapsi sairastaa tuhkarokkoa.

Tuhkarokkotapaus Pohjois-Karjalassa ja Vantaalla – mahdollisesti altistuneita myös juna- ja laivamatkustajissa

Samoilla junilla Itä-Suomessa matkustaneita kehotetaan tarkistamaan rokotesuojansa. Tallink Silja yrittää tavoittaa samalla laivalla olleita.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle