Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Emilia Donner asetti kasvomaskin Mantan kasvoille 20. huhtikuuta.

Manta siirtyy korjattavaksi, ja valmistumisen aikataulu on vielä epävarma – tällaisia ideoita ylioppilaskunnilla on ensi vuoden vapun varalle

Nyt lakitusvuorossa oleva Aalto-yliopiston ylioppilaskunta harkitsi suunnittelukisaa Mantan paikkaajasta jo tänä vappuna. Koronavuosina on ollut käytössä myös virtuaalinen lakitus.

Kaksi kuvaa rinnakkain. Vasemmalla vapun viettoa 1940-luvulla ja oikealla vapun viettoa vappuaattona 2022.

Korona katkaisi vappuperinteet, mutta nyt saa taas juhlia – katso videolta, miltä tutut kohokohdat näyttivät ennen ja miltä ne näyttävät nyt

Vappuun liittyy paljon perinteitä, jotka ovat toistuneet vuosikymmeniä. Korona-aika muutti vapun viettämistä kahdeksi vuodeksi, mutta tänä vappuna on jälleen palattu tuttuihin menoihin.

Opiskelijat Mantan altaassa.

"On ihanaa nähdä näin paljon ihmisiä" – tältä vappuaaton juhlinta näytti Helsingissä

Ihmiset iloitsivat toistensa seurasta ja vappuperinteitä elvytettiin, kun kevään juhlaa päästiin viettämään ilman rajoituksia kahden pandemiavapun jälkeen.

Kaivopuiston vapputunnelmaa

Kaivopuistossa nautittiin vappupiknik, Helsingissä marssittiin, osalla poliiseista kiireinen viikonloppu – seurasimme vapun viettoa koko maassa

Vappua on juhlittu perinteisin menoin. Ylioppilaskunnan Laulajat juhlistivat vappupiknikiä heti aamusta Helsingin Ullanlinnanmäellä.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta lakittaa Mantan vappuaattona Helsingissä.

Kahden vuoden odotus on ohi – Mantaa ei tänä vuonna ympäröi vaneriseinät, vaan lakitusta katsomaan tullut juhlakansa

Helsingin kauppatorilla kuullaan vappuaattona myös muun muassa apulaispormestari Nasima Razmyarin (sd.) tuoma kaupungin vapputervehdys sekä yritetään Suomen ennätystä joukkokaraokessa.

Svenska handelhögskolans studentkår pesi ja lakitti Havis Amanda -patsaan 20. húhtikuuta.

Tiistai 20.4.2021 (radio)

Metsäjätti Stora Enso aikoo sulkea Veitsiluodon tehtaan Kemissä. Poliisi epäilee useita alaikäisiä taposta Helsingissä. Verottajan päätös pimittää tietoja suurituloisten verotuslistasta on laiton. Manta on jo lakitettu.

Manta lakitettiin tänä vuonna etuajassa koronatilanteen vuoksi.

Manta sai lakkinsa tänä vuonna etuajassa – katso maistiaiset patsaan lakituksesta

Tavallisesti lakitusta kerääntyy seuraamaan joukko vapun juhlijoita, mutta koronapandemian vuoksi se ei ole mahdollista.

Havis Amanda vaneriaidan ympäröimänä vappuna 2020.

Kaulailu Havis Amandan kanssa loppuu – Helsinki haluaa jatkossa suojella haurasta neitoa myös spontaaneissa kultajuhlissa

Vappu ei aiheuta Havis Amandalle ongelmia, toisin kuin spontaani juhlinta kauppatorilla.

Vappu Tampereella 2019.

Kokosimme parhaat vinkit virtuaalivappuun: Kotibileet Pyhimyksen kanssa, työväenlaulumaraton ja Mantan lakitus

Suomi on täynnä toinen toistaan hilpeämpiä vappuperinteitä ja rientoja. Tänä keväänä niihin osallistutaan verkossa.

Statyn Havis Amanda iklädd en vit studentmössa. I bakgrunden syns ett vimmel av människor.

Vapun viettoa valvotaan näkyvästi Helsingissä – poliisi: kaduille ja puistoihin ei ole syytä kokoontua

Koronaepidemian vuoksi perinteiset vapputapahtumat, esimerkiksi vappupuheet ja -kulkueet on peruttu.

Opiskelijat juhlivat Havis Amandan patsaalla vappuaattona.

Manta lakitetaan tänä vappuna virtuaalimaailmassa

Virtuaalilakituksen yhteydessä nähdään myös poikkitaiteellinen performanssi.

Juhlijoita odottamassa Mantan lakitusta Kauppatorilla

Vappu sai iloiset juhlijat liikkeelle – kuvat

Aurinkoinen vapunaatto houkutteli lukuisia juhlijoita liikkeelle Helsingissä. Ainakin yli 60 000 innostui seuraamaan Mantan lakitusta Espan puistossa, toisille riitti rauhaisampi vapunaatto Hakaniemessä. Iloisella mielellä olivat silti kaikki.

opiskelijat lakittavat patsaan

Iloisesti vellova juhlakansa todisti Mantan lakitusta, paikalla tuplasti enemmän väkeä kuin viime vuonna – katso parhaat palat

Suihkulähdealtaan vaahto vilvoitti ankarimpia vapun juhlijoita kauniissa kevätauringossa.

Juhlijoita odottamassa Mantan lakitusta raitiovaunupysäkin päällä

Manta sai lakkinsa, vapunjuhlinta vauhtiin – Poliisi: Espan puistossa vähintään 60 000 ihmistä

Tänä vuonna "Mantan" lakitti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.

Vapun juhlintaa vappuaattona Helsingin keskustassa 30. huhtikuuta 2017.

Rähinöinti johti Kaivopuiston tyhjentämiseen illalla Helsingissä – Poliisi: Sujui yllättävän rauhallisesti

Helsingin poliisi kuvailee vappuviikonloppua tähän saakka muuten tavanomaiseksi.

Näin vietettiin vappua Ullanlinnamäellä 1950-luvulla. Juhlijat kuvasi Arvo Kajantie.

Vappuna syttyy rakkaustarinoita – kokosimme valloittavat kertomukset juttuun

Vappu on kuplivaa aikaa, ja monelle se tuo mieleen myös romanttisia muistoja. Tämä tarinakimara vie kepeisiin kevättunnelmiin.

Vapun juhlintaa vappuaattona Helsingin keskustassa

Vapunvietto kiihtyi yötä kohti – poliisi hääti juhlijat Helsingin Kaivopuistosta

Vapun juhlinta sai vauhtia illan vanhetessa, mutta on pysynyt pääosin aisoissa. Helsingissä poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorison nahinoinnin takia.

Uutisvideot: Näin vapunvietto alkoi – Manta sai lakin Helsingissä

Näin vapunvietto alkoi – Manta sai lakin Helsingissä

Helsingin Esplanadi täyttyi Mantan lakitusta seuraamaan tulleista vapunviettäjistä.

Näin vapunvietto alkaa: Katso Mantan lakitus suorana

Näin vapunvietto alkaa: Katso Mantan lakitus suorana alkaen klo 17.30

Vappuaattona pestään ja lakitetaan patsaita ympäri Suomen. Mantan lakitusta Helsingistä voi seurata suorana Ylen nettisivuilla.

Donald Trump "Make America Great Again" -tilaisuudessa Harrisburgissa 29. huhtikuuta.

Herätys: Trump ei tingi linjastaan, Euroopan demarit eksyksissä, vappuhulinat täyttävät keskustat

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Havis Amandan patsas oli aikansa kohuteos, jota pidettiin riettaana.

Katso Mantan lakitus suorana Ylen nettisivuilla

Suoraa lähetystä Helsingin Kauppatorilta voi seurata Ylen verkkosivuilta klo 17.30 alkaen.

Näin tunnetut suomalaiset viettävät vappua

Osa suomalaismuusikoista vietti vapun keikkaillen – osa rentoutuen.

Mantan lakitus.

Vappuaattoa vietetty melko rauhallisesti eri puolilla maata – video

Helsingissä noin 80 000 ihmistä kerääntyi seuraamaan Havis Amanda -patsaan lakitusta. Kuopiossa lakitettiin Veljmies- ja Siskotyttö-patsaat ja Joensuussa Alkukivi-veistos.

Manta Kauppatorilla.

Virittäydy vapputunnelmaan – seuraa Mantan lakitusta suorana Ylen nettisivuilla

Mantan lakitusta voi seurata suorana Ylen nettisivuilla kello 17.45 alkaen.

Pink panther

Vaaleanpunainen pantteri ja tarkastaja Clouseau valmistautuvat vappuun – katso video

Helsingissä vapunviettäjiä jo yli 20 vuotta viihdyttänyt Vaaleanpunainen pantteri on saanut aisaparin, tarkastaja Clouseaun. Elokuvista tunnetulla poliisihahmolla on mukanaan suurennuslasi ja taskussa aito timantti.

patsas seisoo vuoteella huoneessa

Petikaveri Havis Amandasta – Katso video tilataideteoksesta

Installaatiotaiteilija Tatzu Nishi rakensi Mantan patsaan ympärille hotellin. Hotel Manta of Helsinki on öisin hotelli, päivisin kaikille avoin taideteos.

Vapun vietto on sujunut toistaiseksi rauhallisesti

Pohjoisessa kylmä sää on hillinnyt vapun viettoa.

Havis Amanda-patsas lakitetaan Helsoingissä.

Manta sai lakkinsa – yli 20 000 seurasi tilaisuutta – video

Poliisin mukaan tähän mennessä vappua on vietetty Helsingissä melko rauhallisesti.

Manta saa lakkinsa – Yle näyttää lakituksen suorana

Yle näyttää Mantan lakituksen suorana lähetyksenä internetissä kello 17.55–18.15.

Havis Amandan patsas oli aikansa kohuteos, jota pidettiin riettaana.

Mantan lakittava ylioppilaskunta vaatii kaupungilta lisää asuntoja

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta lakittaa Havis Amandan uusien asuntojen toivossa. Perinteisessä vappuseremoniassa nostetaan tänä vuonna esille etenkin opiskelijoita piinaava pula kohtuuhintaisista asunnoista.

Vappuaaton viettoa Helsingissä 30. huhtikuuta.

Vappua juhlittu pääosin rauhallisesti

Poliisin arvion mukaan juhlinta vastaa monin paikoin tavallisen viikonlopun tai normaalin vapun tasoa.

Vappuaaton viettoa Helsingissä 30. huhtikuuta.

Vapun juhlinta on sujunut rauhallisesti

Vappua on juhlittu aiempien vuosien tapaan, mutta viileä sää on pitänyt juhlijat suurelta osin sisätiloissa.

Vappuaaton viettoa Helsingissä 30. huhtikuuta.

Manta peseytyi ja sai lakin vapun kunniaksi

Virallinen vapun vietto on alkanut kuuden aikaan tehdyllä Havis Amanda-patsaan pesulla ja lakituksella. Perinteistä vapputapahtumaa oli poliisin arvion mukaan tullut seuraamaan Helsingin keskustaan jopa 30 000 ihmistä.

Vappua juhlitaan Helsingin Kaivopuistossa.

Vapun vietto vauhdissa - seuraa netistä Mantan pesu ja lakitus

Vapun perinteistä yksi tunnetuimmista eli Mantan pesu ja lakitus näkyy tänä vuonna myös Ylen nettisivuilta.

Kymmenet tuhannet juhlijat seuraavat Manta-patsaan lakitusta Esplanadilla Helsingissä.

Kymmenet tuhannet juhlivat Esplanadin puistossa - Manta sai kumisaappaita päähänsä

Huonollakin säällä Mantan lakitusta seuraa puistossa 10 000 ihmistä. Auringonpaiste sai tänään kymmenet tuhannet seuraamaan kierrätyslakin laskua Mantan päähän.

Oluttölkki kädessä.

Vapaaehtoisten armeija nuorten apuna

Helsingissä partioi illan ja yön aikana 70 aikuista auttamassa juhlivaa nuorisoa. Partiot seuraavat nuorten liikkeitä ja pyrkivät olemaan läsnä suosituimmissa juhlapaikoissa.

kuohuviini malja vappu kaisaniemi

Helsinki juhlii vappua järeällä kalustolla

Kaupunki varautuu tuhansiin juhlijoihin monin tavoin. Mantalle taataan lakitusrauha sulkemalla Esplanadit autoilta. Kaduille ja puistoihin tuodaan satoja ylimääräisiä vessoja ja roskiksia.

Kurki-patsasta lakitetaan Lappeenrannassa.

Vappuaattona juhlitaan perinteisesti lakituksilla

Helsingissä Havis Amanda saa tänä vuonna vanhoista kumisaappaista ja sadetakista tehdyn kierrätyslakin.

Retuperän WPK:n muusikot virittelivät vappukansaa tunnelmaan Havis Amandan patsaan lähistöllä Helsingissä.

Tuhannet todistivat vapunaaton lakituksia

Ympäri Suomea tuhannet opiskelijat lakittivat vapunaattona patsaita, kuten perinteisiin kuuluu. Helsingissä lakin sai Havis Amanda, Kuopiossa sen sijaan rikottiin perinteitä.

Kauppatieteilijät ja Aalto-yliopiston opiskelijat lakittavat Havis Amandan

Toista vuottaan toimiva Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) ja satavuotisjuhlavuottaan viettävä Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry (KY) saavat tänä vuonna lakittaa Havis Amandan patsaan vappuaattona.

Vappuriemu alkoi eri puolilla Suomea

Vapun juhlinta on alkanut virallisesti ja epävirallisesti eri puolilla Suomea. Varsinkin opiskelijat ovat ottaneet ilon irti kevään juhlasta. Katso video.

Vappuaattoa vietetään aurinkoisessa säässä

Aurinko paistaa suurimmassa osassa maata tänään torstaina vappuaattona. Perjantaista lähtien sää vielä lämpenee. Helsingissä perinteisen Mantan lakituksen suorittavat tällä kertaa Hankenin opiskelijat.

Havis Amandaa paheksuttiin sata vuotta sitten

Helsingin kauppatorilla sijaitsevan Havis Amanda -suihkulähteen paljastaminen aiheutti kohun sata vuotta sitten. Kaupunkilaiset paheksuivat kuvanveistäjä Ville Vallgrenin tekemää alastonta naispatsasta. Aikojen saatossa Havis Amandasta on kuitenkin tullut merellisen Helsingin symboli.