Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mäkelän perhe valitsi Porvoon pääkaupunkiseudun sijaan – Kaupunki on satsannut yli 120 miljoonaa lapsiperheisiin, ja se tuottaa nyt tulosta

Suomessa muuttoliike suuntautuu pääosin Etelä-Suomeen, erityisesti pääkaupunkiseudulle ja sitä ympäröiviin kehyskuntiin.

Hypo: Korot ja kaupungistuminen määräävät asuntomarkkinoiden näkymät jatkossakin

Helsingin keskustaan on saapunut tuttu ilmiö maailman metropoleista: tyhjillään olevat asunnot.

Poll: most Finns want government to curb urbanisation

Urban sprawl has more than half of respondents worried.

Keskiviikko 16.10.2019 (tv)

Yli puolet suomalaisista haluaa hidastaa kaupungistumista. Nao-robotti auttaa oppimaan suomen kieltä. Suomi voi päästä jalkapallon EM-kisoihin. Säätiedot.

Kysely: Enemmistö haluaa valtion hidastavan kaupungistumista – naiset miehiä enemmän, aluetutkijan mukaan tulos kertoo alueiden kostosta

Nuivimmin kaupungistumiseen suhtautuu perussuomalaisia tai demareita kannattava keski-ikäinen nainen Itä- tai Pohjois-Suomesta.

Reetta Rädyn kolumni: Elämää on muuallakin kuin Helsingissä, Turussa ja Tampereella

Kaupunkilaisia pidetään asuntokaupan voittajina, mutta eivätkö voittajia ole myös ne, joilla on maakunnissa halpa asunto ja töitä? Sellaisia ihmisiä on Suomessa paljon, kirjoittaa Reetta Räty. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

He ovat kotiseutunsa kultakimpaleita – Jenni, Hanna, Samuel ja Eve perustivat kotinsa paikkaan, johon harva haluaa jäädä

Neljä erilaista tarinaa Suomesta, jossa sivukylät tyhjenevät ja kaupungit täyttyvät.

Pekka Juntin kolumni: Soinen maa ei elättänyt kaikkia

Ehkä syrjäkylien tyhjentyminen on vain paluuta normaaliin, kirjoittaa Pekka Juntti

Onko idyllinen punainen tupa ja perunamaa vain mielikuva? Katso maaseudun karuimmat kuvat

Harvaan asutut kylät ja taajamat kertovat omaa rapistunutta kieltään maaseudun tilasta.

Vanhanen laati keskustan puheenjohtajaksi pyrkiville 24 kiperää vaalikonekysymystä, joista erityisesti yhteen hän toivoo julkisia vastauksia

Vanhanen kysyy ehdokkailta esimerkiksi Priden ja Suviseurojen samanaikaisesta kannattamisesta sosiaalisessa mediassa.

Kallioon maalta muuttanut Olivia Heine: "Aluksi ihmispaljous ahdisti" – Katso paljonko savolaisia, hämäläisiä tai pohjalaisia Helsingin eri puolilla asuu

Ylen jättiselvitys: Maakunnista muutetaan useimmin kantakaupunkiin. Ulkomailla syntyneet asuvat päinvastaisilla alueilla, kuten idässä.

Riihimäeltä löytyy betonilähiö joka kertoo suomalaisen kaupungistumisen tarinaa

Peltosaaren koulu puretaan ja nyt Lähiöfestivaaleilla juhlitaan koulun läksiäisiä.

Satunnainen vaalitarkkailijan analyysi: Kaupungistuminen on totta, myöntää jopa keskusta – turistiopas mainostaa kuolleiden kylää

Ei auta sipilät, ei keskusta – eikä puolueiden vaaliohjelmat, kun Suomi tyhjenee. Satunnainen vaalitarkkailija on juttusarja, joka kommentoi kevään eduskunta- ja eurovaaleja.

Hypoteekkiyhdistys: Asuntojen hinnat ovat alamäessä – Pian alkaa kaupungistumisen kolmas aalto

Ennusteen mukaan Suomessa on pian vain kolme aidosti kasvavaa kaupunkiseutua, kun tutuissakin kasvukeskuksissa väestö lähtee laskuun.

Asiantuntija: Kaupungistuminen edistää luonnon hyvinvointia – Suomesta vaikea löytää yhtä monipuolista luontoympäristöä kuin Helsingissä

Korkeasaaren entisen johtajan mukaan Suomen politiikka on kuitenkin ollut kaupunki- ja luonnonsuojelukielteistä.

"Puolikas talo" nosti tsunamissa kotinsa menettäneen chileläisperheen jaloilleen – Itse laajennettavat talot voivat olla yksi vastaus kaupungistumisen ongelmiin

Palkittu chileläinen arkkitehtitoimisto taistelee köyhyyttä vastaan puolikkailla taloilla, joita asukkaat voivat itse laajentaa helposti, edullisesti ja turvallisesti.

Professorilta tyrmäys suomalaisten toiveille koko Suomen asuttuna pitämisestä: "Käytännössä mahdotonta"

Kaupunkimaantieteen professori ei pidä toiveen toteutumista realistisena. Tulevaisuudentutkijan mukaan koko Suomen asuttuna pitäminen puolestaan vaatisi esimerkiksi maahanmuuton lisäämistä ja uudenlaista yritystoimintaa.

Enemmistö suomalaisista ei kannata kaupungistumisen vauhdittamista – Helsingin pormestari: Johdatteleva kysymyksenasettelu

Suomen Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:n tutkimuksen mukaan vain neljäsosa suomalaisista on kaupunkikeskeisiä ja harva kaupunkilainen haluaa vauhdittaa kaupungistumista.

Professori ihmettelee Hypon näkemyksiä kaupunkien pudotuspelistä

Mari Vaattovaara sanoo, että Suomessa asutaan varmasti myös muualla kuin muutamalla kaupunkiseudulla myös tulevaisuudessa.

Vuoden Hämäläinen 2018 on "kuin keskittymishäiriöinen gerbiili" Katleena Kortesuo

Vuoden Hämäläiseksi valittu viestintäammattilainen, yrittäjä Katleena Kortesuo Hämeenlinnasta haluaa nähdä tulevaisuudessa digitaalistuneen Hämeen. Hän liputtaa lisäksi outouden ja naurun puolesta.

Wednesday's papers: Metro mess, urbanisation and a priestly problem with payments

The press on Wednesday focuses on new problems for the Helsinki Metro, advocates for urbanisation and a priest in trouble over his use of his credit card.

Prinssi William vetoaa villieläinten puolesta

Prinssi William muistuttaa, että maailmanlaajuisesti villieläinkannat ovat puolittuneet hänen elinaikanaan, uutisoi Country Living -lehti.

Kaupunkiprofessori: Koko Suomen ei tarvitse pysyä asuttuna vaan olemassa

Kaupungistumista ei pidä estää, mutta muuta Suomeakaan ei saa hylätä, sanoo professori Mari Vaattovaara.

Aluetutkija Aro: Pienet kunnat ovat isompiaan ketterämpiä uudistumaan

Aluetutkija Timo Aro näkee kaupunkimaista kehitystä tapahtuvan myös maaseudulla. Ruotsalaisen talousgurun mielestä maaseudun tukeminen ja kaupungistumisen estäminen hidastavat talouskasvua.

Onko koko maan asuttuna pitäminen viisasta? Ruotsalainen ekonomisti: Poliittisesti kyllä, taloudellisesti ei

Suomessa halutaan pitää koko maa asuttuna, mutta ruotsalaisen yritysgurun Kjell Nordsrömin mielestä uusi talous vaatisi päinvastoin tiivistämistä.

Mortgage lender: Full speed ahead for urbanisation

Housing loan specialist Hypo reports that 70 percent more housing was constructed in early 2017 in the capital region, and that housing prices are expected to rise 1.3 percent this year.

Koneen toimitusjohtaja: Uskomme, että Kiinan markkinat vetävät tulevaisuudessakin

Toimitusjohtaja Henrik Ehrnroothin mukaan mahdollisuuksia luovat jatkuva kaupungistuminen ja kuluttajien vaurastuminen.

Perheen yhteinen ruokahetki ravitsee myös sielua – ystävätkin pääsevät samaan pöytään

Suomalaiset syövät ELO:n mukaan eurooppalaisista vähiten yhdessä.

Friday's papers: Posti problems, Russian gas and urbanised schools

Problems in the postal service were widely covered in Friday's newspapers, along with Russian hopes for Finnish support for a gas pipeline and an editorial lauding the educational benefits of urbanisation.

Rakennuspomo ennustaa: "Suurissa kaupungeissa ennennäkemätön rakennusbuumi"

Kaupungistuminen takaa, että rakentajille riittää töitä. Suomi on muuta Eurooppaa jäljessä, mutta ainakin Tampereen seudulla eroa kurotaan umpeen vauhdilla.

Porvoo poimii rusinat pullasta – hyvätuloisia uusia asukkaita ei haittaa edes korkea veroprosentti

Porvoo jatkaa väkilukunsa kasvattamista hyvätuloisilla ja hyväosaisilla uudisasukkailla. Eniten muuttajia tulee Espoosta, Vantaalta ja Sipoosta, joissa kaikissa kuntavero on Porvoota pienempi.

Keskisuomalainen: Family doctor system dying out

Initially developed in the late 1980s, the scheme whereby patients have their own personal doctor is disappearing. Though it still exists in some small municipalities in Finland, it has largely been the victim of rapid urbanisation and a shortage of doctors.

Jyväskylän talvisorsat selviävät ihmisen ruokkimina

Jyväskylässä talvehtii satoja sorsia. Ne käyttävät hyväkseen voimaloiden lauhdelämmön sulana pitämiä vesiä.

Uusista asunnoista tingitään kymmeniä neliömetrejä

Rakennettavien kotien keskipinta-alasta on kadonnut kuudessa vuodessa 25 neliömetriä, kertoo Rakennusteollisuus ry.

Tuore Rotuvaari kaipaa lisää asukkaita Ouluun – kaupunkikulttuurin puolestajapuhuja haluaa eloa ydinkeskustaan

Yrittäjä, ravintoloisija ja promoottori Ilpo Sulkala on kepitetty Oulun 30. Rotuvaariksi. Sulkala on vaikuttanut Oulun ydinkeskustassa yli 30 vuotta.

Talkootyön vähentyminen huolestuttaa innokasta talkoolaista Jukolassa

Hanna Lahtinen on tottunut tekemään talkootöitä viikosta ja tapahtumasta toiseen.

VATT: Valtionosuusjärjestelmä ja verotus jarruttavat kaupungistumista

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT toteaa tänään julkaisemassaan analyysissä, että valtionosuusjärjestelmä ja verotus jarruttavat kaupungistumista. Analyysistä ilmenee, että esimerkiksi Lapissa asuvaa perhettä kannustetaan tuhansilla euroilla vuodessa olemaan muuttamatta Helsingin seudulle.

Pääkaupunkiseudun kuplaa kritisoitiin jo 70-luvulla: Siirtomaasuomen laulut istuvat tähänkin päivään

Tornion Musiikkitalo virittyy torstaina siirtomaasuomen aikoihin. Iso Joki Tulvii -musikaali kertoo katoavasta maaseudusta ja kaupungistuvien ihmisten elämästä. Vaikka laulut on tehty 1970-80 -lukujen taitteessa, teemat sopivat edelleen tähänkin päivään.

Rinne: Elvytyspaketin lisäksi tarvitaan paljon konkreettisia toimia

Valtiovarainministeri Rinteen mukaan Suomen yrityksissä on paljon piilevää iskukykyä ja maailmassa megatrendejä, jotka voivat työllistää suomalaisia. Näitä trendejä ovat muun muassa kaupungistuminen, ilmaston lämpeneminen ja puhtaan veden tarve.

Kaupungistunut talitintti voi laulaa jo tammikuussa

Vanhan laulun mukaan talitintit laulavat kevätlaulujaan maaliskuussa, mutta nykyaikana ihan mahdotonta ei ole kuulla titityytä jo tammikuussakaan. Citylintujen elinympäristöä lämmittävät valot ja rakennukset, joten valon lisääntyminen saa koiraat heti kevätmielelle.

Suomalaistutkijalle ensimmäistä kertaa merkittävä arkeologiapalkinto

Oululaistutkijan arkeologiaa käsittelevä väitöskirja on saanut suuren tunnustuksen maailman suurimmalta historiallisen arkeologian tutkimusseuralta. Tutkimuksesta selviää, että historiallisella taustalla on suuri vaikutus kulutustottumusten omaksumiselle.

Metsänomistaja on yhä useammin etäomistaja

Metsänomistus on muuttumassa. Entistä useammin metsän omistaa kaupunkilainen, joka asuu etäällä omistamastaan metsästä. Tähän johtavat muun muassa kaupungistuminen ja metsätilan periminen.

Tutkija arvostelee poliitikkoja: "Koko Suomea ei voida pitää asuttuna"

Kaupunki- ja aluetutkija Timo Aro sanoo, että poliitikot puolueesta riippumatta elävät epärealistisessa maailmassa. Aron mukaan koko maata ei voida pitää asuttuna, ja keskittyminen suurempiin kaupunkeihin on hyväksi talouskasvun ja Suomen tulevaisuuden kannalta.

Suomalainen kettu on alkanut kaupungistua keskieurooppalaisten lajitoveriensa tavoin

Älykäs kettu on löytänyt tiensä jo moneen suurkaupunkiin. Myös Helsingissä kettu alkaa olla entistä yleisempi näky. Kuuluisin helsinkiläinen city-kettu on aamu-tv:ssä kesällä useita kertoja ilman kutsua vieraillut Eino.

Rinne huolissaan vientiteollisuudesta – "hirveän kapeilla hartioilla"

SDP:n tuoreen puheenjohtajan ja tulevan valtiovarainministerin Antti Rinteen mukaan noin 26–27 yritystä tuottaa tällä hetkellä 60 prosenttia Suomen vientitulosta. Rinne etsisi uusia toimialoja viennille esimerkiksi kaupungistumisesta ja ilmastonmuutoksesta.

Tutkija: Uutiset maaseudun tyhjenevistä omakotitaloista vahvasti liioiteltuja

Käynnissä oleva työperäinen muuttoliikenne kaupunkeihin on paljon pienempää kuin 1960- ja 1970-lukujen suuri muuttoliike, Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Hannu Kytö arvioi.

Yliopistot yhdistävät voimansa parempien kaupunkien puolesta

Kasvava metropoli kaipaa yhä etevämpiä suunnittelijoita välttääkseen kaupungistumisen ikävät sivuilmiöt. Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto vastaavat haasteeseen laittamalla tulevat kaupunkitutkijat ja -suunnittelijat tiiviiseen yhteistyöhön uudessa Kaupunkiakatemiassa. Tällä hetkellä tutkimustieto ja suunnittelutaito eivät aina kohtaa.

Maailma kaupungistuu: Joka vuosi rakennetaan kahdeksan uutta New Yorkia

Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa enemmistö maailman ihmisistä on kaupunkilaisia. A-studion juttusarjan Maailman tilanne vuonna 2030 kolmannessa osassa käsitellään megakaupunkeja.

Väitös: Perinteiset alkuperäiskansojen rakenteet murenemassa

Olen tutkinut alkuperäiskansojen oikeuden uutta esiin tulemista esimerkkivaltioissa Ranskassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa, perjantaina Lapin yliopistossa väittelevä Jari Uimonen kuvailee. Uimosen mukaan alkuperäiskansojen vaatimukset ovat haastamassa kansallisvaltion oikeuden.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle