Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kansallispuistoissa riittää nyt väkeä – vierailijat kertovat miten joutuivat muuttamaan matkasuunnitelmiaan

Tammelassa Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistojen kävijämäärä on kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa. Luontomatkailuyrittäjän mukaan samanlaista tuplausta puistot eivät enää kestä. Metsähallitus seuraa tarkasti kävijämääriä myös koronan vuoksi.

Lastenrattailla pitkospuita pitkin ja taukopaikka syntymäpäivävieraille – Metsähallitus vastaa Torronsuon ja Liesjärven kasvavan kävijäjoukon palveluvaatimuksiin

Hämeen luontoon pääsee entistä helpommin, kun retkeilyalueiden reittejä, opasteita ja palveluja kunnostetaan. Samalla tarkoitus on purkaa Etelä-Suomen retkeilyalueiden viikonloppuruuhkia.

Luontokuvaajan neljä kuvankaunista suosikkia: Vieraile näissä Suomen vähemmän tunnetuissa kansallispuistoissa ja luontokohteissa

Kansallispuistot ovat loistava retkikohde kesälomalle. Upeista maisemista pääsee kuitenkin nauttimaan myös muualla kuin Ukko-Kolilla.

Lounaishämäläiset ovat huolissaan mahdollisen kaivoksen perustamisesta – kaivosilta ei rauhoittanut mieliä

Yleisö odotti vastauksia kaivoksen perustamisesta viikolla järjestetystä kaivosillasta. Kaivosyhtiön sanoma oli, että kaivoksia tarvitaan lisää.

Luontoväki ja maanomistajat ovat huolissaan malminetsinnöistä Lounais-Hämeessä

Alueella tehdään varhaisen alueen malminetsintää. Varsinaista kaivosprojektia ei ole.

Kaivostoiminta uhkaa kansallispuistoa – kansanliikkeet yhdistävät voimiaan hyvissä ajoin

Etelä-Suomessa Tammelassa paikalliset ovat nousseet suojelemaan Torronsuon kansallispuistoa kansainvälisiltä kaivossuunnitelmilta. Parhaat neuvot on saatu Kittilästä.

Kuntajohtajat kultakaivoksesta: "Jos naapuriin sijoittuu kaivos, niin kyllähän minua kiinnostaa minkälainen se on"

Australialaisen kaivosyhtiö Avalonin tutkimukset Lounais-Hämeessä ovat varsin pitkällä. Tiistaina yhtiö tekee kuntakierroksen Tammelassa, Somerolla ja Jokioisilla. Kunnissa ei etukäteen ole mahdollisesta kaivoksesta juurikaan puhuttu.

Salaperäisen kaivosyhtiön kiikarissa on historiallinen kylä

Kaivosyhtiö Nortec Mineralsin tytäryhtiöllä Tammela Mineralsilla on Tammelassa, Jokioisilla ja Somerolla yli tuhannen hehtaarin kokoinen valtaus. Tukes myönsi Tammela Mineralsille valtausoikeudet viime vuoden alkupuolella, mutta kukaan ei tunnu tietävän, onko kaivosyhtiö tehnyt lounaisessa Hämeessä tutkimuksia ja mitä yhtiö alueelta havittelee. Salaisuuden verho hämmentää monia.

Kirjastoauto on sivukoulujen suosikki – Tammelassa takana jo puoli vuosisataa syrjäseutujen palveluksessa

Tammelassa kirjastoauto on palvellut syrjäseutujen ihmisiä 50 vuotta. Asiakkaita riittää etenkin kouluilla ja päiväkodeissa, mutta muilla pysäkeillä on hiljaisempaa.

Jos metsään haluat mennä nyt, takuulla yllätyt!

Tammelalainen eräopas ripottelee kuppiin lusikallisen murukahvia. Termospullosta kuumaa vettä päälle. Liesjärven kansallispuistossa sijaitsevan savusaunan rannassa syksyinen aamu on rauhallinen ja kuulas. Joutsen laskeutuu tyynelle Kyynäräjärvelle. Ei tämä ihan sitä parasta kahvia ole, mutta eräretkellä tämäkin maistuu, sanailee eräopas Jouni Palén.

Kattohaikarat katsastavat jo pesäpaikkoja Suomesta

Kattohaikarahavainnot ovat lisääntyneet Hämeessä. Riihimäen seudulla vieraili viime viikolla neljä lintua ja ilmeisesti samat linnut nähtiin myös Tuuloksessa. Myös Tammelan Riihivalkamassa on nähty kattohaikaroita. Lintuharrastajat uskovat, että ensimmäinen kattohaikaran pesintä Suomessa on entistä todennäköisempi.

Luonto tutuksi lapsille

Yhdistykset ja laitokset ovat havahtuneet joukolla järjestämään lapsille luontoelämyksiä. Siinä missä muutama vuosi sitten katsottavaksi sai hakemalla hakea kilejä ja kanoja, niin nyt niitä alkaa olla jo tarjolla kunnolla. Juuri näinä aikoina koululaiset ja päiväkotilapset kiertävät luonnossa joukolla.

Tammela Minerals etsii arvometalleja myös Jokioisista

Malmiyhtiö Tammela Minerals on saanut uusia valtausoikeuksia Jokioisille, Somerolle ja Tammelaan. Yhtiötä kiinnostavat mahdolliset arvometallit, kuten litium, tina, tantaali ja kulta.

Kaivosvaltaus ja maatalous napit vastakkain

Tammela Minerals on hakenut valtausta yhteensä noin 20 neliökilometrin alueelle. Yhtiötä kiinnostaa Lounais-Hämeessä litiumin lisäksi myös kulta.

Poliisi kaipaa vapaaehtoisia Torronsuolle kadonneen etsintään

Somerolainen marjanpoimija on kateissa Tammelassa laajalla Torronsuolla. Poliisi ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu kaipaavat vapaaehtoisia etsintöihin. Tänään avuksi tulee lentokone.

Tuulivoimahankkeet kolkuttelevat kansallispuistojen nurkkia

Tuulivoimapuistohanke lähenee jo Tammelan Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoja. Täysin uusi maa-alue on noussut esiin seudulla. Lounais-Häme kiinnostaa kovasti tuulivoimayhtiöitä. Nyt testataan, miten kansallispuistojen läheisyyteen suhtaudutaan.

Uusia valtauskelpoisia maita löytyi Humppilasta

Kanta-Hämeen kiinnostavin malmialue on Lounais-Hämeessä Torronsuon eteläpuolella oleva toistakymmentä kilometriä pitkä kaistale.

Kylpylähotelli Torronsuon tuntumaan?

Matkailu- ja ravintolayrittäjä Jorma Pura moittii Tammelaa siitä, ettei kunta osaa kunnolla hyödyntää hienoja luontoarvojaan. Yrittäjä kaipaa päiväretkeilijöiden lisäksi yöpyjiä ja perheitä. Yhtenä heittona on kansallispuistojen tuntumassa oleva vetovoimainen houkutin, vaikka luonnon ehdoilla rakennettu kylpylähotelli.

Torronsuon ylittävät muuttolinnut teholaskennassa

Tammelan Torronsuon kansallispuiston ylitse lentäviä lintuja tarkkaillaan syksyn mittaan yhteensä lähes kuukausi, sillä Forssan seudulle tuulipuistoa suunnitteleva Voimavapriikki oy tarvitsee dataa lintujen muutosta.

"Torronsuon kurjet lentävät tuulipuiston yli"

Forssan seudulle tuulipuistoa suunnitteleva Voimavapriikki kiistää, että tuuliturbiinit ovat uhkana Torronsuon yli lentäville kurjille. Metsähallitus pelkää voimaloiden olevan tärkeällä muuttoreitillä.

Hi-tec-metalleja kartoitetaan miljoonilla euroilla Kanta-Hämeessä

Geologian tutkimuskeskus on käynnistänyt laajan malmikartoituksen Kanta-Hämeessä. GTK tekee geokemiallisen kartoituksen Forssan ja Hämeenlinnan välisessä maastossa kahden vuoden aikana. Mielenkiinnonkohteena ovat erityisesti teknologiateollisuuden tarvitsemat metallit.

Evon retkeilyalue suositumpi kuin kansallispuistot

Hämeen retkeilyalueista Evo näyttäisi olevan suosituin. Tämä käy ilmi Metsähallituksen teettämistä viime vuotta koskevista kävijätutkimuksista.

Etelän erämaakeidas on retkeilijöiden paratiisi

Hämeen järviylänkö on Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan kaupunkien välisellä alueella sijaitseva ympäristöään karumpi ylänköseutu. Järviylängön retkeilymahdollisuuksia on parannettu sadoillatuhansilla euroilla vuodesta 2005 lähtien. EU-rahalla on kunnostettu muun muassa vanhoja reittejä.

Torronsuolla kertyi talvella arviolta 100 000 hiihtokilometriä

Torronsuon kansallispuiston juuri valmistuneen kävijälaskennan mukaan kansallispuistossa kävi viime talven aikana laduilla lähes 11 000 vierailijaa. Koska keskimääräinen hiihtomatka on noin 10 km, niin kokonaismatkaksi kertyy huimat 100 000 km.

Forssassa tyydyttäneen mataliinkin tuulivoimaloihin

Tuulipuistoa Forssan seudulle puuhaava Voimavapriikki on tyytyväinen Ilmavoimien kanssa syntyneeseen neuvottelutulokseen Forssan seudun tuuliturbiinien sijoittelusta. Yhtiö tyytyy siihen, että puolet 30:sta turbiinista tehdään niin mataliksi, etteivät ne häiritse Jokioisten tukikohdan lentoliikennettä.

Tammelassa koulukyytiin kuluu puolitoista tuntia

Tammela on kuljetuttanut lapsia kouluihin lähes ala-arvoisesti tämän syksyn ajan. Kunta on yrittänyt järjestää laajan maaseudun kuljetuksia samaan aikaan, kun se on vaihtanut liikennöitsijöitä ja yrittänyt säästää.

Arvometalli litiumia etsitään Tammelasta

Geologian tutkimuskeskus uskoo Tammelassa olevan litiumia. GTK on etsinyt jo tänä vuonna seudulta litiumia, ja selvitystyön laajuutta ensi vuonna mietitään parhaillaan. Litium kiinnostaa luonnonvarojen etsijöitä, sillä sen kysyntä kasvaa tulevaisuudessa huomattavasti.