Uusimmat artikkelit

Afarak valittaa hallinto-oikeuden tuomitsemista miljoonakorvauksista
Alun perin noin 1,5 miljoonan euron seuraamuksen asetti Fiva sisäpiiririkkomuksista.
Kymmeniä miljoonia euroja heti ulosottoon – Afarakin pääomistaja teki kyseenalaista pörssihistoriaa, velvoitettiin lunastamaan kaikki osakkeet
Tuhansien Afarakin suomalaisten osakkeenomistajien epätietoisuus voi kuitenkin jatkua vielä pitkään.

Miljoonasakot saivat lainvoiman – KHO ei myöntänyt valituslupaa Afarakin ex-toimitusjohtajalle
Fiva määräsi 40 miljoonan euron uhkasakon kesällä 2018.

Croatian millionaire's Afarak Group fined over insider trading
FIN-FSA has intervened in Afarak's operations in the past, and fined its principal owner.

Finanssivalvonta määräsi Afarakille lähes 1,5 miljoonan euron seuraamussakon
Yhtiö on Finanssivalvonnan mukaan jättänyt kertomatta valmisteilla olevasta ostotarjouksesta joulukuussa 2017.

Afarakilta tulosvaroitus – taustalla Etelä-Afrikan sulaton ongelmat
Sulaton ongelmat ovat vaikuttaneet yhtiön tulokseen negatiivisesti koko toimintavuoden ajan.

Pörssiyhtiö Afarakin osakkaat vaativat Nordealta kymmenien miljoonien korvauksia – pyytävät myös Fivaa tutkimaan pankin toimet
Joukko suomalaisia osakkeenomistajia katsoo Nordean auttaneen Afarakin pääomistajaa salaamaan omistuksiaan pörssiyhtiössä. Nordean mielestä kanne on "sekava", "epämääräinen" ja perusteeton.

Nordean pääjohtaja kommentoi rahanpesuvyyhteä ensimmäistä kertaa: "Haaste on aliarvioitu" – kokosimme kohun käänteet
Nordea julkaisi tänään ensimmäisen tuloksensa Suomessa. Rahanpesuväitteet himmentävät juhlatunnelmaa.

Finanssivalvonta määräsi 50 miljoonan euron sakot Afarakin pääomistajalle
Kroatialainen Danko Končar on salannut omistuksiaan suomalaisessa pörssiyhtiössä veroparatiisiyhtiöiden kautta. Afarakin suomalaiset osakkaat vaativat erityistilintarkastuksen tekemistä yhtiöön.

Helsingin telakan myynti Kermasille varmistumassa
Telakan omistavan venäläisyhtiön mukaan kaupan on määrä toteutua viimeistään heinäkuussa.

Tuesday’s papers: Stock sell-off, Croatian steel bid, Sámi Day celebrations and dual fireballs
Most Finnish newspapers lead off on Tuesday with overnight slumps on stock exchanges in the US and elsewhere. Local news is all over the map, from steel-industry intrigue to Lapland's tourist business and dual fireball sightings.

Potential new owner of Helsinki Shipyard faces second criminal probe
Russia, which owns the Arctech Helsinki Shipyard, is seeking a new owner due to US sanctions. One potential buyer is a controversial Croatian millionaire.

KRP tutkii Helsingin telakkaa havittelevan yhtiön johtajaan liittyvää rikosepäilyä
Kyseessä on toinen keskusrikospoliisin tutkima Danko Končarin liittyvä rikosepäily.

HS: Pörssiyhtiö Afarak Groupin pääomistajan rikosepäily syyteharkintaan
Afarakin pääomistaja Danko Končar nousi otsikoihin myös tiistaina Paratiisin papereihin liittyen.

”Tämä voi tahrata koko pörssin mainetta”– suomalaisen pörssiyhtiön suuromistajalla hämäriä rahavirtoja
Uusi tietovuoto ja Ylen omat tutkimukset paljastavat Suomen pörssihistorian omituisimpiin kuuluvia omistusjärjestelyjä ja kyseenalaisia rahavirtoja. Kyseessä on entinen Ruukki, nykyinen Afarak.

KRP tutkii suomalaisen pörssiyhtiön Afarakin suuromistajaa
Poliisi tutkii nyt Afarakin eli entisen Ruukki Groupin suuromistajaa jo toistamiseen. Myös Finanssivalvonta joutuu ottamaan kantaa kaivosalan yhtiön omistusjärjestelyihin.

Billnäsin ruukki sulkee ovensa – ainakin toviksi
Billnäsin ruukki Raaseporissa lopettaa toimintansa ensi syksynä. Kaavoituksen pysähtyminen ja toteutumaton tonttikauppa estävät toiminnan jatkamisen. Majoitus-, tapahtuma- ja ravintolatoiminta saattaa kuitenkin elpyä uudelleen.
Rautaruukin ja Ruukki Groupin nimikiistalle piste: Ruukki Group vaihtaa nimeään
Rautaruukki on käyttänyt Ruukki-nimeä useissa tuotteissa ja tuoteryhmissä 1970-luvulta lähtien. Ruukki Groupin toiminta puolestaan alkoi Ruukin kunnassa 1930-luvulla.
Ruukki Groupin toimitusjohtajalla värikäs tausta
Uusi kroatialainen toimitusjohtaja oli MOT-dokumenttiohjelman aiheena kolme vuotta sitten. Danko Koncar on synnyinmaassaan seurattu miljonääri.
Ruukki Group vie pääkonttorin Suomesta Maltaan
Kaivosyhtiö vaihtaa myös toimitusjohtajaa. Ruukki Group on jo aiemmin luopunut kaikesta liiketoiminnastaan Suomessa.
Ruukki Group sopi sulattokauppaa koskeneen kiistan
Teollisuuskonserni Ruukki Group maksaa Mogale Alloys -sulaton myyjille 15 miljoonaa euroa. Osapuolet lopettavat myös oikeustoimet toisiaan vastaan.
Mineraaliyhtiö myönteisenä: Odotamme viime vuotta parempaa tulosta
Ruukki Groupin liikevoitto oli toisella neljänneksellä 2,6 miljoonaa euroa tappiolla - vuotta aiemmin se oli 5,4 miljoonaa euroa tappiolla.
Rautaruukki saa käyttää Ruukki-tavaramerkkiä
Helsingin käräjäoikeus on hylännyt tänään perjantaina kanteen, jossa vaadittiin tavaramerkkien julistamista mitättömiksi. Kanteen tekivät neljä Ruukki Group -konsernin yhtiötä.
Ruukki Groupin tappio kasvoi
Ruukki Groupin metallimyynti oli hyvässä vauhdissa alkuvuonna, mutta hintojen aleneminen söi käyttökatetta.

Tervolan sahat luottavat tulevaisuuteen
Tervolan molemmissa sahayrityksissä luotetaan tulevaisuuteen. Vuoden 2007 lopulla alkaneesta sahatavaran hinnan romahtamisesta ja tuotannon laskusta on selvitty hyvin.
Ruukki Group nimitti uuden toimitusjohtajan
Mineraalien jalostamiseen erikoistunut Ruukki Group on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Thomas Hoyerin. Ruukki Groupin nimitysvaliokunta esittää, että uusi toimitusjohtaja valitaan yhtiön hallituksen jäseneksi.
Ruukki Group luottaa metalliseosten kysyntään
Teräksen ja ruostumattoman teräksen teollisuudelle tuotteita tarjoava Ruukki Group arvelee rautametalliseostuotteiden globaalin kysynnän olevan tänä vuonna viimevuotista suurempi. Konsernin tulokseen kromin markkinatilanteella on merkittävä vaikutus.

Nivalan talotehdas Capmanille
Ruukki Groupin omistama talotehdas Nivalassa vaihtaa omistajaa. Ruukki myy Pohjola Design- Talo- yhtiönsä pääoma -sijoitusyhtiö Capmanille. Tehdas on toiminut vuodesta 2006 ja siellä on nelisenkymmentä työntekijää.

Ruukki Group luopuu talonrakentamisesta
Mineraali- ja puunjalostusliiketoimintaan keskittyvä Ruukki Group myy talonrakentamisliiketoimintansa pääomasijoitusyhtiö CapManille. Osakkeiden kauppahinta on 76 miljoonaa euroa. Ruukki Group luopuu talonrakentamisesta, koska yhtiön mukaan se ei kuulu heidän keskeisiin liiketoimintoihinsa.
Ruukki Groupin toimitusjohtaja irtisanoutui
Mineraali- ja puunjalostusliiketoimintaan keskittyvän Ruukki Groupin toimitusjohtaja on irtisanoutunut. Toimitusjohtaja Alwyn Smit jättää tehtävänsä välittömästi.
Ruukki Group valmistautuu käräjöintiin sulattokaupassa
Teollisuuskonserni Ruukki Group varautuu puolustamaan eteläafrikkalaista sulattohankintansa kauppahintaa oikeudessa. Suomalaisyhtiö kertoi perjantaina Mogale Alloys -yhtiön myyjien aloittaneen Etelä-Afrikassa oikeustoimet sitä vastaan, koska myyjät katsovat jääneensä ilman loppumaksuerää.
Ruukki Group listautui Lontoon pörssiin
Mineraali- ja puunjalostusliiketoimintaan keskittynyt Ruukki Group on listautunut Lontoon pörssiin. Kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi maanantaina.
Rautaruukki ja Ruukki Group jälleen käräjille nimiasioissa
Teräsyhtiö Rautaruukki ja mineraali- ja puunjalostusliiketoimintaan keskittynyt Ruukki Group jatkavat riitelyä Ruukki-nimen käytöstä.

Rautaruukin ja Ruukki Groupin oikeustoimet jatkuvat
Rautaruukki on nostanut kanteen Ruukki Groupia ja sen tytäryhtiöitä vastaan tiettyjen toiminimirekisteröintien ja liiketoiminnan laajennusten vuoksi.

Kuidun kauppa uhkaa kariutua
Palosuojakuitua Valkeakoskella valmistaneen Kuitu Finlandin kohtalo näyttää synkältä. Konkurssitehtaan jatkoa suunnitelleessa ostajaryhmässä mukana ollut sijoittaja on luopunut hankkeesta. YLE Tampereen tietojen mukaan vetäytyvä yhtiö on Ruukki Group.

Vuokilat ostavat sahansa takaisin
Tervolan Saha ja Höyläämö palaa entisen omistajaperheen haltuun. Veljekset Kalervo ja Hannu Vuokila sekä heidän lankonsa Juha Kokkonen ostavat vanhan perheyrityksen takaisin teollisuuskonserni Ruukki Groupilta.
Kermas nosti omistuksensa Ruukki Groupissa yli 30 prosenttiin
Mineraali- ja puunjalostusliiketoimintaan keskittyneen Ruukki Groupin suurin omistaja Kermas Ltd on nostanut omistuksensa yhtiössä 32,7 prosenttiin osakkeista ja äänistä.
Vikkula Fenestran johtoon
Ovi- ja ikkunavalmistaja Fenestran toimitusjohtajaksi on noussut Matti Vikkula. Vikkula on entinen Ruukki Groupin toimitusjohtaja, ja hän on ollut Fenestran hallituksessa tammikuusta lähtien.

Pohjois-Pohjanmaalla 20 tienasi yli miljoonan
Pohjois-Pohjanmaalta löytyy vuoden 2008 verotietojen mukaan 20 miljonääriä. Kahdeksan yli miljoona euroa ansainneista asuu Oulussa

Pölkky Oy osti Lappipanelin
Kuusamolainen Pölkky Oy ostaa Ruukki Groupin omistaman kuusamolaissahan Lappipanelin. Kolmen sahan yhteenlaskettu tuotanto nousee noin 450 000 kuutiometriin vuodessa.

Sampopankilta vastine Lappipanelille tässä kuussa
Sampopankin ja Ruukki Groupiin kuuluvan kuusamolaisen Lappipanelin valuuttakauppoihin liittyvien erimielisyyksien selvittely etenee tässä kuussa, kun Sampopankilta odotetaan vastinetta sitä vastaan nostettuun kanteeseen.
Lappipaneli vaatii pankilta miljoonakorvauksia
Kuusamolainen Lappipaneli Oy vaatii Sampo Pankilta kuuden miljoonan markan korvauksia valuuttakaupoista. Sampo Pankin mukaan Ruukki Groupin tytäryhtiön nostama vahingonkorvauskanne on perusteeton.
Sampo Pankki: Ruukki Groupin miljoonakanne perusteeton
Sampo Pankin mukaan Ruukki Groupin tytäryhtiön Lappipaneli Oy:n pankkia vastaan nostama kuuden miljoonan euron vahingonkorvauskanne on perusteeton. Pankki ei kommentoi asiaa enempää pankkisalaisuuteen vedoten. Sampo Pankin mukaan asia ratkaistaan aikanaan oikeudessa.

Lappipaneli haastoi Sampopankin oikeuteen
Haaste liittyy valuuttakauppoihin. Lappipanelin vahingonkorvauskanne Sampopankilta on noin 6 miljoonaa euroa.
Ruukki Group perää Sampo Pankilta 6 miljoonan korvauksia
Ruukki Groupin tytäryhtiö Lappipaneli Oy on nostanut kuuden miljoonan euron vahingonkorvauskanteen Sampo Pankkia vastaan, ilmoittaa yhtiö pörssitiedotteessaan. Asiassa on kysymys valuuttasuojaukseen liittyvistä erimielisyyksistä.
Ruukki yrittää laajentua Etelä-Afrikassa
Ruukki Group yrittää laajentaa toimintaansa Etelä-Afrikassa. Yhtiö on tarjoutunut hankkimaan australialaisen kaivos- ja metalliyhtiö Sylvania Resourcesin koko osakekannan. Sylvania toimii Etelä-Afrikassa.
Pörssikurssit nousivat Nokian johdolla
Helsingin pörssissä kurssit ovat maanantaina nousseet Nokian johdolla. Muu Eurooppa pysyi pitkään laskussa, mutta illansuussa kurssit kääntyivät plussalle. Yhdysvalloissa ja Lontoossa pörssit olivat maanantaina kiinni.
Ruukki osti eteläafrikkalaisen sulattoyhtiön
Ruukki Group ostaa 84,9 prosenttia eteläafrikkalaisesta sulattoyhtiöstä Mogale Alloysista. Kauppa liittyy Ruukin pyrkimykseen laajentua Etelä-Afrikkaan, joka on yksi maailman johtavista mineraalien tuotantoalueista.

Junnikkala Oy lomautuksiin
Puunjalostusyritys Junnikkala Oy aloittaa yt-neuvottelut Kalajoen ja Oulaisten sahoillaan. Yritys aikoo lomauttaa koko henkilökuntansa uhkaavan tukkipulan vuoksi.
Nousupäivä Helsingin pörssissä
Vuoden viimeinen pörssipäivä on Helsingin pörssissä edennyt muuta Eurooppaa reippaammassa nousussa eilisen laskun jälkeen.