Uusimmat artikkelit

YK:n ihmisoikeusjohtaja tuomitsi ISIS-äärijärjestön rikokset
Navi Pillayn mukaan ISIS:n toiminta saattaa täyttää sotarikoksen tunnusmerkit.

Syyrian sodan uhreja jo lähes 200 000
Edellisen kerran YK julkaisi Syyrian sisällissodassa surmansa saaneiden lukumäärän heinäkuussa 2013.

YK nimesi raadin tutkimaan Gazassa mahdollisesti tehtyjä sotarikoksia
Tutkinta koskee sekä Israelin että palestiinalaisten mahdollisia väärinkäytöksiä.

YK: Yli 1 100 ihmistä kuollut Itä-Ukrainan taisteluissa
Ihmisoikeuskomissaari Navi Pillay sanoo, että malesialaiskoneen alasampuminen saattaa olla sotarikos.

YK:n ihmisoikeuskomissaari: "Siviilien tappaminen Gazassa voi olla sotarikos"
YK:n ihmisoikeuskomissaari Navi Pillayn mukaan on mahdollista että Israel rikkoo lakia Gazassa, ja tämä lain rikkominen voidaan tulkita sotarikoksena.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu tyrmää Britannian teletunnistetietojen keräystä koskevan lain
Ihmisoikeusvaltuutetun mukaan laista pitäisi käydä laajaa julkista keskustelua.

Netanjahu: Kansainvälinen painostus ei pysäytä meitä
Netanjahu sanoi myös, että Israel on iskenyt yli tuhanteen kohteeseen nelipäiväisen sotilasoperaation aikana.

Gazassa 11 loukkaantui varhaisaamun raketti-iskuissa
Israelin armeija ampui Gazaan raketteja vastineena palestiinalaisten iskuille, jotka tuhosivat kaksi taloa Etelä-Israelissa. YK tuomitsee iskut. Jerusalemin levottomuudet ovat rauhoittuneet.

Ahtisaari joins Sri Lanka war crimes probe
The UN announced on Wednesday that former Finnish President and Nobel Prizewinner Martti Ahtisaari will serve as an advisor to an investigation into rights violations during the Sri Lankan civil war.

YK: Itä-Ukrainan separatistit hallitsevat alueitaan pelolla
Ihmisoikeustarkkailijat kertovat aseellisten ryhmien syyllistyneen lukuisiin ihmisoikeusrikoksiin. Venäjä on raivostunut raportista.
Väkivaltaisuudet jatkuvat Sri Lankan Alutgamassa
Buddhalaiset ovat polttaneet muslimien kiinteistöjä jo kahtena peräkkäisenä yönä. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu pelkää, että levottomuudet voivat levitä laajemmalle alueelle.

YK uskoo ISIS-järjestön syyllistyneen sotarikoksiin Irakissa
Sunnijihadistien epäillään teloittaneen jopa satoja siviilejä Irakissa.
YK varoittaa sotarikoksista ja muista julmuuksista Irakissa
YK:n tietojen mukaan sunnijihadistit ovat voineet tappaa jopa satoja ihmisiä viime päivinä Irakissa. Haavoittuneita voi olla jopa tuhat.
YK:n ihmisoikeuskomissaari huolissaan rasismin kasvusta EU:ssa - "poliitikkojen vihapuhe ei ole harmitonta"
Navi Pillay varoittaa, että rasistiset ja maahanmuuttajien vastaiset kommentit voivat olla askel tiellä kohti tekoja.

Pakistanilaisnaisen aviomies: Poliisi ei estänyt kivitystä
Raskaana olleen pakistanilaisnaisen perheen kerrotaan surmanneen naisen oikeustalon edustalla, koska hän oli kieltäytynyt järjestetystä avioliitosta ja mennyt vihille omin päin.

YK: Ihmisoikeudet Ukrainassa "hälyttävästi rapistumassa"
YK kertoo tarkkaan kohdistetuista tapoista, sieppauksista ja kidutuksista. Venäjä tyrmää YK-raportin ja sanoo sitä Kiovan uutta valtaa suosivaksi.
Ihmisoikeuskomissaari arvostelee Nigerian turvallisuusjoukkoja
Ihmisoikeusjärjestöt sanovat turvallisuusjoukkojen syyllistyneen muun muassa laittomiin teloituksiin ja kidutukseen taistelussa Boko Haram -äärijärjestöä vastaan.
Nigeria keskeyttää kuolemantuomioiden täytäntöönpanon
Teloituksia lykättiin seitsemän vuotta, kunnes Edon osavaltio hirtti neljä murhasta tuomittua vankia viime vuonna.
Al-Qaidaa vastustanut komentaja teloitettujen joukossa Irakissa
YK on moittinut Irakia useaan otteeseen teloituksista. Ihmisoikeusjärjestöt painottavat, että tunnustuksia saadaan kiduttamalla epäiltyjä.
YK huolissaan lisääntyvistä joukkoteloituksista Syyriassa
Ihmisoikeuskomissaari Navi Pillayn saamien tietojen mukaan ääri-islamilaisten ryhmien tekemät teloitukset ovat lisääntyneet, ja kyse voi olla sotarikoksista.
Kuolemanrangaistuksen käyttö lisääntynyt Irakissa - sunnuntaina teloitettiin 12
Tänä vuonna on teloitettu jo enemmän vankeja kuin viime vuonna yhteensä, uutistoimisto AFP kertoo.
YK pitää Irakin teloituksia säädyttöminä ja epäinhimillisinä
Irak on kahden päivän aikana teloittanut 42 ihmistä. Teloitukset olivat YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan "eityisen perverssejä, koska eilen oli kuolemanrangaistuksen vastainen päivä".

Haitin kolerauhrit vievät YK:n oikeuteen - vaativat korvauksia
Haitin koleraepidemia on tappanut yli 8 000 ihmistä ja sairastuttanut yli 650 000 kolmen vuoden aikana.
YK varoittaa: Sri Lanka muuttumassa yhä autoritaarisemmaksi
Sri Lankan presidentin mukaan YK:n ihmisoikeusedustaja tuomitsee maan liian aikaisin. Pillayn mukaan sotilaat ovat ahdistelleet ihmisiä, jotka ovat tavanneet hänet. Mieltään osoittavat singaleesit kokevat Pillayn olevan tamilivähemmistön puolella.

Mielenosoittajat vaativat Mursin palauttamista valtaan Egyptissä
Egyptin poliittinen ilmapiiri on kiristynyt sen jälkeen, kun armeija syrjäytti presidentti Muhammad Mursin heinäkuun alussa. Armeija on ilmoittanut puuttuvansa väkivaltaisuuksiin.

Venäjän Snowden-linja ihmetyttää Yhdysvaltoja
Yhdysvallat povaa huolia Venäjä-suhteeseensa, jos tietovuotaja Edward Snowden saa pyytämänsä turvapaikan Venäjältä. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu puolustaa oikeutta hakea turvapaikkaa.

Turkin ihmispatsaat ovat uusin protestoimisen muoto
Poliisilla on luonnollinen oikeus käyttää kyynelkaasua, sanoo pääministeri Erdogan.
YK: Syyriassa tapettu 93 000, mutta todellinen määrä "paljon suurempi"
Keskimäärin 5 000 ihmistä surmataan joka kuukausi. YK varoittaa, että dokumentoidut kuolemat eivät välttämättä paljasta uhrien todellista määrää.
Poikkeuksellinen kansanmurhaoikeudenkäynti alkoi Guatemalassa
Koko maailmassa ei ole tätä ennen nähty entistä valtionpäämiestä vastaamassa kansanmurhasyytöksiin kansallisessa tuomioistuimessa. Askel on erityisen poikkeuksellinen Latinalaisen Amerikan likaisissa sodissa.
YK: Syyrian konfliktilla jo lähes 70 000 uhria
Alkuvuoden aikana Syyrian kriisi on vaatinut jo lähes 10 000 ihmisen hengen.
Thaimaassa taas kova tuomio kuninkaan loukkaamisesta
Ex-päätoimittaja sai 10 vuotta vankeutta jutuista, joissa kritisoitiin Thaimaan kuningasta muistuttavaa kuvitteellista hahmoa. YK ja EU moittivat tuomiota.
YK vaatii toimia P-Korean ihmisoikeusrikoksiin
Ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay pitää Pohjois-Korean vuosikymmeniä jatkuneiden ihmisoikeusrikosten täydellistä tutkintaa välttämättömänä.
YK: Syyriassa tapettu yli 60 000 ihmistä
YK:n uuden arvion mukaan Syyrian sisällissodassa on surmattu paljon enemmän ihmisiä kuin tähän asti on ollut tiedossa. YK ilmoittaa, että marraskuun loppuun mennessä oli tapettu vajaat 60 000 ihmistä.

Intiassa yritettiin räjäyttää joukkoraiskauksesta epäillyn koti
Poliisi pidätti miehen Lounais-Delhissä, missä neljä joukkoraiskauksesta epäiltyä miestä asuu. Joukkoraiskaus on saanut laajaa huomiota ja herättänyt Intiassa keskustelua naisten oikeuksista.
Ukraina joutui ryöpytykseen uudesta laista - "syrjii homoseksuaaleja"
Lakialoitteen valmistelijoiden mielestä homoseksuaalisuus on uhka Ukrainan turvallisuudelle. Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin mukaan vastaavat lait merkitsevät "huolestuttavaa takapakkia entisaikaan".
YK-pomo romanileirien sulkemisesta Ranskassa: Olen huolissani
Ranskan poliisi karkotti viime kuussa satoja romaneja pois leireiltään. YK:n ihmisoikeuskomissaarin mielestä häätö tekee ihmisistä yhä haavoittuvampia.
Tytölle raipparangaistus esiaviollisesta seksistä Malediiveilla
YK:n ihmisoikeuspäällikkö Navi Pillay on aiemmin kehottanut Malediiveja luopumaan julkisista raipparangaistuksista naisille, jotka ovat harrastaneet esiaviollista seksiä. Ihmisoikeusaktivistit ovat tuominneet oikeuden päätöksen ja vaatineet sen perumista.
Punainen Risti vetää väkeään Damaskoksesta
YK:n Syyrian-tarkkailuoperaation entinen johtaja Robert Mood totesi perjantaina, että Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon kaatuminen on vain ajan kysymys.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu huolissaan Aleppon siviileistä
Navi Pillayn mukaan sotarikoksiin syyllistyvien ei pidä luulla, että he välttävät oikeuden.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu: Houlassa ehkä rikos ihmisyyttä vastaan
YK:n ihmisoikeusneuvosto pohtii Houlan tapahtumia. Kriisi saattaa levitä täysimittaiseksi sodaksi, varoittaa ihmisoikeusvaltuutettu.

"Syyria kiduttaa ja vangitsee lapsia ennennäkemättömästi"
Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia vastaan on tarpeeksi todisteita, jotta hänet voidaan toimittaa Kansainväliseen rikostuomioistumeen ICC:hen, sanoo YK:n ihmisoikeuskomissaari Navi Pillay. Pillayn mukaan Syyria pidättää ja kiduttaa lapsia tavalla, jollaista hänen pitkän uransa aikana ei ole eteen sattunut.
Länsi-Afrikan johtajat matkustavat Maliin painostamaan sotilasjunttaa
Länsi-Afrikan maiden presidentit vaativat Malissa vallan kaapannutta junttaa palauttamaan vallan välittömästi takaisin vanhalle hallitukselle. Tuhannet malilaiset puolestaan osallistuivat keskiviikkona mielenosoitukseen sotilasjuntan tueksi.

YK tutkituttaa palestiinalaisalueiden juutalaisasutuksen
YK:n ihmisoikeusneuvosto on hyväksynyt päätöslauselman, jonka perusteella YK tutkii ensi kertaa, rikkovatko palestiinalaisalueille rakennut juutalaissiirtokunnat palestiinalaisten oikeuksia.

Syyria marssi ulos YK:n ihmisoikeusneuvoston kokouksesta
Syyrian delegaatio on marssinut ulos YK:n ihmisoikeusneuvoston Syyrian tilannetta käsittelevästä keskustelusta Sveitsin Genevessä. Syyrialaiset vaativat muita maita lopettamaan eripuran lietsomisen ja aseiden toimittamisen Syyrian kapinallisille.
Irakissa teloitettu jo alkuvuonna enemmän kuin koko viime vuonna
Irakissa on teloitettu alle kahdessa kuukaudessa enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna yhteensä. Irakin oikeusministeriön virkamiehen mukaan tänä vuonna on teloitettu ainakin 69 ihmistä, kun viime vuonna teloitettuja oli 68.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu: Syyriassa on tehty rikoksia ihmisyyttä vastaan
YK:n ihmisoikeusvaltuutetun mielestä kansainvälisen rikostuomioistuimen pitäisi tutkia Syyrian tapahtumat. Ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay syyttää Syyrian johtoa rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Syyrialle yritetään tuomiota YK:n yleiskokouksessa
YK:n yleiskokous pääsee todennäköisesti äänestämään Syyrian hallinnon tuomitsevasta päätöslauselmasta. Saudi-Arabia on laatimassa yleiskokoukseen samankaltaista esitystä, jonka Kiina ja Venäjä turvallisuusneuvostossa tyrmäsivät.

Siviiliuhrien määrä kasvaa taas Afganistanissa
Viime vuosi oli Afganistanin siviilien kannalta verisin viiteen vuoteen, käy ilmi YK:n lauantaina julkaisemasta raportista. YK:n mukaan vuonna 2011 kuoli yhteensä 3 021 siviiliä. Uhrien määrä on noussut joka vuosi vuodesta 2007 lähtien.
Järjestöt: Libyan pidätettyjä kidutetaan laajasti
Libyassa pidätettyinä olevia kidutetaan laajamittaisesti, sanovat useat avustus- ja ihmisoikeusjärjestöt. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun mukaan jopa tuhannet pidätetyt saattavat joutua kidutetuiksi. Lääkärit ilman rajoja -järjestö on puolestaan keskeyttänyt työnsä Misratassa kidutuksen takia.

Jemenin parlamentti myönsi Salehille täyden syytesuojan
Jemenin parlamentti on hyväksynyt lain, joka antaa täyden syytesuojan entiselle presidentille Ali Abdullah Salehille. Lakia muutettiin parlamentissa niin, ettei täysi suoja koske Salehin alaisia. Laki pohjustaa ensi kuun presidentinvaaleja, joiden on määrä päättää lopullisesti Salehin 33-vuotinen valtakausi.