Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Anne Tuomaalan pihan kasvihuone valaistiin jouluvaloilla pimeää vastaan – talvivarastona olevasta tilasta saa pienin konstein tunnelmallisen

Viime vuosina kasvihuonevalmistajien koristevalotarvikkeiden tarjonta on huomattavasti lisääntynyt.

Peura syö puutarhassa kaiken – karkotusvinkiksi melua ja valoja

Peura nauttii mieluummin puutarhan antimia kuin pelkkää pajua. Kotipuutarhurit tarvitsevat keinoja, miten peurat pysyvät poissa.

Varo, ettet levitä valosaastetta naapurostoon

Pimenneet syysillat houkuttelevat virittämään pihalle valoja. Ylilyöntejä kannattaa kuitenkin välttää, sillä silmät mukautuvat helpommin pehmeään valoon – myös sisätiloissa.

Älykäs valo saattaa pelastaa ihmishenkiä ja aktivoida liikkumaan

Valaistussuunnittelijan mukaan koulun pihavalaistus voi innostaa lapsia liikkumaan. Älykkään valaistuksen avulla voitaisiin lisätä esimerkiksi pienten koululaisten näkyvyyttä liikenteessä.

Lukijat kertovat varkaiden toilailuista pihapiirissä: Omenat viedään puista ja marjat pensaista

Ylen lukijat kertovat, mitä heidän pihoiltaan on lähtenyt pitkäkyntisten matkaan. Jouluvalojen, kukkaruukkujen, kaasupullojen ja muun tavaran lisäksi kesäaikaan näpistelijöitä houkuttelee myös puutarhassa kypsyvä sato.

Vankilan ja lähialueen valot saatiin kuntoon Oulussa

Oulun vankila-alueen valot ja viereisen puistoaukion sekä lähistön pysäköintialueen valot saatiin kuntoon vankilapakojen jälkeen.

Kemin uusi paloasema vihittiin käyttöön

Kemin uusi paloasema vihittiin käyttöön perjantaina. Asema valmistui vajaa vuosi sitten ja pihatyöt saatiin valmiiksi heinäkuussa.

Tuolikin kelpaa kodiksi

Lintujen pesimispuuhia seuraaville on tuttu juttu, että siivekkäät rakentavat kotinsa joskus aika erikoisiinkin paikkoihin. Esimerkiksi lokki voi pesiä vaikkapa linnunpöntön tai pihavalaisimen päällä.

Led-poro jolkottelee suomalaisten pihoille

Tämän talven hittejä pihavaloissa ovat erilaisia muotoja saavat led-valohahmot, kuten loistavat porot. Pihakasveissa suomalaisten suosiossa ovat edelleen perinteiset sypressit ja tuijat, mutta tarjolla on myös värikkäämpiä vaihtoehtoja.

Voro karttaa valaistua taloa

Viime aikojen asuntomurrot ovat saaneet monet satakuntalaiset kotitaloudet pohtimaan turvajärjestelmiä murtojen varalle. Markkinoilla on tarjolla hälytysjärjestelmiä joka lähtöön ja niihin saa kulumaan melkoisen summan rahaa. Tehokas ja edullinen keino vorojen karkotukseen on valo.

Tamperelaisliike torppaa Tammelan toriparkin

Tampereen Tammelantori pitää jättää rauhaan, jyrähtää puolupoliittisesti sitoutumaton Ei toriparkille -liike. Se vastustaa Tammelan toriparkin lisäksi myös kaupunginosaan suunniteltua laajaa täydennysrakentamista.

Small birds gather for Christmas feasts

Facing the fourth consecutive winter with heavy snow, small birds flock to feeding spots set up by benevolent benefactors.

Kilpavarustelu kiihtyy lintulaudoilla

Pihavalojen kilpavarustelu on saanut rinnalleen kilpailun pikkulintujen suosiosta. Linnut haistavat ja muistavat parhaat gourmet-herkkupaikat.

Jouluvalot syttyvät aina liian myöhään tai liian aikaisin

Jos naapurilla on tivolimeininki jo lokakuun alussa, tuoko se voimaa pimeyteen vai ärsykeähkyn? Ylen aikaisen kuuntelijat pohtivat sopivaa ajankohtaa jouluvalojen sytyttämiselle.

Kausivaloissa maltti on valttia

Valot tuovat pimeällä turvallisuutta ja korostavat yksityiskohtia. Led-valoilla ja kellokytkimellä voi säästää huomattavasti energiaa.

Tuulivoimala lataa yliopiston autot

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuulivoimala on tuottanut jo kuukauden ajan sähköä yliopiston sähköverkkoon. Voimalan tuottama sähkö kattaa yliopiston sähköisten ajoneuvojen latauksen ja pihavalaistuksen.

Vartija valvomaan koulupäivää ilkivallan vuoksi

Vartija valvoo koulupäivää Rovaniemen Alakorkalon koululla ilkivalta-aallon takia. Koulunjohtaja Paula Karvon mukaan vartijan toivotaan lisäävän turvallisuutta ja rauhoittavan tilannetta koululla.

Pihavalaistus kohenee piilottamalla valonlähteet

Alkavan pimeän vuodenajan eloa voi helposti piristää valaistuksella. Lyhtyjen ja tuikkujen lisäksi pihavaloilla voi paitsi tehdä kulkureittejä helpommin näkyviksi myös nostaa esiin kauniita yksityiskohtia omassa kotipihassa.

Ykspihlajan kirkon pihavalot kiinnostaneet varkaita

Kokkolan poliisi kaipaa havaintoja Ykspihlajan kirkon pihalta kuluneen syksyn ajalta. Ykspihlajan kirkon pihalta on viety kohdevalaisimia jo kahteen otteeseen tänä syksynä. Viimeksi valaisimia vietiin perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Kevään puutarhakirjoissa on syötävää ja silmänruokaa

Suomalaisten kasvava puutarhainnostus näkyy myös kirjatarjonnassa. Tänä keväänä viherpeukaloille on ilmestynyt jo parikymmentä puutarha-alan kirjaa. Harrastuksen trendit näkyvät myös kirjojen sivuilla.

Poliisi varoittaa pihoissa pyörivistä epäilyttävistä autoista

Poliisi kehottaa ihmisiä tarkkailemaan pihoissa pyöriviä vieraita autoja ja henkilöitä. Ypäjällä murtautui keskiviikko-iltana ennen puoltayötä neljän hengen seurue vapaa-ajanasuntoon. Poliisi pääsi seurueen jäljille ilmoituksen perusteella. Seurueen oli nähty liikkuvan talojen pihoissa. Poliisi tavoitti seurueen ja otti kiinni kolme miestä ja naisen.

Pihavaloissa ei säästellä euroja

Kotien ja julkisten rakennusten ulkovalaistus on alkanut muuttua samankaltaiseksi. Tämän päivän kotien pihavalaistukselta haetaan näyttävyyttä, mutta myös käytännöllisyyttä ja energiansäästöä.

Kettu varastelee kenkiä Hämeenlinnassa

Hämäläinen kettu on erikoistunut valkoisten kenkien järsintään. Riistamiehille tapa on outo. Viimeksi Hämeenlinnan kettu iski hampaansa pihavalon johtoon, ja sai kunnon tärskyn. Kettu on yhä tutumpi näky kaupunkien pihapiireissä.

Poliisi tapasi rattijuoppoja viikonloppuna

Poliisi otti viikonvaihteessa kiinni rattijuoppoja Jämsässä ja Vaajakoskella. Myös vahingontekijöiden havaintoja kaivataan Jämsässä.

Pimeä yö ei vauhdita varkaita

Yöllisten katuvalojen sammuttaminen ei ole lisännyt murtoja eikä ilkivaltaa Pietarsaaressa. Kaupunki on säästänyt sammuttamalla valoja keskusta-alueen ulkopuolella.

Omakotitalo lämpimäksi tuulivoimalla

Korpilahden Leustun kylässä asuva Jalo Pitkänen ei ole lähtenyt taistoon tuulimyllyjä vastaan, vaan pikemminkin niiden puolesta. Hän rakensi pihalleen oman tuulimyllyn.

Kunnille suurlasku EU:n määräämästä lamppuvaihdoksesta

Teiden ja puistojen valaistuksen vaihtaminen EU:n määräämiin uusiin lamppuihin tuo useiden satojen miljoonien eurojen lisäkulut kuntiin.

Sähkönkulutuksen jatkuva seuranta pienentää laskua

Ilmastonmuutoksen torjuminen pakottaa myös kotitaloudet vähentämään energiankulutustaan. Teollisuudessa jo jonkin aikaa käytössä ollut sähkönkulutuksen jatkuva seuranta on tulossa myös koteihin. Sähkönkulutusta voidaan nykytekniikan avulla mitata lähes reaaliajassa.