Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvakollaasi, jossa keskellä mies repii valkoisen paidan päältään. Sivuilla näkyy hurraavia naisia ja temppuja tekeviä miehiä lavalla. Osa miehistä on paidattomia.

Strippareista kertova Magic Mike on harvoja aikuisille suunnattuja musikaalielokuvia, miksi?

Magic Mike's Last Dance on elokuva strippauksesta ja samalla lajinsa viimeisiä — täysiverinen tanssielokuva.

Maria ja Tony Vaasan kaupunginteatterin West Side Story musikaalista.

West Side Story osa Vaasan kaupunginteatterin 80-vuotis juhlavuoden ohjelmistoa – ensiesitys perjantaina

Yksi kaikkien aikojen esitetyimmistä, ja kenties tunnetuimmista musikaaleista, West Side Story saa ensi-iltansa tänään perjantaina. Musikaalia on esitetty ympäri maailman jo 65 vuoden ajan.

Vaasan kaupunginteatteri

West Side Story ensi syksynä Vaasan kaupunginteatteriin

Musikaalin suunnittelijat ja esiintyjät julkaistaan alkuvuodesta. Vaasassa West Side Story saa ensi -iltansa syksyllä 2022.

Maija Poppasen harjoitus, Svenska Teatern

Svenska Teatern peruuttaa lähes sata esitystä ensi keväältä koronan tähden

Maija Poppanen -musikaalin lähes sata näytöstä siirretään ensi vuoden syksylle.

Ohjaaja Alan Parker vastaanottamassa Britannian elokuva-akatemian palkintoa.

"Keskiyön pikajunan" ohjaaja Alan Parker on kuollut 

Parkerin tunnettuja teoksia olivat myös Fame, Evita ja Mississippi palaa. Omaisten mukaan ohjaaja menehtyi Lontoossa pitkän sairauden jälkeen.

Oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (vas.), sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson hallituksen johtoviisikon tiedotustilaisuudessa Helsingissä 3. helmikuuta.

Maanantai 3.2.2020 (radio)

Kauppoja uhkaa iso lakko. Hallitus perustaa ilmastorahaston. Puolueen perustaminen helpottuu. Frozen-elokuvan jatko-osa rikkoo katsojaennätyksiä.

Jikŋon 2 - Frozen 2

Frozen 2 päihitti Leijonakuninkaan – elokuva nousi Suomen katsotuimmaksi animaatioksi

Frozen-animaatiot ovat saaneet kiitosta muun muassa vahvoista ja itsenäisistä naishamoistaan.

Hovinpohja-näytelmä

Rovaniemen Teatterin näyttelijä sairastui – Cabaret peruttu, tilalle Hovinpohja

Sairaustapauksen vuoksi myös loppuviikon muiden esityksen näyttelijäkokoonpanoihin tulee pieniä muutoksia.

Frozen 2 elokuvajuliste.

Katsoja pidättää hengitystään kun Elsan puku muuttuu kesken laulun – Pukusuunnittelu on osa Frozenin suurta hypeä

Jatko-osa on haasteen edessä: hahmojen on pitänyt säilyttää tunnistettava tyylinsä, mutta samalla uudistua.

Elsa dansar runt och sprider snökristaller.

Prinsessatarina ilman pelastavaa prinssiä ja vuosikymmenen korvamato – Lue viisi syytä, jotka tekivät Frozenista ilmiön

Hittianimaation jatko-osa uudistaa perinteitä, mutta täyttyykö joidenkin fanien toive löytää Elsalle tyttöystävä?

Elsa ja kumppanit

Hittielokuva Frozen 2:n käsikirjoittaja Jennifer Lee eläytyi Elsan elämään kirjoittamalla päiväkirjaa: "Opin, milloin hän tunsi olonsa levottomaksi"

Ajatus Frozen 2:n lumotusta metsästä kirkastui patikoidessa Inarissa, käsikirjoittajat kertovat Ylen haastattelussa.

Frozen 2

Frozen 2 -elokuva tehdään myös pohjoissaameksi

Walt Disney Animation Studios aloittaa pian näyttelijöiden etsimisen Frozen 2 -elokuvan saamenkieliseen versioon.

Elton John Leijonakuningas -elokuvan ensi-illassa Lontoossa vuonna 1994.

Leijonakuningas toi Elton Johnille aikanaan Oscarin, mutta myös jotain paljon enemmän – hänen uransa takaisin

Elokuvan musiikista muistetaan parhaiten Can You Feel the Love Tonight -kappale, joka voitti parhaan laulun Oscar-palkinnon.

Oma maa -elokuva.

Oma maa oli suosituin elokuva Pohjois-Karjalassa

Oma maa oli Suomessa vuoden 2018 toiseksi katsotuin kotimainen elokuva yli 190 000 katsojallaan.

Pipopäinen nainen nauraa

Osin Hämeenlinnassa kuvattu Mielensäpahoittaja oli Kanta-Hämeen vuoden 2018 katsotuin elokuva

Heikki Kinnusen tähdittämä Mielensäpahoittaja-elokuva keräsi koko maassa lähes 350 000 katsojaa.

Maija Poppasen paluu

Supercalifragilisticexpialidocious – Maija Poppanen palaa valkokankaalle

Maija Poppasesta on tehty jatko-osa yli 50 vuoden tauon jälkeen.

Kai Hyttinen.

"Viulunsoittaja katolla on ihmiskunnan perustarinoita" – Kai Hyttinen on innoissaan musikaaliroolista Kuopiossa

Tässä tuotannossa ei säästetä väärästä päästä, se on ainutkertainen mahdollisuus, Hyttinen sanoo.

Disney Frozen

NRK: Disneyn jättimenestyksen tekijät kävivät tutustumassa Lappiin

Disneyn suosituimman animaatioelokuvan Frozenin tekijät kävivät tutustumassa saamelaiskulttuuriin Kaarasjoella ja Inarissa.

Chariman Carr vuonna 1965

The Sound of Music -elokuvan lapsikatraan esikoinen kuollut

Charmian Carr teki vain kaksi elokuvaa, mutta fanit muistivat hänet aina ensirakkaudelleen herkästi laulavana Liesl von Trappina.

Naishenkilö.

Kasvot vieraat, ääni tuttu – monien musikaalielokuvien "haamuääni" Marni Nixon on kuollut

My Fair Lady -elokuvan kukkaistyttö Eliza Doolittle puhuu Audrey Hepburnin äänellä, mutta laulujen ääni kuuluu Marni Nixonille. Nixon oli näkymätön ja nimetön tähti monissa muissakin Hollywoodin suurimmista musiikkielokuvista.

Emily Blunt katsoo suoraan kameraan.

Emily Blunt on uusi Maija Poppanen

Walt Disney -yhtiö on ilmoittanut, että uuden Maija Poppas -elokuvan pääosaa esittää Britanniassa syntynyt amerikkalainen näyttelijä Emily Blunt. Vuonna 1964 valmistuneen alkuperäisen elokuvan myötä sateenvarjolla lentävä lastenhoitaja on henkilöitynyt Julie Andrewsiin.

Tanssiteatterin esitys

Sound of Musicistä valmistui todella outo versio

Helsinki Dance Company pukeutui avaruusasuihin ja pani Sound of Musicin uusiksi. Koreografi Jyrki Karttunen on leikitellyt ennenkin musikaalilla.

Dorothyn mekko näytillä  Bonhams-huutokauppakamarin galleriassa.

Ihmemaa Oziin lentäneen Dorothyn mekko huutokaupattiin 1,46 miljoonalla eurolla

Marilyn Monroen Herrat pitävät vaaleaveriköistä -elokuvassa käyttämä jakkupuku tuotti 400 000 euroa.

Näyttelijöitä hiekkarannalla nuotion loimussa

Ollaan vapaita -elokuva on outolintu suomalaisessa leffabisneksessä

Albumille voi artisti levyttää muutaman täytelaulun, mutta musiikkielokuvassa ei sellaista voi olla, tai leffa kuolee pystyyn. Oskari Sipolan päätä ei huimannut kun hän päätti tehdä elokuvan, jollaista ei Suomessa moni edes suostuisi harkitsemaan.

Päärooleissa ovat Aleksi Yli-Sissala ja Ida Teeri.

Rasvaletit valloittavat Ilmajoen Ooppera-areenan

Grease on musikaali, josta tehty elokuva nosti John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin maailmanmaineeseen. Grease on tuttu myös monen suomalaisen teatteriryhmän esityksistä. Nyt tähän klassikkoon tartutaan opiskelijavoimin Etelä-Pohjanmaalla.

oppilaat esiintymässä lavalla

Nuoret ansaitsivat kulttuuritunnustuksen yhteisöllisyydellä

Kouvolan yhteiskoulun High School Musical –työryhmä on valittu vuoden 2015 kulttuurikouvolalaiseksi. Nuorten iso ponnistus oli yleisömenestys.

Mamma Mia! -esitys.

Suurelle yleisölle tuntematon rocktenori ja viiden lapsen isä yllättää Mamma Mia! -musikaalin miespääroolissa

Heinolalainen Vallu Lukka esiintyy miespääroolissa vastikään ensi-iltansa saaneessa Mamma Mia! -musikaalissa Svenska Teaternissa. Muusikkona, musiikin opettajana ja näyttelijänä työskennellyt Lukka ponnahti musikaalista uransa huipulle.

Frozenista kaikkien aikojen tuottoisin animaatio

Animaatio nousi samalla kaikkien aikojen kymmenenneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi yli miljardin dollarin tuotollaan.

Maria von Trapp valokuvattuna vuonna 2008 lapsuudenkodissaan Salzburgissa, Itävallassa. Maria von Trapp osoittaa itseään vanhassa perhevalokuvassa

Viimeinen Sound of Musicin Trappin perheen lapsista on kuollut – video

Maria von Trapp oli yksi laulavan Trappin perheen seitsemästä lapsesta, joiden elämään menestysmusikaali perustuu.

Kouvolan yhteiskoulun oppilaiden Facebook-tukiryhmän etusivu.

Oppilaille sataa virtuaalista tukea Kouvolassa

Kouvolan yhteiskoulun lukiolaisten jättiponnistus High School Musical -ensi-illan eteen paloi kirjaimellisesti tuhkaksi eilisessä tulipalossa. Musikaalin lavasteet, puvut ja muut tarvikkeet jäivät pahiten palaneeseen juhlasalisiipeen. Uusia tarvikkeita haalitaan nyt kasaan Facebook-ryhmän avulla.

Kuvakaappaus Teemu Selänteen olympiamaalit - videosta

Leijonakuningas Teemu Selänteen olympiamaalit syynissä – katso video

Teemu Selänteen olympiaplakkarista löytyy enemmän pisteitä kuin keneltäkään muulta jääkiekkoilijalta koskaan. Yle Urheilu pureutui tarkemmin Selänteen kymmeniin olympiamaaleihin.

Näyttelijöitä Porin teatterin lavalla

Porin teatterin Sound of music tuo lahjakkaita nuoria lavalle

Sound of music saa ensi-iltansa Porin teatterissa lauantaina 14. päivä syyskuuta. Lukuisten lasten mukana olo tuotannossa tuo haasteensa niin lapsille kuin vanhemmillekin näyttelijöille. Ohjaaja Tiina Brännare jakaa kuitenkin kiitosta nuorisokaartille.

Jussi Väänänen ja Katja Koukkula.

Paritanssi energisoi Lahden West Side Storya

Jussi Väänänen ja Katja Koukkula siirtävät kilpaurallaan kertyneen energian, kommunikoinnin ja voimakkaat tunteet näyttämölle Lahdessa, jossa West Side Story tulee ensi-iltaan viikonvaihteessa.

Näyttelijätär nojaa miesnäyttelijään.

Kotkan kaupunginteatterin syksyssä neljä ensi-iltaa

Ensi-illassa nähdään muun muassa Pieni kauhukauppa -musikaali. Uutuuksien joukossa on myös näytelmä, joka aktivoi nuoria.

Hairspray-musikaalin käsikirjoittaja on kuollut

Broadway-hittejä käsikirjoittanut Mark O'Donnell oli kuollessaan 58-vuotias.

Lahden kaupunginteatteri.

Cabaret oli teatterivuoden ykkönen

Näytelmiä ja musikaaleja käytiin katsomassa Lahden kaupunginteatterissa päättyneellä näytäntökaudella aiempaa ahkerammin. Kiistattomaksi suosikiksi nousi musikaali Cabaret.

Teatteri veti väkeä katsomoon Raumalla

Rauman kaupunginteatteri ylitti katsojatavoitteensa. Teatterissa kävi viime vuoden aikana miltei 35 500 katsojaa. Eniten katsojia keräsi Rauman kesäteatterissa esitetty Kohtuuttomuus Kaikessa, jonka näki kaikkiaan runsaat 12 tuhatta katsojaa. Syyskauden suurmenestykseksi nousi marraskuussa ensi-iltansa saanut My Fair Lady -musikaali.

Lavastaja teatterin näyttämöllä

Kaupunginteatteri tavoittelee lahtelaisia

Lahden kaupunginteatteri kasvatti yleisömääräänsä viime vuonna. Kaupunginteatterilla ollaan tyytyväisiä menestykseen, mutta samalla etsitään uusia kävijöitä.

Kari J. Ristolainen on Viulunsoittaja Katolla-musikaalin päähenkilö Tevje.

Teatteriesitystä ei peruta herkästi pikkujoulukaudella

Pikkujoulukausi on juuri nyt kuumimmillaan ja teatterissakin näytelmiä vedetään täysille katsomoille. Sairastapauksen sattuessakin esitysten peruuttamista vältetään kaikin keinoin ja tuuraajia värvätään vaikka ohjaajista.

Nunna ja Maria lavalla.

Sound of Musicin sävelet soivat Joensuussa

Joensuun Kaupunginteatterin syyskausi alkaa musikaalilla. Lauantaina ensi-iltansa saa yksi maailman tunnetuimmista musikaaleista, Sound of Music. Itävaltalaisesta Trappin perheestä kertovassa tarinassa Marian osaa esittää sopraano Jonna Imeläinen. Esityksen on ohjannut Mikko Rasila.

My Fair Lady täyttää katsomot Raumalla

Rauman kaupunginteatterin My Fair Lady -musikaalin miltei kaikki syyskauden näytökset on varattu. Tällä hetkellä näytöksistä on varattu 97 prosenttia. Suuren kysynnän vuoksi kaupunginteatteri on alkanut jo myydä musikaalin kevätkauden näytöksiä. Musikaali saa ensi-iltansa Raumalla marraskuun alussa.

Jorma Uotinen eksyi Lahdessa

Jorma Uotinen on pitkän uransa aikana kokeillut jo miltei kaikkea. Nyt vuorossa on seremoniamestarin rooli Cabaret-musikaalissa Lahden kaupunginteatterissa. Tanssija, laulaja ja koreografi jaksaa edelleen innostua uusista projekteista.

Cabaret yhdistää Uotisen ja Pyökärin

Lahden kaupunginteatteri tarjoaa tulevalla kaudellaan monipuolisen ohjelmiston ja laajentaa yhteistyötä teatterikentällä. Yhteistuotantojen avulla teatterit laajentavat paikallista tarjontaa ja samalla omaa teatteria tehdään tunnetuksi muualla. Ison näyttämön syksyn vetonaulaksi nostettu Cabaret-musikaali tehdään kuitenkin pitkälti omalla porukalla.

Lina Nyberg avasi jatsit upeasti

Lina Nyberg ja MusicMusicMusic nosti torstaina ennestään lämpimän illan tunnelman suorastaan kuumaksi jatsien avauskonsertissa. Kalottjazz&blues -festivaali käynnistyi näin 28. kerran.

Peruutukset kaupunginteatterin riesana

Sairaustapaukset ovat vaivanneet Jyväskylän kaupunginteatteria sinnikkäästi. Näytäntöjen peruutukset ovat tehneet loven kaupunginteatterin kukkaroon tänä keväänä.

My Fair Lady rantautuu Raumalle

Kaksi vahvaa klassikkoa ja uusi ranskalaisfarssi muodostavat Rauman Kaupunginteatterin syyskauden ohjelmiston rungon. Syyskauden avaa kamarinäytelmä Syyssonaatti. Sitä seuraavat farssi Vaimoni on toista maata sekä musikaali My Fair Lady.

Sound of Music tuo Alpit Saloon

Teatteri Provinssin suursatsaus Sound of Music saa Salossa ensi-iltansa perjantaina. Näytelmä on teatterin oman toimitilan toinen ensi-ilta.

Lauantainen My Fair Lady peruttu

Jyväskylän kaupunginteatteri on perunut huomisen My Fair Lady -musikaalin esityksen. Sen tilalla esitetään jännitysnäytelmä Ansa. Vaihto johtuu sairaustapauksesta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle