Uusimmat artikkelit
Pekka Seppäsen kolumni: Suomalaiset eivät ymmärrä taloutta
Suomi lienee maailman ainoa maa, jossa kansalaiset ovat huolestuneempia valtion velasta kuin jalkapallomenestyksestä, kirjoittaa Seppänen.
Turun Toriparkki sai uusia omistajia – osakeannilla kerättiin 16 miljoonaa euroa
Turun Toriparkki Oy laajensi omistajapohjaansa osakeannin avulla. Uusia omistajia ovat Vaisteen perhe, Paperiliitto ja Virranniemi Invest.
Kokkolan Urheilupuisto-hankkeeseen ei saatu ulkopuolisia sijoittajia – Talousjohtaja: ”Jotta suurhanke toteutuu, tarvitaan kaupungin panostus”
Valtuustolla on edessään maanantaina Kokkolan Urheilupuisto-osakeyhtiön pääomituksesta päättäminen.
Yksityiset voivat nyt tehdä metsätilamarkkinoilla löytöjä, kun ammattimaisten ostajien kovin into on rauhoittunut
Ammattimaiset ostajat ovat silti edelleen suurin ostajaryhmä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun metsätilamarkkinoilla.
Kun suomalainen piensijoittaja ostaa osakkeita, hän valitsee lähes aina kotimaisen yhtiön – grafiikka näyttää, miksi ei kannattaisi
Vain yhteen maahan sijoittaminen kasvattaa rahojen menettämisen riskiä, sanoo Nordean strategi Antti Saari. Pankki suosittelee, että sijoituksista vain kuudennes olisi Suomessa.
Kokkolan Urheilupuisto Oy hakee kaupungilta liki 28 miljoonan euron pääomitusta – Sari Innanen: ei tämä mikään läpihuutojuttu ole
Pääoman tarve on selkiytynyt projektin mittaan. Osakeyhtiö hakee kaupungilta ensi vuodelle 10 miljoonaa euroa. Hankkeen rakentamisen on määrä alkaa lähiaikoina.
Turun Yliopistosäätiö sai ison testamenttilahjoituksen – rahaston tuotto käytetään munuaistautien tutkimukseen
Rahasto perustettiin lähes 400 000 euron testamenttilahjoituksella.
Pekka Seppäsen kolumni: Rahalla ei ole arvoa, jos muut eivät halua tehdä työtä
Taloudellinen riippumattomuus on mahdotonta, sillä ihminen on aina riippuvainen toisten ihmisten työstä, kirjoittaa Seppänen.
Oulussa aloittaa uusi hankeyksikkö sijoittajien houkuttelemiseksi kaupunkiin – johtoon kaupunginjohtajan erityisavustaja Karri Oikarinen
Yksikön toiminta voi alkaa, kun hankejohtaja on valittu. Yksikköön on tarkoitus rekrytoida alkusyksystä kaksi henkilöä lisää.
Nuori sijoittaja: Vauvojen osakesäästötili voisi tuottaa tuhansia euroja
Sijoituspodcastin juontajan mielestä vauvojen osakesäästötili arkipäiväistäisi sijoittamista ja taloudenhoitoa.
Muoviastioista tunnetun Tupperwaren osakkeen arvo kasvoi räjähdysmäisesti – taustalla oli sosiaalinen media ja meemisijoittajat
Yhtiö on aiemmin ollut suurissa talousvaikeuksissa.
Essi Lundahl, 32, ei ole koskaan sijoittanut, koska se tuntuu liian vaikealta – Suomessa sijoittaminen on yhä vähemmistön hommaa
Hallitus haluaa edistää suomalaisten sijoittamista ja taloustaitoja. Kysyimme asintuntijoilta, miksi suomalaiset eivät ole yhtä innokkaita sijoittamaan kuin ruotsalaiset.
Helsingin pörssin alkuvuosi on ollut heikko, mutta loppuvuonna voi tulla parempaa nousua kuin Yhdysvalloissa
Helsingin pörssi jatkoi alamäkeä, kun Eroopan ja Yhdysvaltojen osakekurssit lähtivät maaliskuussa nousuun. Pankkien asiantuntijat selittävät kehitystä yhtiöiden suhdanneherkkyydellä ja korkojen nousulla.
Cabinet members reveal financial interests; new labour minister is a millionaire
The financial disclosures show that Labour Minister Arto Satonen (NCP) is in a class of his own, with holdings estimated at well over a million euros.
Savonlinna panostaa aurinkovoimaan – viritteille on muutamassa päivässä tullut kaksi isoa investointia
Tällä hetkellä suunnitteilla olevien voimaloiden olisi yhteensä määrä tuottaa kokonaisteholtaan yli 60 megawattia aurinkoenergiaa.
Pitkäsen perhe osti talon – katso tästä jutusta millä tasolla asuntojen hinnat ovat nyt
Asuntokauppa on hyytynyt ja hinnat laskeneet pandemiaa edeltävälle tasolle. Samaan aikaan suomalaisilla on asuntovelkaa enemmän kuin ikinä.
Frisbeegolfkiekkojen valmistaja lisäämässä vientiä Pohjois-Amerikkaan
Kontiolahtelainen Clash Discs Oy on saanut viennin veturiksi varoja yhteensä 300 000 euroa.
Uusi hallitus haluaa vauvoista sijoittajia – Kela: Vauvan osakepotti leikkaisi perheen tukia nykyjärjestelmässä
Vastasyntyneiden osakesäästötiliin liittyy vielä runsaasti avoimia kysymyksiä. Valmistelusta vastaa valtiovarainministeriö.
Tampere on edelleen asuntosijoittajien ykköskaupunki – häntäpäässä on väestötappiosta kärsivä Kouvola
Tampere on jo kolmatta vuotta putkeen Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin ykköskaupunki. Toisella sijalla on edelleen Turku.
Pk-yrityksille avautuu uusi rahoitusmahdollisuus Etelä-Pohjanmaalla
Rahastolle on kertynyt jo yli 3,5 miljoonaa euroa, mutta lisää rahaa toivotaan.
Yhdysvaltalainen sijoitusjätti osti Hämeenlinnasta lähes 200 asuntoa – selvitimme, miksi ulkomaiset sijoittajat haluavat suomalaisia kiinteistöjä
Ulkomaisella rahalla rakennetaan esimerkiksi uusia asuntoja, mikä lisää kilpailua vuokralaisista. Vuokralaisten etujärjestö näkee muutoksessa kuitenkin myös uhkia.
Oulu haluaa sijoittaa 50 miljoonaa tapahtuma-areenaan
Toteutuessaan Oulun Areena olisi tarkoitus sijoittaa entisen poliisi- ja oikeustalon paikalle Raksilaan.
Virtuaalivaluuttatuloja ilmoitettiin verotukseen selvästi vähemmän – yhtenä syynä laskeneet kurssit
Verohallinnon mukan yli kaksi kolmesta suomalaisesta virtuaalivaluutan sijoittajasta jättää ilmoittamatta tulonsa.
Mittavat vetyhankkeet vauhdittavat myös suunnitelmia Itämeren kiertävän kaasuverkon rakentamisesta
Valtion omistama Gasgrid on kaavaillut jo pitkään kaasuverkoston rakentamista. Toistaiseksi tuotanto on ollut niin vähäistä, ettei verkoston rakentaminen ole ollut kannattavaa.
Lappeenrannan nuorkauppakamarin Rahaguruksi-projekti sai tunnustusta Euroopassa
Lappeenrannan nuorkauppakamarin suunnittelema sijoitusilta keräsi yli 130 osallistujaa ja se valittiin myös koko Suomen nuorkauppakamarien vuoden 2022 parhaaksi projektiksi.
“Sanoisin, että tähtitieteellinen hinta”, arvioi sijoittaja – vanhat osuudet puhelinosuuskunnasta pomppasivat arvaamattomaan arvoon Mikkelissä
Mikkeliläisen telealan yrityksen myynti ja etenkin siitä saatu hinta oli suuren luokan yllätys myös suurimmille omistajille. 135-vuotiaan yrityksen myynti tietää tilipäivää lähes 8 000 mikkeliläiselle.
Tampereen 30 miljoonan sijoitus Särkänniemen alueen kehittämiseen pian päätettäväksi
Huvipuiston ympärille on mietitty toimintaa ravintolakadusta kylpylään. Asuinrakentamistakin halutaan, myös vakauttamaan kokonaisuuden taloutta.
Mölnlycke suunnittelee 32 miljoonan investointia Mikkeliin
Suunnitelma pitää sisällään muun muassa laajennuksia. Seuraavaksi selvitetään rakentamiseen liittyviä asioita.
Valtaosa keskipohjalaisista osakesijoittajista on miehiä, naiset säästävät rahastoihin
OP Keski-Pohjanmaan tilastojen mukaan osakevarallisuudesta suurin osa on eläkeiässä olevien miesten salkuissa.
Mistä tietää, milloin on hyvä aika ostaa osakkeita? Millä summalla voi aloittaa? Asiantuntija vastaa 14 kysymykseen sijoittamisesta
Rahoituksen professori Elias Rantapuska haluaa hälventää sijoittamiseen liittyviä epäilyjä ja pelkoja. Hän vastaa sijoittamista koskeviin kysymyksiinne.
Sijoittajan on vaikea olla vaurastumatta, sanoo rahoituksen professori ja kertoo täsmävinkit onnistumiseen
Videolla rahoituksen professori Elias Rantapuska vertaa sijoittamista liikuntaan: lajilla tai kellonajalla ei ole väliä – kunhan ylipäätään aloittaa.
Mitä haluat tietää sijoittamisesta? Lähetä kysymyksesi, asiantuntija vastaa
Oletko harkinnut sijoittamista? Vai oletko jo kokenut pörssihai? Kysy sijoittamisesta rahoituksen professori Elias Rantapuskalta.
Turun kaupungin sijoitussalkku ei ole välttynyt tappioilta – etenkin korkosijoitukset ovat kärsineet
Kaupungin rahoituspäällikkö pitää viime vuoden 7,9 prosentin tappioita hyväksyttävänä siihen nähden, että ajat ovat olleet vaikeat koko markkinalle.
Analyysi: SVB-pankin kaatumisen taustalla on sama ilmiö, joka sai meemiosakkeet nousuun pari vuotta sitten
Reddit-sivustolla muodostunut yhteisö sai alkuvuonna 2021 osakemarkkinat hetkessä sekaisin. Viime viikolla Twitteristä alkanut paniikki johti Yhdysvaltain 16. suurimman pankin romahdukseen.
Bitcoin-huijaus leviää Facebookissa – eteläsavolainen menetti 15 000 euroa
Facebookissa mainostaneessa sijoitushuijauksessa käytettiin muun muassa pääministeri Sanna Marinin kasvoja. Selvittelyjen yhteydessä kävi ilmi, että vastaavanlaisen huijauksen uhreja on ympäri Suomea.
Itä-Suomen yritysten ja työllisyyden kehittäminen – rahoitusta haettavissa 177 miljoonan euron edestä
Rahoitusten tavoitteena on nykyaikaistaa sekä lisätä pienten ja keskisuurten yritysten kyvykkyyttä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Valtaosaan rahoituksista haku on avoinna 17.3.2023 saakka.
Joanna Lybeckin, 20, osakesalkku kasvoi parissa vuodessa vajaaseen 10 000 euroon – nyt hän paljastaa taktiikkansa
Nuorilla naisilla on pörssissä keskimäärin 26 prosenttia enemmän rahaa kuin nuorilla miehillä. Pörssisäätiön toimitusjohtaja uskoo muutokseen naisten pörssimenestyksessä.
Etelä-Savon yrittäjien kasvuhalukkuus nousee, mutta odotukset ovat silti matalalla
Eteläsavolaisilla yrityksillä on huonommat odotukset tulevaisuuden suhteen kuin naapurimaakunnissa tai maassa keskimäärin.
Tällaisia ovat Lappeenrannan toriareenasta kiinnostuneet sijoittajat
Sijoittajien kiinnostus yhteiskunnallisesti tärkeisiin kiinteistöihin on kasvanut. Monitoimiareenat ovat varsin uusi ilmiö Suomessa.
Kannattaako lainoihin tehdä nyt ylimääräisiä lyhennyksiä, kun korot ovat nousseet korkealle? Näin pankit vastaavat
Korkojen nousu on saanut monet velalliset miettimään, kannattaako säästöjä tai sijoituksia purkaa ylimääräisiin lainanlyhennyksiin. Ainakin kulutusluottoja kannattaa lyhentää, pankeista arvioidaan.
Lappeenrannan toriareena kiinnosti kahta sijoittajaa
Lappeenrannan kaupunki kartoittaa toriareenasta kiinnostuneet rahoittajat ja heidän rahoitusmallinsa toriareenan toteuttamiseksi.
Tänään selviää, millaista kiinnostusta Lappeenrannan toriareena on herättänyt sijoittajissa
Lappeenrannan kaupungin tarkoituksena on kartoittaa mahdolliset toriareenasta kiinnostuneet rahoittajat, heidän rahoitusmallinsa sekä keskeiset ehdot rahoituksen toteuttamisessa.
Intian jättiyhtiön romahdus nostattaa huolta maan pankkijärjestelmän tilasta – vaikutus tuntuu myös eurooppalaisessa energiajätissä
Intian toiseksi suurin yhtiö on menettänyt runsaassa viikossa puolet markkina-arvostaan, yli sata miljardia euroa.
Kaupungit himoitsevat nyt uusia jättiareenoita – professori kertoo, mikä tappaa sijoittajan kiinnostuksen
Sijoittaja arvioi sekä riskiä että tuottoa. Esimerkiksi Tampereella areenasta tehtiin sijoittajille kiinnostava asuntorakennusoikeuden avulla.
Verotuksen porsaanreikä: Ulkomaiset sijoittajat voivat saada suomalaisista metsistä tuloja maksamatta veroja Suomeen
Asiantuntijat patistavat valtiota korjaamaan verotuksen aukkoja. Metsärahastot ja ulkomaiset sijoittajat omistavat Suomessa yli puoli miljoonaa hehtaaria metsää ja ostavat sitä lisää.
Juoksijatähti Usain Bolt saattoi menettää omaisuutensa huijareille – tililtä katosi 12 miljoonaa
Rahat katosivat Jamaikalle rekisteröidyltä sijoitustililtä. Tili oli perustettu yksityiseen sijoitusyhtiöön.
Inkoon terästehtaan ensimmäinen rahoituskierros loppukesällä – Lintilä: ”Kyllä tästä hyvä tulee”
Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan Suomi on hyvä paikka vähähiilisen teräksen valmistamiseen ja se houkuttelee investointeja. Norjalainen yhtiö Blastr kertoi pari viikkoa sitten suunnittelevansa terästehtaan perustamista Inkooseen.
Taloyhtiö otti 12 huoneistoa hallintaansa, kun sijoittaja ei maksanut vastikkeitaan – nyt asuntojen arvot laskevat eikä lainaa heru
Lahtelainen taloyhtiö pelasti itsensä vuokraamalla sijoittajan asunnot eteenpäin. Nyt taloyhtiölle ei myönnetä lainaa putkiremonttiin, joka viivästyi sotkun takia.
Suomalaisen miljardiyhtiön omistuksesta tuli kiivas kamppailu: tarjouksen tehnyt suomalais-yhdysvaltalainen ryhmä joutunee nostamaan hintaa
Bainin sijoitusyhtiön sekä Antti Herlinin ja Ehrnroothien yhtiöiden muodostama ostajaryhmittymä sai tarjoukselleen EU:n kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
Kolmekymppisellä parilla on kaikki kiinni sijoitusasunnoissa – he uskovat saavansa vielä miljoonia, vaikka asuntomarkkinat hyytyvät
Pitkän nousukauden päätyttyä asuntosijoittajien riskit ovat kasvaneet.