Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kakasta kasteluvedeksi – belgialainen sikafarmari tuottaa lannasta vettä kuivuuden riivaamille viljelyksille

Johny Verhulstin kehittämä järjestelmä tuottaa yhden sian lannasta tuhat litraa vettä vuodessa.

Liha-alalla vaaditaan tuottajille parempaa oikeusturvaa – MTK:n Marttila: "Siellä on kirveelle töitä ja uskon, että myös lainsäätäjän apua tässä tarvitaan"

Vaatimusten taustalla on Snellman Lihanjalostuksen ja eteläpohjalaisen sikafarmarin tuotantosopimuksen irtisanomiskohu.

Pätkätyöläinen hyppäsi kaupan kassalta sikalatyöntekijäksi – "Eniten pelkäsin hajua ja pistämistä"

Kaupan- ja ravintola-alan pätkätöitä tehnyt Katja Känsäkoski menetti ison osan töistään koronakriisin takia. Onnekkaan sattuman ansiosta töitä löytyi naapuripaikkakunnan sikalasta.

Suomalainen ei ole vielä valmis sirkansyöjäksi – hype hyytyi kolmessa vuodessa

Hyönteistuotannolle ei ole löytynyt uutta potkua edes ilmastoahdistuksesta.

Kiinan sikakriisi voi heijastua suomalaisen sikatilallisen elämään hyvälläkin tavalla – kotimaisen lihan kysyntä kasvussa

Kiinan sikakantaa kaatava afrikkalainen sikarutto on aiheuttanut sen, ettei eurooppalaista tuontisikaa ole tällä hetkellä juuri Suomeen saatavilla.

Sikalassa syttyi tulipalo Vehmaalla

Varsinais-Suomen Vehmaalla sijaitsevalla sikatilalla syttyi pieni tulipalo perjantaina päivällä.

Rutto tappoi jopa puolet Kiinan sioista, ja maan johto säännöstelee "hätäpossun" jakelua – Kiinalaisten lempiruuan hinta kohosi pilviin

Afrikkalainen sikarutto on tyhjentänyt Kiinan sikatilat. Eläinlääkärin mukaan pahin on vielä edessä.

”Sika kuuluu lautaselle siinä kuin vihannekset ja hedelmät” – sikafarmari Arvo Marttilan mielestä kotimaisen lihan syömistä ei pidä hävetä

Lihansyönnin vastustus ei näy suomalaisen ruokalautasella. Lihaa syödään entiseen malliin eli 81 kiloa vuodessa.

Rise in salmonella infections on Finnish farms

After a decade or so of only about 20 reported cases annually, 2018 saw 43 cases detected on cattle and pig farms.

Lentomatkustajan eväät saattavat tuoda sikaruton Suomeen – ruokakoira Rico koulutetaan haistamaan vaaralliset tuliaiset Helsinki-Vantaalla

Tulli kouluttaa uuden ruokakoiran, jotta afrikkalaisen sikaruton torjuntaa saataisiin tehostettua.

Samalla pellolla raekuuron tuhoja ja auringon polttamaa satoa – vaihtelevat säät saavat sikatilallisen mietteliääksi

Tämä kesä ei ole ollut yhtä kuiva kuin viime vuonna, mutta sateiden vähyys on laskenut muun muassa pohjavesiä merkittävästi.

Sikalassa kärähti sähköpääkeskus Loimaalla – eläimille ei vahinkoa palosta

Loimaalaisessa sikalassa oli 3000 lihasikaa ja 500 emakkoa, kun sähköpääkeskus syttyi tuleen maanantai-aamupäivällä.

Nurmossa Etelä-Pohjanmaalla 1 100 sikaa kuoli tulipalossa – palo-osastointi pelasti suursikalan laajemmalta vahingolta

Maanantaiaamun tulipalo tuhosi sikalasta noin 25 prosenttia eli yhden palo-osaston. Tuotantoa pystytään jatkamaan tiloissa osittain.

Palkittu elokuvaohjaaja Teemu Nikki: "Siinä on eksotiikkaa, että olen itseoppinut sikafarmarin poika"

Komediaa vakavista aiheista tekevä elokuvaohjaaja on nykyisin tyytyväinen, ettei päässyt elokuvakouluun.

Suomessa on yli miljoona sikaa, joista vain muutama tuhat pääsee ulkoilemaan – tältä näyttää possujen pihatto

Afrikkalainen sikarutto pidetään loitolla tupla-aitauksilla urjalalaisessa sikalassa.

Sammunut tulipalon alku sikalassa ei aiheuttanut hälytystehtävää – sata sikaa kuoli Koski TL:ssa

Pelastuslaitos sai tiedon sammuneesta tulipalosta. Rakennuksen varmistamisen yhteydessä huomattiin että suuri määrä sikoja oli menehtynyt. Pelastuslaitos selvittää syttymisen ja sammumisen syytä.

Vöyrin sikalapalon epäillään alkaneen lämmitysjärjestelmän takatulesta

Tulipalo aiheutti mittavat vahingot. 3900 neliömetrin kokoisessa sikalassa kuoli yli 1200 sikaa.

Yli 1200 sikaa kuoli tulipalossa Pohjanmaalla Vöyrillä

Palolaitokselta kerrottiin, että noin 250 sikaa pystyttiin pelastamaan.

Lupaavia menetelmiä luonnonvesien hygieniariskien hallintaan

Vesistöihin päätyvien antibioottijäämien ja haitallisten mikrobien vähentämiseen on tulossa uusia menetelmiä.

Sikalan katto romahti Ristijärvellä sunnuntaiaamuna

Romahduksen syyksi epäillään katolla ollutta lumikuormaa.

Sikalan tuhoisa palo vei yöunet Harri Asmalalta ja hengen lähes 300 eläimeltä

Sikalarakennuksen palossa kuoli viidennes merikarvialaisen tilan eläimistä.

Iso sikala paloi Merikarvialla – 250 eläintä kuoli palossa

Palo saatiin rajattua siten, että sikalan toinen osasto säästyi liekeiltä.

Salon sikalaromahduksessa kuoli vain kaksi sikaa – 30 pelättiin ensin kuolleen

Vielä eilen luultiin 30 sian kuolleen katon romahduksessa – siat selvisivätkin lähes kaikki säikähdyksellä.

Salossa pelastetaan 300:aa sikaa romahtaneesta sikalasta

Pelastuslaitoksen mukaan ihmisiä ei ole loukkaantunut romahduksessa. 

Sianlihantuottajien huoli afrikkalaisesta sikarutosta syvenee – villisikakantaa halutaan pienentää

Suomessa tautia ei vielä ole, mutta villisikakannan kasvaminen nostaa sen riskiä.

Vapaana laiduntavan villasian rasvainen liha on harvinainen jouluherkku – mustasaarelaistila teki villasioista itselleen pääelinkeinon

Vapaana ympäri vuoden laiduntavan villasian liha kiinnostaa tällä hetkellä pääasiassa huippuravintoloita. Pientuottajat uskovat kuitenkin että kysyntä kasvaa tulevaisuudessa.

Sikatilat hupenevat Hämeessä

Sikatilojen ja sikojen määrä jatkaa laskuaan Hämeessä.

Tältä näyttää sikalan 400-kiloinen poliisi – ”Kun Sissi näyttää kulmahampaitaan, häntien pureminen unohtuu”

Kangasniemeläinen lemmikkisika on harvoja valopilkkuja Suomen sikataloudella. Satoja sikatiloja on lopettanut vuoden 2015 jälkeen. Ensi vuonna entistä useampi joutuu turvautumaan tuontikinkkuun.

Sikatilat vähenevät Etelä-Savossa

Maakunnassa röhki viime vuonna reilut 8 000 sikaa.

Sikatilallisten äänekäs puolustaja luopui tilastaan, mutta ei aatteestaan: "Minulla oli tarve puolustaa suomalaista ruoantuotantoa – ja on edelleen"

Kymmenisen vuotta sitten Hannu Koivisto antoi kasvot suomalaiselle sikatilalliselle. Burnout ajoi lopettamaan tuotannon, mutta vaikuttamista Koivisto ei ole lopettanut.

Kymmenet sianlanta-altaat levittävät sisältöään ympäristöön Pohjois-Carolinassa

Myös hiilivoimaloiden valtavista tuhkakasoista on alkanut vuotaa myrkyllistä jätettä maastoon.

Sikatilojen lantasäiliöt ja hiilivoimaloiden tuhkavuoret uhkaavat levitä USA:n tulvavesiin – sadealue suuntaa kohti New Yorkia

Florence-myrskyn tuulen nopeus on jo laantunut, mutta ankara sade jatkuu hellittämättä.

Ehdotusta eläinsuojelulaista muutettiin: Jatkuvaa veden saantia edellytetään, koirille tulee pakollinen rekisteröinti

Maa- ja metsätalousministeriö kertoi, miten se on uudistanut esitystä eläinsuojelulaista.

Sikarutto lähestyy – Lihayhtiö: Olisi "viimeinen niitti" Suomen sikataloudelle

Vienti EU:n ulkopuolelle tyssäisi todennäköisesti kokonaan. Etenkin villisiassa todettu sikaruttotartunta vaikeuttaisi sikaloiden toimintaa laajalla alueella.

Varsinaissuomalaisen emakkosikalan eläimia uhkaa hävitys salmonellalöydöksen takia

Tilalla on noin 2 000 emakkoa ja porsasta. Salmonellaa on löydetty kaikista tuotantorakennuksista.

Tuli nieli tyhjän sikalan Kurikassa

Tuli eteni nopeasti vanhassa ja kuivassa rakennuksessa. Päärakennus sijaitsi lähellä sikalaa, mutta se ei ollut vaarassa.

Crickets swarm onto Finland's restaurant plates

Following a new interpretation of EU guidelines last year, foodies with a craving for crickets are in luck as cricket farms are popping up in Finland.

Hyönteisten kasvatus ruuaksi yleistyy hurjaa vauhtia – sirkkakasvattamoja perustetaan ympäri maata

Määräykset muuttuivat viime syksynä ja nyt sirkkafarmeja on jo parikymmentä.

Showroomit tekevät tuloaan maatiloille – "Ei tämä ole mitään salatiedettä"

Tutkimuksen mukaan suomalaislapsilla on heikko käsitys ruoantuotannosta - jopa siitä, mistä maito tulee. Ratkaisu voisi olla asioiden oppiminen tilavierailuilla. Honkolan tilalla ryhmien vierailuja varten rakennettiin erillinen tila.

Yli 500 porsasta kellahti ojaan Ilmajoella – reilut sata eläintä tukehtui

Porsaat olivat jo melkein perillä uudessa sikalassa, kun tien reuna petti eläinkuljetusrekan alta. Yli sata sikaa menehtyi, kun rekka kaatui ojaan.

Sikafarmari puolustaa työtään vegaanille Kuplat-sarjassa: "Se on hyvin hiljainen toimitus se hengenpäästö"

Lahtelainen vegaani Teemu Almén tutustuu Kuplat-juttusarjan tuoreessa jaksossa karkkilalaiseen sikatalousyrittäjään Reetta Kiveen ja tämän luomusikalaan, josta possut kävelevät omin jaloin teurastettavaksi naapurirakennukseen.

Viron-laivalta voi kulkeutua kengänpohjassa tuliaisena sikarutto – tautia kitketään laajalla villisikajahdilla

Kampanjan ensimmäisen jahdin tulos rajoittui villisian jälkien näkemiseen

Pidetäänkö emakkoa porsitushäkissä 10 päivää vai 5 viikkoa? MTK:n väite Ylen jutussa jäi kaivelemaan, sika-asiantuntijat oikovat

Ylen eläinsuojelujuttu herätti kipakkaa palautetta, ja yhden kysymyksen, joka vaati selvittämistä. Sikala-asiantuntijat Martin Ylikännö ja Mari Heinonen vastaavat, kenen väite porsitushäkeistä pitää paikkansa.

Yrittäjän U-käännös: Valmisti palkittuja puhelinkoppeja Twitterille ja Microsoftille – perustaa nyt Suomeen Euroopan suurimman hyönteistehtaan

Korialla Kouvolassa asuvan yrittäjän Vesa-Matti Marjamäen tie maanviljelijäksi ei ollut ihan perinteinen.

Tulipalo tuhosi ison sikalan lämpölaitoksen hakesiilon Hankasalmella

Aamulla syttynyt palo ei ehtinyt levitä sikala-rakennuksiin, joita maatilan pihapiirissä on useita.

Maatilan siat vaihtuvat sirkkoihin – "Ajatus siitä, että tämä on tulevaisuuden ala, kantaa"

Tammelassa rakennetaan vanhaan sikalaan sirkkafarmia. Sirkoista ei innostuta pelkästään maaseudulla; myös koulutus ja tutkimus ovat mukana.

Atria keskittää sianlihan tuotannon Jyväskylästä Nurmoon

Naudanlihan käsittely jatkuu Jyväskylässä, mutta työt loppuvat 17:ltä työntekijältä.

Viljapelloille iski pahin kato 30 vuoteen – "Ei tätä yksinkertaisesti jaksa"

On tiloja, joilla koko sato on saatu puitua. Sitten on tiloja, joilla koko sato jää puimatta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle