Uusimmat artikkelit
Kainuussa 17 seurantaloa saa avustusta kohonneisiin energiakustannuksiin
Kotiseutuliiton mukaan avustukselle on selvästi suuri tarve. Avustusta haki koko maassa yli 800 yhteisöä, eli enemmän kuin seurantalojen korona-avustushakijoita oli muutama vuosi sitten.
Asukasyhdistykset esittävät uutta ratikkapysäkkiä Hervannan linjalle – joukkoliikenteessä ei uskota riittävään kysyntään
Tampereen Vuohenojalla risteää raitiotie ja Kangasalan suunnan bussireittejä. Eri asia on, riittääkö lähiasukkaita ja linjan vaihtajia ratikkapysäkin käyttäjiksi.
Kangasniemen työväenyhdistys ja Mäntyharjun nuorisoseura saivat avustusta seurantalojen remontteihin
Kotiseutuliitto myönsi koko maahan avustusta 121 seurantalolle lähes 1,7 miljoonaa euroa.
Virtain Vaskivedelle tuntuva avustus nuorisoseurantalon maalämpöjärjestelmään
Vaskivedelle tulee 50 000 euron avustus. Kotiseutuliitto rahoittaa myös lukuisia tätä pienempiä, mutta silti tärkeitä parannuksia.
Virojoki on Kymenlaakson vuoden kylä – valttikorttina maaseutumainen elämänmuoto
Sota Ukrainassa on asettanut haasteita rajakylän taloudelle. Etätyötä tekevät vapaa-ajan asukkaat viettävät yhä pidempiä aikoja kylässä.
3 000 vanhaa valokuvaa ja 100 hyllymetriä historiankirjoja – yhdistys halusi jakaa arkistonsa, mutta sieltä löytyikin hometta
Hankasalmella kotiseutuarkiston digitoimistyö hidastui, kun selvisi, että aineisto oli altistunut epäpuhtauksille. Kotiseutuliiton mukaan paikallisarkistojen tilanne on Suomessa yleisesti heikko.
Kainuun Nuotan konkurssin myötä vaihtuu Kainuun kylien asianhoitaja, rahaa Kainuun kylät saavat reilut 45 000 euroa
Suomen Kylät ry on joutunut vaihtamaan kylätoiminnan toteuttajaa Kainuussa maakunnallisen kyläyhdistyksen mentyä konkurssiin. Elävä Kainuu Leader ry on sitoutunut palkkaamaan maakunnallisen kyläkoordinaattorin.
Äänekoskella vuosittainen määräraha innostaa kyliä kohentamaan uimarantoja ja rakentamaan laavuja – ”Iso merkitys”, sanoo kyläyhdistysaktiivi
Äänekoskella kylät ovat onnistuneet kohentamaan elinvoimaisuutta osallistuvan budjetoinnin avulla. Käytännössä kylät voivat itse päättää tiettyjen investointeihin suunnattujen määrärahojen käytöstä.
Kyläkoulujen lakkauttamisaikeet puhuttivat Oulussa – "lakkautusesitykset ovat hatarasti perusteltuja"
Oulussa järjestettin keskiviikkona keskustelutilaisuus tulevista kouluverkkoratkaisuista ja niiden vaikutuksista kyläkouluihin.
Haukiputaan kivikoulua on alettu purkaa – kotiseutuyhdistys toivoo, että alue on jatkossakin kaikkien saavutettavissa
Purkutyöt jatkuvat Oulun Haukiputaalla joulukuulle asti. Alue tullaan myöhemmin kaavoittamaan asumisen tarpeisiin.
Energiakriisi uhkaa kylmettää kylien sydämet – 11-vuotiaalle Amanda Lintulalle kylätalo on ainoa paikka, jossa on jotain toimintaa
Suomessa on arviolta noin 2000 kylätaloa. Ne ovat usein olennainen osa kylien toimintaa ja ne toimivat usein kylien ainoina palvelutaloina ja harrastetiloina.

Lohtajan Marinkaisten kylämaisemiin voi tutustua opastetulla kulttuuripyöräilyllä
Reittejä voi kiertää omatoimisestikin.
Kolilla kitketään vastikään kiellettyä kurtturuusua
Kurtturuusun kasvatuskielto astui voimaan viime viikolla. Kolin kansallispuiston vierestä hävitetään vieraslajeja talkootyöllä.
Kaksipäivänen Palosaari-karnevaali käynnistyy tänään
Palosaaren asukasyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa on ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille. Luvassa kaikkea musiikkiesityksistä kaava-alueiden läpikäyntiin.
Seurantalojen avustusrahat tarpeen: Juuan Paalasmaan kylätalolla korjataan vesivahinkoa, Nurmeksen Tuohuspirtillä maalataan ulkovuorauksia
Valtionavusteiset kunnostusrahat eivät yksinään korjauksiin riitä, vaan lisäksi korjaukset edellyttävät kyläyhdistysten omaa rahoitusta ja talkoovoimin tehtyä työtä.
Seurantalojen korjausavustukset koetaan elintärkeiksi: Kuopion Valoharjun seurantalon katon korjaukseen 50 000 euroa ei silti yksinään riitä
Kotiseutuliiton myöntämät valtionavusteiset seurantalojen kunnostusrahat ovat pohjoissavolaisten yhdistysten mukaan elintärkeitä seurantalojen kunnostuksessa. Suonenjoen Kylätalo Männikössä aiotaan uusia eteistä, Kuopiossa Valoharjun seurantalolla puolestaan katto.
Seurantalojen korjaukseen on jaettu rahaa – Lapissa eniten rahaa saa Kemijärven VPK
Avustussummat vaihtelevat vajaasta 2 000 eurosta 19 000 euroon.
Kiteen Kesälahti on ehdolla vuoden kaupunginosaksi – haussa alue, jossa ihmisen hyvä olla
Kotiseutuliitto on palkinnut vuoden kaupunginosan yli kymmenen vuoden ajan. Kesälahti on ainut ehdokas Pohjois-Karjalasta.
Kanta-Hämeen seurantalojen remontteihin 39 000 euroa avustuksia
Seurantalojen korjausavustus on valtion määräraha, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi.
Pohjois-Savoon valtionavustuksina yli 134 tuhatta euroa seurantalojen korjauksiin: suurin 50 000 euron summa Vehmasmäen Nuorisoseuralle
Pohjois-Savoon on myönnetty 134 500 euroa seurantalojen korjauksiin, kerrotaan Suomen Kotiseutuliitosta. Yhteensä avustuksia saa tänä vuonna Pohjois-Savossa yhdeksän hakijaa.
Kuopion kaupunginosia tarjolla Vuoden kaupunginosaksi: esimerkiksi Niiralaa, Puijonlaaksoa ja Petosta ehdotettu kilpailuun
Esimerkiksi Kuopion Niiralan 40-50-lukujen rintamamiestalojen arkkitehtuuria kehutaan ja lisäksi mainitaan Niiralan lyhyet etäisyydet keskustaan.
Kallis energia ja talkooväen ikääntyminen uhkaavat maaseudun kylätaloja
Monissa maaseutukylissä kipuillaan kylätalon ylläpidon kanssa. Korona on tukkinut vuokratulot ja nuoresta talkooväestä on pulaa.
Lunta on tullut omakotiasujille riesaksi asti – Kajaanissa apua tarjoava yhdistys saa nyt enemmän kyselyitä kuin on tekijöitä
Kajaanin Lehtikankaan asukasyhdistyksen asiakkaat ovat etupäässä yli 70-vuotiaita. Yhdistyksen tavoitteena on auttaa ihmisiä kotona asumisessa ja pärjäämisessä.
Sedun opiskelijat vetoavat Kirkkokadun kampuksen rakentamisen puolesta Seinäjoella
Opiskelijat toivovat, että Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys vetäisi pois valituksensa Vaasan hallinto-oikeudesta.
Kotiseutuliitolta tukea Härmän käräjätalon kunnostukselle – myös kansalaiskeräykselle haetaan jatkoaikaa
Kotiseutuliiton tuki hupenee etupäässä korjaustöiden dokumentointiin. Kansalaiskeräys on tuottanut tähän mennessä noin 30 000 euroa.

Kotiseututyölle rahaa Joensuuhun ja Kiteelle
Suomen Kotiseutuliiton tuella tehdään ylisukupolvista työtä Joensuussa ja kestävän kehityksen kotiseututyötä Kesälahdella.
Uudet kuntoportaat villitsivät 3 000 asukkaan kunnan – sadat halusivat ostaa oman portaan ja "ramppaaminen" alkoi, vaikka askelmia ja kaidetta puuttui
Virolahdelle on tänä vuonna rakennettu kahdet uudet kuntoportaat, jotka ovat nyt viimeistelyä vaille valmiina. Portaat ovat nousseet nopeasti suosituiksi.

Ilmajoen työväenyhdistys yhtyy kulttuuriväen huoleen – seurantalojen korjausavustukset romahtamassa
Työväentalojen liitto, Suomen kylät ja Kotiseutuliitto sekä 10 muuta keskusjärjestöä kirjelmöi leikkauksista opetus- ja kulttuuriministeriölle. Myös Ilmajoen työväenyhdistys on mukana kirjelmässä.
Kaakkois-Suomeen liki 300 000 euroa avustuksia – rahoilla rakennetaan padel-kenttä ja kunnostetaan rakennuksia perinteisin keinoin
Kaakkois-Suomessa saatiin rahoitusta monenlaisiin hankkeisiin, jotka piristävät seutua.

Ylämaan kotiseutuyhdistykselle Leader-rahaa Pätärin perinnetilan kunnostamiseen
Ylijärvellä sijaitseva Pätärin perinnetilaa kunnostetaan erilaisiin tilaisuuksiin sopivaksi juhlapaikaksi.
Rovaniemen Sinetässä voi lauantaina oppia kunnostamaan vesistöjä
Rovaniemen Sinetässä järjestetään lauantaina Sinettäjoen kunnostustempaus, jossa voi oppia vesien kunnostusmenetelmiä.
Kallion saaren reittejä kunnostetaan Perämerellä Simoniemen edustalla
Kyläyhdistyksen tavoitteena on tehdä saaresta uusi matkailukohden Meri-Lapin alueelle.
Oulun Raksilan asukkaat haluavat kiinnittää alueelle tulevien toimijoiden huomiota liikenteeseen ja rakennusten ilmeeseen
Raksilan alueella eri vaiheissa olevien hankkeiden vaikutuksesta raksilalaisten elämään keskustellaan huomenna lauantaina. Asukasyhdistys on kutsunut paikalle edustajia eri rakennushankkeiden kehittäjiltä.

"Ihmisiä kiinnostaa, miten meillä asutaan" – historiallinen Puu-Nurmes avaa ovensa yleisölle koronasta huolimatta
Vanhan Kauppalan avoimet ovet järjestetään toista kertaa Puu-Nurmeksessa. Tapahtumassa Suomen mittakaavassa harvinaisen asuinalueen asukkaat avaavat päiväksi kotinsa ja puutarhansa yleisölle. Kilometrejä Puu-Nurmeksen kierroksella voi kertyä useita, joten turvaväleistä on helppo pitää huolta.
Ykspihlajan Kulttuuriviikko alkaa tänään Kokkolassa
Tänä vuonna uutena mukana on SahaSirkusfest, joka sisältää erilaista sirkusohjelmaa, esityksistä työpajoihin. Perinteiset saunasuunnistus ja kansainväliset ruokafestivaalit ovat jätetty ohjelmasta pois koronan takia.

Hämeen Vuoden kyläksi on valittu Lopen Pilpalan kylärypäs
Hämeen Kylät ry on valinnut Vuoden Kyläksi Pilpalan kylät. Hunsalassa, Pilpalassa ja Tevännössä on yhteensä noin 500 asukasta ja satoja mökkiläisiä. Aktiivisessä kyläyhteisössä toimii runsaasti yhdistyksiä, ja oma kylätalo on monipuolisesti kaikkien käytössä.
Pohjois-Savossa juhlitaan lauantaina paikallismuseopäivää – tapahtuma järjestetään nyt ensi kertaa
Lauantaina Pohjois-Savossa vietetään ensi kertaa maakunnallista paikallismuseopäivää. Nelisenkymmentä paikallis- ja kotiseutumuseota avaa ovensa yleisölle ja osassa museoista järjestetään myös ohjelmaa.

Kotiseutuyhdistykset rahapulassa vuokratulojen loputtua – Kontiolahti-seura pyytää tukea kuntalaisilta
Koronarajoitukset tyrehdyttivät viime vuonna monien pitäjäyhdistysten tärkeän tulonlähteen, tilojen vuokrauksen. Näin kävi myös Kontiolahdessa, jossa Kotiseutukeskukseen varatut tapahtumat peruuntuivat. Kulut kuitenkin pysyivät ennallaan.
Lähes 50-vuotias Pori Tutuksi lopettaa toimintansa
Rumpalinukke-palkintoa jakanut Pori Tutuksi -yhdistys lopettaa hiipuneen toimintansa. 1972 perustettu yhdistys oli voimissaan 1970- ja 1980-luvuilla. Vuosituhannen vaihteen tienoilla yhdistyksen puuhahenkilöt päättivät ajaa toiminnan vähitellen alas.
Helikopteri korvasi hevoset Tahkon luontoreitin suurponnistuksessa – näin 37 000 kiloa puutavaraa kuljetetaan vaikeakulkuiseen maastoon
Tahkon Huutavanholmaan rakennetaan puusta uusia portaita ja kävelytasanteita. Puutavara viedään paikoilleen helikopterilla. Rakenteet suojaavat lehtoluontoa, sillä lisääntynyt liikkuminen kuluttaa maastoa. Myös liito-oravia elää seudulla.
Kaivosyhtiön malminetsintävarauksen peruminen Kalkkisissa sai paikalliset uskomaan joukkovoimaan: "Tämä on riemuvoitto!"
Malminetsintäyhtiö Pallagen on perunut varausilmoitushakemuksensa malminetsinnästä. Hankkeen pelättiin tuhoavan kauniin seudun ja sen vesistön. Uutinen sai kyläläiset huokaisemaan helpotuksesta. Moni huomasi nykyisessä kaivoslaissa epäkohtia.
Nelostien uudistaminen uhkaa pilkkoa pikkukylän – "Ei ole ollenkaan otettu huomioon alueen asukkaita", sanoo tienvarren maitotilallinen
Nelostien halkaisemassa Temmeksen kylässä Pohjois-Pohjanmaalla katsellaan kauhulla ely-keskuksen suunnitelmia. Luonnosten mukaan kylän läpi huristeltaisiin tulevaisuudessa satasen tuntivauhtia ja kylä jaettaisiin keskikaiteellisella tiellä kahteen osaan.

Loviisan sataman kaavasuunnitelmat huolestuttavat asukkaita: Kuka haluaa muuttaa alueelle, jos olet kemikaaliterminaalin suojavyöhykkeellä
Kulttuurihistoriallisesta miljööstä on laadittu kaksi erilaista osayleiskaavaluonnosta, joissa molemmissa on varaus kemianterminaalille. Loviisan kaupungin mukaan kaavoitusprosessi on vasta käynnissä ja asukkaita kuullaan.
Oulun kotiseutupäivät hehkuttavat elokuussa kulttuuri-ilmaston muutosta
Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään Oulussa elokuun puolessa välissä. Kotiseutupäivien ohjelmassa on mukana runsaasti tapahtumia eri puolilla kaupunkia.
Janakkalassa kohennetaan uimarantoja osallistavan budjetin avulla
Rantojen kunnostusten yksityiskohdista tullaan käymään vuoropuhelua esimerkiksi kyläyhdistysten kanssa.
Kolme pohjoiskarjalaista kirjaa ehdolla Vuoden kotiseututeokseksi
Teokset kertovat elämästä Koitereella, Kunnasniemellä sekä Tohmajärvellä ja Värtsilässä.
Kaleva: Vihiluodon kyläyhdistys saa ely-keskukselta huomautuksen vitikon raivaamisesta luonnonsuojelualueella
Kyläyhdistys järjesti talkoot, joissa raivattiin näkymää Lentokentäntieltä merelle päin.
Seurantalot ovat suomalaisille tärkeitä: Kotiseutuliitto myönsi korjausrahaa yli kaksi miljoona euroa, mutta tukea haettiin yli tuplasti enemmän
Yksi Suomen 2 500 seurantalosta on Janakkalan Vähikkälässä, jossa sitä kunnostetaan määrätietoisesti käyttäjiään varten.

Pohjois-Savon seurantaloille yli 200 000 euroa korjaustöihin – suurin potti Vieremälle
Maakunnan seurantalot saavat korjausavustusta reilusti viime vuosia enemmän.