Uusimmat artikkelit
Yrityskauppojen määrä vähentynyt – pudotus näkyy erityisesti pohjoisessa
Yrityskauppojen määrä on vähentynyt alkuvuonna Pohjois-Suomessa aiemmista vuosista. Tämä näkyy erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Finnvera on huolissaan investointien vähyydestä Kanta-Hämeessä
Vaikka investointeja on tehty maakunnassa harvakseltaan, on yrityksille erilaisia laina- ja rahoitusvälineitä tarjoava Finnvera auttanut aiempaa useammassa omistajanvaihdoksessa.
Noussut korkotaso jarruttaa investointeja Pohjois-Suomessa – Finnveran yrityksille myöntämä rahoitus laski selvästi
Rahoitusta myönnettiin tänä vuonna tammi-kesäkuun aikana 54 miljoonaa euroa. Viime vuonna samalla ajanjaksolla rahoitusta myönnettiin Pohjois-Suomen kolmessa maakunnassa 84 miljoonaa euroa.
Finnveran rahoitus laski vuonna 2022 alle korona-ajan tason – yritysten omistajanvaihdokset laahaavat pohjalaismaakunnissa perässä
Rahoituksen kysyntä lähti laskuun vuoden 2022 loppupuoliskolla. Ilmiö on samankaltainen kaikissa kolmessa pohjalaismaakunnassa.
Metsätilan sukupolvenvaihdos kannattaa tehdä ajoissa – Kalle Alatalo: “Vaikka en sitä metsää enää omista, niin voin käydä siellä edelleen”
Metsäkeskuksesta kerrotaan, että neuvonnalle on ollut kasvava tarve. Pohdintaa aiheuttaa paljon se, millä tavalla metsäomaisuus siirretään jälkipolville.
Nyt puhuu yrittäjä, jonka nenän edestä kaupunki aikoo viedä 17 rakennusta yhdellä eurolla: ”Vähän varastamiselta tämä tuntuu”
T&T Invest odottaa Kouvolan päätöstä Sairaalanmäen kohtalosta ensi viikolla ja ilmoittaa tämän jälkeen toimenpiteistään.
Yrityksen omistajanvaihdos on hankalaa monille yrittäjille – vaikeinta on löytää yritystoiminnalle jatkaja
Moni yrittäjä lykkää omistajanvaihdokseen liittyviä toimenpiteitä muun muassa työläiden lakiteknisten seikkojen vuoksi.
Kun yritys pitäisi myydä, alkaakin vitkuttelu: lopputulema on se, ettei ole enää paljon myytävää
Liian moni pienyrittäjä lykkää yrityksensä myyntiä. Viivyttelyn takia yritys voi menettää myyntikuntonsa. Ostajan etsinnässä ja kaupanteossa voi käyttää apuna maksullista yritysvälittäjää.
Suomessa selvitettiin ensimmäistä kertaa, kuinka moni yritys vaihtaa omistajaa: lähes 4 000 ja määrä laskenut
Suomessa on arvioiden mukaan lähes 50 000 yritystä omistajanvaihdoksen edessä lähimmän 10 vuoden sisällä.
Täysin terveet yritykset voivat joutua lopettamaan, kun jatkajaa ei löydy – ratkaisu voisi olla opiskelijat: ”Todellakin voisin olla yrittäjä”
Liiketoiminnastaan luopumassa olevat yrittäjät ja yrittäjyydestä kiinnostuneet opiskelijat kohtasivat toisensa Lappeenrannassa tiistaina.
Hotel Kajanus palaa omistajanvaihdoksen myötä juurilleen – kuuntele: entinen nimi säilyy, mutta muutoksiakin on luvassa
Hotel Kajanus on jatkossa osa perheyritys Peerâ Hotels & Cottagesin hotelliketjua. Suunnitelmissa on ottaa hotellilla aiempaa suurempaa roolia Kajaanin ja Kainuun matkailun kehittämisessä.
Perheyritykset ovat aktiivisia kehittämään liiketoimintaansa, mutta yllättäen Etelä-Pohjanmaalla vähemmän kuin muualla
Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekemä selvitys kertoo, että perheyritykset ovat kovia kehittämään ja lisäksi ne ovat vastustuskykyisiä kriisitilanteissa.
Matkanjärjestäjä Deturin asiakkaita vaikeuksissa Alanyassa – hotellit vaativat asiakkailta maksuja jo maksetuista huoneista
Osa Deturin asiakkaista kertoo sosiaalisessa mediassa, että hotellit ovat vaatineet heitä maksamaan majoituksesta toiseen kertaan, koska Deturilla on maksuvaikeuksia.
Talouden epävarmuus heijastuu nyt yrityksien lainanottointoon Lounais-Suomessa – Finnveran rahoitusmäärät laskussa
Valtion erityisrahoittaja Finnvera on rahoittanut alkuvuonna yrityksiä Varsinais-Suomessa 51 miljoonalla eurolla ja Satakunnassa 19 miljoonalla eurolla. Laskua on kummassakin maakunnassa.
Ukrainan sota luo epävarmuutta – moni yrityskauppa on kaatunut kalkkiviivoilla Kainuussa
Yritysten omistajanvaihdoksiin on Kainuussa kova tarve, sillä jopa 1 500 yrittäjää arvelee lopettavansa tai myyvänsä toimintansa seuraavan 10 vuoden kuluessa.

"Yrityskauppa on täynnä tunteita" – asiantuntija kannustaa yrittäjiä pohtimaan ja valmistelemaan kauppaa riittävän ajoissa
Pohjois-Pohjanmaalla joka kolmas pk-yrittäjä kertoo arvioivansa omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana. Tilanne koskee tuhansia yrittäjiä, jotka miettivät liiketoimintansa tulevaisuutta.
Nokia-yhtiön entisen kotisaaren kiistat palaavat taas oikeuteen: uusi omistaja ja vuokralainen eivät päässeet sovintoon
Kulttuurihistoriallisesti merkittävän Tehdassaaren käytöstä on noussut kiista Nokialla.
Yrittäjillä on vaikeuksia löytää toiminnalleen jatkajaa – yritys pitää laittaa myyntikuntoon kuten asunto: "Jokainen siivoaa nurkkia ja komeroita tarkemmin"
Joka kolmas pieni ja keskisuuri yrittäjä suunnittelee omistajanvaihdosta. Haminalainen Janette Salminen sai arvokasta oppia aiemmalta eläintarvikeliikkeen omistajalta.
Vantaan kaupunki myy Kaunialan sairaalan Attendolle
Vantaan kaupungin mukaan omistajanvaihdoksella ei ole vaikutusta asiakkaiden hoitoon Kaunialassa, eikä henkilöstön asemaan.
Kainuulaisten pk-yritysten kasvuhakuisuus on nousussa, mutta samaan aikaan työvoimapula pahenee
Kevään yritysbarometrin mukaan kainuulaisten pienten ja keskisuurten yritysten odotukset etenkin kannattavuuden kehityksestä ovat muuta maata kielteisempiä.
Tuhat yritystä ja joka kolmas yrittäjä eläkeiässä – kahdeksankymppiset Sevónit ovat etsineet jatkajaa baarilleen jo neljä vuotta Kristiinankaupungissa
Etenkin pienemmillä paikkakunnilla olisi välttämätöntä löytää yrityksille jatkajia, jotta palvelut saataisiin taattua ja verotulot kunnalle säilyisivät. Kristiinankaupungin tilanne ei ole vieras muuallakaan Suomessa.
Maahanmuuttajien yritysten elinkaari on yleensä lyhyt – 24-vuotias Timin Grilli on tilastokummajainen, sillä se siirtyy nyt äidiltä pojalle
Vietnamista Suomeen kotiutunut Tiem Dang perusti grillinsä 1990-luvulla. Maahanmuuttajien yritykset eivät usein pääse sukupolvenvaihdosvaiheeseen asti, mutta kokkolalaisgrilli on poikkeus.
Pienten yritysten hallitustyöskentely on vielä lapsenkengissä – ulkopuolinen tuki puuttuu kokonaan
Lisäosaamista kaivataan erityisesti tilanteissa, joissa yritys kasvaa tai lähitulevaisuudessa odottaa omistajanvaihdos.
Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi ei olisi ennustanut Doordash-kauppaa vielä muutama kuukausi sitten: "Henkilökohtaisella tasollakin aika vaikea päätös"
Woltin ja Doordashin yrityskauppa on yksi historian suurimmista Suomessa. Jo yrityksen perustamisvaiheessa tavoitteena oli "miljardin keissi", kertoo perustajaosakas.
Yrityksen perustamisen suosio on kasvussa – samaan aikaan 25 000 yritystä uhkaa alasajo
Yritystoiminnan jatkaminen ei ole Suomessa yhtä suosittua kuin uuden yrityksen perustaminen. Samalla kun yritysten perustaminen on valtakunnallisesti kasvussa, uhkaa monen yrittäjän toiminta loppua muutaman vuoden kuluttua.

Omistajanvaihdokset ovat vaikeutuneet, alasajo uhkaa tuhansia yrityksiä – "Se olisi hirveää haaskausta", sanoo untuvafirman ex-keulakuva
Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yrittäjien ikääntyminen on johtamassa omistajanvaihdossumaan. Kyselyn mukaan lähes 40 000 yrittäjää olisi luopumassa yrityksestään jo parin vuoden aikana.
Omistajanvaihdokset ovat vaikeutuneet, alasajo uhkaa tuhansia yrityksiä – "Se olisi hirveää haaskausta", sanoo untuvafirman ex-keulakuva
Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yrittäjien ikääntyminen on johtamassa omistajanvaihdossumaan. Kyselyn mukaan lähes 40 000 yrittäjää olisi luopumassa yrityksestään jo parin vuoden aikana.
Valtteri Bottas sai taas lähtöruuturangaistuksen – tykitti Yhdysvaltojen avausharjoitusten kärkiajan
Neljästä edellisestä kisaviikonlopusta Bottas on kärsinyt kolmessa lähtöruuturangaistuksista. Uusi voimayksikkö kiidätti Bottaksen ajamaan ensimmäisten harjoitusten kärkiajan.
Alfa Romeon mahdollinen omistajanvaihdos tuli talliin siirtyvälle Bottakselle täysin yllätyksenä – huhut alkoivat liikkua vasta allekirjoituksen jälkeen
Tiedot yhdysvaltalaisen Michael Andrettin suunnitelmista hankkia Alfa Romeon F1-talli omistukseensa tulivat Valtteri Bottakselle yllätyksenä.

Runnin kylpylähotelli avattu uudelleen omistajanvaihdoksen jälkeen
Uudet omistajat ovat remontoineet hotellia. Se painottaa toimintaansa tapahtumien järjestämiseen sekä viikonloppuisin tanssimusiikkiin.
Jopa 80 000 työntekijää tarvitsee uuden yrittäjän ikääntyvän tilalle – Jouko Ylimaunu, 69, pohtii kannattavan rautakaupan lopettamista
Monissa yrityksissä lupaava kasvu törmää työntekijöiden ja yrittäjien puuttumiseen. Lappilainen rautakauppayrittäjä on etsinyt aktiivisesti jatkajaa jo viisi vuotta. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan uutta omistajaa etsii noin 10 000 yritystä.

Finnvera rahoittanut Pohjois-Karjalassa eniten omistajanvaihdoksia koko Itä-Suomessa
Erityisrahoittaja Finnveran lainat ja takaukset pienille ja keskisuurille yrityksille palasivat alkuvuonna normaalitasolle Itä-Suomessa. Pohjois-Karjala erottui omistajanvaihdosten osalta.
Matti Sallinen, 83, on jatkanut yrittäjänä vuosikymmenen kauemmin kuin toivoi – lähes joka toinen pienyritys ei löydä uutta omistajaa
Suomalaisilla pienyrityksillä on vaikeuksia löytää toiminnalleen jatkajaa. Lähes joka toinen ei saa omistajanvaihdosta toteutettua. Outokumpulainen Matti Sallinen on etsinyt yritykselleen uutta vetäjää jo kymmenkunta vuotta.
Matkailuyrityksissä omistajanvaihdoksia Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä
Useampi matkailuyritys on vaihtanut omistajaa Joulupukin Pajakylässä Rovaniemellä. Luksusmatkailujärjestäjänä tunnettu Luxury Action Oy hakee jalansijaa myös edullisemman luksuksen matkailussa.
Etelä-Karjalassa on omistajanvaihdosta suunnittelevia yrittäjiä eniten Suomessa – yrittäjät ovat myös vanhempia kuin muualla Suomessa
Jopa 37 prosenttia eteläkarjalaisista yrittäjistä suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa. Yrittäjille on tarjolla maksuttomia omistajanvaihdospalveluja.
Hartolassa nelostien varressa sijainneen La Kar de Mumma -kahvilan tilat eivät jää tyhjilleen – uusi yrittäjä etsii parhaillaan työntekijöitä
Hartolan kuninkaan portin uusien tilojen on tarkoitus avautua ennen vappua.
Yritysbarometri: Yli puolet Kymenlaakson yrityksistä pohtii omistajanvaihdosta
Kymenlaaksossa tulevien omistajanvaihdosten määrä näyttäisi olevan valtakunnallista tasoa korkeammalla.

Kalajoella perustettiin viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – korona ei tahtia hidastanut
Uusia yrityksiä syntyi lisää reilut parikymmentä.
Perheyrityksen sukupolvenvaihdos ei ole mikään läpihuutojuttu – venefirma siirtyi isältä pojalle Kälviällä, mutta ensin piti ottaa velkaa
Perheyritysten liitto vaatii muutosta verokohteluun.

Etelä-Pohjanmaan maanviljelysseura jakoi tunnustuspalkinnot
Säätiö palkitsee vuosittain yksityishenkilöitä tai julkiyhteisöjä, jotka ovat tehneet omalla sarallaan merkittävää työtä eteläpohjalaisen maatalouden hyväksi.
Omistajanvaihdoksia vauhditetaan Keski-Pohjanmaalla: yrityksen ostamisesta halutaan yhtä tuttu väylä yrittäjäksi kuin starttiraha jo on
Omistajanvaihdosten tiellä on paljon syitä tiedon puutteesta vääriin mielikuviin.

Mantsinen Group valittu vuoden perheyritykseksi
Perheyritysten liiton tunnustus tuli Mantsinen Groupille omistajaperheen sitoutuneisuudesta.

Peurungan jäähalli vaihtaa omistajaa – velkojat hyväksyivät ostotarjouksen
Konkurssipesä löysi Peurungan jäähallille ostajan huutokaupalla.

Iso-Syötteen hiihtokeskuksessa sukupolvenvaihdos – Jorma Terentjeff jatkaa kuitenkin Kide-hotellin toimitusjohtajana
Jorma ja Tarja Terentjeff ovat keväästä lähtien vetäytyneet keskuksen päivittäisjohdosta ja ohjissa on perheen nuorempi polvi.
Tämän paikan nimeksi tuli COVID-19 BAR, kun Hotbar96 tai Korona88 ei kelvannut – eikä nimi ole vitsi, vaan se symboloi omistajalleen monia asioita
Nimi herättää pahennusta, aivan kuten aiempi natsi-ideologiaan yhdistetty nimi. Kumpaakaan ei tarkoitettu pahalla.
Isän kuolema pakotti tyttäret pyörittämään peltifirmaa – yrittäjävaihdoksia suunnitellaan liian vähän ja liian myöhään
Kolme sisarusta eivät tienneet edes yrityksen sähköyhtiötä, kun joutuivat yrittäjiksi vasten tahtoaan.
Motonet-miljonääristä tulee yksi Joensuun Mailan mestarijoukkueen omistajista – pesäpalloyhtiön talous halutaan turvata
Harri Bromanin edustama Motonet on muun muassa Palloliiton pääyhteistyökumppani. Sidos Super-JoMaan on henkilökohtainen.

Yritysten omistajanvaihdospalvelut ovat tuottaneet toivottua tulosta Etelä-Karjalassa
Etelä-Karjalan yrittäjäjärjestö on neuvonut ja auttanut yrittäjiä omistajanvaihdoksissa jo kolmisen vuotta.

TS: Pahoissa talousvaikeuksissa olevalle Ura Basketille uusi omistaja – 23-vuotias luxemburgilainen pelastaa seuran
Omistajan vaihdoksesta huolimatta Ura Basket ry hallinnoi nyt ja jatkossa liigalisenssiä.
Rovaniemeläiset yritykset voivat hakea uutta tukea kaupungilta – arvo joko 2500 tai 5000 euroa
Yrityspalveluseteli on tarkoitettu pysyväksi.