Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rakennusmiehet purkavat kattopanelointia Spondan liikerakennuksessa, Mannerheimintie 14.

Onkohan tässä varmasti järkeä? Helsingin keskustassa puretaan toimistotaloa, jotta tilalle voidaan rakentaa uusi toimistotalo

Toimistot ovat tekemässä paluuta, mutta työntekijöitä pitää houkutella takaisin toimistoon.

Havainnekuva uusista toimitiloista.

Turun Itäharjun uusien toimitilojen lista pitenee – puurakenteisen Akvacityn työmaa voi alkaa loppuvuonna

Akvacityn rakentaa Turun Teknologiakiinteistöt ja Turun Vesihuolto tulee taloon vuokralle. Rakennustyöt alkavat näillä näkymin loppuvuonna tai alkuvuoden aikana.

Sormet tietokoneen näppäimistöllä.

Pohteen hallinto- ja toimistotilojen käytöstä halutaan säästää vuoteen 2027 mennessä

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallinto- ja toimistotilojen kokonaishuonealaa vähennetään 40 prosentilla.

Rakennus, jonka päädyssä muraali.

Metsähallitus peruu muuttonsa Porin uuteen virastotaloon

Pitkään suunniteltuun virastotaloon keskitetään valtion ja Porin kaupungin asiakaspalvelutilat. Virastotalon on tarkoitus olla valmis ensi vuoden alussa.

Kaksi henkilöä seisoo rakennustyömaalla paljaalla betonilattialla. Taustalla näkyy kerrostaloja.

Tamperelaista toimistorakennusta puretaan harvinaisella tavalla – tavoitteena askel kohti hiilineutraaliutta

1980-luvulla rakennetun toimistorakennuksen betonirakenteet tullaan käyttämään uudelleen samassa käyttötarkoituksessa muissa rakennuskohteissa.

Lehtos fabrik i Oulainen.

Rakennusyhtiö Lehdon taloudellinen tilanne epävarma – osake pörssin tarkkailulistalle

Etenkin toimitilarakentaminen on heikentänyt Lehdon taloudellista tilannetta.

Iso valkoinen virastotalo aurinkoisena kesäpäivänä.

Yli 20 miljoonan remontti, valtaosa virastotalon työpisteistä tyhjänä – Senaatti-kiinteistöt sai pikakurssin etätyön vaikutuksista

Joensuun virastotalo uudistettiin täysin korona-aikana. Etätyön vuoksi työpisteistä on nyt valtaosa tyhjinä. Senaatti-kiinteistöt aikoo toteuttaa samanlaisia yhteiskäyttötiloja ympäri Suomen.

Kuvassa on valkoinen rakennus, jonka lasinen ikkunaseinä osoittaa Helsingin moottoritien suuntaan. Taustalla näkyy Hippoksen silta, joka toisella puolella hyvin uuden rakennuksen kanssa saman kaltainen Turku Energian uusi pääkonttori.

Turun Itäharjulle rakentuu 50 miljoonan euron biolääketehdas

Turun Teknologiakiinteistöt rakennuttaa biolääkeyritys Biovian Oy:lle tehdas- ja toimistotilat osoitteeseen Teollisuuskatu 42.

Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali

Mikkelin pääkirjaston lehtisali kiinni keskiviikkona remontin vuoksi

Sanomalehtiä voi tänään 26. heinäkuuta lukea pääkirjaston yläaulassa. Lehtisalin remontti liittyy kaupungin asiointipisteen siirtymiseen pääkirjaston tiloihin.

Vanhan virastotalon sisäpiha elokuisessa aamuauringossa Joensuussa.

Joensuun vanhaan virastotaloon suunnitellaan asuntoja, toimistotiloja ja jopa kuntosalia

Jyväskyläläinen kiinteistöhallintoyritys osti rakennuskokonaisuuden viime syksynä. Yritys aikoo myös rakentaa entisen maaherran asuinrakennuksen tilalle kerrostalon.

Tuotekoordinaattori Sari Lappalainen kävelemässä työpisteelleen Opetushallituksen kolmannessa kerroksessa.

Senaatti-kiinteistöt: Valtion toimistotilat ovat liian vähällä käytöllä, tähän pitää saada muutos

Ainoastaan kolme kymmenestä valtion toimistotyöläisestä on keskimäärin paikalla toimistoissa, ilmenee tuoreesta selvityksestä. Senaatti-kiinteistöt aikoo myydä ison osan toimistotiloista.

Havainne kuva Aurajoen viereen kaavaillusta asuin- ja toimistoalueesta.

Senaatti-kiinteistöt myy Herkules-korttelin Aurajoen rannalta

Tontille suunnitellaan asuntoja sekä liike- ja toimistotiloja. Alue on toiminut parkkipaikkana.

Läheltä

Mustasaaren Lintuvuoreen on tulossa uusi liike- ja toimistorakennus

Mustasaaren rakennuslautakunta on hyväksynyt uuden liike-ja toimistorakeskuksen rakennusluvan Lintuvuoreen.

Mustasaaren kunnan liikenneopaste tien varressa.

Mustasaaren Lintuvuoreen rakentuu uusia liiketiloja vielä tämän vuoden puolella

Mustasaaren rakennuslautakunta on hyväksynyt rakennusluvan, jossa rakennusoikeutta on yhteensä 8000 m². Ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua tänä vuonna.

Kemijärven virastotalon laajennus on huputettu. Kevään päivä on pilvinen, puut ovat lehdettömiä ja luntakin on vielä hieman maassa.

Kemijärven virastotalolla vietetään harjannostajaisia – 9,5 miljoonan euron budjetti on pitänyt

Kemijärven poliisiasema aloittaa uutena toimijana virastotalon laajennusosassa muutostöiden jälkeen alkuvuodesta 2024.

Joensuun hautausmaan kaksi toimistorakennusta kuvattuna selkeänä kevätpäivänä vuonna 2023. Maassa hieman lunta ja kuvan etualalla oikealla hautausmaan toimisto -kylttii.

Joensuun hautausmaan urakat ja Koulukadun kiertoliittymän rakentaminen tehdään samaan aikaan

Hautausmaalla puretaan ensi vanha toimistorakennus. Liikennejärjestelyt muuttuvat niin Koulukadulla, kuin hautausmaan alueella.

Katunäkymä, jossa näkyvissä kerrostaloja.

Hallituskadulle suunnitellaan Oulussa uutta kerrostaloa Koulukadun kulmaan

Oulun keskustassa Hallituskadun ja Koulukadun risteykseen ollaan suunnittelemassa uutta taloa entisen pääpostin naapurustoon.

Kannettava tiekone pöydällä. Naisen kädet näppäimistöllä.

Puolanka rakennuttaa parhaillaan etätyötiloja kuntakeskukseen – lomalaisten käytössä ne ovat jo tulevana kesänä

Etätyötilat ovat osa Muualta meille -hanketta, jonka tavoitteena on kunnan elinvoimaisuuden ja asukasmäärän säilyminen nykyisellään. Etätyötiloja on kunnasta myös kysytty.

Postipuiston alueen rakennustyömaa.

Helsingin Postipuistoon rakennetaan uusia asuntoja jopa 3800 asukkaalle

Kaupunginvaltuuston hyväksymä Postipuiston asemakaavan muutos mahdollistaa sekä asunto- että toimitilarakentamisen.

Liikekeskus Pieksämäen keskustassa.

Pitkään tyhjillään olleeseen kauppakeskukseen halutaan uusia asuntoja Pieksämäellä – kaupunginvaltuusto otti lisämäärärahan osalta aikalisän

Pieksämäen kaupunginvaltuusto palautti 750 000 euron lisämäärärahan entisen liikekeskuksen kehittämiseksi yksimielisesti takaisin valmisteluun. Suunnitelmissa on rakentaa kiinteistöön muun muassa lisää asuntoja.

 Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali

Mikkelin kirjaston muutostöiden rahoitukseen tarvitaan päättäjien siunaus

Lehtilukusali pienenee noin puoleen kun virastotalon asiointipiste siirtyy kirjastolle. Tätä varten tarvitaan 125 000 euron lisämääräraha.

Kaskisten virastotalo kuvattuna ulkoa.

Kaskisten kaupunki myy virastotalon huutokaupalla – haluaa päästä vuokratoiminnasta eroon

Kaupungin perustoimintoihin ei kuulu vuokratoiminta. Tällä hetkellä korkein huuto on reilut 5000 euroa, ja huutokauppa päättyy maaliskuussa.

Nainen kävelee valkoisen ison toimistorakennuksen ediste talvella.

Joensuun Kauppakadun virastotalon iso peruskorjaus on valmis

Kauppakatu 40:n virastotalosta tulee helmikuun lopulla noin 600 ihmisen työopaikka.

Uuden tehdaskokonaisuuden havainnekuva lumisen maaston keskelllä.

Nokia hakee Oulussa rakennuslupaa 9-kerroksiselle toimistorakennukselle ja 40 metriä korkealle mastolle

Nokia muuttaa Oulussa Ruskosta Linnanmaalle, jossa teollisuustilojen rakentaminen on jo alkanut. Keskiviikkona kaupunki käsittelee Nokian rakennuslupaa yhtiön uusille toimitiloille.

Rakennettavaksi kaavailtu Rovaniemen Sairaalanniemi ilmakuvassa.

Rovaniemen valtuusto hyväksyi Sairaalanniemen kaavamuutoksen

Kaavamuutos mahdollistaa neljän asuinkerrostalon sekä asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueen rakentamisen Sairaalanniemeen.

Läheltä

Äimärautiolle kaavaillaan uusia toimitiloja auto- ja eläintarvikekaupalle

Terwa kiinteistökehitys on saanut varauksen Limingankujalla sijaitsevaan tonttiin. Kaavailuissa on 4 200 neliön rakennus, kiinnostuneiden joukossa on kansainvälinen hevostarvikkeita myyvä ketju.

Kaksi naista teams-palaverissa. Hennamari Toiviainen ja Riikka Koskinen.

Etätyö tuli jäädäkseen – asiantuntija: ”Vanhaan maailmaan, missä oltiin aina konttorilla, ei palata”

Työelämän murros siirtää yhä useamman etätöihin, ja nyt mietitään, milloin voi ja pitää mennä toimistolle.

Läheltä

Pori ei saanut Lavian entistä virastotaloa myydyksi – pyytää nyt tarjouksia purku-urakasta

Virastotalon kokonaisuutta on yritetty myydä useampaan otteeseen tuloksetta.

Kuulokkeet puhelimen vieressä toimiston pöydällä.

Pyhäranta siirtää kunnanviraston tyhjään ikkunatehtaaseen – vanhaa kunnanvirastoa ei enää korjata

Pyhärannan kunnanviraston työntekijöitä ovat kiusanneet huonosta sisäilmasta johtuvat ongelmat. Osaa työntekijöistä on kehotettu tekemään etätyötä.

Kuopion lääninhallitus.

Kuopion lääninhallitusrakennuksen peruskorjaus valmistuu pian

Kuopiossa lääninhallituksen vanhaan rakennukseen tehty nykyaikaisia toimivia toimistotiloja noin 120 työtekijälle. Tiloihin on tulossa muun muassa aluehallintoviraston ja Fimean henkilöstöä.

Oulun Senaatti-kiinteistöt ulkoa kuvattuna.

Intiön puukasarmialueella sijaitseva vanha toimistorakennus muutetaan erityiskouluksi

Nykyinen toimistorakennus muutetaan ja perusparannetaan erityiskouluksi Valteri-koulun Merikartanon yksikön käyttöön.

KOJA:n logo työntekijän selässä

Koja laajentaa Jalasjärvellä – uusi tehdas nostaa tuotantoa jopa 30 prosentilla

Noin 7000–neliöinen uudisrakennus valmistuu ensi vuoden loppuun mennessä.

Sähkötalo, joka on suurelta osin punertavasta tiilestä rakennettu keskeinen rakennus Helsingin Kampissa.

Alvar Aallon suunnittelema Sähkötalo Kampissa myyntiin – Helsinki toivoo ostajalta kykyä kehittää arvokasta kiinteistöä

Alvar Aallon suunnittelema, Helsingin Kampissa sijaitseva Sähkötalo tulee myyntiin tämän vuoden aikana. Kiinteistön omistaa parhaillaan Helsingin kaupunki.

Hankekehitysvaiheen luonnoskuva, ei mallinna lopullista toteutusta.

Osuuskauppa Arina mukaan Terwa Tower-hankkeeseen Oulun Vänmanninsaareen

Oulun torialueen kupeeseen suunnitellun Terwa Towerin rakentaminen nytkähtää liikkeelle, kun Osuuskauppa Arina liittyy hankkeeseen mukaan.

Espoon vanha kaupungintalo puretaan.

Näin tuhoutuu parjattu hallintotalo Espoossa – vuosien kiistelyn kohde katoaa katukuvasta parissa kuukaudessa

Espoon keskuksessa sijaitsevan betonikolossin ulkokuoren purkaminen aloitettiin tänään.

valtion virastotalon pääsisäänkäynti Rovaniemellä

Poliisipäivystys ja lupapalvelut muuttavat Rovaniemellä

Uusissa tiloissa valtion virastotalossa aloitetaan 1. elokuuta. Nykyisissä tiloissa toimitaan perjantain keskipäivään saakka.

Turun moottoritien alkupäässä on kaksi valkoista rakennusta. Kuvassa näkyy muitakin rakennuksia.

Teknologiakiinteistöt rakentaa Turku Energian naapuriin Itäharjulle uusia toimistotiloja

Uuteen kiinteistöön muuttaa Rejlers, jonka toimitilat ovat olleet naapurirakennuksessa. Vuokrasopimus on kymmenen vuotta. Vapautuviin tiloihin taas muuttaa Turun Vesihuolto.

Joensuun "vanha" virastotalo Torikadulla

Joensuun virastotalolle etsitään uutta omistajaa – tarjouskilpailu on käynnistynyt tänään

Myynnissä ovat Joensuun virastotalo sekä sen vieressä oleva maaherran entinen asuinrakennus.

Varsinais-suomen pelastuslaitoksen paloauto

Turun kaupungin kotihoidon toimistotiloissa kärähti – pelastuslaitos sammutti tulipalon

Tulipalo syttyi toimistotiloissa. Pelastuslaitoksen mukaan palon aiheutti loisteputken rikkoutuminen.

Seinäjoen matkakeskus eli rautatieasema edestä päin. Kuvassa myös takseja jonossa.

Asemanseudun uudistaminen pääsee vihdoin kesällä käyntiin Seinäjoella

Ensimmäisen vaiheen aikana asemanseudulle aiotaan rakentaa perhepalvelukeskus Aallokko, pysäköintilaitos ja toimistorakennus asemahalleineen.

Havainnekuva Oulun torinrantaan suunnitellusta Terwa Towerista.

Oulun yhdyskuntalautakunta hyväksyi Terwa Towerin suunnittelun jatkamisen – suunnitteluvaihtoehdot asetettu nähtäville

Maankäytön suunnitteluvaihtoehtoja on neljä, ja niitä kehitetään vielä saadun palautteen ja vaikutusten arvioinnin pohjalta. Tämän jälkeen laaditaan asemakaavan muutosluonnos Vänmanninsaaren rantaan.

Ilmakuvassa on Pasilan asema sumuisena aamuna.

Pasilaan suunnitellaan 32-kerroksista toimistotaloa

135-metriseksi kaavailtu rakennus on osa laajempaa Pasilansillan eteläpuolelle kaavailtua asuin- ja työpaikka-aluetta. 

Suojelupoliisin uusi toimitilarakennus Helsingin Fabianinkadulla.

Tällainen on tarkasti valvottu suojelupoliisin uusi rakennus: nelimetrinen aita verhoaa rakentamista eikä työmaallekaan pääse kuka tahansa

Suojelupoliisin uuden päämajan rakentajat joutuvat käymään tarkan seulan läpi, ennen kuin pääsevät työmaalle leimaamaan kellokorttiaan. Rakentajayhtiö kuvaa uutta toimitaloa täysin ainutlaatuiseksi muun muassa tilojen turvallisuuden puolesta.

Havainnekuva Imatran uudesta rautatieasemasta pihan puolelta.

Imatran keskusliikenneaseman tilalle tulee puolet pienempi rakennus – katso havainnekuvat uudesta asemasta

Imatran keskusliikenneaseman purkutyöt alkavat alustavan aikataulun mukaan tulevana syksynä. Tilalle rakennetaan noin puolet pienempi asema. Imatran kaupunki arvioi rakentamisen alkavan vuoden 2023 keväällä tai alkukesästä.

Kauppakeskus Triplan pohjoispuolen ulkoseinä.

Helsingin uuden maamerkin Triplan yksi iso valkoinen seinälaatta putosi hengenvaarallisesti alas – YIT selvittää, mistä se johtui

Helsingin kauppakeskus Triplan yksi iso valkoinen seinälaatta pohjoisseinällä tippui viikko sitten yöllä alas. Nyt katuosuuksia kauppakeskuksen ympäristössä on suljettu, jotta turvallisuus voidaan taata.

Ihmisiä terveyskeskuksessa odottamassa lääkärille pääsyä

Valtion, kunnan ja Kelan asiakaspalvelut siirtyvät yhdelle luukulle 2020-luvulla – Etelä-Karjala kokoaa palvelut muita nopeammin

Vuoteen 2030 mennessä Suomen viranomaisten asiakaspalvelupisteet on pääosin koottu yhteen ja virtuaaliset etäpalvelut ovat yleistyneet. Lappeenrannan virastotalossa uudistus näkyy nopeimmin koko Suomessa.

Oulun Energian toimisto sijiatsee Kasarmintiellä.

Oulun Energian uusien toimitilojen suunnitelmat tarkentuvat: tontille suunnitellaan enintään viisikerroksisten talojen kokonaisuutta

Oulussa Kasarmintiellä, lähellä taidemuseota, sijaitsevalla tontilla olevat nykyiset rakennukset purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin uusia. Toimistokiinteistöjen lisäksi alueella voisi olla myös asuinkerrostaloja.

Näkymä Oulun kävelykatu Rotuaarilta.

Toimisto- ja liiketilojen kysyntä kääntyi kasvuun Oulussa koronapaussin jälkeen

Kiinteistöjä välittävän Catella Propertyn mukaan korona notkautti toimistotilojen kysyntää vajaan vuoden ajaksi, mutta yleisesti tilojen tarve on kasvanut Oulussa jo useamman vuoden ajan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle