Uusimmat artikkelit
Satakunnan hyvinvointialueen kassassa riittää rahaa vain puoleen palkankorotuksista – palkat aiotaan kuitenkin maksaa kokonaan keinolla millä hyvänsä
Satakunnan hyvinvointialueen palkkakustannukset kasvavat tänä vuonna 36 miljoonalla eurolla.
Kouvolan ammattiopisto aloittaa muutosneuvottelut – aikoo vähentää 60 työpaikkaa
Rehtorin mukaan taustalla vaikuttavat yleinen maailmantalouden tila ja kustannusten nousu.
Lahtelaislasten opetuksesta pitäisi repiä puolentoista miljoonan säästöt – kasvatusjohtaja: Henkilöstökuluista joudutaan säästämään
Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukioiden ensi vuoden budjetista vähennetään yhteensä 1,55 miljoonaa euroa.
Verotulot ja valtion tuki nostivat Riihimäen tilinpäätöksen reilusti plussalle
Koronan vaikutukset näkyivät erityisesti Riihimäen sosiaali- ja terveystoimialan menoissa ja tuloissa, mutta vaikutuksia oli myös muihin kaupungin toimintoihin.
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu joutuu kulukuurille: henkilöstömenot kasvoivat enemmän kuin rahoitus
Tredussa ei ole tarvetta yt-neuvotteluille. Sopeutustarve on noin 2,7 miljoonaa euroa. Summa on pieni suhteessa oppilaitoksen budjettiin.
Hattulan budjetti paukkuu – isoja ylityksiä kokouspalkkioissa, lakipalveluiden käytössä ja markkinointikuluissa
Hattulan kunnanhallitus käsittelee maanantaina 325 000 euron ylitystä tämän vuoden budjettiin. Rahaa on kulunut ennakoitua enemmän kokous- ja henkilöstökuluissa, lakipalveluiden käytössä ja erilaisissa markkinointisopimuksissa.
Suomen metsäkeskus aloittaa yt-neuvottelut – toimipisteet Turussa, Salossa ja Mynämäellä
Yt-neuvotteluiden tavoitteena on löytää säästöjä henkilöstökuluista. Vaakalaudalla on 15 henkilön työt.

SM-liigaseurat tekivät miljoonakaupalla enemmän tappiota kuin ruotsalaisjoukkueet – selvisivät silti rajusta koronakurimuksesta
Seurat pelastuivat sopeutustoimien, säästöjen ja tukien avulla. Tuore taloustutkimus antaa seuroille kiitosta ketteryydestä.

Ouluun kaavaillut miljoonasäästöt kohdistuvat suurelta osin sote-menoihin – samaan aikaan hoitajista on pulaa
Sosiaali- ja terveyshuollon menoja esitetään karsittavaksi ensi vuonna noin 16 miljoonan euron edestä. Lisäksi jatketaan muutama vuosi sitten päätettyä talouden tasapainottamisohjelmaa.
Tampereen yliopistolla alkavat suuret yt-neuvottelut – lähtöpassit uhkaavat 215 työntekijää
Tieto neuvotteluista annettiin luottamushenkilöille ja henkilöstölle maanantaina. Varsinaiset neuvottelut alkavat viikon päästä. Henkilöstölle uutinen tuli täytenä yllätyksenä.
Poliisin näkyvyys haja-asutusalueella vaarassa ilman lisärahoitusta – Pohjanmaan poliisipäällikkö: "Oltaisiin tyytyväisiä, jos voitaisiin pitää nykyinen väkimäärä"
Pohjanmaan poliisilla ei ole budjetin suhteen murheita kiinteistöistä, kuten monella muulla alueella. Sen sijaan henkilöstölle olisi aina lisätarvetta.
Duunisetelejä on tarjolla myös syksyksi – syyskuussa Etelä-Karjalassa jaossa kahdeksan Duuniseteliä
Syksyn Duuniseteliä voivat hakea alle 30-vuotiaat Saimaan ammattiopisto Samposta tänä vuonna valmistuneet nuoret, joiden kotikunta on Imatra, Lappeenranta, Rautjärvi tai Ruokolahti.
Varsinaissuomalaisille yrityksille maksettiin miljoona euroa koronasulkukorvausta ensimmäisen hakuviikon aikana
Tuen haku aukesi 12. toukokuuta. Ensimmäisen viikon aikana koko maassa sulkukorvausta haki 2 258 yritystä.
Yritysten kustannustuen kolmas kierros on avattu – "Odotamme yksinyrittäjiltä yli 50 000:ta hakemusta", sanoo Valtiokonttorin palvelujohtaja
Valtiokonttori muistuttaa, että kustannustuen lisäksi yrittäjä on oikeutettu myös toukokuun puolella avautuvaan sulkukorvaukseen, jos kuului sulkumääräysten piiriin.
Essoten työntekijöiden koronakorvauksesta ei vielä syntynyt päätöstä – Koronasta ainakin 2,9 miljoonan lisämenot
Mahdollisen kertakorvauksen suuruus ja tarkempi kohdentaminen jää Essoten hallitukselle.

Urheiluseurat saivat lähes kaksi miljoonaa koronatukea
Avustuksella turvataan urheiluseurojen toimintaa sekä lasten ja nuorten tavoitteellisen kilpa- ja huippu-urheilun edellytyksiä poikkeusaikana

Jämsän talous pysyi jaloillaan kahden tyrmäysiskun vuodesta huolimatta
Valtion koronatuilla oli iso merkitys, kun Jämsä punnersi tilinpäätöksensä plussalle.

Mikkelin henkilöstömenot tippuivat miljoonilla – koronavuoden haasteista selvittiin hyvin
Henkilöstöä ei ole irtisanottu, vaan kyse on eläköitymisestä ja määräaikaisten sopimusten päättymisestä.
Ravintoloiden jatkosulkemiset ja korvauspäätökset nuijitaan pöytään samojen periaatteiden mukaan kuin aiempi tuki – palkkakulut korvattaisiin kokonaan
Hallitus esittää siis ravintolarajoituksille kolmen viikon jatkoa 18. huhtikuuta saakka. Myös korvaukset maksettaisiin ravintoloille aiemmin tehdyn esityksen mukaan.
Näin toimii ravintoloiden sulkemiskorvaus: Palkkakulut korvataan kokonaan, vuokrista 70 prosenttia – Suurille yrityksille valmistellaan oma tuki
Maran Timo Lappi kritisoi esitystä siitä, että muista kuin palkkakuluista korvataan vain 70 prosenttia.
Pitsaa vähävaraisille Mikkelissä – ravintola haastaa yritykset ja yksityiset Lockdown-kampanjaan
Kasassa on jo lähes 400 pitsatilausta.
Yritysten kustannustuen kolmas kierros alkaa huhtikuussa – Tukea tarjolla myös yksinyrittäjille
Huhtikuun lopulla avautuvan kustannustuen kolmannella kierroksella tukipotti on noin 400 miljoonaa euroa.

Mikkelin kaupungin viime vuoden tulos osoittautumassa ennakkotietojen perusteella reilusti ylijäämäiseksi
Tiedotteessa korostetaan, että vuoden 2020 positiivinen tulos on erityisolosuhteiden aikaansaama poikkeama muutoin tiukassa taloustilanteessa, minkä vuoksi kaupunki pitää talouden tasapainottamiseen sitoutumista edelleen tärkeänä.
Koronasulku myllää urheiluseurojen toimintaa – epävarmuus kuormittaa seuroja
Kolmen viikon keskeytys vaikuttaa seuroihin eri tavoin esimerkiksi kisakauden vaiheesta riippuen.

Mäntyharjun viime vuoden budjetti onkin kääntymässä ylijäämäiseksi – kulusäästöt ja saadut koronatuet taustalla
Taustalla ovat valtion myöntämät koronatuet sekä säästöt henkilöstökuluissa.
Soite selvisi ensimmäisestä koronavuodesta taloudellisesti hyvin: Yllätyskuluista huolimatta budjetti alittui miljoonalla eurolla
Hyvä tulos kertoo alueen rauhallisesta koronatilanteesta, mutta myös siitä, etteivät kaikki ole koronasta johtuen saaneet tarvitsemiaan palveluita.

Jokerit sai maksimipotin valtion kustannustukea – näin tukea jaettiin kiekkojoukkueille
Jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaava Helsingin Jokerit sai puoli miljoonaa euroa Valtiokonttorin maksamaa kustannustukea.
Rovaniemen kaupungin kesätöiden haku alkaa
Kaupunki palkkaa enintään 90 nuorta omiin yksiköihinsä ja ilman kesätöitä jääneet nuoret hakijat saavat kesätyösetelin.
Lehdet: Kaakon Viestintä saanut yt-neuvottelunsa päätökseen – kymmenen irtisanotaan
Neuvottelut käynnistettiin joulukuussa, jolloin henkilöstövähennysten tarve oli enintään 17 henkilötyövuotta.
Salo etsii yrityksiä antamaan töitä pitkäaikaistyöttömille
Kaupunki vastaa palkkakuluista ja hoitaa paperityöt.

Outokumpu vähentää Suomesta 250 työpaikkaa – yt-neuvotteluissa ei huomioitu henkilöstön ehdotuksia lainkaan
Yt-neuvotteluilla yhtiö tavoittelee yhteensä 1000 ihmisen henkilöstövähennystä, joka toteutuu vuoden 2021 mennessä.

Tästä HIFK:n sekavassa taustasotkussa on kyse: HIFK pääsee kiinalaisomistajasta kunnolla eroon vasta maaliskuussa – pelaaminen Veikkausliigassa yhä arvoitus
Palloliiton hallituksen maanantainen linjaus siirtää HIFK:n sarjapaikan siirtämistä, mutta ei estä sitä.
Keminmaan yt-neuvotteluissa hiottiin työtehtäviä – työpaikkoja myös vähenee
Yt-neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuihin, joiden johdosta kunnasta lähtee 3-5 työpaikkaa. Jo aiemmin on sovittu muutamien vakanssien täyttämättä jättämisistä.
Hämeenlinna ei lomauta henkilöstöään – uudet yt-neuvottelut käynnistyvät ensi vuonna
Vuoden 2021 talousarviossa on edellytetty 1,5 miljoonan euron henkilöstökulujen säästö. Niitä haetaan myös rakenteellisilla muutoksilla.
Mikkelissä suunnitelmissa muuttaa Launialan koulu päiväkodiksi – alkuopetus säilyisi Launialassa
Noin 100 iltahoitoa tarvitsevaa lasta joutuisi vaihtamaan päiväkotia, jos ehdotus varhaiskasvatuksen uusista järjestelyistä hyväksytään.
Parainen valmistautuu yt-neuvotteluihin
Henkilöstökuluja on tarkoitus supistaa noin 1,3 miljoonalla eurolla, mikä edellyttäisi noin 25 henkilötyövuoden vähentämistä.
Konnevesi kuittasi kunnanjohtajan irtisanoutumisen ja nuiji läpi 3,5 miljoonan euron säästöohjelman
Säästöohjelma koskee vuosia 2021–2024.

Joensuun seurakuntien talous ahtaalla
Seurakuntien jäsenmäärä ja verojen kertymä hupenevat, mutta toisaalta henkilöstömenoihin uppoaa rahaa.
Pöytyä peruu ensi vuodeksi kaavailtuja lomautuksia – henkilöstö jo entuudestaan väsynyt
Mielenterveysongelmat ovat korostuneet sairauspoissaoloissa.
Yritykset koronakriisissä: Stora Enso pitää palkkaneuvottelujen siirtymistä yrityksiin positiivisena asiana
Yhtiön mukaan Suomessa vuorotyötä tekevien paperityöläisten vuosityöaika on 26 tuntia vähemmän kuin Ruotsissa ja 100 tuntia vähemmän kuin Saksassa.

Verkatehtaan yt-neuvottelut päätökseen – henkilöstökustannukset puolitetaan
Koko henkilökunta osapäivälomautetaan puolipäiväiseksi loppuvuoden ajaksi.

Kotka hakee isoa purjehduskisaa vuodelle 2024 – päätös Tall Ships' Racesin satamista tehdään alkuvuonna
Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin Kotkassa kolme vuotta sitten.

SM-liigan hallitus esittää seuroille poikkeustoimia koronakaudelle – sarjasta ei voisi pudota, vaikka talous ajaisi keskeyttämään pelit
SM-liigan puheenjohtajan Heikki Hiltusen mukaan osakaskokouksessa esitetään poikkeuspykälää osakassopimukseen. Liigaseurojen tulevaisuus halutaan turvata koronakriisistä huolimatta.

Turku aloittaa yt-neuvottelut – myös lomautukset mahdollisia
Henkilöstökulujen osuus talouden sopeuttamistavoitteesta on 7,2 miljoonaa euroa

Nokian yt-neuvottelut päättyivät – henkilöstöä ei lomauteta
Tarvittavat henkilöstösäästöt löytyivät palkattomista vapaista.
Yritykset koronakriisissä: Ravintola-alalla pidätetään yhä henkeä lähikuukausien suhteen – Etujärjestö: "Konkurssit tulevat syksyllä jos ovat tullakseen"
Noho Partnersin tulos romahti keväällä, mutta nyt ravintola-ala on hitaasti elpymässä. Syksyä varjostaa kuitenkin epävarmuus.
Oulun kaupunki sai yli 2 miljoonaa euroa koronan oppimisaukkojen paikkaamiseen – palkkaa nyt kymmeniä uusia opettajia
Suurin osa rahoista käytetään palkkoihin, ja töihin tavoitellaan 30–50 opetuksen ja varhaiskasvatuksen työntekijää.
AC Oulu teki tappiota – työntekijöiden palkkoja leikataan ainakin kesä- ja heinäkuussa
"Erilaisia työkeikkoja otetaan ilomielin vastaan"

Kustannustuen ehtona sekä alan että yrityksen pudonnut myynti – tukea saavat alat määritellään erikseen
Kustannustukea voisi saada yritys, jonka liikevaihto on pudonnut 30 prosenttia.

Kokeneen pelimiehen muutto Vimpelin Vedosta Pattijoen Urheilijoihin oli yksi pesäpallokauden mielenkiintoisimmista seurasiirroista – Sami Haapakoski asetti perheen etusijalle
Koronatilanne mietityttää etenijätilaston kuningasta.