Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

HS:n epäillään paljastaneen turvallisuussalaisuuden joulukuussa 2017 julkaistussa Viestikoekeskus-jutussa – miksi tutkinta on kestänyt vuosia?

KRP sai viime vuoden lopulla valmiiksi tutkinnan, jossa viittä Helsingin Sanomien henkilökuntaan kuuluvaa epäillään rikoksesta. Tutkinta tietovuotajasta on yhä kesken.

Ministeriö haluaa komissiolta läpinäkyvyyttä: Sanoman Yleä koskeva kantelu pitäisi julkaista

Kantelu on EU-lainsäädännön mukaan salainen, mutta liikenne- ja viestintäministeriö vetoaa yleiseen etuun niiden julkistamiseksi. Läpinäkyvyyttä halutaan julkisen keskustelun takia.

Sanoma haluaa Yle-kantelullaan selkeämpiä pelisääntöjä ja päivitystä Yle-lakiin – toimitusjohtaja: "Digitalisaatio on ajanut lain ohi"

Mediayhtiöiden toimitusjohtajat väänsivät A-studiossa Ylen palveluista: ”Disney otti aimo siivun, eikä se ollut keneltäkään pois”, kuvaa Ylen Ylä-Anttila muutosta markkinoilla.

Miksi kuntavaaliehdokkailta kysytään mielipidettä seksuaalisuudesta ja kasvisruuasta? Moni pitää vaalikonekysymyksiä epäolennaisina

Media ei halua vaikuttaa vaalikoneilla äänestystulokseen vaan aktivoida äänestäjiä, asiantuntija vakuuttaa. Kyse on myös ehdokkaiden ja äänestäjien oikeusturvasta. Vaalikoneiden avulla on helppo seurata, pitävätkö vaalilupaukset.

HS: Nelonen käy läpi tosi-tv-ohjelmiin osallistuneiden huonon kohtelun

Tv-kanava Nelonen ilmoittaa tutkivansa tuotantoyhtiöiden kanssa, onko sen esittämissä tosi-tv-ohjelmissa syyllistytty osallistujien huonoon kohteluun. Kehnon kohtelun toi esiin maanantaina Ylen MOT-ohjelma, jossa osallistujat kertoivat ohjelmista aiheutuneista mielenterveysongelmistaan. Ohjelma nosti esiin myös salaiset sopimukset, joita osallistujat joutuvat allekirjoittamaan.

HS: Kahta al-Holista palannutta naista on epäilty ihmiskaupasta

Keskusrikospoliisi on on tutkinut kahta Syyrian al-Holin leiriltä palannutta naista epäiltynä ihmiskaupasta. Naiset ovat vieneet epäilyjen mukaan lapsia Syyriaan tietoisina terroristijärjestön hallinnasta alueella.

Luottamusmies: "Sysimustat tunnelmat" – Stora Enso sulkee Veitsiluodon tehtaan Kemissä, työt loppuvat 670 ihmiseltä

Kyseessä on tiettävästi suurin metsäteollisuuden sulkeminen Suomessa. Myös Kvarnsvedenin tehdas Ruotsissa suljetaan.

Hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkö vaihtuu yllättäen – Norrgård ei jatka Pekingiin

Hiihtoliitto tiedottaa, että Martin Norrgårdin työsuhde on purettu yhteisellä sopimuksella.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus sai yliopistoväen veren kuohumaan: "Siellä oli onnettomia sanankäänteitä", myöntää päätoimittaja

Pääkirjoitus ei olekaan pelkkä journalistinen muinaisjäänne, vaan merkityksellinen osa yhteiskunnallista keskustelua.

Suuri Journalistipalkinto: Vastaamon tietomurron paljastanut Henrik Kärkkäinen palkittiin vuoden jutusta

Vuoden 2020 ansioituneimmat journalistit julkistettiin keskiviikkoiltana palkintogaalassa.

Toimittajabrändi syntyy laadulla tai länkyttämällä – "Journalismin taso paranisi huomattavasti, jos toimittajat poistuisivat Twitteristä"

Vapaa toimittaja Oskari Onninen on sitä mieltä, että Twitterin ei pitäisi olla toimittajan brändinrakennuskanava.

Lapsiperhehelvetti vai idyllinen arki, kumpi mediassa näkyy? "Emme kerro ihania asioita kannustaaksemme lukijoita hankkimaan lapsia"

Mediaa on syytetty negatiivisesta perhepuheesta, mutta positiivinenkin puhe kuumentaa tunteita. Voiko vanhemmuudesta puhua ilman, että joku loukkaantuu?

Vuosi yksi koronaviruksen kanssa – 133 uutisvalokuvaa vuodesta, jonka elimme SARS-CoV-2 keskuudessamme

Tämä valokuvakooste näyttää, mitä me olemme viime vuoden aikana kokeneet.

Hesarin jutut lisääntyvät Satakunnan Kansassa: "Tiedostamme molempia lehtiä tilaavien ärtymyksen"

Päätoimittaja Tomi Lähdeniemi sanoo näkevänsä Sanoman aloittamissa yt-neuvotteluissa myönteisiä mahdollisuuksia.

Joukkorokotukset viivästyvät AstraZenecan tuotantovaikeuksien vuoksi – THL: "Ei tässä enää mitään pysty arvioimaan"

AstraZeneca varoitti perjantaina, ettei se heti pysty toimittamaan niin paljon rokotteita Eurooppaan kuin alun perin arvioitiin.

Miten korona-vuosi muutti journalismia? Anna-Stina Nykänen: Tunteet korostuivat epävarmana aikana, jolloin tutkijoillakaan ei ollut faktoja

Poikkeuksellista vuotta summasivat Viimeisessä sanassa Trendin päätoimittaja Mari Karsikas ja Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen.

Viittä Helsingin Sanomien työntekijää epäillään rikoksesta, josta vähimmäisrangaistus on vankeutta – asia siirtyi syyteharkintaan

Epäillyt kiistävät rikoksen. Poliisi vakuuttaa, että lähdesuoja huomioitiin tutkinnassa.

HS: Professori Tuomas Ojanen tekee rikosilmoituksen Mikko Kärnästä – Kärnä kiistää Ylelle syyllistyneensä kunnianloukkaukseen

Kansanedustaja Mikko Kärnä vihjaisi viestipalvelu Twitterissä, että perustuslakivaliokunnassa asiantuntijana kuultu professori Ojanen olisi kirjoittanut vihreiden vastalauseen Haaviston asiassa.

Viittä henkilöä epäillään rikoksesta Helsingin Sanomien viestikoekeskusjutussa – tutkinta loppusuoralla

Tutkinta valmistunee vuoden loppuun mennessä. Vain kahden epäillyn henkilöllisyys on vahvistunut julkisuudessa.

Sanoma ostaa espanjalaisen oppimateriaalikustantajan

Kaupan myötä oppimisen liiketoiminnan osuus Sanoman tuloksesta kasvaa yli 65 prosentin.

Katso video: Superpesiksessä järkyttävä kauhunhetki kun lyöty pallo iskeytyi suoraan pelinjohtajan päähän – Yle Urheilun tietojen mukaan Haimille ei vammoja

KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi sai pallon päähänsä ottelussa Joensuuta vastaan. Haimi nousi muutaman minuutin jälkeen ylös ja lähti sairaalaan.

Siivousalan ongelmat ovat tuttuja PAMissa – lakimies ehdottaa kolmea keinoa hyväksikäytön kitkemiseksi

Helsingin Sanomien jutussa mainittu, Espoossa siivonnut firma oli PAMin seurannassa, kertoo Suvi Vilches.

Friday's papers: Estonia opens borders, Montenegro welcomes Finns, warm weekend

Finland's press looks into issues concerning foreign travel with summer on the doorstep.

Koronajutut alkavat kyllästyttää – yhä useampi sanoo väistelevänsä uutisia säästyäkseen mielipahalta

Koronan rinnalle kaivataan jo muita aiheita, toivoa ja tulevaisuudenuskoa.

Deceased man found following Espoo apartment explosion had money problems

The man's neighbours and landlord said they had not seen him very much in the past couple of years.

Monday’s papers: Strawberry fields, one-euro face masks and the mental load

The reality of farm work is capturing Finland's attention.

Wednesday’s papers: Covid-19 immunity, dental decay and summer job rethink

Some soon-to-be graduates in Finland are left scrambling after coronavirus upends summer internships.

Asukkaita tarvitseva pikkukaupunki osti Hesarista koko etusivun: "Mieltä ei varsinaisesti lämmitä, jos tänne muutetaan naapurista"

Imatran kaupunki rakensi kolme uutta koulua ja päätti mainostaa niitä oikein kunnolla.

Tuesday's papers: Lapland’s virus hotspot, summer price rises, rent exemptions

A doctor in Vaasa has traced a number of confirmed coronavirus cases in the city back to a ski resort in Lapland.

Monday's papers: Leadership styles, chopping wood, warm breezes

The approach of Finnish leaders dealing with the coronavirus epidemic is one topic taken up by Monday's newspaper press.

Friday's papers: Corona experiences, al-Hol risks, and debt relief

Friday’s newspapers look at different aspects of the coronavirus crisis.

Wednesday's papers: Tough new measures, "relieved" restaurants, and a coronavirus-free region

Finland's press takes stock of the government's new measures aimed at tackling the spread of the novel coronavirus.

Thursday’s papers: Closed borders, Rehn demands action, and a plea for pants

Finland’s press reports on the historic border closure, emergency economic measures and a request for fully-dressed dads.

Wednesday’s papers: Flattening the curve

Finland’s press on Wednesday looks into ways to contain novel coronavirus.

Monday's papers: Financial support, scams, rays of sunshine

Finnish newspapers Monday are very focused on measures to deal with the novel coronavirus.

Miten media on pärjännyt koronavirus-uutisoinnissa? “Auktoriteettien horjuttaminen ei saa olla medialle itsetarkoitus”, sanoo Helsingin Sanomien päätoimittaja

Suomalaisilla viranomaisilla on parempi tieto arvioida epidemologiaa tai virologiaa kuin yksittäisillä journalisteilla, Ylen uutisten päätoimittaja Riikka Räisänen muistuttaa.

Friday’s papers: Marin meeting, stockpilers clear shelves, football stars disappointed

Coronavirus was the main story once again in Friday’s newspapers.

Näin Alma-kauppa muuttaa Suomen mediamaisemaa – onko lehdistön moniäänisyys vaarassa?

Alma-median lehtien siirtyminen Sanomalle on synnyttänyt spekulaatioita siitä, mihin suuntaan kotimainen mediakenttä kehittyy.

Tekoäly sai potkut Yleltä, mikä on konejournalismin tulevaisuus? "Tekoäly ei pysynyt ihmisen luovuuden perässä"

Onko tekoälyhype kasvanut myös toimituksissa liian isoksi? Ylen aamun Viimeisessä sanassa aiheesta keskustelivat Ylen Jarno Koponen ja HS:n Esa Mäkinen.

Suomalainen kannattaa vaikka Nato-jäsenyyttä, kunhan kysymys on oikea – "Kyselytutkimusta pitää lukea kuin piru raamattua"

Yle ja HS kysyivät kansalta presidentin virkakaudesta ja saivat päinvastaiset tulokset. Voiko kyselytutkimuksiin luottaa?

"Luotiliivit ovat vielä henkarissa" – Mediataloissa panostetaan kriisialueilta raportointiin, mutta Irakiin ei olla hötkyilemässä

Suomalaistoimittajien työ tekee konflikteista ymmärrettävämpiä, vaikka lopullista totuutta sodasta on vaikea saada, pohtivat toimittaja Aishi Zidan ja valokuvaaja Sami Kero.

Jussi Hakulinen voitti Joutsenlaulu-kiistan markkinaoikeudessa – muunneltu versio tehtiin Vain elämää -ohjelmaan luvatta

Suomen musiikintekijöiden etujärjestön mukaan markkinaoikeuden päätös ohjaa teosten muuntelulupiin liittyviä käytäntöjä oikeaan suuntaan.

Sanoma pyöräytti kaikessa hiljaisuudessa yt:n Aito Radioissa – kahdeksan irtisanottiin

Irtisanomiset jakautuvat neljälle paikkakunnalle. Kahdelle työntekijälle tarjottiin uutta tehtävää Helsingissä.

Ylen Eero Hyvösestä Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja

JSN:n tehtävänä on puolustaa sanan- ja julkaisemien vapautta ja tulkita hyvää journalistista tapaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle