Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Telias kontor i Helsingfors

Telian verkossa esiintyi laajoja ongelmia, suurin osa häiriöistä saatu korjattua

Vika on vaikuttanut sekä matkapuhelinverkkoihin että nettiyhteyksiin.

Luminen tunturimaisema keskellä kaamosta. Taivaanrannalla näkyy oranssinkeltaista valoa.

Tiistai 17.1.2023 (radio)

Lakkovaroitus teknologiateollisuuteen. Telia suunnittelee irtisanomisia. Euroalue voi ehkä välttää taantuman. EU:n valmiusvarasto Suomeen. Kaamos väistyy. Säätiedot.

Sisäkuva DNA:n pääkonttorista, etualalla suuri kolmiulotteinen DNA:n logo.

DNA:lle 100 000 euron uhkasakko: Sopimusta koskevan tekstiviestin saa Traficomin mukaan liian vaikeasti

Suomessa on alkuvuodesta lähtien voinut selvittää oman määräaikaisen matkapuhelinliittymänsä sopimustiedot tekstiviestillä.

Kymsoten päivystysapupalvelun sairaanhoitaja työpisteellään kuulokemikrofoni päässään.

DNA-liittymien puhelut päivystysapunumeroon ohjautuivat virheellisesti HUS-alueelle – vika on nyt korjattu

Päivystysapunumeroon DNA:n liittymistä soitettaessa oli tänään keskiviikkona häiriöitä. Ongelma on nyt saatu korjattua, kertoo DNA.

Megazone pelaajia värivaloliivit päällä ja aseet käsissään poseeraavat kameralle

Puhelinten liikkumisdata kertoo, kuinka Suomi alkoi taas elää vähän enemmän – "Tätä on odotettu", sanoo Outi Moisio laserpyssy kädessään tiimipäivässä

Vaikka vapauden päivä ei ole vielä virallisesti Suomessa koittanut, moni ottaa jo rennommin. Se näkyy esimerkiksi jonoina lounasravintoloissa sekä matkapuhelinten liikkumistiedoissa.

Matkapuhelinverkon tukiasema.

Telian matkapuhelinverkossa oli laaja ongelma

Vika alkoi aamupäivällä noin kello 10.30 ja se saatiin Telian mukaan korjattua kello 13 aikoihin päivällä. Vika johtui Telian mukaan oireilevasta runkoverkon laitteesta.

Dronekuva Seitteenkaaren saaristosta.

Ulkomaalaiset mökkiläiset voivat kohta hakea henkilöllisyyden vahvistavaa tunnusta Ruotsissa: sähkö-, puhelin- ja internetsopimusten teko helpottuu huomattavasti

Ruotsissa pidempiä aikoja oleskelevien ulkomaalaisten vaikeuteen hankkia palveluita on haettu ratkaisua kohta kymmenen vuotta.

Mies pitelee puhelinta.

Korona-ajan alku teki hypähdyksen senioripuhelinvalmistajan myyntiin – yritykset ostivat työpuhelimiksi

Muun muassa ruotsalaisen puhelinvalmistajan Doron laitteita myydään Suomessa vuosittain noin 45 000 kappaletta.

Mies puhuu puhelimessa ikkunan edessä.

Lakimuutos: asiointipuhelut virastoihin ja yrityksiin halpenevat lähivuosina – lopputulos ei välttämättä ole kuluttajan etu

Tuore lakimuutos voi laskea kalliiden asiointipuhelujen hintoja, mutta vasta kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen.

Kädet näppäilemässä älypuhelinta.

Puhelinoperaattorit pihtaavat parasta liittymätarjousta asiakkailtaan, ja se ärsyttää myös Kuluttajavirastoa: Jakaa ihmiset kahteen kastiin

Vapaassa markkinataloudessa saa tarjota ja hyväksyä sopimuksia. Kilpailu- ja kuluttajavirasto haluaisi nykyistä reilumpaa tilannetta varsinkin passiivisten asiakkaiden kohdalla.

DNA:n logo DNA Talon ulkopuolella Helsingissä 25. huhtikuuta 2019.

DNA kasvatti liikevoittoaan, vaikka liikevaihto laski hiukan

Toimitusjohtaja Jukka Leinosen mukaan koronapandemia tekee markkinanäkymistä vaikeasti ennustettavia.

DNA teleoperaattorin logo.

DNA:n vika on korjattu: Puhelut eivät menneet perille

DNA:n vaihdepalvelussa on ollut yleinen häiriö, mikä vaikutti puheluiden välittämiseen. Ongelma on koskenut kaupunkien ja yritysten liittymiä.

Veli-Matti Mattila

Yritykset koronakriisissä: Elisa haluaa eroon kännykkäliittymien sopimuslukoista – ja näyttää olevan immuuni koronakriisille

Korona vei operaattorin roaming-tulot, mutta kasvatti verkkokauppaa ja televisiosisältöjen myyntiä.

Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.

Yritykset koronakriisissä: Elisan Mattila patistaa Suomea avautumaan – "Varmaa on vain se, että Suomi menettää miljardin joka viikko"

Korona ei näytä teleoperaattorin tuloksentekoa uhkaavan, mutta toimitusjohtajan mukaan Elisakaan ei ole immuuni.

Samu Kemppi selaa puhelinta

Poliisi varoittaa: Teleoperaattoreina esittäytyvät puhelinhuijarit ovat aktivoituneet Etelä-Karjalassa ja erityisesti Lappeenrannassa

Kaakkois-Suomen poliisi muistuttaa, että jos teleoperaattorina tai viranomaisena esittäytyvä soittaja pyytää esimerkiksi pankkitietoja, tietokoneen salasanaa tai kuvia henkilöpapereista, niitä ei missään nimessä pidä antaa puhelimessa.

Nainen katsoo puhelinta kuulokkeet korvillaan.

Viranomainen: Puhelinmyyjien pitäisi soittaa vain asiakkaille, jotka antavat erikseen luvan – Elisan myyjien vedätys "aikamoinen ylilyönti"

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan puhelinmarkkinointiin tarvittaisiin vielä nykyistä tiukemmat pelisäännöt.

Kiinalainen nainen tutkii kännykkäänsä.

BBC: Kiina lisää jälleen kansalaistensa valvontaa – jatkossa puhelinliittymän rekisteröinti vaatii kasvojen skannauksen

Kiina on pyrkinyt jo vuosia varmistamaan, että kaikki käyttävät internetiä omalla henkilöllisyydellään.

mies näppäilee kännykkää

Telian puhelimet toimivat jälleen ulkomailla

Vika koski puheluita, tekstiviestejä ja mobiilidatan käyttöä. Oulussa mykistyi myös vanhusten turvapuhelimia.

Kannettava tietokone, tabletti ja älypuhelin.

Puutteelliset digitaidot voivat aiheuttaa jopa häpeää – Kainuun Aalto tarjoaa työikäisille digikoulutusta

Dikata-hankkeessa pyritään siihen, että digiosaaminen olisi kansalaistaito.

Hätänumeroon pystyy normaalisti soittamaan jopa ilman sim-korttia.

Hätänumero toimii jälleen Ahvenanmaalla

Ongelmia oli illalla kaikilla Ålcom-teleoperaattorin liittymillä.

Telian konsernijohtaja Johan Dennelind.

Telian toimitusjohtaja Johan Dennelind jättää yhtiön ensi vuonna

Telia kertoo käynnistävänsä uuden toimitusjohtajan hakuprosessin heti.

puhelinpylväs

Puhelinlankojen laulu on lakkaamassa – pylväätkin katoavat maisemasta

Lankapuhelinverkon purkaminen tekee tarpeettomaksi valtavan määrän puhelinpylväitä.

Nainen tuijottaa älypuhelinta.

Prepaid-liittymän ostajan pitäisi kertoa aina nimensä, ehdottaa poliisi – syynä villinä rehottavat puhelinpetokset

Anonyymejä prepaid-liittymiä käyttävät esimerkiksi turistit ja opiskelijat, mutta poliisin mukaan niitä hyödynnetään myös petosrikollisuudessa.

lankapuhelin pöydällä

Puhelinlankojen joutsenlaulu jatkuu: Telia lopettaa lankapuhelinliittymät

Yhtiön mukaan lankapuhelintekniikka on vanhentumassa.

Nelly Hakkarainen puhuu puhelimeen

Opiskelija otti liittymän ja sai heti 340 euron laskun kännykkäfirmalta: "Luulin sitä huijauskirjeeksi" – vakuusmaksu koskee arviolta tuhansia suomalaisia

Arviolta useilta tuhansilta suomalaisilta pyydetään vakuuksia etukäteen, vaikka maksuhäiriöitä ei välttämättä ole.

Läheltä

Mikkelissä Kinnarin liittymässä aloitetaan pian näkyvät sillan rakennustyöt – Viitostien remontti käynnissä koko hankkeen pituudelta

Rakenteilla oleva silta kulkee Viitostien yli Pieksämäentien liittymästä kaupunkiin päin.

Ihminen pitää kännykkää kädessään niin, että ruudulla näkyy viestejä, taustalla Brandenburgin portti.

Saksassa saa olla kiitollinen, jos saa puhelinliittymän – siitä eroon pääseminen on vielä hankalampaa

Eurooppa-kirjeenvaihtaja Dan Ekholm tiesi odottaa vaikeuksia astuessaan saksalaisen puhelinoperaattorin liikkeeseen, mutta yllättyi silti.

Takseja odottamassa kyytejä Tampereen rautatieasemalla.

Tampereen aluetaksin kaikki tilaukset olivat jumissa kolme tuntia

Taksikeskus ei saanut Elisan valtakunnallisen vian takia tilauspuheluita.

Lapsi käyttää mobiililaitetta.

Millainen netti ekaluokkalaisen älypuhelimeen? Voit säästää rahaa näillä asiantuntijoiden vinkeillä

Tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner valitsisi koulutulokkaan älypuhelimeen huokean ja hitaahkon nettiyhteyden kodin ulkopuoliseen käyttöön.

nuori nainen käyttää kännykkää

Viestintävirasto varoittaa "hälärihuijauksista" – Takaisinsoitto ulkomaiseen numeroon voi aiheuttaa mojovan laskun

Viestintävirasto varoittaa ulkomailta soitetuista huijauspuheluista. Tietyistä suuntanumeroista tuleviin puheluhin ei kannata soittaa takaisin.

Nokian osasto Shanghain Mobile World -messuilla 27. kesäkuuta.

Suomalaista osaamista Kiinaan – Nokia teki miljardisopimuksen maailman suurimman teleoperaattorin kanssa

Nokian ja Kiinan valtion omistaman China Mobilen tekemä sopimus on yksivuotinen.

Nuoret tutkivat kännyköitään.

Kännykkädatan hinta EU-alueella on oikea sillisalaatti, mutta paljon aiempaa halvempi

Elisan hinnoilla elokuvan katselu matkoilla maksoi ennen jopa yli satasen, nyt noin kympin.

Oulun terveysasemien puhelinyhteydet toimivat jälleen

Telian liittymiä koskenut häiriö on korjattu.

Essoten puhelinliikenne takkuaa

Esimerkiksi hoidon tarvetta arvioivaan Ensineuvon puhelinpalveluun ei saa yhteyttä tällä hetkellä. Essotesta neuvotaan, että akuutin hoidon tarpeessa olevien tulee mennä päivystykseen, mikäli eivät saa yhteyttä Ensineuvoon puhelimella.

Miehen käsissä iPhone-kännykät.

Elisa ennakoi kovan kilpailun jatkuvan – teki viime vuonna silti historiansa parhaan tuloksen

Elisan liittymien määrä laski, kun ennalta maksettavia prepaid-liittymiä käyttävien asiakkaiden määrä väheni. Mobiilidatamarkkinoille Elisa ennakoi edelleen kasvua.

Petteri Järvinen ja Henrik Ingo

Verkon tasa-arvo voi kaatua Yhdysvalloissa – vaikutukset tuntuvat myös Suomessa

Viranomaisten odotetaan päättävän niin sanotun verkon tasapuolisuusperiaatteen purkamisesta. Ylen aamu-tv:ssä vierailleiden asiantuntijoiden mukaan päätös voi tulevaisuudessa jarruttaa uusien tulokkaiden pääsyä internet-alalle.

Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -organisaatio lähetti itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2017 suomalaisten matkapuhelimiin tekstiviestionnittelun.

Kaikki eivät saaneet valtion onnitteluviestiä – "Jos liittymä ei ollut päällä, viesti ei tullut perille"

Operaattorit lähettivät Suomen juhlapäivänä yli 7 miljoonaa onnittelutekstiviestiä, mutta kaikki eivät menneet perille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle