Uusimmat artikkelit
Pandemian piti mullistaa musiikkibisnes, mutta palasiko kaikki lopulta ennalleen? Nuori poptähti ja rockvaarit kohtasivat eristyksen eri tavoin
Miten elektropopin nuori maailmantähti Charli XCX ja rockin kehäraakit Backstreet Girls selvisivät pandemiasta? Antti Lähde kirjoittaa kahdesta musiikkidokumentista, jotka katsovat korona-aikaa muusikon näkökulmasta, mutta vastakkaisista vinkkeleistä.
Aleksis Salusjärven kolumni: Tutkintavankeudessa mielenterveys joutuu happotestiin, josta harvat selviävät
Epätietoisuus ja pitkä tutkintavankeusaika tekevät vangeista raunioita. Euroopan kidutuksen vastainen komitea on huolissaan Suomen tutkintavankien oloista, kirjoittaa Salusjärvi.
Aluehallintovirastolta huomautus Sodankylän kunnalle – kirjallisten karanteenipäätösten antaminen kesti kohtuuttoman pitkään
Koronakaranteeniin on määrätty ensin suullisesti ja sitten kirjallisesti. Viive oli pahimmillaan neljä viikkoa, kun eduskunnan oikeusasiamies on pitänyt neljänkin päivän viivettä kohtuuttomana.
Kelaan tulvii nyt päivärahahakemuksia koronan vuoksi enemmän kuin koskaan – ehtoihin on tulossa tilapäinen lievennys
Omikronin aiheuttaman ruuhkan vuoksi hallitus on nyt esittänyt päivärahakäytäntöön väliaikaisia muutoksia. Tartuntatautilääkärin antamaa virallista eristys- tai karanteenipäätöstä ei tarvittaisi, vaan tavallinen lääkärintodistus riittäisi.
Kanta-Hämeen koronanyrkki: viranomaisen kirjoittamaa eristyspäätöstä ei enää tarvita ensisijaisena todisteena koronatartunnasta
Tartunnan saaneiden tulee eristäytyä omaehtoisesti ja ilmoittaa altistumisesta henkilöille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa. Koronavirustartunnan tai positiivisen testituloksen saaneille löytyy toimintaohjeita Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin verkkosivulta.
Viranomaisten asettamasta koronaeristyksestä luovutaan kokonaan useissa HUS-alueen kunnissa
Kunnat katsovat, että perustetta laajamittaisille eristyspäätöksille ei enää ole. Tartunnan saaneen tulisi silti pysytellä kotona ja ilmoittaa tartunnastaan sille altistuneille henkilöille.
”Voimmeko jatkaa tuosta entisestä maailmasta parempaan maailmaan?” – ohjaaja Alli Haapasalo sai tehtyä pitkän elokuvan koronakeväänä 2021
"Yritetään toipua pandemiasta yhdessä."
"Kulttuurikentälle elävä yleisö on ehdoton, sitä ei mikään digi-ihme voi korvata" – muusikko Raakel Lignell koronakeväänä 2021
Romaanin kirjoittaminen auttoi näkemään eteenpäin.
"Ilman taidetta ja kulttuuria meillä ei ole keinoja kuvitella minkäänlaista maailmaa" – kirjailija Emmi Itäranta koronakeväänä 2021
"Tuntuu, että sielu näivettyy ja mielikuvitus lahoaa."
"Empatian harjoittaminen olisi nyt erityisen kannatettavaa" – musiikintekijä Lau Nau koronakeväänä 2021
"Liikkuvainen arki on kutistunut pienen kylän kokoiseksi."
"Nyt täytyy sopeutua uuteen normaaliin, mitään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä" – tanssitaiteilija Sami Saikkonen koronakeväänä 2021
"Taide on kuin vesi, se löytää aina tiensä."
”Ajattelin ennen tätä pandemiaa, että elämä on mahdotonta ja se tapahtuu. Tämä kaikki ei ole sitä muuttanut” – tanssitaiteilija Elina Pirinen koronakeväänä 2021
”Taiteen tekemisestä kuuluu saada palkka.”
"Esiintymättömyys on tuntunut oudolta, en tunne olevani oma itseni" – muusikko Jimi Tenor koronakeväänä 2021
Sään salliessa muusikko harjoittelee lähimetsikössä.
”Vapauden tunnetta on joutunut punnitsemaan uudestaan” – jazzrumpali Teppo Mäkynen koronakeväänä 2021
Oman musiikin tekemiseen on ollut paljon aikaa.
”Esittävän taiteen duunariosaston freelancerit ovat nyt kaikkein haavoittuvimmassa asemassa” – valosuunnittelija Mikki Kunttu koronakeväänä 2021
”Korulauseitahan maailmaan mahtuu”, nyt tarvitaan tekoja.
"Lastenkirjallisuuden tekeminen ei ole koskaan tuntunut näin paljon kutsumusammatilta kuin nyt" – kirjailija Siri Kolu koronakeväänä 2021
Tuplariskiryhmään kuuluva lastenkirjailija on eristyksissä.
”Tämä on ollut jollakin tavalla kadonnut vuosi, erityisesti teatterin suhteen” – kirjailija Saara Turunen koronakeväänä 2021
Kirjailija julkaisi romaanin ilman juhlintaa.
Kun teatterin vieminen hoitolaitoksiin loppui, ”tuntuu kuin olisi leikattu sekä kädet että jalat poikki" – teatterintekijä Jussi Lehtonen koronakeväänä 2021
Kaapin paikka on näytetty näyttelijöille karulla tavalla.
"Me kaikki janoamme ihmisten tapaamisia, kuovimme kavioillamme kevään paljastamaa hiekkaa!" – näyttelijä Susanna Haavisto koronakeväänä 2021
Susanna Haavisto odottaa ihmisten kohtaamisia.
"Myös maalaukset valuvat käsistä niin kuin tiimalasin hiekka, jos niitä ei voi jakaa toisten silmien kanssa" – taiteilija Hannu Väisänen koronakeväänä 2021
Hannu Väisänen maalaa Ranskassa ja odottaa näyttelyä.
Säveltäjä Magnus Lindbergin korona-arki: ”Ei matkoja, eristäytymistä ja kotiruokaa” – Taiteilija toisena koronakeväänä 2021
Muusikoiden ajatuksia toisena koronakeväänä 2021.
Italia koronaviruksen kourissa – uunituore dokumentti näyttää kansalaisten tunnelmia poikkeustilasta
Mitä italialaiset miettivät, kun korona runtelee kotimaata?
Hyvissä aikeissa – dokumenttisarja rodunjalostuksen historiasta Suomessa
Uusi sarja sukeltaa suomalaisen rodunjalostuksen historiaan.
Mieluummin mielisairaalan kopissa kuin kotona seinään kahlehdittuna – eristys oli varhaisimpia hourujen "hoitomuotoja"
Eristäminen oli yleistä aikana, jolloin keinoja oli vähän.
Dokumenttiprojekti: Varastettu lapsuus
Väkivalta ja eristysrangaistukset ovat koulukotien historiaa