Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Eläkeyhtiöt haluavat sijoittaa isommalla riskillä. Uhkakuvana on, että eläkemaksut voivat nousta tai eläke-etuuksia voidaan leikata.

Suomessa ratkotaan kohta suurta eläkemullistusta: Eläkeyhtiöt haluavat lisätä sijoitusriskejään, mutta kuka kuittaa mahdolliset tappiot?

Julkisalojen eläkevakuuttaja Keva aikoo lisätä riskiä eli hakea sijoitetuille eläkevaroille isompaa tuottoa. Samoin haluavat tehdä yksityiset eläkeyhtiöt. Ratkomatta on, kuka kantaa riskin.

Orpo ja Purra.

Tästä on kyse hallituksen budjettiriihessä, joka vaikuttaa sinunkin rahoihisi

Hallitus viimeistelee nyt Suomen ensi vuoden budjetin. Se vaikuttaa sinunkin rahoihisi.

Lähikuva Christian Lindnerin kasvoista. Ampiainen lentää Lindnerin korvan vieressä.

Saksa palaa talouskuriin – on aika painaa jarrua ja vähentää velkaa, sanoo valtiovarainministeri Lindner

Saksa jakoi kriisivuosina eniten tukirahaa Euroopassa. Nyt se aikoo säästää.

Kaksiosainen kuvakombo. Vasemmanpuoleisessa kuvassa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) tiedotustilaisuudessa, oikeanpuoleisessa kuvassa toimittaja Antti Kurra.

Valtio velkaantuu miljardeilla tulevinakin vuosina – katso videolta perustelut, miksi

Toimittaja Antti Kurra tiivistää videolla, miten Riikka Purra (ps.) ja taloustieteen professori Niku Määttänen ovat selittäneet velkaantumisen hidasta käännöstä.

Mies seisoo luokkahuoneessa kädet puuskassa ja katsoo vasemmalle ikkunasta ulos. Taustalla valkoinen tussitaulu.

Professori: Nyt on ihan hyvä hetki sopeuttaa taloutta, mutta yksi työkalu hallituksen pakista puuttuu

Jos talous hyytyy ja verotulot laskevat, hallitus joutuu uuden kysymyksen eteen. Professori Niku Määttäsen mukaan turvallinen vaihtoehto tähän olisi sallia verotuksen kiristäminen.

Valtioneuvoston kanslia Helsingissä Senaatintorilla.

Hallituksen budjettiriihi lykkääntyy tavallista myöhemmäksi

Lykkääntyminen johtuu eduskuntavaaleista sekä pitkäksi venähtäneistä hallitusneuvotteluista.

Havainnekuva Turun raitiotiehankkeesta Herttuankulman asuinalueen kohdalla.

Valtion voi olla vaikeaa osallistua Turun raitiotien rahoitukseen

Valtiovarainministeriö suhtautuu Turun raitiotiehankkeen yleissuunnitelmaan nihkeästi. Valtiontalouden heikko tila vähentää valtion tuen mahdollisuutta.

Miehet raudoittavat tuulivoimalan perustusta.

Etla ennustaa Suomelle kahta "harmillisen hitaan" kasvun vuosikymmentä

Vihreä siirtymä ja julkisen sektorin parempi tuottavuus voisivat parantaa näkymiä.

Lahden Sibeliustalo kuvattuna kaukaa aurinkoisena kesäpäivänä. Läheisellä parkkipaikalla seisoo muutama auto.

Lahden kaupunki ottaa kontolleen velkasopimuksen Hiihtoliiton kanssa – järjestely helpottaa Koko Lahti Oy:n maksuvalmiuden turvaamista

Maksujärjestelyjen taustalla ovat hiihdon MM-kisojen tappiot vuodelta 2017. Hiihtoliiton tulee maksaa Lahdelle vielä lähes kaksi miljoonaa euroa vuoteen 2032 mennessä.

Nelikko siirtyi Säätytalolle Valtioneuvoston linnasta.

Hallituksella on kovat taloustavoitteet – soteleikkaukset ja työllisyystoimien läpimeno epäilyttävät professoreita

Hallituksen tavoite on vahvistaa julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla vaalikauden aikana neljässä vuodessa. 243-sivuinen hallitusohjelma julkistettiiin perjantaina.

Oikealla valkoinen auto, jonka kyljessä lukee Siun sote. Vasemmalla pensas.

Siun sote sai odotettua enemmän lainanottovaltuutta – investointeja on mahdollista aikaistaa

Uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän suunnittelu voitaisiin aloittaa jo ensi vuonna. Investointisuunnitelman päivittämistä käsitellään syksyllä.

Suomen, Ruotsin ja Tanskan liput ja lista siitä, millä maalla on paras tilanne julkisen velan suhteen: 1. Tanska, 2. Ruotsi, 3. Suomi.

Suomi häviää Ruotsille ja Tanskalle lähes kaikessa: laitoimme kolmikon julkiset taloudet testiin hallitusneuvotteluiden keskellä

Talous on yksi hallitusneuvotteluiden suurimmista teemoista. Selvitimme, millaisessa kunnossa Suomen julkinen talous on Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna.

Linja-autopysäkki Naapurinvaaralla

KAKS: Kainuulaiset suhtautuvat myönteisesti aluetukiin – kielteisesti julkisen talouden sopeuttamiskeinoihin

Eniten Kainuussa vastustetaan eläkkeiden leikkaamista, lainanoton lisäämistä entisestään sekä julkisten hyvinvointipalvelujen karsimista ja palvelupisteiden supistamista.

Petteri Orpo ja Pihla Keto-Huovinen tutkivat vetoomusta. Taustalla on Säätytalo ja kolme mielenosoittajaa kyltteineen.

Miten on mahdollista, että soten rahapula tuli Orpolle yllätyksenä?

Hallituksenmuodostaja Petteri Orpo kauhistui soten hintalapusta. Sosiaalisessa mediassa Orpoa on syytetty huonosta valmistautumisesta. Valtiovarainministeriön luvut ovat olleet kaikkien nähtävillä keväästä lähtien.

Mehiläinen Länsi-Pohjan ulko-ovi

Lapin hyvinvointialue vaatii yhä, että Länsi-Pohjan peruspääoman alentamispäätös on kumottava

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin peruspääoman alentamispäätös on hiertänyt hyvinvointialueella jo yli vuoden. Asia on hallinto-oikeuden puitavana.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari A-Talkin haastattelussa.

Montako tunnin viikossa työskentelevää tunnet? Timo Harakka näpäytti Laura Huhtasaarta

Kansanedustajat väittelivät A-Talkissa kullekin puolueelle tärkeimmistä kysymyksistä hallitusneuvotteluihin. Työmarkkinoiden tilanne koettiin avaintekijänä julkisen talouden vahvistamiseksi.

Petteri Orpo, Riikka Purra ja Sanna Marin vaalistudiossa arpomassa puhejärjestystä.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen jakaa ehdokkaita vaalikoneessa – katso, mitä mieltä puoluejohtajat ovat

Kysymys jakaa Ylen vaalikoneeseen vastanneita ehdokkaita. Niukasti yli puolet on täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa ei tule lyhentää.

Ulkoministeriö.

VM:n tuore talouskatsaus: Suomi ponnistaa taantumasta kasvuun loppuvuonna, mutta ”ei kasva ulos veloistaan”

Ministeriö ennustaa talouden supistuvan tänä vuonna 0,2 prosenttia, mutta kääntyvän ensi vuonna kasvuun. Kasvussa on myös julkisen talouden alijäämä: velkasuhteen kasvulle ei näy loppua, ministeriö arvioi.

Rinne ja Mykkänen A-studiossa.

Kokoomuksen Kai Mykkänen on valmis lyömään kättä päälle Antti Rinteen kanssa, jos SDP:n sopeutuskeino tepsii sote-menoihin

Valtiovarainministeriön mukaan sopeutustarve on yhdeksän miljardia euroa seuraavan kahden vaalikauden aikana. Rinne ja Mykkänen ovat eri linjoilla tavoitteen aikajänteestä.

Valtioneuvoston linna.

Katso lista: Ministeriö esitteli yli 40 kohdetta, joista on mahdollista leikata

Sosiaaliturvan leikkaaminen, ansiotuloveron kiristys, korkeakoulujen lukukausimaksut, kehitysyhteistyön supistaminen. Muun muassa näille ministeriö on nyt laskenut budjettivaikutuksen.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

Palkankorotukset eivät vaaranna Suomen kilpailukykyä, toteaa Olli Rehn – mutta talouden tasapainottamistoimet on aloitettava heti

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ennakoi, että Euroopan keskuspankin neuvosto nostaa korkoa ainakin vielä maaliskuun kokouksessaan. Kevään ja kesän inflaationäkymistä on pian luvassa uutta tietoa.

Turun vaakuna lähikuvassa.

Turku tekemässä vahvan tuloksen – velka lyheni ja tase vahvistui, tulevaisuudessa tummia pilviä

Kaupungin menot kasvoivat inflaation ja kunta-alan palkankorotusten vuoksi. Kaupungilla oli vuoden vaihteessa 717 miljoonaa euroa korollista velkaa.

Katri Kulmuni puhui eduskunnassa 16. toukokuuta.

Keskustan Kulmuni arvioi, että kaikille hallinnon alueille tulee leikkauksia

Keskustan Katri Kulmunin mukaan ei voi olla niin, että joltain alueelta ei leikata. Perussuomalaisten Lulu Ranne kritisoi juustohöylämallia.

Yle Areena logo.

Valtiovarainministeriö tyrmää puolueiden haikailemat tuloveronkevennykset Ylen haastattelussa – ”Tuloverojen alentamisen aika ei ehkä ole nyt”

Valtiovarainministeriön virkamiehet tapasivat kansanedustajia torstaina aamulla ja välittivät heille viestin mollivoittoisista talousluvuista.

Annika Saarikko.

Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 85–72 äänestyksessä velkaantumisesta

Perussuomalaisten mielestä hallitus on ”paisuttanut budjettia ja velkaa kuin viimeistä päivää”.

Perussuomalaisten Riikka Purra kysyy eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 9. helmikuuta 2023.

”Yksi ylimääräinen lapsilisä ei riitä”, alhainen syntyvyys puhutti eduskunnan kyselytunnilla

Oppositiossa erityisesti perussuomalaiset vaati toimia syntyvyyden nostamiseksi. Valtiovarainministeri Annika Saarikko sanoi, että hallitus on puolustanut lapsilisäjärjestelmää ja tehnyt perhevapaauudistuksen.

Sanna Marin SDP:n vaalikampanjan avauksessa.

Sanna Marin väläytti Suomeen yhden puolueen vähemmistöhallitusta

Pääministeri sanoi SDP:n eduskuntavaalikampanjan avauksessa, että oikeistohallitus toisi kurjuutta, kurjistamista ja leikkauksia, mutta sosialidemokraattien vaihtoehto toivoa ja valoa.

Vesa Vihriälä. ekonomisti, työelämäprofessori, Helsinki  Graduate School of Economics

Veronkorotuksia ja menojen leikkauksia tarvitaan – talouskasvu ei riitä, sanoo pitkän linjan taloustieteilijä Vesa Vihriälä Ykkösaamussa

Kaikki puolueet jakavat käsityksen siitä, että seuraavalla vaalikaudella julkinen talous tarvitsee tasapainottamista, mutta keinoista on erimielisyyttä.

Lumisadetta Espoon keskustassa 17. tammikuuta 2023.

Ylimääräiset lapsilisät ja sähköveron lasku olivat tehottomia tukitoimia hallitukselta, toteavat talouspolitiikan asiantuntijat

Energiakriisin ja kovan inflaation seurauksia on mahdotonta korvata kotitalouksille kokonaan, linjaa Suomen talouspolitiikkaa arvioiva raportti. Silti erityisesti kaikkein vakavimmin kärsineitä kotitalouksia pitää tukea.

Ville Tavio eduskunnassa 27. lokakuuta 2022.

Perussuomalaiset esittää hallitukselle omaa epäluottamuslausetta eikä osallistu kokoomuksen välikysymykseen

Perussuomalaiset katsoo, että kokoomuksen linja pikemminkin lisää julkisen talouden ongelmia kuin ratkaisee niitä.

Kari Hakari ja Mika Niemelä.

STM pyytää sote-alueille 700 miljoonaa, VM:n budjettipäällikkö tarjoaa nollaa – eri tukipakettien mahduttaminen menokehyksiin vaatii luovuutta

Juuri aloittaneet hyvinvointialueet ovat valmiiksi talousahdingossa. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan alue joutuu leikkaamaan yli 100 miljoonalla palveluitaan, jos hallitus ei osoita sille lisää rahaa.

 Perussuomalaiset esittelivät vaihtoehtobudjetttinsa julkistustilaisuudessa Helsingissä 29. marraskuuta 2022.

Perussuomalaiset julkisti talouspoliittisen ohjelmansa – julkisen talouden menoja leikattava 2–4 prosentilla vuosittain ensi vaalikaudella

Leikkauksilta välttyisivät muun muassa sairaanhoitajat ja poliisit. Kritiikkiä ohjelmassa saavat vihreä siirtymä ja nykyhallituksen rahankäyttö.

Ihmisiä päivittäistavarakaupan kassoilla.

Suomen Pankki ennustaa inflaation hidastuvan ensi vuonna viiteen prosenttiin

Talouteen pankki ennustaa lievää taantumaa ensi vuodelle.

Kuvassa: Erkki Liikanen ja Esko Aho

Lama-ajan kärkipoliitikot Aho ja Liikanen vaativat selvää suunnitelmaa velan taittamiseksi – “Kukaan ei saa leikkauksista taputuksia”

Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) arvioi, ettei valtiovarainministeriön esittämää yhdeksän miljardin sopeutusta saada aikaiseksi ilman sosiaaliturva- ja koulutusleikkauksia.

Vasemmalla valtioneuvoston linna, jonka päällä heiluu Suomen lippu ja oikealla studiokuva toimittaja Sara Salmesta.

Virkamiehet haluavat Suomen 9 miljardin euron säästökuurille – katso, miten talouden kehitystä on ennustettu, ja mikä on todellisuus

Seuraavilla hallituksilla saattaa olla edessään miljardien leikkauksia ja veronkorotuksia. Toimittaja Sara Salmi näyttää, miten Suomen velka-aste on kehittynyt, ja miten se kulukuurilla muuttuisi.

Kahden kuvan yhdistelmä, joista toisessa on tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta, ja toisessa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti.

Ministeriön virkamiehet ehdottavat suomalaisten arjessa tuntuvaa kulukuuria – ”Aluksi kirpaisee”, sanoo ekonomisti

Ministeriön virkamiehet esittävät mittavia toimenpiteitä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Päivi Puonti ja Mika Maliranta pitävät virkamiesten puheenvuoroa tervetulleena.

kuvassa grafiikka kansanedustajakyselystä: Pitäisikö seuraavan hallituksen tasapainottaa taloutta myös veroja korottamalla? Kyllä: 40 kansanedustajaa Ei: 80 Eos: 4 Ei vastausta: 76

Ylen kysely kansanedustajille: Oikeisto torjuu veronkorotukset – kannatusta eniten SDP:ltä, vihreiltä ja vasemmistoliitolta

Kaikki Ylen kyselyyn vastanneet perussuomalaisten kansanedustajat torjuvat veronkorotusten käytön valtiontalouden tasapainottamisessa.

Pulpetti Leppälän koulussa.

Kangasalla ja Ylöjärvellä tulee jo valmista, Valkeakoskella aloitetaan rakentaminen – Tampereen naapurit investoivat ensi vuonna kouluihin

Uudisrakentamisen lisäksi meneillään on vanhojen koulujen laajennuksia ja peruskorjauksia. Tampereen naapurikunnat käyttävät koulutiloihin useita kymmeniä miljoonia ensi vuonna.

Roope Uusitalo, julkistalouden professori, Helsingin yliopisto, seisoo Economicumin edessä Arkadiankatu 7:ssa.

Hallituksen esitys sähkötuesta saa kritiikkiä professorilta: ”Vähentää kannustimia sähkön säästämiseen”

Talousarvion täydennysesitystä olisi voinut kuvitella suuremmaksikin inflaation takia, sanoo julkistalouden professori Roope Uusitalo. Suomen talouskasvun ennakoidaan pysähtyvän ensi vuonna.

Ihminen tekee ostoksia leipähyllyllä.

Verotuottojen käänne käsillä juuri nyt: Tästä vuodesta on tulossa ennätysvuosi, mutta sitten suunta kääntyy

Palkka- ja yritysveroja kertyy tänä vuonna ennätystahdilla. Hintojen nousu lisää myös kulutusverojen tuottoja.

Kylttejä alekkain, joissa lukee kaupunginjohtaja, hallintojohtaja, valtuustosali ja kaupunginhallitus.

Osassa kuntia pian edessä säästökuuri – ”Talousjohtajat laativat budjetteja nyt kinkkisessä tilanteessa”, sanoo Kuntaliiton asiantuntija

Kuntien talousarviot ensi vuodelle näyttävät nyt plussaa, mutta sen jälkeen näkymät ovat sumuiset. Korkojen ja kustannusten nousujen lisäksi pelkona on verotulojen lasku, jos talous taantuu.

Kansanedustaja Antti Lindtman A-Talkissa.

Ensi talvi testaa Suomen talouden kestävyyden, sanoo SDP:n Antti Lindtman

Eduskuntapuolueilla on erilaiset lääkkeet kiristyvään talouteen. Yhteistä on huoli tulevasta talvesta.

Petteri Orpo.

Petteri Orpo täydensi säästölistaansa: asumistuki, ansiosidonnaisen porrastus – Marin ja Saarikko höykyttivät Orpoa viikko sitten

Kokoomusjohtaja tivaa blogissaan Sanna Marinilta keinoja valtion talouden tasapainottamiseen sekä menosäästöihin ja kysyy, onko SDP:llä niitä.

Olli Rahn , suomen pankin pääjohtaja Porin torilla.

Venäjän kaasuhanojen sulkeutuminen ajaisi Suomenkin todennäköisesti taantumaan, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn

Synkentyvästä taloustilanteesta huolimatta valtiovarainministeriön pitäisi Rehnin mukaan aloittaa menojen kartoitus myöhempiä leikkauspäätöksiä varten.

Puheenjohtaja ja Liike Nyt:in perustaja Hjallis Harkimo Liike Nyt:in puoluekokouksessa Bankissa Helsingissä 18.06.2022.

Harry "Hjallis" Harkimo presidenttiehdokkaaksi: "Sain Nato-käsittelyn aikana käsityksen siitä, miten Suomi toimii"

Liike Nyt pitää Helsingissä historian toista puoluekokoustaan. Puoluekokous valitsi Harry Harkimon myös jatkamaan puolueen puheenjohtajana.

Talouskasvu hidastuu ja julkisen talouden vahvistuminen pysähtyy

Valtiovarainministeriön synkkä katsaus: Inflaatio leikkaa kulutusmahdollisuuksia ja taantuma on mahdollinen

Valtiovarainministeriö ennustaa inflaation olevan tänä vuonna keskimäärin 5,8 prosenttia. Kiihtyvä inflaatio leikkaa kotitalouksien ostovoimaa ja kulutusmahdollisuuksia. Mahdollisuus, että Suomi joutuu taantumaan on olemassa, arvioi VM.

Puiset isot Lahti-kirjaimet Vesijärven rannassa. Sininen taivas. Kevät.

Lahden kaupungin taloustavoitteisiin pääsy vaatii uusia säästöjä – kuntatalous on muutoksen kourissa

Kuntien budjetointia joudutaan miettimään uusiksi sekä hyvinvointialueiden aloittamisen että Ukrainan sodan vuoksi.

STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà puolilähikuvassa.

STTK myllertäisi kiistellyt menokehykset: Järjestö haluaa mukaan myös hallituskauden verotulot

Tällä hallituskaudella valtion menokehykset on rikottu moneen kertaan. Palkansaajakeskusjärjestö STTK katsoo, että nykyinen kehysmenettely on poliittisesti virittynyt ja se pitäisi laittaa kokonaan uusiksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle