Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ihminen kävelee kirurginen hengirtystuojain kasvoillaan korona aiheisen seinämaalauksen ohi.

Afrikka on edelleen suojaton koronan edessä – akatemiatutkija kertoo, miksi köyhät maat jäivät taas rikkaiden jalkoihin

Afrikalla menee erittäin huonosti koronarokotustilastoissa. Köyhyys, kapitalismi ja turvattomuudentunne ovat hyviä ehdokkaita syyllisiksi, akatemiatutkija Salla Sariola sanoo.

Statyer på Påskön

Matkailijat saapuivat taas Pääsiäissaarelle ja Japani toivoo koronavauvoja – selvitimme, mitä maailman koronatilanteelle kuuluu

Maailmalla todetaan edelleen jopa miljoona koronavirustartuntaa päivässä. Tilanne on joissakin maissa hyvin erilainen kuin Euroopassa.

Aliravittu lapsi istuu sängyllä ja katsoo kameraan.

Pelastakaa Lapset: Yli neljännesmiljoona lasta on kuollut nälkään Itä-Afrikassa tänä vuonna

Suuri syy aliravitsemukseen on järjestön mukaan ilmastonmuutos.

Topi Raitanen.

Topi Raitanen jäi Timanttiliigassa parhaastaan: "Yritin kyllä vääntää, muttei siitä tullut mitään"

Suomalaisjuoksija Topi Raitanen päätyi lopputuloksissa sijalle 13 ajalla 8.42,00.

Senegalissa viritellään omaa koronarokotetuotantoa

Afrikka sukelsi kolmanteen korona-aaltoon – rokotetoimitukset vitkastelevat

Afrikan noin miljardille asukkaalle on toistaiseksi jaettu 31 miljoonaa rokotetta. Ugandassa tapaukset ovat kääntyneet alkukesästä erittäin jyrkkään nousuun. Toiveikkuttakin on. Ruanda on suitsinut leviämistä tarkalla jäljityksellä.

Kuvassa on Pierre Nkurunziza.

Jumalan valitsemana johtajana itseään pitänyt kovaotteinen Burundin presidentti on kuollut

Viranomaisten mukaan 55-vuotias Pierre Nkurunziza kuoli sydänkohtaukseen, mutta huhumylly epäilee koronatartuntaa.

Kuvassa kampanjoidaan Burundissa.

Ei muutosta Burundin diktatuurissa: Valtaapitävän puolueen kandidaatti voitti presidentinvaalit

Oppositiopuolue syyttää hallitsevaa puoluetta vakavista vaalivilpeistä.

Kuvassa kannattajat pitelevät Burundissa presidenttiehdokas Agathon Rwasan kuvaa.

Koronakriisi luo diktatuureille paineita, kun Kiinan rahahanat menevät kiinni – Itä-Afrikan Burundin vaaleissa pientä toivoa muutoksesta

Itsevaltainen Burundi ei päästänyt vaalitarkkailijoita maahan, mutta talousongelmat voivat johtaa eristyksen purkuun.

Naisia ja lapsia Burundin pääkaupungissa, Bujumburassa. Taustalla nuoret miehet seuraavat.

Burundi kieltää BBC:n toiminnan maassa – tiedotusvälineiden tukahduttaminen jatkuu

BBC:n toiminta kiellettiin, koska kanava lähetti joulukuussa Burundin hallintoa arvostelevan dokumentin.

Burundilainen ympäristöaktivisti Mamert Sabushimike Ugandan Kampalassa.

Burundin presidentistä tulee tänään itsevaltias diktaattori – ”Sisällissota ei ole vain mahdollinen, se on todennäköinen”

Itä-Afrikan Burundissa järjestetään tänään kansanäänestys, joka periaatteessa antaa presidentille absoluuttisen vallan maassa.

Poliisin asevyö.

Herätys: Vuokra-asuntomarkkinat huokuttelevat ulkomaalaisia sijoittajia, poliisit opiskelevat mielenhallintaa, lähes koko maassa aurinkoista

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Arkistokuvassa Burundin hallituksen vastainen mielenosoittaja pääkaupunki Bujumburassa kesäkuussa 2015.

Burundin väestöstä kolmannes tarvitsee humanitaarista apua

Burundi ajautui poliittiseen kriisiin vuonna 2015.

Kartta

Kongon turvallisuusjoukot surmasivat rukoilevia burundilaispakolaisia – YK:n tukikohta aivan vieressä

Burundilaiset ihmettelivät YK:n rauhanturvaajien toimettomuutta tilanteessa.

Arkistokuvassa Burundin hallituksen vastainen mielenosoittaja pääkaupunki Bujumburassa kesäkuussa 2015.

Burundissa kidutus, katoamiset ja seksuaalinen väkivalta jatkuvat: "Maassa vallitsee pelon ilmapiiri"

YK kehottaa Kansainvälistä rikostuomioistuinta avaamaan tutkinnan ihmisoikeusrikoksista niin pian kuin mahdollista.

kynttilämeri

Herätys: Turun puukottaja vangittaneen, sairauslomaa ei haeta helposti, Aurinko pimenee USA:ssa

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Burundin presidentti Pierre Nkurunziza (sinisessä asussa) osallistui Burundin 55-vuotisen itsenäisyyden juhlallisuuksiin pääkaupungissa Bujumburassa heinäkuun alussa 2017.

Helsingissä salaisia neuvotteluja Burundin väkivaltaisuuksien lopettamiseksi – "Sieltä täältä löytyy ruumiita, joilta on leikattu pää"

Lähes 420 000 burundilaista on paennut kotimaastaan. Hallituksen joukkoja syytetään mielivaltaisista teloituksista, raiskauksista ja kidutuksesta.

Caster Semenya

Semenya otti omansa 800 metrillä kovalla ajalla

Maailmantilaston kärkikolmikko tuli naisten 800 metrin finaalissa maaliin tilastojärjestyksessä.

Kolmiosainen dokumenttisarja tutustuttaa tarunhohtoiseen Niiliin ja sen luontoon.

Avara luonto: Niilin matkassa

Minkälainen on tarunhohtoinen Niili?

Naisia ja lapsia Burundin pääkaupungissa, Bujumburassa. Taustalla nuoret miehet seuraavat.

BBC: Burundi määrää avoparit naimisiin

Maan hallitus uskoo avioliiton ratkaisevan maata uhkaavan väestön räjähdysmäisen kasvun.

Miehet osoittavat mieltä kadulla pitkät kepit käsissään.

Burundin ministeri ammuttiin kuoliaaksi kotimatkalla

Keski-Afrikassa sijaitseva Burundi kärsii jatkuvasta väkivallasta. YK varoittaa Burundin hallituksen syyllistymisestä kidutuksiin ja ihmisoikeusrikkomuksiin.

Suuri valkoinen rakennus, joka heijastuu sen edessä olevaan veteen, Rakennuksen seinät ovat ikkunoita, joista osa on valkoisia ja osaan heijastuu sininen taivas.

Jälleen yksi Afrikan maa eroaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n jäsenyydestä

Afrikan maat ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että rikostuomioistuin tutkii pääasiassa afrikkalaisten valtiojohtajien rikoksia.

Hallituksen vastainen mielenosoitus Burundissa 3. kesäkuuta 2015.

Burundi aikoo erota Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta

Mikään maa ei ole aikaisemmin lähtenyt ICC:stä. Burundia on syytetty vakavista ihmisoikeusrikkomuksista ja kidutuksesta.

Sotilaita ja vangittuja autossa.

Teloituksia, raakaa kidutusta ja katoamisia – YK varoittaa kansanmurhan vaarasta Burundissa

Tuore raportti paljastaa millaisia raakuuksia Burundissa on tehty.

Maanjäristyksen romahduttamia rakennuksia Bukobassa, Tansaniassa lauantaina.

Maanjäristys Tansaniassa – ainakin kymmenen kuollutta

Tansaniassa sattunut maanjäristys oli voimakkuudeltaan 5,7 magnitudia.

Rion olympialaiset: Caster Semenya otti 800 metrin kultaa!

Mikä loppukiri! - Caster Semenya kirkasti olympiamitalinsa kultaiseksi

Etelä-Afrikan Caster Semenya vei hurjan kirin päätteeksi olympiakultaa naisten 800 metrin matkalla.

Ruandan sisällissodassa kuoli arviolta 800 000 ihmistä. Heitä muistettiin pääkaupunki Kigalissa huhtikuussa 2014 järjestetyssä sodan alkamisen vuosipäivän tilaisuudessa.

Ranskassa annettiin elinkautiset tuomiot Ruandan kansanmurhasta

Tuomion saivat kaksi ruandalaisen kaupungin entistä johtajaa.

Uutisvideot: Pakolaisia on enemmän kuin koskaan

YK: Maailman pakolaisten määrä nousi jälleen uuteen ennätykseen – 24 ihmistä minuutissa pakenee

Maailmassa on jo 65,3 miljoonaa pakolaista. Pakolaisten määrä tarkoittaa sitä, että joka 113:s maapallon asukas on tällä hetkellä pakolainen.

Poliisi partioi Bujumburan kaduilla heinäkuussa 2015.

Presidentin kuva tuhrittiin – Burundissa jälleen opiskelijapidätyksiä

Itäafrikkalaisessa Burundissa on vapautettu nuoria, jotka pidätettiin presidentti Pierre Nkurunzizan kuvan tuhrimisesta. 

Ruandan presidentti Paul Kagame ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama istuivat vierekkäin YK:n rauhanturvaamisen huippukokouksessa New Yorkissa syyskuussa 2015.

Ranskassa käynnistyy uusi oikeudenkäynti Ruandan kansanmurhasta

Ruandan nykyjohto on syyttänyt Ranskaa sotarikollisten suojelemisesta. Oikeuden eteen joutuu Pariisissa kaksi entistä kaupunginjohtaja kevään 1994 tapahtumista Kabarondon kaupungissa.

Nuori mies kulkee savun keskelllä.

Kenraali murhattiin raa'asti Burundissa – oli viemässä tytärtään kouluun, myös tytär ja vaimo tapettiin

Levottomuudet jatkuvat Itä-Afrikassa sijaitsevassa Burundissa. Tuorein uhri on korkea-arvoinen kenraali. Myös kenraalin vaimo ja tytär tapettiin.

Uutisvideot: Raportti: Tanska on maailman onnellisin maa

Raportti: Tanska on maailman onnellisin maa – Suomi listan viides

YK:n perustaman kestävän kehityksen tutkijaryhmän SDSN:n ja Columbian yliopiston Earth Instituten selvityksen kuudesta onnellisuuden mittarina käytetystä kriteeristä yksi oli anteliaisuus.

Poliisi partioi Bujumburan kaduilla heinäkuussa 2015.

Burundi kielsi moottoripyörät pääkaupungista

Moottoripyöräilijöitä epäillään kranaattihyökkäyksistä Bujumburassa. Burundissa on aiemmin kielletty ryhmälenkkeily valtionvastaisen toiminnan suunnittelun pelossa.

Hallituksen vastainen mielenosoitus Burundissa 3. kesäkuuta 2015.

Yhdysvallat syyttää Ruandaa Burundin horjuttamisesta

Yhdysvaltojen mukaan Ruanda on sekaantunut naapurimaa Burundin levottomuuksiin. YK varoittaa Itä-Afrikassa sijaitsevan Burundin olevan kansanmurhan partaalla.

Hallituksen vastainen mielenosoitus Burundissa 3. kesäkuuta 2015.

YK: "Kaikki hätävalot vilkkuvat" – Etnisiä tappoja, katoamisia ja joukkoraiskauksia Burundissa

Silminnäkijöiden mukaan väkivalta kohdistuu erityisesti tutseihin, jotka ovat vähemmistönä Burundissa.

Sotilaita ja vangittuja autossa.

Sisällissodan partaalle ajautunut Burundi kieltäytyy ulkopuolisesta avusta

Afrikan unioni suunnittelee 5 000 rauhanturvaajan lähettämistä Keski-Afrikassa sijaitsevaan Burundiin. Yli 400 ihmistä on kuollut 9 kuukautta jatkuneissa väkivaltaisuuksissa.

Sotilaita ja vangittuja autossa.

Burundissa yli 400 kuollut levottomuuksissa

Keskisessä Afrikassa sijaitseva Burundi on sisällissodan partaalla, kertoo YK-raportti.

Burundin levottomuudet

Ainakin 87 kuollut väkivaltaisuuksissa Burundissa

Pääkaupungissa Bujumburassa on löytynyt ainakin 87 kuollutta sen jälkeen kun tuntemattomat asemiehet hyökkäsivät kolmeen armeijan tukikohtaan perjantaina. Tapaus on Burundin pahin väkivallan purkaus kevään epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen.

hallituksen vastaisia mielenilmaisuja Bujumburassa.

Ban Ki-moon harkitsee rauhanturvaajien lähettämistä Burundiin

Väkivaltaisuudet Burundissa kiihtyivät sen jälkeen, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti pyrkivänsä kolmannelle kaudelle, vaikka perustuslaki rajoittaa toimikaudet kahteen.

Pekka Ervasti

Pekka Ervasti: Luuseri-Suomi

Kaukana pohjan perillä kituuttaa katajainen kansa, joka ei anna menestyksen järkyttää heikkoa itsetuntoa.

Ostoskeskuksesta Addis Abebassa, Etiopian pääkaupungissa.

Suomi lähettää kolikoita Etiopiaan – "Suurin tilaus ikinä"

Valtion omistama Rahapaja on sopinut historiansa merkittävimmästä kolikkoviennistä.

Amnestyn mukaan Burundissa törkeää kidutusta – miehen kiveksiin sidottiin hiekkasäkki

Maassa on ollut levotonta siitä lähtien, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti huhtikuussa tavoittelevansa kolmatta kautta presidenttinä. Väkivaltaisuudet ovat jatkuneet hänen valintansa jälkeen.

Burundin armeijan entinen tutsijohtaja salamurhattu – sisällissodan pelko kasvaa

Vuonna 1993 tutsi-sotilaat murhasivat maan ensimmäisen hutupresidentin. Siitä puhkesi sisällisota, jossa kuoli 300 000 ihmistä.

Burundilainen kenraali murhattu – presidentin läheinen liittolainen

Kenraali Adolphe Nshimirimanaa pidettiin yleisesti maan sisäisenä turvallisuuspäällikkönä ja hallinnon kakkosmiehenä.

Burundin opposition johtaha Agathon Rwasa vuonna 2010. Rwasa pakeni Burundista edellisten vaalien alla, koska pelkäsi turvallisuudensa vuoksi.

Oppositiopoliitikko valittiin Burundin parlamentin varapuhemieheksi

Agathon Rwasan oppositiokumppani pelkää valinnan johtavan opposition hajoamiseen.

John Kerry

Kerry: Burundin presidentinvaalit pahasti puutteelliset

Burundin vaaliviranomaiset kertoivat perjantaina, että presidentti Pierre Nkurunziza oli valittu kolmannelle kaudelleen maan johdossa.

Pierre Nkurunziza esiintyi äänestyspäivänä kuin kansanmiehenä sinisessä jalkapallotakissaan.

Burundin presidentti saa kolmannen kautensa

Pierre Nkurunziza voitti Burundin vaaliviranomaisten mukaan kolmannen viiden vuoden kautensa 69,4 prosentilla äänistä. Useat opposition jäsenistä boikotoivat tiistaina järjestettyjä vaaleja.

Burundin presidentti Pierre Nkurunziza.

Burundin presidentti voittanee vaalit – Yhdysvallat kyseenalaistaa vaalien uskottavuuden

Yhdysvallat on kyseenalaistanut vaalien uskottavuuden, koska Burundin hallitus on häirinnyt opposition toimintaa, lakkauttanut tiedotusvälineitä ja pelotellut äänestäjiä.

Burundin presidentti Pierre Nkurunziza.

Vaalihuoneistot avautuivat Burundissa laukausten ja räjähdysten kaikuessa

Itäafrikkalaisessa Burundissa on ollut levottomuuksia siitä lähtien, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti pyrkivänsä perustuslain vastaisesti kolmannelle kaudelle.

Burundin pääkaupungissa räjähdyksiä presidentinvaalien alla

Burundin presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti huhtikuussa pyrkivänsä kolmannelle kaudelle, vaikka maan perustuslaki rajoittaa toimikaudet kahteen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle